Viikonloppuna lueskelin Lauri Koskivaaran upeaa muistelmakirjaa Kun Helsinki oli nuori ja pieni (1968) etsiskellen aineksia mikropaikallishistoriaani. Paljon muutakin löytyi, m.m. kesto"suosikkini" häpeäpaalu, jossa myös raipat annettiin. Ylläoleva Rissasen työn painokuva on Uudesta kuvalehdestä 16/1900, jossa häpeärangaistus kuvataan osaksi raipparangaistusta. Vähän ennen lehden julkaisua syntynyt Koskivaara ei todistanut kumpaakaan rangaistusta, mutta tunsi niiden viimeisen toteutuspaikan Helsingissä.
Meille lapsille oli Leppäsuo jokapäiväisenä leikki- ja temmellyspaikkana. Lisäksi mielikuvitustamme kiehtoivat siitä kerrotut monet tarinat. Olihan kaasukellon paikalla sijainnut kaupunkimme viimeinen häpeäpaalu, jossa julkista rikollisen ruoskintaa oli tapahtunut vain pari vuosikymmentä ennen meidän leikkejämme.
Koskivaara eli lapsuuttaan vuoden 1910 paikkeilla, eikö silloin ruumiinrangaistukset ole olleet kauan historiaa? Näin olisin luullut, mutta Miikka Vuorelan tutkimustiedonannosta Prokuraattorin kertomukset kriminologian lähteenä selviää muuta. Rikoslain uudistuksessa 1866, joka tuli voimaan vuonna 1870, raippa- ja vitsarangaistus poistettiin. Mutta "Raippa- ja vitsarangaistuksen käytön kielto ei täysin poistanut rangaistuksen käyttöä. Tuomioita vain määrättiin hieman aiempaa vähemmän, ja lopullinen muutos tapahtui vasta vuosisadan lopulla." (s. 38-39)
Lisäys 6.10.2020 8:58. Vuorela totesi Twitterissä "Ah, mutta tutkimuksessani on ikävä kyllä sattunut tuossa kohtaa virhe. :)
Keisari vahvisti tosiaan vuonna 1868 raippa- ja vitsarangaistuksen kieltäneen asetuksen. En vuonna 2014 vielä tiennyt, ettei asetusta kuitenkaan koskaan julkaistu asetuskokoelmassa.
Asetus ei siis koskaan tullut virallisesti voimaan. Syynä oli nälkävuosien aiheuttama talouskriisi, joka esti vankilarakentamisen.
Käsittelen aiheeseen liittyvää lainsäädäntöä ja rangaistuskäytäntöä tarkemmin väitöskirjassani, joka on nyt esitarkastuksessa."
Eli 1800-luvun viimeisiin vuosikymmeniin ajoittuu 44 vuotta vanginvartijana toimineen J. G. Hellgrenin kuvaus (Vanhan vartijain muistelmia ja huomioita. Vankeinhoito 1-2/1926)
— Minkälaista se vitsarangaistus sitte oli, josta äsken mainitsitte?
— Sitäkin tuomittiin joko ehdottomasti tahi muuntorangaistuksena. Vangeilla on, niinkuin tiedätte, "tuurejaan". Yhteen aikaan ne ottivat ennemmin vitsoja kuin vettä ja leipää. Eräänä vuonna annettiin vitsoja noin 10:lle. Malminkadun päässä, Kampin kallioilla oli tolppa. Sinne vietiin rangaistava. Kädet sidottiin ylös tolppaan, ja yläruumis paljastettiin. "Politiikkari" pani kaupunginvoudin saapuvilla ollessa, rangaistuksen täytäntöön. Vitsoina käytettiin kynän vahvuisia koivunoksia. Niitä lyötiin, suoralta kädeltä 2 kerrallaan. Lyönnin jälkeen vitsat heitettiin pois ja otettiin uudet tilalle. Korkein määrä oli 40 lyöntiä, jotka piti antaa, 20 minuutin kuluessa. Lyönnit annettiin hartioitten kohdalle. Selkä tuli tavallisesti mustille saumoille ja meni useampien lyöntien jälkeen haavoille. Ennen rangaistuksen täytäntöönpanoa keittivät vangit usein vankilassa koivun urvuista vettä, jolla voitelivat selkäänsä lyöntien varalle. Rangaistuksen täytäntöönpanoa oli katselemassa tavallisesti paljo uteliaita ihmisiä, mikä vaikutti ikävästi sekä rangaistavaan että rangaistuksen täiytäntöönpanijoitiinkin.
Rangaistuspaikka on ollut siis Rautatiekatujen ja Mechelininkadun risteyksen paikkeilla. "Tässä paikassa monta kertaa", mutta enpä ollut tiennyt.
Aiempia tekstejä aiheesta:
Et taida siis tehdä mikropaikallishistoriaa kuitenkaan juuri Leppäsuosta? Asuin Dommalla Leppäsuonkadulla 2007-10, ja silloin löytyi tietoa seudusta perin nahkeasti arkistoja penkomatta, joten kiinnostaisi. Vaikka pieni aluehan se on kyllä on.
VastaaPoistaMikropaikallishistoriahankkeeni kohteena on Taka-Töölössä entinen Taipaleen tontti, jonka alueella on nykyinen asuintaloni.
VastaaPoista