Susanna Antintytär Sotisaari Kemin kirkonkylästä (Inrikes tidningar 3.5.1805)
Sara Antintytär Vehmaan Vinkelästä (Inrikes tidningar 14.6.1805)
Margareta Matintytär Oravisjärvi Pyhäjoen Merijärveltä (Inrikes tidningar 5.7.1805)
Lisa Matintytär Ala-Nurmosta (Inrikes tidningar 29.11.1805)
Ulrika Henrikintytär Karjaan Konungsbölestä, Anna Juhantytär Hattulan Tomajärveltä, Agneta Sahlman Ilomantsin Aittovaarasta, Helena Paulintytär Kasin Liperistä (Inrikes tidningar 20.12.1805)
Sarjassa kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut mitään. Tai en ainakaan muista kuulleeni: Henrik Hassel. Hänet ovat varmaan muutkin unohtaneet, sillä Kyläkirjaston Kuvalehti B-sarjan numerossa 2/1889 (28.2.1889) aloittaa juttunsaKuvasta jo lukia voi nähdä, että tämä mies on ollut lahjakas ja jalo-luontonen. Kun tähän lisään, että hänessä on asunut hurskas, palava isänmaanrakkaus, oikeudentunto ja ahkeruus, sanalla sanoen, että hän todellakin on ollut "kunnon mies" sanan parhaammassa merkityksessä ja vaikuttanut maassamme puoli vuosisataa, niin varmaankin olen herättänyt lukian uteliaisuudella kysymään: "Hassel? Aivanhan tuo on outo nimi, mitä hän sitten on tehnyt?"Täyttä vastausta ei digitoidusta lehdestä löydy tai saattaa olla, että alkuperäisessäkin taittaja kämmännyt. Yhdellä sivulla ehditään kertoa, että Hassel oli syntynyt Ahvenanmaan Jomalassa vuonna 1700, käynyt koulunsa Strängnäsissä ja yliopiston Upsalassa, mutta tuli tekemään tutkinnon Turussa, joten löytyy ylioppilasmatrikkelista kuten isänsä ja isänisänsäkin. Hasselista tuli 1729 Turun akatemian "kaunopuheisuuden professori". Kuvalehden kirjoittaja kertoo
Hänen tuli opettaa latinan ja kreikan kieliä. Näitten aineitten opetus oli siihen aikaan saakka ollut jokseenkin huonolla, hyödyttömällä kannalla. ... Vanhojen kielten opetuksen sai hän virkoamaan uuteen elämään yliopistossa. Sillä samalla kun hän huolehti sekä vieraan että etenkin äidinkielen puhtautta, on hän luennoissaan kumminkin asettanut päämaalikseen niitten aatteitten opettamista, jotka ovat kätkettynä kreikkalaiseen ja roomalaiseen rikkaaseen kirjallisuuteen.Aatehistorioitsijan vikaa siis.
Sanoissa on tiettyjä latauksia, laittamalla niitä ketjuun saamme tiettyjä ajatuksia. Yleisesti teemat levyllä on, miten historiaa luetaan ja kuka kirjoittaa historian. Nuorillekin on tärkeää muistuttaa median lukutaidosta ja kriittisestä näkemyksestä.Palefacehän ei ole rajoittanut kommentointiaan räppäykseen vaan on myös avautunut lehdistössä. Maaliskuun puolella hän vaati Ilta-Sanomissa Mannerheimin patsasta pois Helsingin keskustasta:
Tiedän, että asia suututtaa joitakin, mutta mielestäni Mannerheimin patsas symboloi Suomessa koettuja kauheita asioita. Kukaan ei varmasti katsoisi hyvällä, jos punakaartin päälliköitä glorifioitaisi samalla tavalla.Lausuntoon reagoi Ilta-Sanomissa Mannerheimin perinnesäätiön asiamies sekä verkossa kaksi blogikirjoittajaa. Sami Liuhto kirjoitti tyylilleen ominaisesti lyhyesti ja ytimekkäästi:
Timo Hännikäinen taas näki kommentin huonona provokaationa. Hännikäinen kirjoitti:Kukaan ei varmasti katsoisi hyvällä? Punakaartia on glorifioitu yli 50 vuotta. Virallinen totuus on, että valkoiset tekivät ikävästi punaisille. Millaisessa umpiossa ihmisen on elettävä, että saattaa väittää tuollaisia asioita kuin tämä Miettinen väittää.
Lisää keskustelua syntyi Hännikäisen tekstin kommenteissa.Sen sijaan ylläolevat lainaukset kopsattuna Agricola-palstalle eivät tuottaneet kenellekään mitään ajatuksia.Rasittavinta näissä uusissa provokaatioissa on se, että niiden arvostelu on tehty mahdottomaksi. Kun nyt kirjoitan, että Tontin ja Palefacen päänavaukset olivat typeriä, jotkut katsovat sen merkiksi siitä, että kalikka on kalahtanut ja koira älähtänyt. Sitten he voivat ilkamoida siitä että konservatiivia kismittää ja olla entistä vakuuttuneempia harjoittamansa rabulismin välttämättömyydestä.
Sami Liuhto kommentoi blogissaan lainauksen loppua:Olin keskustelemassa siitä miten historiaa luetaan ja kirjoitetaan. Jos käsittelemme Suomen kansalaissotaa samanlaisilla kriteereillä, kuin millä arvostelemme vaikkapa Ruandan sotaa, on selvää että ihmisten teloittaminen ilman oikeudenkäyntiä on sotarikos. Vääjäämätön totuus on, että Mannerheim johti pienen Suomen kansan sankarilliseen taistoon, mutta muut tapahtumat sitä ennen on jollain tavalla pyyhitty pois historiankirjoista.
Puuttumatta"Suomen kansan sankarilliseen taistoon" olisin kiinnostunut tietämään näistä pyyhkimisistä, koska, niin kuin lausunnon alusta ilmenee, "rappari" viittaa siihen että on lukenut historiaa. Jaakko Paavolainen tutki näitä asioita 1960-luvulla, Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla ilmestyi 1959-1962 ja jo ennen Linnaa julkaistiin tutkimus niin sanotusta ei-valkoisesta näkökulmasta. Myöhemmin niitä on julkaistu kymmenittäin.
”Valtaosa pääkaupunkiseudun romaneista on evakkokarjalaisia ja heidän lapsia, ne ovat ihan samaa porukkaa kuin evakkokarjalaiset jotka asutettiin esimerkiksi Eiraan. Sinne Eiraan ei kuitenkaan hyväksytty romaneja. Me ei olla saatu assimiloitua tätä porukkaa 200 vuodessa."Hmm. Verkkolähteet viittaavat Helsingin esikaupunkien kehitykseen evakkojen asuttamisen yhteydessä. Minkälainen virta oikein suuntautui Eiraan, jossa tänä päivänä asuu tuhat ihmistä? Täytynee tarkistaa jostain historiankirjasta.
lyhyt esitys jnk laitoksen, yhdistyksen toiminnan tms historiasta, eri vaiheista, historiallinen yleiskatsausJukka Partanen (Historietti Oy):
Historiikki on kepeä ja epätieteellinen. Siitä puuttuvat lähdeviitteet ja niin poispäin. Me ammattilaiset ehdottomasti käytämme nimenä historiaa, historiantutkimusta tai historiateosta. Ei historiikkia.Jos ammattilainen onnistuu tekemään esim. yhdistyksen toiminnasta historiantutkimuksen, niin tottahan sitä voi sellaiseksi kutsua. Useimmiten ne, samoin kuin paikallishistoriat, ovat kuitenkin "historiallisia yleiskatsauksia" eli historiikkejä. Voi olla, että ammattilaisia pännii, että tekevät sellaista, johon muutkin pystyvät, mutta lopputuloksen nimitys ei perustu tekijän titteliin. (Lukuunottamatta opinnäytteitä ja niissäkin on kyse tavoitellusta tittelistä.)
Historiateosten tilaajat eivät aina tiedä, että työ vie vuosikausia ja siihen tarvitaan tutkimuksellista otetta. Historiantutkimukset sotketaan myös helposti kepeisiin historiikkeihin.Työ kannattaa tilata oikeasta paikasta oikealla vaatimusasettelulla. "Kepeää historiikkiakaan" ei synny tunneissa eikä myöskään ilman kirjoitustaitoa.
Vähän vaihetusta yksitoikkoisessa ja ilottomassa elämässäni sain sittemmin, ollessani noin 10-vuotias, kun rupesin soittamaan virsikanteletta. Sen toi isäni lukkarista lainaksi. Semmoista soittokonetta ei silloin ollut toista koko paikkakunnalla, ja sen soittaminen oli tietysti sitäkin harvinaisempi taito. Ensin opettelihe sillä isäni soittamaan ja minä kohta opin perässä itsestäni, melkein ilman neuvomatta. Pian mielistyin vasta oppimaani yksinkertaiseen taiteeseni niin, että unohdin kaikki entiset lapsuuteni huvit ja vietin kaikki jouto-ajat sävelten maailmassa. Se loi minuun ikäänkun uuden hengen ja kohotti mieltäni aatteellisempiin ajatuksiin. Kun alinomaa istuin soittimeni ääressä, oli siitä sekin hyöty että taisin jonkun ajan perästä soittaa ja laulaa ulkoa melkein kaikki virret Nordlundin koraalikirjan mukaan ynnä sen lisäksi suuren joukon muita lauluja. Korvani sai silloin semmoisen kehityksen ja varmuuden että aikamiehenä saisi vuosikausia uutterasti harjoitella päästäkseen yhtä pitkälle.Ilmeisesti kansanmiesten elämäkerrat olivat kirjamuotia 1800-lopussa. SKS:n digitoimia ovat:
Ja valitettavasti Siskontytär nro 2 innostui tänään kyselemään meikäläisen hurjasta nuoruudesta. Ja mikä pahinta ja valitettavinta, niin minä - saatanan pökiö - innostuin vielä muistelemaankin niitä aikoja. Ääneen. OMFG. [...] Tähän on siis tultu. Siskontytär nro 2 kyseli meikäläiseltä muistoja menneiltä vuosilta. Eli sama kuin meidän lapset kyselevät isovanhempiensa muistoja lapsuudestaan, niin nykynuoriso kysyy keski-ikäisiltä kääköiltä, minkälaista oli bilettää hurjilla 80- ja 90- luvuilla.Booksy luki Aki Ollikaisen Nälkävuoden kuin myös Jaana. Maarit luki Hannu Raittilan Marsalkan.
