Tapio Riikosen Project Gutenbergiin syöttämä
Kaarlo Wesalan 'Waikka kokee, eipä hylkää herra' Tosikuvaus erään kansanlapsen elämän taistelusta (1892) vaikutti ensinäkemältä "tuoreelta löydöltä", mutta googlailu paljasti, että kirjoittaja on saanut
Wikipedia-sivun, joka on jopa koristeltu perheensä valokuvalla. Eli mies ja tarinansa lienee tarvittavan verran tunnettu entisestään, mutta muistelmansa ansaitsevat kyllä edes yhden lainausnoston 1860-luvun kohdalta:
Vähän vaihetusta yksitoikkoisessa ja ilottomassa elämässäni sain sittemmin, ollessani noin 10-vuotias, kun rupesin soittamaan virsikanteletta. Sen toi isäni lukkarista lainaksi. Semmoista soittokonetta ei silloin ollut toista koko paikkakunnalla, ja sen soittaminen oli tietysti sitäkin harvinaisempi taito. Ensin opettelihe sillä isäni soittamaan ja minä kohta opin perässä itsestäni, melkein ilman neuvomatta. Pian mielistyin vasta oppimaani yksinkertaiseen taiteeseni niin, että unohdin kaikki entiset lapsuuteni huvit ja vietin kaikki jouto-ajat sävelten maailmassa. Se loi minuun ikäänkun uuden hengen ja kohotti mieltäni aatteellisempiin ajatuksiin. Kun alinomaa istuin soittimeni ääressä, oli siitä sekin hyöty että taisin jonkun ajan perästä soittaa ja laulaa ulkoa melkein kaikki virret Nordlundin koraalikirjan mukaan ynnä sen lisäksi suuren joukon muita lauluja. Korvani sai silloin semmoisen kehityksen ja varmuuden että aikamiehenä saisi vuosikausia uutterasti harjoitella päästäkseen yhtä pitkälle.
Ilmeisesti kansanmiesten elämäkerrat olivat kirjamuotia 1800-lopussa. SKS:n digitoimia ovat:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti