Helena Antintytär Hämeläin Mikkelistä (Inrikes tidningar 1.2.1793)
Elisabet Hannuntytär Bertunen Muhokselta (Inrikes tidningar 22.2.1793)
Maria Eleonora Antintytär Vihdin Selkisistä (Inrikes tidningar 15.3.1793)
Maria Jaakontytär Vanajan Äikelästä (Inrikes tidningar 5.4.1793)
Elisabet Juhanantytär Undinen Kalajoelta (Inrikes tidningar 17.5.1793)
Kalajoella vihittiin 29.11.1792 "p. Elisabeth Johansdr. Undinen "
Helena Abrahamintytär Asikkalasta, Helena Juhanantytär Laukaalta Koiviston talosta (Inrikes tidningar 7.6.1793)
Laukaalla vihittiin 1.1.1794 Koivistosta "m.pig. Helena ", jonka isä "Johan Rutanen"
Katarina Matintytär Sotisaari Hemin kirkonkylästä (Inrikes tidningar 2.7.1793)
Kemin maaseurakunnassa vihittiin 21.4.1796 "Bond: d:r Catharina Sotisari "
Katarina Matintytär Apeld Siipyystä(Inrikes tidningar 19.7.1793)
Siipyysstä vihittiin 27.12.1796 "Bd.dr Catharina Matts:dr. Appellöf ".
Kristina Hinrikintytär Lohjalta, Elisabet Niilontytär Kass Pedersörestä (Inrikes tidningar 11.10.1793)
Elisabet vihittiin 2.4.1794.
Leena Juhanantytär Nurmijärven Kytäjärveltä (Inrikes tidningar 1.11.1793)
Margareta Matintytär Saloisista (Inrikes tidningar 22.11.1793)
lauantai 3. maaliskuuta 2012
Kompia ja kaskuja
Aikakauslehden Ennen ja nyt. Kaikille hyödyksi ja huviksi numerosta lokakuu 1897:
Kuumaa molemmin puolin. — Vanhus: "Tappelitteko te todellakin koko sodan ajan?"
Antti: "Kyllä, koko ajan."
Vanhus: "Minä en tiennyt että te olitte mukana sodassa."
Antti: "Enhän minä ollutkaan, minä olin kotona vaimoni luona."
Metsästyshistoria sekin. - Sunnuntaimetsästäjä kerskaili "metsästysretkeltään" palattuansa ampuneensa ketun ja vielä lisäksi niin hyvin tähdätyllä laukauksella, että — koko pää oli irtautunut muusta ruumiista.
"No missäs sitten kettu on?" kysyttiin Nimrodilta.
"Niin, voitteko ajatella, että tuo kirottu eläin otti pään suuhunsa ja laputti matkaansa!"
Se olisi liian paljo. — Herra: "Niin, neitini, todellista huvia ei ole ilman naista."
Nuori nainen: "Todellakin? Mutta miksi te ette siis mene naimisiin?"
Herra: "Hm, — n i i n suurta huvia minä en voisi kestää."
Kaksi hyvää tuttavaa tapaavat toisensa Tampereen rautatieasemalla ja alkavat innokkaan keskustelun. Juna viheltää ja ystävykset siirtyvät vaunuun. Matkalla syntyy seuraava kysely:
A. Minne sinä menet?
B. Menen Vaasaan.
B. Mutta minne sinä menet?
A. Menen Poriin.
B. Mutta kuinka se on mahdollista, että me istumme samassa vaunussa, vaikka sinä menet Poriin ja minä Vaasaan ?
A. ja B. Konduktori, minne tämä juna menee?
Konduktori. Poriin.
B. Mutta kuinka minä täällä istun, vaikka menen Vaasaan?
Kuumaa molemmin puolin. — Vanhus: "Tappelitteko te todellakin koko sodan ajan?"
Antti: "Kyllä, koko ajan."
Vanhus: "Minä en tiennyt että te olitte mukana sodassa."
Antti: "Enhän minä ollutkaan, minä olin kotona vaimoni luona."
Metsästyshistoria sekin. - Sunnuntaimetsästäjä kerskaili "metsästysretkeltään" palattuansa ampuneensa ketun ja vielä lisäksi niin hyvin tähdätyllä laukauksella, että — koko pää oli irtautunut muusta ruumiista.
"No missäs sitten kettu on?" kysyttiin Nimrodilta.
"Niin, voitteko ajatella, että tuo kirottu eläin otti pään suuhunsa ja laputti matkaansa!"
Se olisi liian paljo. — Herra: "Niin, neitini, todellista huvia ei ole ilman naista."
Nuori nainen: "Todellakin? Mutta miksi te ette siis mene naimisiin?"
Herra: "Hm, — n i i n suurta huvia minä en voisi kestää."
Kaksi hyvää tuttavaa tapaavat toisensa Tampereen rautatieasemalla ja alkavat innokkaan keskustelun. Juna viheltää ja ystävykset siirtyvät vaunuun. Matkalla syntyy seuraava kysely:
A. Minne sinä menet?
B. Menen Vaasaan.
B. Mutta minne sinä menet?
A. Menen Poriin.
B. Mutta kuinka se on mahdollista, että me istumme samassa vaunussa, vaikka sinä menet Poriin ja minä Vaasaan ?
A. ja B. Konduktori, minne tämä juna menee?
Konduktori. Poriin.
B. Mutta kuinka minä täällä istun, vaikka menen Vaasaan?
perjantai 2. maaliskuuta 2012
Mallikas kapteeni
The sailors' magazine and seamen's friend lainasi numeroonsa 8/1869 elokuisesta The Harper's Magazinen numerosta suomalaisen kapteenin kuvauksen otsikolla A Model Captain:
The Captain, Lars Krogius, by name, commanding the steamer Wiborg, seemed to us the very picture of a Scandinavian hero of the romantic days, toned and tamed by nineteenth century civilization. Straight as his native pines, with eyes blue as a mountain lake, and abundant flaxen hair, he is a figure to be noticed anywhere, and to be trusted and admired at the same glance. Our Captain is a Finn, and at the same time a perfect gentleman; a sailor from his boyhood, and at the same time Professor of the science of Navigation in Helsingfors; which position he tills in winter when these gulfs are frozen solid, and his occupation as Captain of the Wiborg, is temporarily gone. He has sailed three times around the world, although now but thirty-five years old—the first voyage being his wedding-tour as commander of a merchantman. He has visited New York, and speaks with wonder of our "magic city" of Chicago. He is as kind to the humblest steerage passenger as to the wealthiest lounger in the cabin, and comes down from his lofty outlook on the upper deck to make the Finnish waiters understand that it is not caviar but cauliflower that a belated passenger had called for at the dinner-table. In his pleasant Finnish tones and idioms, but with well-spoken English words, he tells us much about his country, wrested from Sweden in Czar Peter's time, and urges us to devote a week to its scenery and its people ; saying that in recent years it is quite common for travelers to tarry there a little before making the more "fashionable" Russian tour.Kotimaisesta lehdistöstä Krogiuksen kuoltua maaliskuussa 1890 muistokirjoituksia löytyi monista lehdistä, m.m. Land och Stadin numerosta 24.9.1890, jossa myös yllä oleva kuva miehestä. Uuden Suomettaren muistokirjoituksessa kerrottiin Krogiuksen alkuvaihesta:
Vainaja oli syntynyt v. 1832 ja sai ensimmäisen kouluopetuksensa Suomen kadettikoulussa, jonka kuudennelta luokalta hän erosi antautuaksensa merimiesuralle. Kulettuansa merimiehenä sekä kotimaan että ulkomaan laivoilla suoritti vainaja perämiehen tutkinnon V. 1853; joutui Itämaisen sodan aikana v. 1854 sotavangiksi Englantilaiselle sotalaivalle, karkasi sieltä marraskuussa samana vuonna; palveli sitten amerikalaisissa purjelaivoissa kesäkuuhun 1855 ja sai silloin toimeksi keisarillisena kuuriirina matkustaa Washingtonista Berliniin ja Pietariin. Tällä tavoin päästyänsä kotimaahan suoritti vainaja v. 1856 laivakaptenintutkinnon, palveli sitten "Wiborg" ja "Örnskjöld"-laivoilla syyskuuhun 1857, jolloin hän astui venäläis-amerikkalaisen yhtiön palvelukseen, jossa hän oli elokuuhun 1863, johtaen yhtiön laivoja "Nikolai I" ja "Kamtschatka" ja tehden kolme matkaa ympäri maapallon. Siitä erottuaan v. 1863 nimitettiin vainaja samana vuonna täällä olevan merikoulun johtajaksi ja ensimäiseksi opettajaksi.
torstai 1. maaliskuuta 2012
Linkittämisen ja lainaamisen oikeudesta
Kirjaston uutuuslistasta varasin äskettäin Taina Pihlajarinteen kirjan Lupa linkittää : toisen aineiston hyödyntämisen tekijänoikeudelliset rajat. Asiaa enemmän ajattelematta luulin saavani käteeni ohuen läpyskän. Mutta, ehei, asiaa oli niin paljon, etten jaksannut edes selata. Ja siitä vähästäkin luetusta tuli päänsärky. Linkittäminen oli paljon monimutkaisempaa kuin olisin voinut uskoa. Mutta onneksi ei tällaisen blogin yhteydessä kuitenkaan.
Sen sijaan olen täällä miettinyt silloin tällöin sitä mistä on sopivaa lainata ja missä laajuudessa. PohjalaisSuvut-listalta lainattiin pari viikkoa sitten pätkä SukuForumiin ja tästä syntyi myrsky vesilasissa. Lista ei ole varsinaisesti eksklusiivinen, mutta sinne hyväksytään tulijat erikseen ja keskustelu on salasanojen takana. Aktiiviset keskustelijat olivat sitä mieltä, että tästä piti ymmärtää, ettei siellä kirjoitettua sopinut siirtää muihin ympäristöihin. Jään ihmettelemään, että eikö mitään voi kopioida edes omiin tiedostoihinsa, mutta ymmärsin kyllä puolet ajattelusta.
Se rimmasi hienosti pätkään, jonka löysin artikkelin alaviitteestä:
Tuo lainaamani (!) alaviite oli artikkelista, joka on osa kokoelmaa Writing History in the Digital Age. Siinä oli mielenkiintoisen näköisiä artikkeleita, joista vasta paria olen ehtinyt vilaista, ja myös uusi toimitustapa. Perinteisen akateemisen vertaistarkistuksen sijaan artikkelit olivat kommentointia varten auki viime vuoden lopulla ja parhaillaan niitä editoidaan lopullista julkaisua varten.
Sen sijaan olen täällä miettinyt silloin tällöin sitä mistä on sopivaa lainata ja missä laajuudessa. PohjalaisSuvut-listalta lainattiin pari viikkoa sitten pätkä SukuForumiin ja tästä syntyi myrsky vesilasissa. Lista ei ole varsinaisesti eksklusiivinen, mutta sinne hyväksytään tulijat erikseen ja keskustelu on salasanojen takana. Aktiiviset keskustelijat olivat sitä mieltä, että tästä piti ymmärtää, ettei siellä kirjoitettua sopinut siirtää muihin ympäristöihin. Jään ihmettelemään, että eikö mitään voi kopioida edes omiin tiedostoihinsa, mutta ymmärsin kyllä puolet ajattelusta.
Se rimmasi hienosti pätkään, jonka löysin artikkelin alaviitteestä:
The ethics of digital data collection are much debated—especially reading, analyzing, and citing postings on blogs and forums. My stance is that blogs and static websites are analogous to any serialized print publication; they are published online and, if indexed by major search engines, are discoverable by any Internet user. I did not post in the forums cited here, nor comment on the blogs, and thus did not influence the discussions. I cite posts only from public forums that do not require membership approval.Ainoa syntini on, että olen toisinaan tehnyt tänne suoria lainauksia Facebookista kavereideni kirjoituksista. Kadun ja parannan tapani.
Tuo lainaamani (!) alaviite oli artikkelista, joka on osa kokoelmaa Writing History in the Digital Age. Siinä oli mielenkiintoisen näköisiä artikkeleita, joista vasta paria olen ehtinyt vilaista, ja myös uusi toimitustapa. Perinteisen akateemisen vertaistarkistuksen sijaan artikkelit olivat kommentointia varten auki viime vuoden lopulla ja parhaillaan niitä editoidaan lopullista julkaisua varten.
Olipa kerran Jaakko Sveninpoika ja Kaarina Mikontytär
Kokemäen Peipohjaan merkittiin vuoden 1554 maakirjaan Jacop Suenss. Saman niminen mies maksaa veroja 1570-luvun lopulle asti. Vuoden 1571 hopeaveroa kerättäessä Jaakolla oli 1 hevonen, 2 härkää, 2 lehmää, nuorta karjaa 8 päätä ja lampaita 6.
Peipohjan ympäristössä ei näinä vuosina ollut täysin rauhallista. Kevätkäräjillä 1553 naapurikylä Meinikkalan mies sai sakon verihaavan tai mustelman lyömisestä peipohjalaiseen Marttiin. Tämä oli Suvannon mukaan Morthen Rängi, joka itse sai kesäkäräjillä 1556 samanlaisen sakon villiöläisen lyömisestä ja syyskäräjillä 1557 Jaakko Sveninpojan lyömisestä. Samoilla syyskäräjillä Jaakko Sveninpojan lyömisestä sakotettiin myös Meinikkalan Sipiä.
Edelleen sama Martti teki vahinkoa Jaakon viljalle ja tätä käsiteltiin kesä/syyskäräjillä 22.9.1559. Martti sai 3 markan sakon teoistaan. Naapurirakkautta kerrassaan.
Jaakko ei ollut itsekään ihan täydellinen rauhan mies, vaan sai kesät/kesäkäräjillä 1565 sakon verihaavan tai mustelman lyömisestä Teikarlan Simoon.
Toivottavasti Jaakon kotielämä oli rauhallisempaa. Yksinhän hän ei tietenkään tilaansa viljellyt, vaan hänellä oli vaimo nimeltä Kaarina Mikontytär, jonka perintöä tila oli. Avioliitto oli ehkä lapseton, sillä yhteisymmärryksessä puolisot päättivät syksyllä 1578 myydä tilansa, jonka kooksi tässä yhteydessä sanotaan 10 tankoa.
Ostajana oli itse kuningas, jonka omistuksessa oli viereinen Kokemäenkartano. Jaakko ja Kaarina saivat kaupassa eliniäkseen läänityksen Euran lukkarinvuokraan ja myös 2 leiviskää viljaa.
(Liekö Kaarina Seppo Suvannon taloon sijoittamaton "Kadrin Peypoian", joka syyskäräjillä 12.1.1562 sai sakon verihaavan tai mustelman lyömisestä Meinikkalan Kaarinaan?)
Mistä talosta oli kyse? Suvannolla tuntuu olleen vaikeuksia yhdistää asiakirjojen nimet Peipohjan taloihin. Hän on lisännyt talon I kohdalle tekstin "Kokemäen talvikäräjillä 1644 todistettiin, että eräs Matti Jaakonpoika oli 1570 luovuttanut 4½ äyrin veromaan Peipohjan kylästä kruunulle ja että sitä oli viljelty Kokemäenkartanon yhteydessä, VA Ala-Satakunta I KOa 5 f. 404." Olisikohan 70 vuodessa tarkka vuosiluku ja isännän nimi hämärtynyt?
Jaakko Sveninpojan Suvanto on yhdistänyt taloon II äyriluvuilla 1554: 7, 1559: 4½, 1564: 6, 1569: 4½. Vuonna 1578 tapahtunut siirto oli Suvannon rajauksen ulkopuolella, SAY:ssä se on selvästi noteerattu. Oikealla oleva leikkeen lisäksi myöhemmässä osassa on kaupasta lähes samat tiedot kuin Hausenin kokoelmassa.
Lähteet:
Seppo Suvanto: Vanhan Satakunnan henkilötiedosto (VSHT) 1303-1571
Hausen: Bidrag till Finlands historia V. 1917 s. 160-161
SAY 1560-1579 Kokemäki
SAY 1580-1599 Kokemäki
Karttapohja: Maanmittaushallitus - Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto (kokoelma) - Senaatin kartasto - [Kokemäki] (XVII-XVIII 16-17)
Peipohjan ympäristössä ei näinä vuosina ollut täysin rauhallista. Kevätkäräjillä 1553 naapurikylä Meinikkalan mies sai sakon verihaavan tai mustelman lyömisestä peipohjalaiseen Marttiin. Tämä oli Suvannon mukaan Morthen Rängi, joka itse sai kesäkäräjillä 1556 samanlaisen sakon villiöläisen lyömisestä ja syyskäräjillä 1557 Jaakko Sveninpojan lyömisestä. Samoilla syyskäräjillä Jaakko Sveninpojan lyömisestä sakotettiin myös Meinikkalan Sipiä.
Edelleen sama Martti teki vahinkoa Jaakon viljalle ja tätä käsiteltiin kesä/syyskäräjillä 22.9.1559. Martti sai 3 markan sakon teoistaan. Naapurirakkautta kerrassaan.
Jaakko ei ollut itsekään ihan täydellinen rauhan mies, vaan sai kesät/kesäkäräjillä 1565 sakon verihaavan tai mustelman lyömisestä Teikarlan Simoon.
Toivottavasti Jaakon kotielämä oli rauhallisempaa. Yksinhän hän ei tietenkään tilaansa viljellyt, vaan hänellä oli vaimo nimeltä Kaarina Mikontytär, jonka perintöä tila oli. Avioliitto oli ehkä lapseton, sillä yhteisymmärryksessä puolisot päättivät syksyllä 1578 myydä tilansa, jonka kooksi tässä yhteydessä sanotaan 10 tankoa.
Ostajana oli itse kuningas, jonka omistuksessa oli viereinen Kokemäenkartano. Jaakko ja Kaarina saivat kaupassa eliniäkseen läänityksen Euran lukkarinvuokraan ja myös 2 leiviskää viljaa.
(Liekö Kaarina Seppo Suvannon taloon sijoittamaton "Kadrin Peypoian", joka syyskäräjillä 12.1.1562 sai sakon verihaavan tai mustelman lyömisestä Meinikkalan Kaarinaan?)
Mistä talosta oli kyse? Suvannolla tuntuu olleen vaikeuksia yhdistää asiakirjojen nimet Peipohjan taloihin. Hän on lisännyt talon I kohdalle tekstin "Kokemäen talvikäräjillä 1644 todistettiin, että eräs Matti Jaakonpoika oli 1570 luovuttanut 4½ äyrin veromaan Peipohjan kylästä kruunulle ja että sitä oli viljelty Kokemäenkartanon yhteydessä, VA Ala-Satakunta I KOa 5 f. 404." Olisikohan 70 vuodessa tarkka vuosiluku ja isännän nimi hämärtynyt?
Jaakko Sveninpojan Suvanto on yhdistänyt taloon II äyriluvuilla 1554: 7, 1559: 4½, 1564: 6, 1569: 4½. Vuonna 1578 tapahtunut siirto oli Suvannon rajauksen ulkopuolella, SAY:ssä se on selvästi noteerattu. Oikealla oleva leikkeen lisäksi myöhemmässä osassa on kaupasta lähes samat tiedot kuin Hausenin kokoelmassa.
Lähteet:
Seppo Suvanto: Vanhan Satakunnan henkilötiedosto (VSHT) 1303-1571
Hausen: Bidrag till Finlands historia V. 1917 s. 160-161
SAY 1560-1579 Kokemäki
SAY 1580-1599 Kokemäki
Karttapohja: Maanmittaushallitus - Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto (kokoelma) - Senaatin kartasto - [Kokemäki] (XVII-XVIII 16-17)
keskiviikko 29. helmikuuta 2012
Itsepalvelua Kansallisarkistossa
Kansallisarkistossa on Astian ja Sörnäisistä tulleiden (?) uusien päivystäjien myötä siirretty uuteen aikaan, joka vaatii totuttelua. Esimerkki elävästä elämästä:
Kahdessa eri kirjassa viitattiin asiakirjaan. Toisen mukaan tutkimuskohteeni Olof Ångerman oli paikalla ja toisen mukaan nimetön Raaseporin vouti. Oli siis syytä tarttua kyseiseen 1500-luvun paperiin, josta silmäilyllä kyllä näkisin, onko Olofin nimi mukana vai ei. (Vaikka edelleenkin erotan käsialasta vain satunnaisia sanoja.) Molemmissa kirjoissa oli sama viite: "Topographica Lohja (Gerknäs=Kirkniemi)" eli tehtävä piti olla varsin vaivaton.
Olin niin täynnä itseluottamusta, että tein Astia-tilauksen tarkistamatta luettelokortteja. Vaikka hyvin tiesin, että ne olivat parin askeleen päässä. Paperitilausta tehdessä päivystäjä olisi patistanut minut niiden pariin, mutta nyt pääsin tekemään vapaamuotoisen tilauksen vajaalla määritteellä. Oma moka, mutta toisaalta olisin voinut myös olla aloittelija käsityksellä "jos Astian kautta ei löydy, voit tehdä vapaamuotoisen tilauksen."
Tilaukseni käsittelijä arpoi minun tarkoittaneen Topographica II:ta, kun oikeasti kaipasin I:stä. Tämä selvisi, kun olin avannut jokaisen saamistani viidestä laatikosta ja todettuani, etteivät ajat eikä paikat täsmää. Voivoteltuani ääneen palautuksia käsittelevä, Kansallisarkiston vanhempaan kalustoon kuuluva, työntekijä totesi asiantilan ja ohjasi minut tekemään uutta tilausta luettelokorttien perusteella. Tällä kertaa jopa kirjoitin Kirkniemen sulkuihin.
Seuraavan arkistokerran jälkeen päivitin Facebookia ajatustenvirralla
Apropoo. Tällä viikolla on Kansallisarkiston lauantain aukiolo. Vuoden ensimmäisellä näistä olin heti aamusta mikrofilmisalissa. Jouduin toteamaan, että useat laitteista oli niin likaisia, että se haittasi käyttöä. Huomautin asiasta päivystäjälle, joka taisi mutista jotain, mutta ei tehnyt elettäkään tilanteen kohentamiseksi. Testailin koneita ja valitsin käyttökelpoisimman. Hieman myöhemmin tullut kävijä oli omatoimisempi ja putsasi valitsemansa laitteen taskustaan löytämällä neäliinalla tms. hankaamalla. Eiköhän laitteet pysyisi paremmassa kunnossa, jos niiden hoidosta vastaisivat työntekijät oikeilla aineilla? Kuten sanottua, Tuomasta on ikävä. Siinä oli mikrofilmisalin päivystäjä, jonka näki laitteita huoltamassa niin usein, että jäi mieleen.
Kahdessa eri kirjassa viitattiin asiakirjaan. Toisen mukaan tutkimuskohteeni Olof Ångerman oli paikalla ja toisen mukaan nimetön Raaseporin vouti. Oli siis syytä tarttua kyseiseen 1500-luvun paperiin, josta silmäilyllä kyllä näkisin, onko Olofin nimi mukana vai ei. (Vaikka edelleenkin erotan käsialasta vain satunnaisia sanoja.) Molemmissa kirjoissa oli sama viite: "Topographica Lohja (Gerknäs=Kirkniemi)" eli tehtävä piti olla varsin vaivaton.
Olin niin täynnä itseluottamusta, että tein Astia-tilauksen tarkistamatta luettelokortteja. Vaikka hyvin tiesin, että ne olivat parin askeleen päässä. Paperitilausta tehdessä päivystäjä olisi patistanut minut niiden pariin, mutta nyt pääsin tekemään vapaamuotoisen tilauksen vajaalla määritteellä. Oma moka, mutta toisaalta olisin voinut myös olla aloittelija käsityksellä "jos Astian kautta ei löydy, voit tehdä vapaamuotoisen tilauksen."
Tilaukseni käsittelijä arpoi minun tarkoittaneen Topographica II:ta, kun oikeasti kaipasin I:stä. Tämä selvisi, kun olin avannut jokaisen saamistani viidestä laatikosta ja todettuani, etteivät ajat eikä paikat täsmää. Voivoteltuani ääneen palautuksia käsittelevä, Kansallisarkiston vanhempaan kalustoon kuuluva, työntekijä totesi asiantilan ja ohjasi minut tekemään uutta tilausta luettelokorttien perusteella. Tällä kertaa jopa kirjoitin Kirkniemen sulkuihin.
Seuraavan arkistokerran jälkeen päivitin Facebookia ajatustenvirralla
[Kaisa] kysyi Kansallisarkiston päivystäjältä Biographican luetteloa ja joutui sitten näyttämään, että missä se normaalisti on ja siitä onkin hirveän paljon hyötyä, että tulee toinen ihminen katsomaan hyllyä eikä edes tiedä minkä näköinen se luettelo on. Tämä sen jälkeen kuin tilattu Topograpica yksikkö ei sisältänyt sitä mitä piti ja edellinen tiskin takana seisonut ei voinut sanoa muuta kuin että nipun päällä lukee Topographica Lohja. Mutta kun ei ollut sisällä Kirkniemeä. Ei paperiakaan. Että sellaista arkistoammattilaista. Oi niitä aikoja, kun iltatiskin takana oli Ville ja Tuomas. Vanhoja, hyviä aikoja.Eli koin jääneeni aika yksin. Arpomalla tilasin Biographicaa siinä epärationaalisessa toivossa, että Kirkniemen paperit olisi jossain välissä siirretty omistajan yhteyteen. Tänään nähdään tuottaako strategia mitään.
Apropoo. Tällä viikolla on Kansallisarkiston lauantain aukiolo. Vuoden ensimmäisellä näistä olin heti aamusta mikrofilmisalissa. Jouduin toteamaan, että useat laitteista oli niin likaisia, että se haittasi käyttöä. Huomautin asiasta päivystäjälle, joka taisi mutista jotain, mutta ei tehnyt elettäkään tilanteen kohentamiseksi. Testailin koneita ja valitsin käyttökelpoisimman. Hieman myöhemmin tullut kävijä oli omatoimisempi ja putsasi valitsemansa laitteen taskustaan löytämällä neäliinalla tms. hankaamalla. Eiköhän laitteet pysyisi paremmassa kunnossa, jos niiden hoidosta vastaisivat työntekijät oikeilla aineilla? Kuten sanottua, Tuomasta on ikävä. Siinä oli mikrofilmisalin päivystäjä, jonka näki laitteita huoltamassa niin usein, että jäi mieleen.
Pohjanmaan ihmeitä
En ole vieläkään käynyt katsomassa Härmää, minkä kunniaksi...
Stockholmskällanissa sekoillessani löytyi
Porträtt i halvfigur av den amerikanske skridskokungen Jackson Haines iförd pälsmössa och pälsbrämad jacka med medaljer på bröstet eli oikealla puolella komeileva mies. Hän oli syntynyt Amerikassa, mutta kuoli Suomen Kokkolassa 1875. Hänestä löytyy suomenkielinen wikipedia-sivu ja paljon muitakin kuvia.
Tähän yhteyteen sopisi muita Pohjanmaan ihmeitä, jos moisia sattuisi olemaan tallessa...
Upsalan yliopiston kirjastosta
Jonkinasteinen ihme oli ilmeisesti Vähäkyrön kirkko, ainakin sille oli syytä uhrata suurin osa Inrikes Tidningar kansisivusta 13.12.1803:
Stockholmskällanissa sekoillessani löytyi
Porträtt i halvfigur av den amerikanske skridskokungen Jackson Haines iförd pälsmössa och pälsbrämad jacka med medaljer på bröstet eli oikealla puolella komeileva mies. Hän oli syntynyt Amerikassa, mutta kuoli Suomen Kokkolassa 1875. Hänestä löytyy suomenkielinen wikipedia-sivu ja paljon muitakin kuvia.
Tähän yhteyteen sopisi muita Pohjanmaan ihmeitä, jos moisia sattuisi olemaan tallessa...
Upsalan yliopiston kirjastosta
- Carta öfver Kongl. Wasa hofrätts ock praesidents husets tomt ...stadens ägor...wägsträckningar:affattad efter högvederbörlig befalning år 1785 af C.H. Salmen [=Sallmén]
- Facaden af hofrätts och praesidents huset i Wasa med des flyglar åt torget: Plan af Wasa hof rätts och praesidents hus med des flyglar. Jord wåningen
Jonkinasteinen ihme oli ilmeisesti Vähäkyrön kirkko, ainakin sille oli syytä uhrata suurin osa Inrikes Tidningar kansisivusta 13.12.1803:
tiistai 28. helmikuuta 2012
Viime viikkojen uutisia
Viime viikonloppuna Twitterin kautta kuulin, että osa Visbyn kaupunginmuurista oli sortunut. Eilen asiasta kertoi myös Nättidningen Svensk historia. Kuullostaa dramaattiseslta, mutta paikallisen miehen ottama valokuva selventää sortumisen merkitystä.
Kotimaisia uutisia eilen tarjosi Hesarin verkkoversio. Kotuksen murresanakirja on tulossa verkkoon. Hitaasti ja osittain.
Hesarin Oma kaupunki -sivuilla kerrottiin, että metallinpaljastajaharrastajan marraskuussa löytämä kirves on ajoitettu. Leena Söyrinki-Harmo on todennut "Ihan tarkasti sitä ei pysty ajoittamaan. Mutta sanoisin, että esine on niin sanotulta roomalaisajalta, noin 200–300 ajanlaskun alun jälkeen."
Keskiajalta on löytö, josta kerrotaan Espoon kaupunginmuseon sivulla. Arkeologian harrastaja oli Bembölen pellolta poiminut korunpalasen ja ymmärtänyt toimittaa sen ammattilaisille.
Laajempaa mielenkiintoa lienee Rauman vesistä löytyneelle olutlastille, josta Yle kertoi äskettäin otsikolla Vuosikertaolutta tosiaan! Makuja merenpohjasta.
Itseäni kiinnosti, vaikkei yhteyksiä Itä-Suomeen olekaan, Ylen uutinen Kalmosaarten luunäytteiden tulokset selvillä. SukuForumilla siitä ei suurempaa keskustelua noussut, vaikka siellä on aiemmin hautasaaria ihmetelty.
Naapurimaassakin jaksetaan luita kaivella. Nyt on saatu luvat Karl Knutson Bonden haudan aukaisuun siinä toivossa, että sieltä löytyisi Maunu Ladonlukko, joka yllätti syksyllä poissaolollaan, kun oma hautansa avattiin.
Kotimaisia uutisia eilen tarjosi Hesarin verkkoversio. Kotuksen murresanakirja on tulossa verkkoon. Hitaasti ja osittain.
Hesarin Oma kaupunki -sivuilla kerrottiin, että metallinpaljastajaharrastajan marraskuussa löytämä kirves on ajoitettu. Leena Söyrinki-Harmo on todennut "Ihan tarkasti sitä ei pysty ajoittamaan. Mutta sanoisin, että esine on niin sanotulta roomalaisajalta, noin 200–300 ajanlaskun alun jälkeen."
Keskiajalta on löytö, josta kerrotaan Espoon kaupunginmuseon sivulla. Arkeologian harrastaja oli Bembölen pellolta poiminut korunpalasen ja ymmärtänyt toimittaa sen ammattilaisille.
Laajempaa mielenkiintoa lienee Rauman vesistä löytyneelle olutlastille, josta Yle kertoi äskettäin otsikolla Vuosikertaolutta tosiaan! Makuja merenpohjasta.
Itseäni kiinnosti, vaikkei yhteyksiä Itä-Suomeen olekaan, Ylen uutinen Kalmosaarten luunäytteiden tulokset selvillä. SukuForumilla siitä ei suurempaa keskustelua noussut, vaikka siellä on aiemmin hautasaaria ihmetelty.
Naapurimaassakin jaksetaan luita kaivella. Nyt on saatu luvat Karl Knutson Bonden haudan aukaisuun siinä toivossa, että sieltä löytyisi Maunu Ladonlukko, joka yllätti syksyllä poissaolollaan, kun oma hautansa avattiin.
Poikkeaminen 1700-luvulle
Viime lauantaina oli Helsingissä tarjolla mahdollisuus vierailla 1700-luvulla. Helsingin Wanha Waruswäki ja Kaupungin Hywät Asukkaat olivat muuntaneet ravintolan Sofiankadulla 1700-luvun hollituvaksi ja Senaatintorilla nähtiin nyt jo tuttua äkseerausta, josta kuva yllä. Hollitupaan itseensä oli saatu mukavan tiivis ja arkinen tunnelma, mistä otos alla. Hämyisyyden säilyttämiseksi en käyttänyt salamaa ja sen huomaa.
Rekonstruktiot ovat rehellisen epäaitoja, mutta kuitenkin tuovat minusta historiaan inhimillisyyttä. Eivät ne 1700-luvullakaan ihmiset olleet puupökkelöitä, välttämättä.
Nuorimies antoi luvan kuvien julkiseen esillepanoon. Ennen kuvien ottamista ja niitä näkemättä.
Rekonstruktiot ovat rehellisen epäaitoja, mutta kuitenkin tuovat minusta historiaan inhimillisyyttä. Eivät ne 1700-luvullakaan ihmiset olleet puupökkelöitä, välttämättä.
Nuorimies antoi luvan kuvien julkiseen esillepanoon. Ennen kuvien ottamista ja niitä näkemättä.
maanantai 27. helmikuuta 2012
Pätkittyä historiaa
Että minä tykkään, kun ihmiset laittavat toimeksi eivätkä vaan suunnittele. Ystävänpäivänä käytiin Twitterissä keskustelu
- @K_KM_K: Täällä on nykyään vanhempaakin porukkaa, kuten @M_de_Montaigne . Tuttu varmaankin teille @anulah ja @JPvE ? (11:08)
- @JPvE: vanha suosikki, en täältä ollut löytänyt :) @schopenhauer_ sen sijaan kaverini ... (11:12)
- @K_KM_K: Mun lemppari on kyllä @samuelpepys . Ei turhan syvällinen ajattelussaan, vaan lähempänä käytännön elämää. (11:30)
- @anulah: Hei cool! Pitäisikö kaivaa esiin jotain meikäläisiäkin vanhuksia? Vaikka jotain 1500-luvun muistikirjaa... (11:42)
- @anulah: Esim. Malin Sturen tai Sten Banérin muistikirjat kyllä vähän häviävät sisällössään... Hm. Abraham Brahen tidebok vois olla ok (11:44)
- @anulah: Jos A. Brahen muistikirja 1590-luvulta on julkaistu 90 v. sitten niin saako sen tweetata? Pappa Per Sr:n Oeconomia vaihtoehto? (11:45)
- @anulah: Tai Klaus Fleming nuoremman / Lars Sparren kronikat ... hm... (11:46)
- @K_KM_K: Pietari Schäferin päiväkirja olisi formaatiltaan Twitteriin sopiva, mutta en jaksa ajatellakaan uuden proggiksen aloittamista. (11:50)
- @anulah: mulla on valmiiksi naputeltuna parikin pienkronikkaa Waan olisko hyötyä istuttaa ne tweetit jonkun organisaation sivulle tms. (11:56)
- @JPvE: esim hootsuitessa voi ohjelmoida ennakkoon eteenpäin twiittauksia ... (12:56)
Meri ja Kivi
Kirjahyllyssäni on mummon hyllystä peräisin oleva Veijo Meren Aleksis Stenvallin elämä. Talouteni sääntöjen mukaan hyllyyn menevät vain luetut kirjat, joten lienen teoksen jossain välissä lukenut. Ei mitään muistikuvaa eikä lisääntynyttä tietoutta Kiven elämästä. Pitänee lukea joskus uudestaan.
Tätä mieltä. Esseitä ja monologeja sisältää tekstin Kiveä kiertämässä, jossa Meri kommentoi kyseistä elämäkertaa. Tekisi mieleni kopioida siitä lauseita oman käsikirjoitukseni esipuheeksi, mutta se olisi asiatonta ainakin kahdella tavalla. Mutta sopinee lainata muutama kappale tähän elämäkerroista kiinnostuneille.
Tätä mieltä. Esseitä ja monologeja sisältää tekstin Kiveä kiertämässä, jossa Meri kommentoi kyseistä elämäkertaa. Tekisi mieleni kopioida siitä lauseita oman käsikirjoitukseni esipuheeksi, mutta se olisi asiatonta ainakin kahdella tavalla. Mutta sopinee lainata muutama kappale tähän elämäkerroista kiinnostuneille.
...Koetin tehdä kirjan yhtä mielenkiintoiseksi joka paikasta, luettavaksi, kompaktiksi. Kirjoittaa sen vapaaseen muotoon, mutta silti jollakin tavalla ehjäksi, organiseksi.
Kiveä pidetään tunnettuna. Kertomani faktat ovat hyvin tavallisia. Siksi esitän ne joskus odottamattomassakin järjestyksessä - saadakseni ne näyttämään uusilta. Nimistöä kirjassa ei ole paljoa. Kuin kaunokirjallisessa proosassa tuon henkilöitä sisään ja puhun heistä jotakin.
En ole sepittänyt mitään, en repliikkejä enkä muuta, vaan kaikki seikat mitä kerron ovat faktoja. Niissä oli vain perkeleellinen kerääminen. Eikä osaa niistä ollut koskaan käännetty suomeksi.
Kirjani ei pyri olemaan tieteellinen juttu, siinä ei ole alaviitteitä, en tiedä, onko se essee vai artikkeli. Toivoisin, että se olisi helppolukuinen, havainnollinen, kerralla luettava. Haluan itsekin nähdä mainitsemani ihmiset, en niinkään pohtia heidän ajatuksiaan.
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
Metsästettyä
Talvinen metsästyskuva Nelly Montijn-de Fouwin kirjasta Sagen van Koning Arthur en de Ridders van de Tafelronde.
Vihdoinkin Suomeen tulee tositv-sarja, jossa palataan menneisyyteen! "YLE TV 1 tarjoaa kolmelle autoilevalle matkaseuruelle loman 70-luvulla. Kuinka pärjäätte, jos teidät heitetään 40 vuotta taaksepäin?" Lähelle oikeaa tunnelmaa pääsee selaamalla SOK:n katalogia vuodelta 1960.
Huomenna alkaa Helsingin Sanomien Mäntälän kapinan 80-vuotisviikko. Blogia ja twiittiä luvattu.
Pekka Henttonen lähes tulkoon otti kantaa, mutta viitaten auktoriteettiin ja käyttäen retorista kysymystä:
onko mahdollista, että [...] arkistot ampuvat itseään jalkaan, että ne eivät saa kokonaan sitä etua, joka niiden olisi mahdollista saada, jos käyttäjille annettaisiin ennakkoluulottomasti vapaus luoda uutta yhdessä?Magnus Reuterdahl haukkui Tukholman 3d-näyttelyn etruskeista på svenska ja in English. Tenttipaniikin kirjoittaja kävi Helsingissä m.m. kirjastoissa gradumateriaalia etsimässä ja kaupunginmuseon uudessa näyttelyssä. Håkan Eklund raportoi på svenska onnistuneesta käynnistään Brages Pressarkivetissa. SoulFood&Mood- blogin kirjoittaja kävi Pohjois-Pohjanmaan museossa Oulussa.
Livrustkammaren Armfelt-blogi paljasti päähenkilöstään på svenska aivan uuden ulottuvuuden. Mikael selitti sanaa natsaiju.
Reija Satokangas kertoi helmikuun leivonnaisten historiasta. Pikkumuseon haasteissa raportoitiin vuoden 2011 arkeologisten kenttätöiden esittelypäiviltä. Kaisa Viitala kertoi tutkijan työpäivästä.
Kemppinen luki Guillouta ja totesi
Ajatuskoe: mitä merkitystä olisi talvisodan-jatkosodan tutkimukselle Helsingin Sanomien ja Uuden Suomen uutisilla ja reportaaseilla? Eipä niitä muuten juuri ole käytettykään. Jos vastaatte, että sotasensuuri iski, sanokaa sitten, mitä mielenkiintoista lehdet kirjoittivat noottikriisista 1962 tai pankkikriisistä 1992?Tuukka Hetemäki liittyy kuoroon, joka on kovin huolissaan tulevaisuuden (poliittisen) historian tutkijoiden lähteistä. Kun tulee olemaan käytettävissä vain blogeja ja FB-timelinea eikä kunnon päiväkirjoja. Vali-vali.
Sami Liuhto koki historian multimediana. (Teksti on niin lyhyt, ettei siitä voi lainata otetta.)
Apropos-haatattelu Virpi Mäkisestä sai otsikon Keskiajalta perspektiiviä nykypäivän
ihmisoikeuskeskusteluun.
Ylen hanke Suomen marsalkka löytyy FB:stä ja avoimesta verkosta, tuottajalla on twitter-tili ja blogi. Viimeksi mainitussa aiheina m.m. Marski-kirjallisuuden klassikot, Mannerheim-museossa inspiroitumassa ja Gustafin modernin elämän haasteet.
Seppó kommentoi uutista ääniarkeologiasta.
Jukka Laajarinne kokeili uutta tulokulmaa taidenäyttelyyn, onnistuneesti. Riikka kommentoi Kiasman opastusta ja suomalaista museopedagogiikkaa yleisemmin.
Jenni raportoi Katja Ketun käynnistä Akateemisen Kohtaamispaikalla. Kuin myös Marjis. Aino-Maria Savolainen luki Antti Tuurin Taivaanraapijat ja Kylmien kyytimiehen. Leena Lumi luki Rauli Mikkasen kirjan Laulu Punaisesta huoneesta, joka on minulla edelleen kesken.
Historiallista romaania kirjoittanut Minna Kristiina raportoi:
Ensimmäinen editointikierros kustannustoimittajan kanssa on tehty. Nyt käsis on taas kustiksella kunnes tulee uusien muutosehdotusten kera takaisin ja toinen editointikierros voi alkaa. Sitten käsiksestä tarkistetaan historialliset faktat ja mahdollisesti seuraa vielä kolmaskin editointikierros. Kun editoinnit on saatettu päätökseen seuraa oikolukuvaihe, jossa teksti on jo taitettu tulevan kirjan muotoon. Käsikirjoitukseni on kuulemma kirjana peräti 550 sivua pitkä. Huh.
Paaston aikaa
Pari päivää sitten Niko Lipsanen ihmetteli Twitterissä jonkun paastosta esittämää kysymystä:
Täytyy myöntää etten itsekään ev. lut. kirkon jäsenenä oppivelvollisuuteni suorittaneena tiedä paastosta paljoa enempää kuin Ramadanista. Paasto alkaa laskiaisena, päättyy pääsiäisenä. Pidettiin katolisena aikana. Amerikkalaiset soveltavat nykyään luopuen jostain lemppariasiastaan.
Oli siis syytä tarttua yhteen kirjahyllyni pyhään kirjaan. Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto totesi: "Luterilaisessa Suomessa ei tietenkään ole montakaan muistumaa vanhasta paaston ajasta" ja "Luterilaisen väestön vastakohtana noudatti Raja- ja Itä-Karjalan ortodoksinen väestö, nuoret ja vanhat, ankaraa paastoa aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka."
Mitä oli paasto satakuntalaisille 1800-luvun lopulla? Haku sanomalehteen Satakunta kertoo, että kyseessä oli toki tunnettu kirkollinen ajanjakso. Esimerkiksi sudet saattoivat kulkea "paaston ajalla" (16.4.1884). Tapakulttuurissa oli käynnissä murros, hupitilaisuuksia järjestettiin paaston aikana, mutta niitä kritisoitiin. Esimerkiksi arpajaisista todettiin, että "paaston aikana ei suinkaan sellaiset ole sopivia kun juuri vietetään Kristuksen Vapahtajamme kallista piinan ja kärsimisen muistoa."(15.3.1884) Tansseja paaston aikana eivät vanhoilliset hyväksyneet (4.4.1895). Turkulaisten pitämästä voimistelunäytöksestä kirjoitettiin ilmeisesti ironisesti "Kansaa ei puuttuneen sanota. Kuinka toisin olisikaan; olipa rukouspäivän ilta ja paaston aika"(24.2.1891)
Muutkin vanhat tavat olivat häviämäisillään, mutta eivät aivan:
Paasto oli markkinarako. Pietariin sai silloin kaupattua sieniä (25.8.1894) ja kalaa (27.09.1882).
Mutta oli lähes yhtä outo asia kuin ramadan, josta kirjeenvaihtaja Turkista kertoi
Täytyy myöntää etten itsekään ev. lut. kirkon jäsenenä oppivelvollisuuteni suorittaneena tiedä paastosta paljoa enempää kuin Ramadanista. Paasto alkaa laskiaisena, päättyy pääsiäisenä. Pidettiin katolisena aikana. Amerikkalaiset soveltavat nykyään luopuen jostain lemppariasiastaan.
Oli siis syytä tarttua yhteen kirjahyllyni pyhään kirjaan. Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto totesi: "Luterilaisessa Suomessa ei tietenkään ole montakaan muistumaa vanhasta paaston ajasta" ja "Luterilaisen väestön vastakohtana noudatti Raja- ja Itä-Karjalan ortodoksinen väestö, nuoret ja vanhat, ankaraa paastoa aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka."
Mitä oli paasto satakuntalaisille 1800-luvun lopulla? Haku sanomalehteen Satakunta kertoo, että kyseessä oli toki tunnettu kirkollinen ajanjakso. Esimerkiksi sudet saattoivat kulkea "paaston ajalla" (16.4.1884). Tapakulttuurissa oli käynnissä murros, hupitilaisuuksia järjestettiin paaston aikana, mutta niitä kritisoitiin. Esimerkiksi arpajaisista todettiin, että "paaston aikana ei suinkaan sellaiset ole sopivia kun juuri vietetään Kristuksen Vapahtajamme kallista piinan ja kärsimisen muistoa."(15.3.1884) Tansseja paaston aikana eivät vanhoilliset hyväksyneet (4.4.1895). Turkulaisten pitämästä voimistelunäytöksestä kirjoitettiin ilmeisesti ironisesti "Kansaa ei puuttuneen sanota. Kuinka toisin olisikaan; olipa rukouspäivän ilta ja paaston aika"(24.2.1891)
Muutkin vanhat tavat olivat häviämäisillään, mutta eivät aivan:
Taikauskoako? Hinnerjoelta kirjoitetaan meille: Näihin päiviin saakka on paikkakunnallamme säilynyt omituisia ihmisiä, jotka paaston aikana pistäytyvät salaa naapuriensa navettaan, hapsimaan lampaista villoja, eläimen päästä ynnä mualta, saamatta siitä kumminkaan itsellensä suurtakaan hyötyä enemmän kuin lähimmäisellenkään sanottavaa vahinkoa.(6.4.1893)Paasto ei siis ollut aika jolloin olisi Länsi-Suomessa paastottu. Paasto mainitaan metodismin kuvauksessa yhtenä menona, joka muistuttaa "enemmän teaatteria kuin Jumalan-palvelusta" (11.4.1888). Uskonpuhdistuksen muistojuhlan kirjoituksessa paasto on katolisen ajan epätoivottujen ilmiöiden listalla (2.11.1899). Mutta kuitenkin otsikon Laki ja uskovainen alla lainattiin tunnustuskirjaa kohdasta "Ovatpa totiset rukoukset, toteiset almut, totiset paastot Jumalan käskemiä, ei saata niitä synnittä lyödä laimin."(22.8.1896)
Taikauskoa. Moniin vuosiin ei Kiikasta enää ole taikauskoa kuultu, ei nähty, mutta nyt on taas lennähdetty taaksepäin tällä alalla. Paaston ajan alussa on öisin käyty navetoissa eläinten villoja, karvoja y. m. keritsemässä ja kuuluupa että jokuset olisivat "tietäjenkien" luona käyneet salatuita asioita tiedustelemassa. (21.3.1895)
Paasto oli markkinarako. Pietariin sai silloin kaupattua sieniä (25.8.1894) ja kalaa (27.09.1882).
Mutta oli lähes yhtä outo asia kuin ramadan, josta kirjeenvaihtaja Turkista kertoi
On näet Rhamazan eli paaston aika, ja profeetan pojat eivät saa syödä eikä juoda auringon ylhäällä ollessa. En ole nähnyt kenenkään rikkovan tätä sääntöä, mutta öisin he syövät minkä vaatteet kestävät. (13.10.1891)