torstai 1. maaliskuuta 2012

Linkittämisen ja lainaamisen oikeudesta

Kirjaston uutuuslistasta varasin äskettäin Taina Pihlajarinteen kirjan Lupa linkittää : toisen aineiston hyödyntämisen tekijänoikeudelliset rajat. Asiaa enemmän ajattelematta luulin saavani käteeni ohuen läpyskän. Mutta, ehei, asiaa oli niin paljon, etten jaksannut edes selata. Ja siitä vähästäkin luetusta tuli päänsärky. Linkittäminen oli paljon monimutkaisempaa kuin olisin voinut uskoa. Mutta onneksi ei tällaisen blogin yhteydessä kuitenkaan.

Sen sijaan olen täällä miettinyt silloin tällöin sitä mistä on sopivaa lainata ja missä laajuudessa. PohjalaisSuvut-listalta lainattiin pari viikkoa sitten pätkä SukuForumiin ja tästä syntyi myrsky vesilasissa. Lista ei ole varsinaisesti eksklusiivinen, mutta sinne hyväksytään tulijat erikseen ja keskustelu on salasanojen takana. Aktiiviset keskustelijat olivat sitä mieltä, että tästä piti ymmärtää, ettei siellä kirjoitettua sopinut siirtää muihin ympäristöihin. Jään ihmettelemään, että eikö mitään voi kopioida edes omiin tiedostoihinsa, mutta ymmärsin kyllä puolet ajattelusta.

Se rimmasi hienosti pätkään, jonka löysin artikkelin alaviitteestä:
The ethics of digital data collection are much debated—especially reading, analyzing, and citing postings on blogs and forums. My stance is that blogs and static websites are analogous to any serialized print publication; they are published online and, if indexed by major search engines, are discoverable by any Internet user. I did not post in the forums cited here, nor comment on the blogs, and thus did not influence the discussions. I cite posts only from public forums that do not require membership approval.
Ainoa syntini on, että olen toisinaan tehnyt tänne suoria lainauksia Facebookista kavereideni kirjoituksista. Kadun ja parannan tapani.

Tuo lainaamani (!) alaviite oli artikkelista, joka on osa kokoelmaa Writing History in the Digital Age. Siinä oli mielenkiintoisen näköisiä artikkeleita, joista vasta paria olen ehtinyt vilaista, ja myös uusi toimitustapa. Perinteisen akateemisen vertaistarkistuksen sijaan artikkelit olivat kommentointia varten auki viime vuoden lopulla ja parhaillaan niitä editoidaan lopullista julkaisua varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti