maanantai 27. helmikuuta 2012

Meri ja Kivi

Kirjahyllyssäni on mummon hyllystä peräisin oleva Veijo Meren Aleksis Stenvallin elämä. Talouteni sääntöjen mukaan hyllyyn menevät vain luetut kirjat, joten lienen teoksen jossain välissä lukenut. Ei mitään muistikuvaa eikä lisääntynyttä tietoutta Kiven elämästä. Pitänee lukea joskus uudestaan.

Tätä mieltä. Esseitä ja monologeja sisältää tekstin Kiveä kiertämässä, jossa Meri kommentoi kyseistä elämäkertaa. Tekisi mieleni kopioida siitä lauseita oman käsikirjoitukseni esipuheeksi, mutta se olisi asiatonta ainakin kahdella tavalla. Mutta sopinee lainata muutama kappale tähän elämäkerroista kiinnostuneille.
...Koetin tehdä kirjan yhtä mielenkiintoiseksi joka paikasta, luettavaksi, kompaktiksi. Kirjoittaa sen vapaaseen muotoon, mutta silti jollakin tavalla ehjäksi, organiseksi.

Kiveä pidetään tunnettuna. Kertomani faktat ovat hyvin tavallisia. Siksi esitän ne joskus odottamattomassakin järjestyksessä - saadakseni ne näyttämään uusilta. Nimistöä kirjassa ei ole paljoa. Kuin kaunokirjallisessa proosassa tuon henkilöitä sisään ja puhun heistä jotakin.

En ole sepittänyt mitään, en repliikkejä enkä muuta, vaan kaikki seikat mitä kerron ovat faktoja. Niissä oli vain perkeleellinen kerääminen. Eikä osaa niistä ollut koskaan käännetty suomeksi.

Kirjani ei pyri olemaan tieteellinen juttu, siinä ei ole alaviitteitä, en tiedä, onko se essee vai artikkeli. Toivoisin, että se olisi helppolukuinen, havainnollinen, kerralla luettava. Haluan itsekin nähdä mainitsemani ihmiset, en niinkään pohtia heidän ajatuksiaan.

1 kommentti:

  1. Hauska lukea vähän kirjan taustoista! Käytin sitä joskus kouluaikana Kivi-tutkielman tekemiseen vaikka lähteen luonne askarruttikin. Se tuntui uskottavasti kirjoitetulta ja tuoreelta tulkinnalta, vaikka joidenkin asioiden todenperäisyys ehkä sittenkin jää epävarmaksi (muttei välttämättä Merestä johtuvista syistä).

    VastaaPoista