Sukututkijan loppuvuosi
lauantai 30. huhtikuuta 2022

Uuden ajan alun tutkimuksen perjantai

›
Perjantaiaamuun osui Uudena ajan alun tutkimuspäivien itselleni lähtökohtaisesti mielenkiintoisin sessio, jonka kolme esitystä liittyivät he...
perjantai 29. huhtikuuta 2022

Uuden ajan alun tutkimuksen torstai

›
Uuden ajan alun tutkijoiden verkosto kokoontui eilen kolmatta kertaa ja Tampereella. (Turussa oltiin tammikuussa 2019 ja Jyväskylässä  tors...
torstai 28. huhtikuuta 2022

Maaliskuuta ja huhtikuuta

›
 22.3. Aamupäivän oudoin käsite 1800-luvun historiankirjoittajalta: "fosforistiskt-reaktionära åsigter". Saob-kurkkauksen perustee...
keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

Pamaus tallissa

›
Lääninagnomi Alfred Vilhelm Sjöströmin Wilho-pojasta kasvoi taidemaalari. Kuvansa löysin Suomen Kuvalehdestä 16/1923. Samannäköisenä Sjöströ...
tiistai 26. huhtikuuta 2022

Suomalaisten koulupoikien tappelutavat Pietarissa

›
Samuli Suomalainen, joka oli itse käynyt Pietarin kirkkokoulua, todennäköisesti on dokumentoinut omia muistojaan kokoelmassa Kevään ajoilta ...
maanantai 25. huhtikuuta 2022

Sanomalehdistä vuonna 1846 kirjoitettua

›
Carl Axel Gottlundin toimittaman Suomalainen-lehden aloitusnumero antaa mielenkiintoisen näkymän ajatuksiin lehdistöstä vuonna 1846.  Jokain...
sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Tunnistatko työpajat? (3/3)

›
Palaan  viime joulun edellä selaamaani vuoden 1830 saksalaiseen leluluetteloon . Sen parilla sivulla on pienoismalleja työpajoista, jotka ol...
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio
Sisällön tarjoaa Blogger.