Carl Axel Gottlundin toimittaman Suomalainen-lehden aloitusnumero antaa mielenkiintoisen näkymän ajatuksiin lehdistöstä vuonna 1846.
Jokainen tuntoo hyvin kyllä miten paljon ajallinen kirja-painaminen (den periodiska pressen) on vaikuttanut levitteäksensä kansakunnissa tietoa ja mielenvalaistamista. Kaikki Lento-lehet ja Sanan-lentämät (Tidningar), joita levitetään ympärin maata, olkoon sitten Viikkolaisia (Weckoblad), Päiväläisiä (Dagblad) eli mitä hyö olla mahtaa - ovat ikeän kuin kellot jotka yhtenään soivat, remputtavat, yhestä päästä Valtakunnassa toiseen, kertoillen puheitansa. Hyö ovat luonnostaan tuhatt'-kielellisiä, sanan-saattajoita monen sa'allisia, jotka yht'äkkiä lentelöövät yliten merta ja maata, hajoavat sinne ja tänne, ja joita kuullaan ja luetaan - ei yhteltä eikä kahelta, mutta monelta, ja joihen sanat luettua miellyttää tahi karvastaa meitä.
Väikkäriä tehdessä suomennos käsitteelle periodiska pressen olisi ollut monessa kohdin tarpeen, mutta ajallinen kirjapainaminen tuskin asiaa auttaa. Sen sijaan Sanan-lentämän uudelleen käyttö houkuttaa totisesti...
Koska teen tutkimusta n.s. valistuslehdestä, oli hauskaa, että Gottlund kirjoittaa valaistamisesta. (Puoli vuosisataa ennen kirjoitusaikaa päättynyt) valistusaikahan on esimerkiksi englanniksi the enlightenment eli kirjaimellisesti valaistus.
Koska siis semmoiset keinot löytyy, joihen kautta oisi mahollinen sytytteä ja levitteä tietoa ja valaistusta sukukunnassamme [...] Tosi on kyllä, toisin puolin, kaiken sen tievon ja valaistuksen jota Viikkosanomilla tarkoitetaan, ja heistä saahaan, olevan luontonsa puolesta varsin puuttuvaisen ja irtonaisen; mutta valaistushan se on kuitenkin, joka sätehillänsä, jos kohta tummemmillakin, tarkoittaa meistä hävitteä tätä häpäisevätä ja meitä turmelevaa ymmärtämättömyyttä, raakautta ja mielen pimeyttä.
Viimeistä lainausta voi peilata kokemuksiin nykyajasta:
Sanotaan sanalaskussa, jottei löyvyk niin hyveä ettei joku laita, eikä niin pahaa ettei joku kiitä, ja niin on myös tässäkin asiassa. Monet ovat moittineet tätä tietojen liijan paljon ja liijan nopeen levittämistä, niin kuin ovat tätä kuhtuneet, ja sanoneet aikoin tulevamme vähemmälläik; mutta kukapa on hyvä rajoja asettamaan ihmisen ymmärrykselle niinkuin tietoillenkin, tahi sanoa kuinka paljon hään sitä tarvihtee, eli ei? Toiset ovat vielä peättäneet tätä varsin vahinkolliseksikin, koska tällä tavoin syntyisi pahuutta ja pahennustakin matkaan saattaa, joutavilla juonittelemisilla; niinkuin muissa maissa on toisinaan ehkä nähty. Mutta saattaahan ite kultakin käytteä vahinkoksemme! Vaan ei se ouk kullan syy enemmän kuin valaistuksenkaan; mutta syy on hänen, niinkuin tämänkin, veärin käyttämisessä, milloin kirjoittajojen puolesta, milloin lukioihen - olkoon siitten tahalla, tahi ymmärtämättömyyellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti