32. kuukausi jatko-opiskelijana

The Porisuhdeneuvoja Show, kausi2, jakso 5: Onnellisuus

Tästä kuusta meni puolet sairastaessa, joten pitää ottaa ilo irti kaikesta suoritusta muistuttavasta. Eli noteeraan, että Museoviraston pääjohtaja totesi blogini kesäsarjasta: "Tuli merkittävästä näyttelystä paljon uutta tietoa näkyville blogisi kautta." Lizelius-tekstini ei lähtenyt lentoon, mutta asiaa ymmärtävä historiantutkijatuttava totesi "Kiinnostavaa!". 

On tietenkin oltava kiitollinen siitä, että kahden erilaisen voimat vieneen taudin välissä pääsin Göteborgiin Nordiska Historikermöteen (Vierailulla 1600-luvun kaupungissa, Päivä pohjoismaista ilmastohistoriaa, Sekalaista antia Pohjoismaiden historiasta & Menneisyyden kotitalouksien työnjaosta). Itsevarmuuteni ei riittänyt pohjoismaiseen verkostoitumiseen, mutta yritin paikata tilannetta jälkikäteen lähettämällä "verkostoitumismaileja". Esitystäni kuulemaan tullut mediahissan proffa sai kuulla läsnäoloansa merkityksellisyydestä ja neljä esiintyjää sai 1700-luvun lehtileikkeitä, jotka tulivat selostuksistaan mieleeni. Kaikki vastasivat kohteliaasti ja yksi proffa oli jopa vaivautunut googlaamaan väikkärini aiheen. Mahdollisesti siis kahdelle relevantteja juttuja tekevälle proffalle jäi hämärä mielikuva siitä, että joku Suomessa tutkii 1700-luvun lehtiä.

Se, mitä kukakin onnistuu/sattuu muistamaan, on kyllä perin mystinen asia. Kolmas ruotsalainen proffa, jolle olisi pitänyt tehdä itseäni tykö, totesi samaan seuraan päädyttyämme: "minä muistan sinut Lahden historiapäiviltä". Helmikuussa 2016. Jolloin parhaan muistini mukaan istuin ihan kohtuukokoisen salin yleisössä kuin kuka tahansa. Mahdollisesti kysyin jotain aivan järkyttävällä ruotsilla?

Aika Göteborgissa kului siis sekä vanhojen että uusien suomalaistuttujen kanssa. Olisi mielenkiintoista päästä vertailemaan esittämiäni versioita väikkärin sisällöstä ja tilasta. Vain yhden (pitkäaikaisen) tuttavan edessä purskahdin kyyneliin, joten kai tämä kohtuullisen hyvin menee, jos en pysähdy ajattelemaan turhia eli ambitioitani ja toiveitani.

Kakkostaudin lisäksi Göteborgin tuliaisia oli väikkäriin erinomaisen olennainen saksalaisverrokki, joka tuli vastaan, kun nimenomaisesti menin kuuntelemaan ei-liity-väikkäriin-mitenkään-ilmastohistoriaa. Onni jatkui, sillä esiintyjä oli kirjoittanut asiasta väitöskirjassaan, joka löytyi Helsingissä Kansalliskirjaston hyllystä.

Kun oli nimi, jolla hakea. Finna-haun yhteydessä nimittäin huomasin, että saksankielisessä kirjassa ei ollut asiasanan puolikastakaan. Klikkasin palaute-nappia ja kirjoitin: 

"Resurssinne ovat rajoitetut, mutta asiasanoitusta ihan oikeasti käytetään hakuihin, joita useimmiten tehdään suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi eli muunkielinen kirjallisuus jää ilman asiasanoja osumitta." 

En (tietenkään) ollut väärässä, mutta yllätyin silti saamastani vastauksesta: 

"Ulkomaisen tutkimuskirjallisuuden asiasanoituksesta on valitettavasti jouduttu luopumaan vuonna 2016 juuri mainitsemistasi resurssisyistä johtuen." 

Eli asiasanoihin perustuvat haut voivat Finnassa olla "kattavia", mutta eivät suinkaan löydä kaikkea, mitä on ostettu hyllyyn. Järkevää?

Tietokantahauista pitäisikin seuraavaksi kirjoittaa artikkelia, mutta normaalin epäpriorisoinnin nimessä tartuin tervehdyttyäni väikkäriin. Samalla sain elokuulle vielä yhden aikaansaannoksen, sillä sisuunnuin vihdoin Opinahjon muuten toimivan väikkärimallineen aivan kammottavan näköiseen listaan. Kailotettuani mielipidettäni Twitterissä sain uudet asetukset ja indikaation, että mallinetta muutetaan. Ja oikean osoitteen palautteelle.

Kaikeksi onneksi elokuun toiseksi viimeisen päivän Sanomalehtisymposiumin esitys oli tullut tehtyä keskellä kesää, kun aivoni olivat vielä toimintakuntoiset. Esitys tuli pidettyä aika railakkaalla tyylillä, mutta osoitinpa jonkinlaista innostusta asiaani. Se tuliko pointit selväksi, on toinen juttu. (Jos jaksan/viitsin/ehdin kirjoitan huomiseksi puhtaaksi (eli blogitekstiksi) muistiinpanoni tilaisuudesta.)

Palaten lopuksi yllä esiintyneeseen muistamisen teemaan. Sanomalehtisymposiumissa tapasin livenä emeritusproffan, jonka ystävällinen viesti vuosi sitten palautti väikkärini raiteille (tai edes sinne päin). Hän ei edes muistanut viestien vaihtoa. Eli toivo elää, että ihmiset eivät muista ihan kaikkia mokiani?

P. S. Yleistäväksi linkitykseksi, joka ei tietenkään mitenkään liity yllä mainittuun itkupurskeeseen, vaihteeksi opinnäyte eli Laura Sundströmin gradu Väitöskirjatutkijoiden kuormittuminen ja sosiaalinen tuki : Ohjaajalta ja tiedeyhteisöltä saadun tuen yhteys uupumukseen ja stressiin. Linkin löytyminen varastoistani innoitti kaivamaan esille helmikuussa Opinahjossa tohtoriopiskelijoilla teetetyn kyselyn ja tiedustelemaan tulosten perään. Eivät ole vielä valmistuneet, joten palataan teemaan myöhemmin siinä laajuudessa kuin se on julkisesti mahdollista.