Sanomalehtisymposiumissa kuultua ja ajateltua

Toissapäivänä Kansalliskirjastolla järjestetyn Sanomalehtisymposiumin ohjelma oli pitkä ja monipuolinen. Laiskuus vaivaa, joten tässä kirjoituksessa on tarjoamasta vain osa.

Tilaisuuden avasi Johanna Lilja. Hän totesi, että edellisen eli ensimmäisen sanomalehtisymposiumin ehdotuksista oli toteutettu sanomalehtien puoluekantojen merkintä Kansalliskirjaston digitaalisiin aineistoihin. Tuskin ainoa muutos parissa vuodessa, mutta kiva tietenkin aloittaa sillä, että jotain tutkijoiden ideoimaa oli tehty. Kaikki ei ei tietenkään ole haluamisesta tai yrittämisestä kiinni. DSM-direktiivin eduskuntakäsittely voi tuoda uusia mahdollisuuksia tai sitten ei. 

Yleisöstä Lilja sai kysymyksen Kansalliskirjaston kirjekokoelmien digitoinnista. Lilja totesi, että digitointi vaatii (järkevästi tehtynä) sen, että aineisto on luetteloituna tietokantaan. Kansalliskirjaston arkistokokoelmien osalta luettelon siirtäminen YKSA-ratkaisuun on näköpiirissä ja ensimmäisten arkistoaineistojen - Turun akatemian luentomuistiinpanojen - digitointi työohjelmassa.

Ensimmäisenä puhujana Reetta Hänninen huomautti - täysin asiallisesti - että sanomalehtien käyttö tutkimuksessa vaatii "helppojen" hakujen lisäksi lehdistöhistorian perusteiden, journalistisen työn historian ja yleisen historiallisen kontekstin selvittämistä. Tapausesimerkkinään oli alkuvuodesta Maria Petterssonin Hesarin sivuilta löytämä Adolf Hitlerin kirjoitus. Hännisen esittämä taustoitus tapaukselle on luettavissa helmikuussa kirjoittamastaan twiittiketjusta.

Kirsti Salmi-Niklander ja Lotta Leiwo kertoivat hankkeesta T-Bone Slim and the transnational poetics of the migrant left in North America, jossa sanomalehdet, erityisesti amerikansuomalaiset, ovat olennainen lähde sekä päähenkilön kirjoitusuran jäljitykseen että kontekstointiin. Leiwo oli päässyt (tai joutunut) kääntelemään Kansalliskirjastossa paperisiakin sanomalehtiä.

Anna Laakkosen esitys suomenkielisisten neuvostolehtien tutkimuksesta oli hyvin informatiivinen. Lehtiaineineistosta on bibliografia, mutta aineistoja, mikrofilmejä ja digitointeja on hajallaan, joten Laakkosen konkreettinen toive oli (jos ymmärsin oikein) linkityksin muodostettu erilliskokoelma. On helppo kuvitella vastaavia tarpeita, mutta vaikea kuvitella resurssia luontiin ja ylläpitoon, kun lähtökohtana on se, että aineistot eivät ole yhden instituution hallussa.

Jukka Mikkonen oli saanut Mikkeliin Kansalliskirjastolle residenssipaikan, jonka hakuilmoituksen muistan nähneeni. Hänellä oli mahdollisuus käyttää tutkimukseensa lehtiaineistoja vuosilta 2016-2022 vapaakappaleasemien rajoituksia venyttäen. Tarkoituksena oli miettiä, miten tutkijan työtä voi helpottaa/mahdollistaa rikkomatta tekijänoikeuslainsäädäntöä.

Ennen lounasta Kati Launis ja Osma Suominen puhuivat molemmat Suomen akatemian tukemasta konsortio hankkeesta Digital History for Literature in Finland, jossa pyritään uuteen tai ainakin jossain määrin erilaiseen kuvaan autonomian ajan kaunokirjallisuudesta perustuen (pääosin) Fennican kuvailudataan. Oli niin tolkuton nälkä, etten saanut kysytyksi edes päällimmäistä ihmettelyäni: miksi "kirjallisuus" on tarpeen rajata kaunokirjallisuuteen. Muut jaksoivat olla aktiivisia ja keskusteltiin Fennican tunnetuista puutteista ja tietokannan yleisestä luonteesta. Sanomalehtisymposiumissa kun oltiin, niin useampi taisi mainita kirjallisuuden sanomalehdissä. Launis totesikin, että sen kartoitukseen on kiinnostusta, mutta rahoitus irtosi nyt tähän hankkeeseen.

Osma Suominen mainitsi mahdollisuuden kokeilla Annifia jo digitoidun kirjallisuuden tarkasteluun. Iltani iloksi testasin ajatusta aikakauden ulkopuolella olevaan Hilja Valtosen romaaniin Nuoren opettajattaren varaventiili, joka on selvänä tekstinä Project Gutenbergillä. Tulos ei vastannut muistikuvaani kirjasta Pohjanmaan lakeuden sinkkuelämän kuvauksena, mutta varmuuspalkitkaan eivät ole kovin vahvoja.

Päivän päätti paneelikeskustelu, jossa oli kaksi SSLH-projektin veteraania ja kolme digitaalisten metodien käyttäjää. Keskustelun lomassa Jani Marjanen paljasti, että Kansalliskirjaston digitointien kuvailutiedoissa on mukana koko, mikä oli erittäin iloinen uutinen. En saanut muistiinpanoihini Marjasen mainitsemaa Eetu Mäkelän "exploreria", mutta ehkä se joskus löytyy. Tai saamme tiedon näkyville käyttöliittymäänkin. Viimeksi annoin asiasta Kansalliskirjastolle elokuun alussa, kun törmäsin erikoisemman painatteen digitointiin, jonka koko saattaa olla mitä tahansa. Samoin kuin sanomalehdisssä, minkä Pirkko Leino-Kaukiainen siis keskustelussa mainitsi.