perjantai 18. lokakuuta 2019

Pari viikkoa lokakuusta

5.10.
  • Ilmeisesti "Kuninkaan uudet vaatteet" perustuu todellisuuteen. Kukaan ei ole ainakaan sanonut Kustaalle, että housut ja kengät unohtuivat. #dsh2019  [De svenska historiedagarna: 1. päivä, 2. aamu, 2. päivä, lehtisatoa ja lisää lehtisatoa. Ja kyllähän minä myöhemmin muistin, että sadun nimi on Keisarin uudet vaatteet.]
9.10.
  • Aamulla 6:35 huomaat, ettei lähdeviitteessä mainittua kirjaa ole @HULib . Unenpöpperössä googlaat (miksi?) ja huomaat, että se on @internetarchive . Siis saatavilla? Jep. Nykyajassa on totisesti hyvät puolensa. [Siis ilmaisella rekisteröitymisellä saa Internet Archivesta digitoituja kirjoja kahden viikon lainaksi samaan tapaan kuin Suomen kunnallisista kirjastoistakin.]
  • Piti vaan vilaista, mutta luin kokonaan
10.10.
  • Suomalaisen kirjallisuuden päivän kunniaksi vastineemme Jane Austenille.
Muuan köyhä Talonpojan tytär tahto, vastoin tyttöin luontoa, mielellään päästä naimisiin. Frouva herran-kartanosa, jonka alle tytön vanhemmatkin kuuluivat, lahjoitti hänelle kerran 10 riksiä; ja kohta sai tyttö sulhasen. Frouva tahto nähä hänen sulhastansa, ja Tyttö toi sen Frouvan näkysille, muutamana päivänä. "Voi! lapseni! sanoi Frouva, minkä surkian sulhasen sinä olet valinnut!" - "Mitään, Frouva kulta! tänä aikana kymmenellä riksillä toki saapi?" vastasi morsian; sillä sulhanen oli pienonen napukka- ja ruma-mies. (Oulun Wiikko-Sanomia 28.7.1832)
  • Ekaa kertaa yrittämässä löytää hallituksen esitystä vuodelta 1929 eduskunnan digitoiduista dokumenteista. a) Voisko joku tehdä tälle käyttöliittymälle jotain? ja b) Miksi tiedostot ovat Amazonin pilvessä?
11.10.
  • Hei @Kotus_tiedotus , ovatko E. N Setälän kirjoitussarjallaan Sanojen elämästä keräämät tiedot päätyneet teidän arkistoonne? Lähettivätkö ihmiset myös tietoja itsestään?
    [Sanojen elämästä oli 1928-29 Uudessa Suomessa 50-osainen sarja, jolla kerättiin tietoa enimmäkseen kansanuskoon liittyvistä sanoista. Kysymykseeni innoitti se, että vastausohjeissa luki "Vastausten lähettäjien toivotaan antavan keräykseen historiaa varten myös henkilökohtaisia tietoja itsestään, toimialastaan, iästään j.n.e. Valokuvat tervetulleet."
    Kotus vastasi "Kiitos kysymyksestä! Kyselyn vastauksia on Suomen murteiden sana-arkiston kansatieteellisesti kiinnostavissa erilliskokoelmissa, ja mukana lienee myös henkilötietoja. Lisätietoja saa osoitteesta arkisto[ät]kotus.fi."]
14.10.
  • Sukupuolieroteltujen satukirjojen jälkeen tämän formaatti viehätti vapaudellaan. Kaikenlaista on tehty, tee sinäkin. [Hetki ennen kuin maailma muuttui / Jenni Pääskysaari ; kuvittanut Matti Pikkujämsä.]
  • Ilmeisesti taide(kuva)kirja toimii, kun tehtiin toinen osa. Minulla on vaikeuksia hahmottaa lukijakuntaa. [Ellen! : taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit / Leena Virtanen, Sanna Pelliccioni.]
  • Raili Mikkanen ei (tietenkään) pettänyt vaan sai Canthin perheen arjen elämään tyttären äänellä. [Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää / Raili Mikkanen.]
  • [Ja FB:n puolelta täydennystä kirja-arviopäivään]
    Keskisarjan Murhanenkeli on ehdottomasti paras kirjansa. (Jos haluatte tällaisia lausuntoja omistanne, niin mitä useamman kirjani työnnätte lähdeluetteloon, sitä parempi. Yksikin riittää, m.o.t.) [Hesariin kirjan arvostellut Antti Kujala luki kirjan ja tarkasti montako kertaa oma kirjansa oli lähdeviitteissä. Minä en tehnyt kumpaakaan.]
16.10.
  • Valmistautuminen Historiantutkimuksen päiville alkanut. Ohjelmavalinnat luonnosteltu ja Oulun bussien vaatimat rahat laskettu. On tasaraha kuuteen kertaan.
17.10.
  • Minä kuvasin luennoitsijan ja jaoin muutama tunti sitten Twitteriin. Luennoitsija kuvasi minut (ks. oikea reuna) ja jakoi kans. Kyllä some on ihana asia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti