Bussista nousimme uloskin Vanajan kirkolla, joka oli minulle mielestäni uusi tuttavuus. Olisi kai pitänyt iät ajat sitten ostaa Markus Hiekkasen opus ja merkitä muistiin mitä on nähnyt ja montako kertaa. Sillä, kun tätä tekstiä kirjoittaessani etsin blogin arkistosta päivän toista kohdetta, huomasin, että kävin kirkossa nimittäin jo vuonna 2010 ja kiinnitin huomiota täsmälleen samoihin asioihin.
Eli. Kirkon merkittävin komistus oli alttarikaappi, vaikka väriä siinä ei (enää?) ollut.
Mutta kyllä eteisen nostetut hautalaatatkin olivat vaikuttavia.
Samaa en voi sanoa kuppikivestä, joita kohtaan jatkuva antipatiani edelleen jatkuu. Muut jaksoivat seistä sen äärellä itikkaisessa metsässä hämmästyttävän kauan.
Tämä kappale oli retkiohjelmasta luntaten Viidanmäessä. Polku oli kulunut, mutta piti tietää mistä lähteä metsään.
Vastaavaa tietoutta vaatii Kirkkovalkaman miekanhiontakivi Tyrvännössä. (Muinaismuistotyyppi, jota inhoan melkein yhtä paljon kuin kuppikiviä. Ellen enemmän. Kun ei näistä voi esittää kuin arvauksia.)
Tieltä katsoen kohde näytti tältä. Yhden retkeläisen jalka toivottavasti erottuu liikennemerkin varren vierestä. Vielä vuonna 2010 kiven näki tiensyrjästä, vanhasta valokuvastani päätellen.
Toppolanmäen kalmisto ei ollut tehnyt minuun vaikutusta vuonna 2011 ja vaikea sitä oli nytkin paikan päällä yhdistää helmikuussa kuulemaani Ulla Moilasen mielenkiintoiseen esitykseen. Ja näin kymmenen vuoden retkeilyn jälkeen tuli mieleen, että kohteilla olisi kiva nähdä kontekstoiva kartta, josta näkyisivät aikakauden muut kohteet sekä rantaviivat.
Aikataulussamme oli löysyyttä, joten pysähdyimme Sääksmäen kirkolle jokseenkin tasan viikko sen jälkeen, kun olin siellä edellisen kerran ollut. Tällä kertaa selvisi, että kirkon sisäpuolessa ei ole (keskiaikaista) näkemistä, sillä se on 1900-luvun alkupuolella tulipalon jälkeen uusittu.
Kirkon vieressä joukomme huomion kiinnitti Eino Jutikkalan hautamuistomerkki, jonka vieressä oli vanhempiensa ja veljensä.
Lounaan jälkeen kohteet liittyivät niin tuoreeseen tutkimukseen, että olivat aivan varmasti minulle uusia. Lempäälän Aimalan kirkon paikka on todennäköisesti navetan alla, sillä sen päädyssä tehdyssä kaivauksessa löytyi kristillisiä hautoja keskiajan alkupuolelta.
Kaivauksia esiteltiin sympaattisessa kulttuurimuuntajassa,
johon bussilastillinen porukkaa ei todellakaan mahtunut yhtäaikaa sisälle.
Bussissa puhututti nimi Aimala, joka minuakin Äimälään tottuneena ihmetytti. Kotiin päästyä tarkistin Nimiarkistosta, että tämä on Suomen ainoa Aimala. Keruukorttiin oli vuonna 1967 todettu, että "Kirkon hautausmaa sijaitsi Littusen nykyisen navetan paikalla." Samassa kortissa oli bussista kuullusta muistitiedosta versio
Koska Aimalan kirkko oli vesilahtilaisista hankalan venematkan päässä, he käskivät mielipuolen polttaa kirkko: Musta mekko Menkalasta, / harmaa takki Hakinmäeltä, / puhutteli Humppilsta / polttaa kirkkoa Aimalasta. / Hullu-Kalle Vakkalasta, / Harmaa takki Menkalasta / poltti kirkon AimalastaViimeinen kohde oli Tursiannotko, jossa oli nähtävinä juuri päättyneen Helsingin yliopiston opetuskaivauksen jäljet. (Kuva löydöistä Instagramissa tässä, tässä, tässä ja tässä) Omatoimisesti tänne tullen olisin tuskin uskonut olevani oikealla kohdalla, niin arkista ja tavallista maisema oli.
Kuultuani paikasta useasti (ainakin 2014, 2015 ja 2016) oli hieno olla paikan päällä ja pänni, miten huonosti muistin Birckala 1017 -näyttelyssä kerrotun.
Pellon ohella katsastimme kalliokolon, joka on ilmeisesti toiminut parannusveden lähteenä.
Vanajan kirkko oli vanhempieni hääkirkko 61 kesää sitten. Pari kertaa on tullut käytyä katsomassa kun on ollut aikaa tapettavana junaa odottaessa, mutta koskahan olisin viimeksi käynyt sisällä? 80-luvulla varmaankin.
VastaaPoista