perjantai 21. kesäkuuta 2019

Esi-isän työpaikalla ja sen ympäristössä


Siirryttyäni Pietarsaaresta Kokkolaan olin edelleen melko surkealla tuulella, mutta pääsy 1600-luvun lopulla rakennettuun pedagogioon auttoi hieman. Onkohan Suomen vanhin ei-kirkollinen rakennus? Tosin aika kirkollisiahan koulutkin olivat.

Rakennuksella on yhteys sukuhistoriaani, sillä yksi juopoista pappisesistäni oli täällä opettajana, minkä saatoin tarkistaa seinällä oleesta listasta. Koko rakennus oli luonnollisestikin omistettu kouluhistorialle, joka ilahduttavasti eteni viimeisimpään vuosisadan vaihteeseen.

Ei ole hauskaa nähdä omaa koululaisaikaa museoituna, mutta turhan monta kertaa olen kuullut juttuja museokäynneistä, joissa nykylapset jäävät siihen käsitykseen, että vanhempansa istuivat 1900-luvun alun mustepullorei'illä varustetussa paripulpetissa.

Jostain syystä eniten tunteita herätti yläkerran minikielistudio.

Yläkerrassa (tai vintillä) oli myös vanhoja havaintokuvia. Ennen ei näköjään kyseenalaistettu mustan surman osumista Suomeen.

Pedagogion vieressä oleva vuonna 1748 rakennettu Lassanderin talo oli aikalailla samaa kuin Vanhassa Vaasassa ja Pietarsaaressa nähdyt museot. Täällä huoneiden teemoista oli kyllä pidemmät (lue: liian pitkät) tekstit, mutta esineistä varsin niukat tiedot. Bonuspisteet lauenneesta hiirenloukusta.
Taannoisen Helsingissa koetun museopedagogisen kävelyn takia hakeuduin myös K. H. Renlundin museoon, joka on sijoitettu 1800-luvun alun kivitaloon, jossa oli runsaasti kultakauden taidetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti