Pohjanmaalta etelään tullessa tulee tietenkin vastaan Satakunta ja jäin maanantai-iltana yöksi Noormarkun ruukille, jotta tiistaina 3. heinäkuuta voisin freesinä tutustua uusittuna avattuun Satakunnan museon perusnäyttelyyn, josta tuli matkalle hieno lopetus. (Museo on niin tuttu, ettei tullut mieleenkään ottaa ulkokuvaa.)
Lippukassalta sain niukat ohjeet ja vasta kysyessäni kuvauksen vaihtuvasta näyttelystä. Se ei ollut tiukasti vuoden 1918 sotaa vaan kuvasi hieman laajemmin sadan vuoden takaisia oloja. Pömpeleiden numerointi lämmitti sydäntä, mutta niiden välissä suunnistus osoittautui varsin haastavaksi sukkuloinniksi.
Perusnäyttelyyn astuessani silmäkulmassa vilahti sana Kokemäki, joten alku oli paras mahdollinen. Ja parani heti, sillä kyseessä oli esitys Satakunnan maannoususta kivikaudesta nykypäivään. Karttakuvia tästä olen monesti etsinyt ja animaatio oli todennäköisesti yksityiskohtaisin koskaan näkemäni. Sitä olisin mielelläni mietiskellyt kauemmankin ja tavatessani käynnin aikana museolaisen toivoin ääneen verkkoon jakoa.
Rannan lisäksi esityksessä oli Satakunnan esihistorian ja keskiajan tärkeimpiä paikkoja. Vasta kotimatkalla tuli mieleen, että ne olivat varmaankin suunnilleen ellei tarkasti samat kuin itse näyttelyssä. Se alkoi Huittisten hirvenpäällä ja tilaa säästämättä näytti esihistoriallisia löytöjä kronologisesti. Näyttelyn voi kiertää vain lyhyet seinätekstit lukemalla tai sitten tökkiä kosketusnäyttöjä, joissa oli lisätietoa ja esinekuvaukset, joihin olisin kaivannut karttoja näyttämään sijainteja.
Erityisesti pidin ensimmäisestä piirroksesta, jossa nainen oli aktiivinen toimija, pronssikauden sijoittamisesta röykkiöhautaan sekä Kokemäen näkyvydestä. Teljällä oli oma pömpeli ja varhaisemmat löydöt oli otsikoitu "Kokemäen komeat".
Esihistorian jälkeen keskiaika esitettiin rahoin ja kirkoin. Näitä seurasi talonpoikaiselämä, jossa oli toimintapiste, jossa saa testailla entisajan esineitä. Kerroksen kierroksen loppupuolella oli 1800-luvun lopun ompelimo, kauppa, tietoa metsästyksestä, kalastuksesta ja merenkulusta.
Mitä sitten jäi kahteen muuhun kerrokseen? Mitään kylttejä tai suurempia otsikoita ei näkynyt, joten piti vaan itse katsoa ja tulkita. Toinen puoli yläkerrasta kertoi ihmiselämän juhlista ja vapaa-ajasta.
Toisesta päästä hahmotin "satakuntalaisuuden", jossa esiteltiin modernisoitu Lallin tarina, Maila Talvion ja miehensä työtä, satakuntalaisia taiteilijoita ja museon kokoelmien alkuvaiheita esinein.
Viimeksi mainittuijen joukossa oli kantele, joka Satakunnassa herätti häh-reaktion. Paljastui itsensä Elias Lönnrotin laitteeksi ja kolmannen esiintymän johdosta miehestä tuli näin yksi kesän teemoista. (Ks.
Paikkarin torppa ja kävely Kajaanissa).
Perusnäyttelyn alakerrassa oli Pori, jonka historiassa keskityttiin tulipaloihin. Vuoden 1852 tulipalon jälkeen käytössä olleita kuoppa-asumuksia oli onneksi selvennetty pienoismallilla.
Henkilöitä ei oltu nostettu esiin keskikerroksessa ja yläkerran taiteilijat Maila Talvio mukaanlukien olivat tuttuja, joten alakerrassa yllätti tiennäyttäjäksi otsikoitu Fredrik Frans Wallenstråhle (1771-1857), josta en mielestäni ole koskaan kuullut.
Sen sijaan seuraavassa vitriinissä tuli vastaan erittäin tuttuja miehiä: Patrik Österholm ja Johan Fieandt! He edustivat rikollisuutta, jonka näkyvyydestä paikallishistoriassa olen pitkään inissyt. Eli en voinut olla kuin tyytyväinen, vaikka melkein heti tuli mieleen, että olisihan se kiva, jos tutkimukseni jotenkin noteerattaisiin... ja kas, museoiden käytännöistä poiketen, kosketusnäytön syövereistä löytyi lähdeviite kirjaani! Museokierrokseni keskeytyi hetkeksi, kun piti tehdä nöyrän kerskailun hengessä somepäivitykset.
Kun pääsin jatkamaan löysin vitriinin porilaisia (vai satakuntalaisia?) tuotteita, joiden joukossa Kimble yllätti. Nurkkauksessa oli muutakin teollisuuteen ja liike-elämään liittyvää. Rinnan sahatyöläisen koti ja pieni Juseliusten asunnon interiööri. Jälkimmäisen yhteydessä oli Sigridin leluja, joita
Finnasta pari vuotta sitten kävin läpi.
Kerroksen loppupuolella oli ripaus 1900-lukua, jota oli ollut myös yläkerran vapaa-ajan vietossa. Perusnäyttelyn painotus on 1800-luvussa, josta on kokoelmissa enemmän esineistöä, mutta esihistorian osuus oli niin vahva aloitus, ettei jakauma päässyt kiertäessä harmittamaan. Ja sama tilannehan on lähes kaikissa Suomen museoissa, mutta täällä sentään noteerattiin 1500-luvulta Porin perustaminen ja kuninkaankartano toisin kuin eräässä etelärannikon kaupungissa, johon illalla palasin.
