Eilisen 70-luvun mummolan tunnelmasta jatkaen.
1) Kävin viime lauantaina katsomassa Argon, sillä leffaa oli kehuttu ja sarjalippuni olivat vanhentumassa. Tiesin, että elokuva perustui tositapahtumiin vuonna 1980, mutta en arvannut, että ajankuva olisi niin voimallisesti läsnä. Mukana oli paljon autenttista tv-kuvaa, joka palautti mieleen lapsuuteni tv-uutiset.
Joista mielestäni muistan Khomeinin tulon Iraniin, mutta en todellakaan ymmärtänyt asiasta tuolloin yhtään mitään. Vielä aikuisenakin elokuvan alun taustakelaus oli tarpeen. Toi tosin spiikkaajan äänestä ja piirretystä kuvasta mieleen Persepoliksen. Elokuvan, josta olin viimeksi "opiskellut" Iranin historiaa.
Argo ei ollut dokumenttielokuva, mutta lopputekstien yhteydessä näkyvät valokuvat vakuuttivat siitä, että oli ainakin yritetty tehdä näköistä. Erityisesti alun lähetystöhyökkäys oli vaikuttava tunnelmassaan. Lopusta selvisi, että lapsuuden uutisissa kaikki ei ollutkaan täysin totta. Ja kurkistamalla Wikipediaan, että elokuvakin oli osittain kaukana totuudesta.
2) Kaukana totuudesta oli varmasti Remeksen Ylösnousemus, jonka luin yhteen soittoon viime sunnuntaina, heti kirjastosta tultuani. Tarinan tausta oli 80-luvulla ja jäin miettimään oliko siinä totuuden siementä.
3) Sunnuntain kirjastokäynnin yhteydessä poikkesin Päivälehden museoon, jossa melko äskettäin aukesi näyttely Oi aikoja, oi tapoja! Maailma Kari Suomalaisen silmin. Karin piirroket kuuluivat lapsuuteen, sekä Hesarissa että koottuiva kirjoina. Aina välillä hän kommentoi politiikkaa yleisempiä ilmiöitä, jotka olivat lapsellekin ymmärrettäviä. Näyttelystä jäi mieleen 1950-luvun piirros, jossa koululainen totesi opettajalle, että kurituksesta seuraisi komplekseja. Ei siis ihan nykyajan ilmiö tämä.
4) Päivälehden museosta olisin voinut ostaa Hesarin uusimman teemanumeron 80-luvusta. Oli jo kädessä, mutta jäi hyllyyn. Timo Harakka oli julkaisuun tutustunut ja kirjoitti blogissaan vuoden 1979 sukupolvesta.
5) Niin, 70-luku ja 80-luku ovat jo vahvasti nostalgian kohteita. Seuraan Facebookissa ryhmää Silloin lapsuudessa 70-luvulla ja sivua 80-luku. Hyvää materiaalia omien muistojen palauttamiseksi. Jos niitä joku päivä vaikka kirjoittaisi muistiin.
lauantai 24. marraskuuta 2012
perjantai 23. marraskuuta 2012
Marraskuun keskiosaa
13.11.
- Sai spostin, jossa tuleva väittelijä paljasti vkirjan "faktan" olevan oletusta. Jonka osoitin hölynpölyksi. Luenko loput väikkäristä?
- Lahjoita kuvasi Turun linnasta Turun museokeskuksen arkistoon, jotta heillä olisi enemmän myytävää?
- Tyylikäs visualisointi amerikkalaisen valaanpyynnin historiasta.
- Glossan kuukausiesitelmä alkamassa. Pitkästä aikaa täällä kuokkimassa.
- Helsingin kulttuurikeskus on tehnyt hienot julkaisut Unioninakselista.
- Helsingin avoimessa yliopistossa keväällä Eurooppalaisen sivistyksen perusteet. Ekana puhujana L. Kolbe, tietenkin.
- Helsingin avoimessa yliopistossa myös Vaasassa luennoitava Holocaust och Norden (5 op).
- Väitös Turussa: Italialaiset vapaaehtoisjäsenet paljastivat Waffen-SS:n aatemaailman
- Onni on: pääsee kolmesta ala-arvoisesta blogiluonnoksesta eroon yhdistämällä ne julkaisukelpoiseksi kokonaisuudeksi.
- "Jos Bäckman olisi sepittänyt Ylioppilaslehden näkemän aineiston [...] noin 150 sivua päivässä."
- Millähän saisi Googlen uskomaan, että haluan käyttöliittymän englanninkielisenä? Suomenkielisestä ei saa mitään tolkkua.
- Karjala-tietokanta (Katiha) nyt kansainvälisessä European Historical Population Samples Network (EHPS) -portaalissa!
- Museo tutkii kyliä Raumalla | Yle Uutiset | yle.fi
- Illan ohjelmassa rokotuksen historiaa sekä lapsuus, nuoruus ja uskonto antiikin ja keskiajan maailmassa. Pitää olla monipuolinen.
- Kansalliskirjaston sisäovessa on Tripadvisorin suositustarra. Klinge saa hepulin?
- Ruotsin tv:ssä alkoi #historieätarna jossa kokataan entisesti. Ekat twiittiarviot sekalaisia.
- Mitähän on is-sörja suomeksi? SAOBin mukaan kelluva kerros veden ja lumen sekoitusta (om tjockflytande blandning av vatten o. halvsmält snö)
- Pe-ilta, Tieteiden talo, aiheena lehmien historia. Veikkaan, että tuolit eivät lopu kesken.
- Argossa oli niin paljon autenttista matskua, että kävisi draamadokkarista. Hyvästä sellaisesta.
- ~2 vk sitten julkistettu Genoksen päätoimittaja on luopunut tehtävästä. Sukutiedon pt:t edes aloittivat ennen lopettamista.
- Vau! 2 blogia linkittänyt aamun juttuuni, jossa epätavallisen paljon kommentejakin (3). Vetovoimana poleemisuus vai huoleton tyyli?
- Puolustusministeri vitsailee arkistomanipulaatiolla. Onko tällainen oikein sopivaa?
- Tänään kv vessapäivä kertoo @GallicaBnF ja tarjoaa latriinipiirroksia. Arkistolaitoksellakin on.
- Siis joku on stripannut Google Art -kuvia Wikimediaan? Eikä vielä meteliä, jonka olisin huomannut?
- Desantti-dosentti Bäckman vaatii hakaristin poistoa lentosotakoulun lipusta.
- Dictionnaire mondial des Films @GallicaBnF sisältää jopa muutaman suomalaisen (lue: Kaurismäen) elokuvan.
- Kuka oikein olet maratooni puolivälissä. Katsomiskelpoinen, mutta kotikutoinen brittiversioon tottuneelle.
- Nopola-jaksossa Suuren adressin originaali yksityiskodissa?! Kirkonkirjoja käsitellään epärealisesti useasti.
- Mats Hallenberg puhuu tv:ssä ruotsia paljon selvemmin kuin taannoin Jkylässä. Hienoja 1600-l dokumenteja.
- Gallen-Kallelan teos myytiin Lontoossa huippuhintaan | Yle Uutiset | yle.fi
- Kas, englanninkielisen blogini seuraajamäärä oli kasvanut 50% sitten viime näkemän. Pitäisiköhän äheltää päivitys?
- ...Rothin kirjallinen arkisto tulee polttaa. Mitään henkilökohtaista paperia, kirjettä, merkintää ei saa jättää...
- Lasten kaupunki testattu. Loistava! Ei mitään valitettavaa! Täysin miun maun mukainen!
- "Using your brains to think of an idea and your skills to implement it [...] requires effort, it's inefficient"
- Eka Anno1790 jakso dvd-pakasta katsottu. Väkivaltainen ja kiitettävän harmaa.
- Komeita kuvia Venäjältä, jossa historianelävöitys vaikuttaa suositulta. Mutta tuntuu uhkaavalta, valitettavasti.
- Ei auta yhdistää kahta saman nimistä naista, vaikka olisivat samaa kansallisuutta ja elivät samaan aikaan.
- Pohjanmaan uuskulttuuria. Rekipeittokirjonta-aiheet kuolemamaskeissa hieno lisäys.
- Väitös: Keskiaikainen Turku oli pohjoinen pienoismetropoli
- .@TomiAhoranta: "Nykytasolla Porttia käyttää päivittäin 200-400 yksilöityä tiedonetsijää."
- Turun Wiikko-Sanomat 31.1.1824. Etusivun juttu: "Tutkinto, miksi nykyiset talvet eivät ole niin kylmät, kuin entiset" Tutun oloista...
Poikkesin Lasten kaupunkiin
Kenkien päälle laitettiin tossut. Ei pintojen suojelemiseksi, vaan siksi, että kävijät saisivat viihtyä lattiallakin. Erilliseen naulakkohuoneeseen voi jättää päällysvaatteet ja syntynee fiilis, että tänne jäädään joksikin aikaa eikä vain kävellä läpi. Positiivista.
Ensimmäisessä isossa huoneessa elettiin 1700-lukua ilmeisesti ilman yhtään aitoa esinettä. Kevyellä lavastuksella oli luotu satama ja pieni kadunpätkä, joka muistutti vahvasti Hakkaraisen talon alakertaa. Eli kelpasi minulle. Kiva lisä oli upottava muovilattia, joka simuloi katujen sontaa. Pitkospuilla oli mukavampi kävellä silloin ja nyt.
Pienessä välitilassa oli epämääräistä (ainakaan en nähnyt mitään rajaavaa esinettä tai tekstiä) aikaa edustava kauppa, jossa taisi olla (ainakin ohjatun) leikin kestäviä esineitä. Seuraavassa tilassa nukketeatterin teko oli täydessä menossa, mutta en saanut selville, minkälainen yhteys sillä oli historiaan. Seuraavassa huoneessa oli pienikokoisilla ihmisillä mahdollisuus pukeutua historiallisesti ja mahdollisesti karata teattterin lavalle?
Yläkerrassa tunnelma oli ripauksen museomaisempi, mutta ei liikaa. Kouluhuone oli käyttövalmiudessa ja havaintomateriaalit vitriinikaapeissa niinkuin koulun varastohuoneessa eikä museo-museossa.
Lasten leluja ja vaatteita esittelevässä huoneessa tavaroita oli laitettu tavanomaisempaan vitriiniin, mutta se oli pöydän korkuinen ja helposti metrin mittaisten katsottavissa sivusta ja pidemmille päältä. Esineiden taustoista oli tarjolla selkeillä kuvilla (kiitos!) varustetut infolehdykät, jotka näyttivät olevan jopa loogisesti sijoitettujakin. Ehkä niiden sisällöstä olisin keksinyt jotain nipottamista, mutta en ehtinyt vilaista kuin yhtä.
Infolehdyköiden lisäksi tekstiä oli vain yksi blokki per huone. Eikä tainnut edes olla joka huoneessa. Hyvä. Erityisesti pidin tekstistä perheiden monimuotoisesta historiasta nukkekotien huoneessa.
Mitään uutta en oppinut, mutta pystyn helposti kuvittelemaan Lasten kaupungin huonetiloihin sekä virallista museopedaa että lasten ja seuralaistensa välistä tiedon muodostusta. Eli tilaa on jätetty omalle ajattelulle ja elämyksellisyydelle. Millaista olisi jos...
P. S. Pitäisiköhän minun olla huolissani siitä, että pidän eniten lapsille suunnatuista museoista?
Kuvat: Sakari Kiuru / Helsingin kaupunginmuseo
torstai 22. marraskuuta 2012
Kaksi selattua romaania
Piti oikein tarkistaa luettujen kirjojen listasta. Aikuisten suomalaisesta fiktiosta olen alusta loppuun tänä vuonna lukenut yhden Kyrön Mielensäpahoittajan, Sinikka Nopolan tuoreimman kokoelman, Roope Lipastin Virtasen historian, Enni Mustosen Kultarikon sekä Jyrki Heinon Kellarin. Huh, sentään vähän enemmän kuin luulin.
Alkoi nimittäin tuntua siltä, että kaikki ovat jääneet aloitukseksi. Mutta todellisuudessa siis vain lähes kaikki. Viimeisimmät kirjat, jotka eivät vetäneet mukaansa olivat Markku Turusen Vaeltaja ja J. Pekka Mäkelän Muurahaispuu. Molemmat tänä vuonna ilmeistyneitä ja varausjonottomia.
Vaeltajassa oli lupaavia elementtejä. Tarina alkaa 1400-luvun Olavinlinnassa ja päähenkilö on linnanvoudin apulainen. Mutta tarina ei vienyt mukanaan. Nyt uudelleen katsahtaessani jäin miettimään, että oliko väenottoja jo 1400-luvullakin?
Muurahaispuuta en olisi älynnyt ottaa käsiini ellei sitä olisi minulle kirjaston ständillä kirjamessuilla suositeltu. Romaanin päähenkilö purkaa isänsä kotia ja löytää aineistoa, joka avaa perhehistoriaa. Selvitystyön kuvaus minua kiinnosti, mutta sen ympärille lisätyt elementit eivät. Lisäksi päähenkilö vaikutti nössöltä ja moinen tapaa viedä kiinnostukseni.
Eli selasin kirjan läpi lukien kohdat, joissa luettiin vanhoja kirjeitä ja ihmeteltiin valokuvia sekä kunniamerkkejä. Innovatiivisin vaihe oli amerikkaan muuttaneen sukulaisen jäljitys, jossa päähenkilö hyödyntää internetiä. Ensin perinteisesti
Alkoi nimittäin tuntua siltä, että kaikki ovat jääneet aloitukseksi. Mutta todellisuudessa siis vain lähes kaikki. Viimeisimmät kirjat, jotka eivät vetäneet mukaansa olivat Markku Turusen Vaeltaja ja J. Pekka Mäkelän Muurahaispuu. Molemmat tänä vuonna ilmeistyneitä ja varausjonottomia.
Vaeltajassa oli lupaavia elementtejä. Tarina alkaa 1400-luvun Olavinlinnassa ja päähenkilö on linnanvoudin apulainen. Mutta tarina ei vienyt mukanaan. Nyt uudelleen katsahtaessani jäin miettimään, että oliko väenottoja jo 1400-luvullakin?
Muurahaispuuta en olisi älynnyt ottaa käsiini ellei sitä olisi minulle kirjaston ständillä kirjamessuilla suositeltu. Romaanin päähenkilö purkaa isänsä kotia ja löytää aineistoa, joka avaa perhehistoriaa. Selvitystyön kuvaus minua kiinnosti, mutta sen ympärille lisätyt elementit eivät. Lisäksi päähenkilö vaikutti nössöltä ja moinen tapaa viedä kiinnostukseni.
Eli selasin kirjan läpi lukien kohdat, joissa luettiin vanhoja kirjeitä ja ihmeteltiin valokuvia sekä kunniamerkkejä. Innovatiivisin vaihe oli amerikkaan muuttaneen sukulaisen jäljitys, jossa päähenkilö hyödyntää internetiä. Ensin perinteisesti
"Alma Lindström (tai Lindstom) on sen verran yleinen nimi, että hakutulokset ovat väistämättä sattumanvaraisia ja riippuvat päivästä, planeettojen asennosta, raitiovaunujen sijainnista tai ilman kosteusprosentista."Sitten toisin
"Kehittelen kuviteltuja elämätarinoita ja mitä kuviteltu sukulaiseni kertoisi vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. [...] Useimmista keksimistäni ehdokeista tulee joitakin osumia, mutta harvat kuullostavat siltä että voisivat olla etsimiäni henkilöitä. [...] Jotkut ovat riittävän lähellä: muutama niistä on kaikille käyttäjille avoimeksi jätettyjä Facebook-merkintöjä, muutama blogitekstejä.[...] Avaan tietokoneen ja alan laatia sähköpostia kahdella kielellä."
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
Uskollisista palvelijoista
Maanantaiset käyntini Kari-Matti Piilahden sukututkimuksen teemakurssilla ovat jatkuneet, vaikken olen pariin viikkoon aiheista kirjoittanut. Tällä viikolla oli neljäs kerta ja minulle vihdoin valkeni, että tunnit alkoivat 18:15 (kuten olin kyllä kalenteriini kirjoittanut) eikä 18:30 (kuten ulkomuistin). Olen vähän ihmetellytkin miten kaikki muutkin olivat hyvin etuajassa paikalla...
Tällä kertaa aiheena oli palvelusväki ja työläiset. Ei minulle täysin vieras asia, mutta tunnilla mietityn perusteella yksikään virallisista esivanhemmistani ei ole ollut merkittävää aikaa palveluksessa, ennen 1900-luvun palkkatyön aikaa. Mutta piikoja ja tehdastyöläisiä on kyllä tullut muuten matkan varrella vastaan.
Forsby-kirjaa tehdessä aioin tehdä analyysiä "talon uskollisista palvelijoista", mutta huomasin yhdellä rippikirjan vilauksella, että piiat ja rengit tulivat ja menivät. Ensiajatus oli, että esivanhemmissani oli työnantajina jotain vikaa. Mutta jostain selvisi sama minkä Piilahti kertoi maanantainakin: palvelusväki oli liikkuvaista eikä paikallaan pysyvää kuin Astrid Lindgrenin Vaahteramäellä.
Tottakai osa pysyi paikallaan ja heille jaettiin siitä hyvästä Suomen Talousseuran palkintoja. Luulin viitanneeni näihin Talousseuran palkintoihin useasti täällä blogissa, mutta tekstihaulla löytyi vain kaksi pätkää: Talousseuran mitaleita ja Seuraelämää 1801 Kokemäellä. Virheellinen mielikuvani ehkä johtuu vieläkin tallessa olevista sanomalehtihakutuloksista, joita piti käyttää kun aiheet loppuivat...
Piilahti esitteli SSS:n sivuille sanomalehdestä puhtaaksikirjoitetun listan Talousseuran palkinnoista vuodelta 1879 ja mietti ääneen, että vastaavia varmaan oli painettu aiemminkin. Vahvistin tämän myös omaksi näkemyksekseni ja ettei jäisi jossitteluksi tein oppitunnin jälken testihakuja ajalta ennen vuotta 1860. Tuloksia oli niin paljon, etten ryhtynyt niitä puhtaaksikirjoittamaan. Vastaavaan työekonomiseen päätelmään tulin aikanaan talousseuran painettuja vuosikertomuksia selatessani, mutta jos joku joskus innostuu tekemään 1800-luvun palkituista matrikkelia, niin suosittelen lähteeksi ao. vuosikertomuksia sanomalehtien sijaan.
Palkittujen joukossa oli myös tehdastyöläisiä, mikä oli itselleni yllätys. Olin hahmottanut talousseuran pelkästään maatalouteen keskittyväksi.
Tehtaisiin liittyen vasemmalla Alvar Cawénin maalaus tehdasympäristöstä vuodelta 1919 (Wikimedia). Forssan museo on tehnyt verkkonäyttelyn Kutomo elää!
Epävirallisissa juurissani on sahan esimies, joten linkitän tähän vielä esimerkin edellisen vuosisadan vaihteen sanomalehtien tietoannista yksittäisestä laitoksesta: Kaunissaarelta raportoitua 1878-1900, Kaunissaarelta raportoitua 1905-1910.
Tällä kertaa aiheena oli palvelusväki ja työläiset. Ei minulle täysin vieras asia, mutta tunnilla mietityn perusteella yksikään virallisista esivanhemmistani ei ole ollut merkittävää aikaa palveluksessa, ennen 1900-luvun palkkatyön aikaa. Mutta piikoja ja tehdastyöläisiä on kyllä tullut muuten matkan varrella vastaan.
Forsby-kirjaa tehdessä aioin tehdä analyysiä "talon uskollisista palvelijoista", mutta huomasin yhdellä rippikirjan vilauksella, että piiat ja rengit tulivat ja menivät. Ensiajatus oli, että esivanhemmissani oli työnantajina jotain vikaa. Mutta jostain selvisi sama minkä Piilahti kertoi maanantainakin: palvelusväki oli liikkuvaista eikä paikallaan pysyvää kuin Astrid Lindgrenin Vaahteramäellä.
Tottakai osa pysyi paikallaan ja heille jaettiin siitä hyvästä Suomen Talousseuran palkintoja. Luulin viitanneeni näihin Talousseuran palkintoihin useasti täällä blogissa, mutta tekstihaulla löytyi vain kaksi pätkää: Talousseuran mitaleita ja Seuraelämää 1801 Kokemäellä. Virheellinen mielikuvani ehkä johtuu vieläkin tallessa olevista sanomalehtihakutuloksista, joita piti käyttää kun aiheet loppuivat...
Piilahti esitteli SSS:n sivuille sanomalehdestä puhtaaksikirjoitetun listan Talousseuran palkinnoista vuodelta 1879 ja mietti ääneen, että vastaavia varmaan oli painettu aiemminkin. Vahvistin tämän myös omaksi näkemyksekseni ja ettei jäisi jossitteluksi tein oppitunnin jälken testihakuja ajalta ennen vuotta 1860. Tuloksia oli niin paljon, etten ryhtynyt niitä puhtaaksikirjoittamaan. Vastaavaan työekonomiseen päätelmään tulin aikanaan talousseuran painettuja vuosikertomuksia selatessani, mutta jos joku joskus innostuu tekemään 1800-luvun palkituista matrikkelia, niin suosittelen lähteeksi ao. vuosikertomuksia sanomalehtien sijaan.
Palkittujen joukossa oli myös tehdastyöläisiä, mikä oli itselleni yllätys. Olin hahmottanut talousseuran pelkästään maatalouteen keskittyväksi.
Tehtaisiin liittyen vasemmalla Alvar Cawénin maalaus tehdasympäristöstä vuodelta 1919 (Wikimedia). Forssan museo on tehnyt verkkonäyttelyn Kutomo elää!
Epävirallisissa juurissani on sahan esimies, joten linkitän tähän vielä esimerkin edellisen vuosisadan vaihteen sanomalehtien tietoannista yksittäisestä laitoksesta: Kaunissaarelta raportoitua 1878-1900, Kaunissaarelta raportoitua 1905-1910.
tiistai 20. marraskuuta 2012
Lehmän historiasta maahanmuuttoteoriaan
Nyt pännii. Kirjoitin viikonloppuna kolmen muistiinpanosivun perusteella todella hyvän tekstin perjantai-illan esitelmästä. Sitten kopsasin tiedostot väärin päin ja sinne män koko juttu. Pitää yrittää uusiksi ulkomuistista.
Kyseessä oli Suomalais-Ugrilainen seuran kokous ja esitelmää piti Auli Bläuer otsikolla Karja ja ihmiset: mitä suomalaisten kotieläinten varhaishistorian tutkimus voi kertoa ihmisyhteisöistä? Bläuer keskittyi luihin, joihin on erikoistunut, mutta mainitsi, että karjan esihistoriasta voidaan saada tiedoa myös DNA- ja isotooppitutkimuksella. Näiden käyttö on vasta alkamassa Suomessa.
Luuaineisto Suomessa on pientä ja säilynyt lähinnä palaneena. Lajien tunnistus ei ole yksiselitteistä, mutta parhaimmillaan voidaan vetää johtopäätöksiä eläinten elämästä. Nuoret todennäköisesti teurastettu syötäväksi ja vanhat olleet voimantuottajia.
Kun Bläuer pääsi varhaisimpaan nautalöytöön asti, muistin siitä äskettäin kertoneet uutiset. (Äskettäin on Ylen uutisen perusteella kaksi vuotta sitten.) Muistin myös omat tuhahdukseni siitä, että hautaan laitettu hammas ei todistanut ympäristön karjatilanteesta yhtään mitään. Hammas on voinut olla arvoesine, joka on tuotu jostain ihan muualta. Bläuerin esityksestä selvisi, että hampaita oli kaikkiaan viisi. Hauta on skandinaavistyyppinen röykkiö länsirannikolla, joten hampaat voivat hyvinkin olla tuontitavaraa.
Tuontitavaraa, ennemmin tai myöhemmin, oli myös karja ja laktoositoleranssi. Bläuer nimittäin kertoi meille, että eurooppalaisten laktoositoleranssi on peräisin yhden ainoan ihmisen geenimutaatiosta. Mutaation leviämisnopeuden perusteella vaikuttaa siltä, että karjankasvattajat ovat levittäytyneet ympäri Eurooppaa ja syrjäyttäneet laktoosi-intolerantit asukkaat. Duodecimin pääkirjoituksen muotoilulla
PS2. Bläuer puhui myös siirtymisestä keräilystä maatalouteen. Mieleeni tuli tämä Horrible histories -video.
Kyseessä oli Suomalais-Ugrilainen seuran kokous ja esitelmää piti Auli Bläuer otsikolla Karja ja ihmiset: mitä suomalaisten kotieläinten varhaishistorian tutkimus voi kertoa ihmisyhteisöistä? Bläuer keskittyi luihin, joihin on erikoistunut, mutta mainitsi, että karjan esihistoriasta voidaan saada tiedoa myös DNA- ja isotooppitutkimuksella. Näiden käyttö on vasta alkamassa Suomessa.
Luuaineisto Suomessa on pientä ja säilynyt lähinnä palaneena. Lajien tunnistus ei ole yksiselitteistä, mutta parhaimmillaan voidaan vetää johtopäätöksiä eläinten elämästä. Nuoret todennäköisesti teurastettu syötäväksi ja vanhat olleet voimantuottajia.
Kun Bläuer pääsi varhaisimpaan nautalöytöön asti, muistin siitä äskettäin kertoneet uutiset. (Äskettäin on Ylen uutisen perusteella kaksi vuotta sitten.) Muistin myös omat tuhahdukseni siitä, että hautaan laitettu hammas ei todistanut ympäristön karjatilanteesta yhtään mitään. Hammas on voinut olla arvoesine, joka on tuotu jostain ihan muualta. Bläuerin esityksestä selvisi, että hampaita oli kaikkiaan viisi. Hauta on skandinaavistyyppinen röykkiö länsirannikolla, joten hampaat voivat hyvinkin olla tuontitavaraa.
Tuontitavaraa, ennemmin tai myöhemmin, oli myös karja ja laktoositoleranssi. Bläuer nimittäin kertoi meille, että eurooppalaisten laktoositoleranssi on peräisin yhden ainoan ihmisen geenimutaatiosta. Mutaation leviämisnopeuden perusteella vaikuttaa siltä, että karjankasvattajat ovat levittäytyneet ympäri Eurooppaa ja syrjäyttäneet laktoosi-intolerantit asukkaat. Duodecimin pääkirjoituksen muotoilulla
Mikä sitten selittää suomalaisten ja muiden pohjoismaalaisten hyvän laktoosinsiedon, jos maitoa ei ole aikuisiässä juotu? Luontevin selitys näyttäisi olevan laktoositolerantin kivikautisen väestön siirtyminen Keski-Euroopan maidontuotantoalueilta meille. [...] Hyvä laktoosinsietokyky, yksi biologisista ominaisuuksistamme, auttaa siten meitä ymmärtämään omaa alkuperäämme ja Suomen varhaista asutushistoriaa.PS1. Verkkotietoa etsiessäni löysin Ylen artikkelit
PS2. Bläuer puhui myös siirtymisestä keräilystä maatalouteen. Mieleeni tuli tämä Horrible histories -video.
maanantai 19. marraskuuta 2012
Lisätietoa väkivaltaisesta kuolemasta?
Juha Vuorelan tämän aamun blogikirjoituksen otsikossa oli sana murha, joten innostuin lukemaan tekstinkin. Surullisessa tarinassa kuoli neljä ihmistä. Tappajan, muonatorppari Adolf Fredrik Lindroosin, taustasta Vuorela ei ollut saanut otetta. Papintodistuksensa on todennäköisesti mukana oikeusosaston aktissa, jonka saisi käsiinsä Kansallisarkistossa.
Kuivaharjoitteluna testasin, miten helposti tilaukseen tarvittavat tiedot löytyvät digitoiduista materiaaleista. Rikos tapahtui loppuvuodesta 1869, joten aloitin Oikeusosaston arkiston Hakemistosta anomus- ja valitusdiaariin 1870-1870 (Bc:60) . Se on järjestetty sukunimen alkukirjaimen mukaan, mutta kunkin kirjaimen kohdalla nimet ovat keskenään sekaisin. Eli pitää lukea läpi kaikki ja muistaa käännellä sivuja tarpeellinen määrä. Lindroosin löytämiseen ei mennyt kuin minuutti tai kaksi:
Hakemiston numeron perusteella pääsee Valitus- ja anomusdiaarien 1870-1870 (Aa:62) oikealle sivulle muutamalla klikkauksella. Tämä vaihe on varmistelua, oikeusosaston aktin olisi (muistaakseni) voinut tilata jo hakemiston numeron perusteella.
Kuivaharjoitteluna testasin, miten helposti tilaukseen tarvittavat tiedot löytyvät digitoiduista materiaaleista. Rikos tapahtui loppuvuodesta 1869, joten aloitin Oikeusosaston arkiston Hakemistosta anomus- ja valitusdiaariin 1870-1870 (Bc:60) . Se on järjestetty sukunimen alkukirjaimen mukaan, mutta kunkin kirjaimen kohdalla nimet ovat keskenään sekaisin. Eli pitää lukea läpi kaikki ja muistaa käännellä sivuja tarpeellinen määrä. Lindroosin löytämiseen ei mennyt kuin minuutti tai kaksi:
Diaarissa on monenlaisia päivämääriä, stemmaisiko joku Oikeusosaston arkiston Päätöstaltion 1870-1870 (Da:87) sisältöön? Ripaus selailua ja Adolf Fredrik Lindroosin tuomio on esillä. Käsiala on niin selvää kuin voi vaan toivoa, mutta oikeusoppineiden pitkät lauseet sekoittavat pääni. Mielenhäiriöstä ja edesvastuuttomuudesta on ainakin puhe. Varsinaisesta rikoksesta ei puhuta enää mitään.
Oikeusosaston arkistosta on edellämainittujen lisäksi digitoitu Tuomiot. Siinä tekstit ovat pidempiä, mutta niitä näyttäisi olevan vähemmän. Aika järkevöityä ja kurkistaa Porttiin. Senaatin oikeusosasto ei ole hyödytön artikkeli, sillä se kertoo
OK. Eli Lindroosin osalta kaikki digitoitu nyt katsottu. Jäljellä enää sivuhuomautus Portin toimittajien työsarasta, jota riittää uuden sisällön lisäksi vanhojen artikkelien päivittämisessä. Tuossa oikeusosasto-opastuksessa nimittäin tällä hetkellä lukee
Oikeusosaston arkistosta on edellämainittujen lisäksi digitoitu Tuomiot. Siinä tekstit ovat pidempiä, mutta niitä näyttäisi olevan vähemmän. Aika järkevöityä ja kurkistaa Porttiin. Senaatin oikeusosasto ei ole hyödytön artikkeli, sillä se kertoo
...päätökset ovat anomus- ja valitusjutuissa sarjassa Da Päätöstaltiot ja nostojutuissa sarjassa Dc Tuomiot
OK. Eli Lindroosin osalta kaikki digitoitu nyt katsottu. Jäljellä enää sivuhuomautus Portin toimittajien työsarasta, jota riittää uuden sisällön lisäksi vanhojen artikkelien päivittämisessä. Tuossa oikeusosasto-opastuksessa nimittäin tällä hetkellä lukee
Päätöstaltiot on mikrofilmattu ja ne ovat käytettävissä itsepalveluna Kansallisarkiston mikrofilmien lukusalissa.
Rokotushistoriaa esillä
Viime torstaina suuntasin työpäivän jälkeen Meilahteen, jossa kampuskirjasto Terkossa oli luvassa tietoisku rokotuksen historiasta. Aihe ei ole minulle täysin outo, sillä olen siitä 1700-luvun lehtileikkeiden pohjalta kirjoittanut tässä, tässä ja tässä. Mutta aina voi oppia lisää.
Kuten sen, että isorokon epidemiat kiersivät 4-10 vuoden välein. Käytännöllisesti katsoen kaikki sairastuivat joskus, yhteiskuntaluokasta riippumatta. Sairastuneista 15-30% kuoli ja muut saivat immuniteetin. Kammottavia lukuja, varsinkin kun keskusteluosuudessa selvisi, että rokotusten lopettamisen jälkeen syntyneillä ei immuniteettia (tietenkään) ole.
Varsinaiset rokotukset (tai Lönnrotin kielellä: panorokot) aloitettiin Suomessa 1802. Toisinaan rokoteainetta ei ollut ja lisää kerättiin jo rokotetulle nousseesta rokosta. Samalla saattoi siirtyä esimerkiksi kuppa. Käytössä ei ollut ruiskuja vaan pieni terä, lansetti.
Pakolliseksi rokotus tuli vuosina 1885-1890. Terkon alakerran näyttelyssä "Pelätty pelastaja - rokotuksen historiaa" näin kuolleisuuskaavion, jossa rokotuksen pakollisuuden vaikutus näkyy kiitettävän selvästi.Muutos ei ole yhtä dramaattinen julkaisun Katsaus väestönmuutoksiin Suomessa vuosina 1909 ja 1910 ynnä jälkikatsaus lähinnä edellisiin vuosikymmeniin taulukossa
Tietoiskussa mainittiin, että pakollisuus loi rokotuksen vastustusta, tästä kerrotaan lisää tämän viikon tietoiskussa. (Leike: Savo 8.9.1910)
Näyttelyyn, jossa on esillä myös niitä lansetteja, voi tutustua kirjaston aukioloaikoina 27.1.2013 asti. Aiheesta on myös verkkonäyttely Yliopistomuseon sivuilla.
PS1. Kuppaus ei auta isorokkoon. Tuoretta tietoa aiheesta Hindrik Strandberg: Koppning i Finland fram till mitten av 1900-talet
PS2. Kansanlääkintää toki yritettiin. Samuli Paulaharju kertoo kirjassaan Kainuun mailta : kansantietoutta Kajaanin kulmilta
PS3. Vanhempaa ja tieteellistä epidemiatietoa saksalaisten digitoimana. Qvist, Carl: Om Koleran i Helsingfors 1871 och om föregående Koleraepidimier i Finland : Akademisk afhandling
Kuten sen, että isorokon epidemiat kiersivät 4-10 vuoden välein. Käytännöllisesti katsoen kaikki sairastuivat joskus, yhteiskuntaluokasta riippumatta. Sairastuneista 15-30% kuoli ja muut saivat immuniteetin. Kammottavia lukuja, varsinkin kun keskusteluosuudessa selvisi, että rokotusten lopettamisen jälkeen syntyneillä ei immuniteettia (tietenkään) ole.
Varsinaiset rokotukset (tai Lönnrotin kielellä: panorokot) aloitettiin Suomessa 1802. Toisinaan rokoteainetta ei ollut ja lisää kerättiin jo rokotetulle nousseesta rokosta. Samalla saattoi siirtyä esimerkiksi kuppa. Käytössä ei ollut ruiskuja vaan pieni terä, lansetti.
Pakolliseksi rokotus tuli vuosina 1885-1890. Terkon alakerran näyttelyssä "Pelätty pelastaja - rokotuksen historiaa" näin kuolleisuuskaavion, jossa rokotuksen pakollisuuden vaikutus näkyy kiitettävän selvästi.Muutos ei ole yhtä dramaattinen julkaisun Katsaus väestönmuutoksiin Suomessa vuosina 1909 ja 1910 ynnä jälkikatsaus lähinnä edellisiin vuosikymmeniin taulukossa
Tietoiskussa mainittiin, että pakollisuus loi rokotuksen vastustusta, tästä kerrotaan lisää tämän viikon tietoiskussa. (Leike: Savo 8.9.1910)
Näyttelyyn, jossa on esillä myös niitä lansetteja, voi tutustua kirjaston aukioloaikoina 27.1.2013 asti. Aiheesta on myös verkkonäyttely Yliopistomuseon sivuilla.
PS1. Kuppaus ei auta isorokkoon. Tuoretta tietoa aiheesta Hindrik Strandberg: Koppning i Finland fram till mitten av 1900-talet
PS2. Kansanlääkintää toki yritettiin. Samuli Paulaharju kertoo kirjassaan Kainuun mailta : kansantietoutta Kajaanin kulmilta
Sitä koetettiin parantaa liinansiemenistä poltetulla öljyllä. Siemeniä pantiin petäjänkuorisuppiloon ja poltettiin tulta sen yläpuolella, niin etta öljy kihosi alla olevaan astiaan, ja sitä annettiin rokkoa potevalle
PS3. Vanhempaa ja tieteellistä epidemiatietoa saksalaisten digitoimana. Qvist, Carl: Om Koleran i Helsingfors 1871 och om föregående Koleraepidimier i Finland : Akademisk afhandling
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Kohdattua
A. Metsäpuro tarkasteli Tyrvään Puutarha-yhdistyksen siemenlistaa vuodelta 1895. Kungliga Biblioteketin Vardagsblog puolestaan på svenska kamiinoita ja uuneja 1800-luvun lopulta.
Sohvi esitteli arkistojen aarteita. Olli Alm kommentoi arkistonsa markkinointia:
Aina ei pitäisi puhua vain akateemisista tutkijoista ja tottuneista harrastelijatutkijoista, sillä jos arkiston yhteiskunnallinen vaikuttavuus halutaan maksimoida – niin kuin se minun mielestäni pitäisi olla tavoitteena – niin silloin palvelut tulisi kohdentaa mahdollisimman suurelle ihmisjoukolle. Tällöin tulisi selvittää potentiaalisia käyttäjäryhmiä, ja pyrkiä mainostamaan ja kohdentamaan arkiston palveluita heille räätälöidyllä tavalla.Charlotte Vainio (på svenska) oli kuuntelemassa samaa esitelmää keskiajan ajasta kuin minäkin.
Reijo Valta raportoi seminaarista Akateeminen historian opetus - onko sitä? Teemu Perhiö kirjoitti saman tilaisuuden herättämistä ajatuksista. Jessica Parland-von Essen purki m12i-antia på svenska: Kultur i omlopp, Medborgarjournalistisk rätt. Kristina Weimer referoi koko päivän på svenska.
Artefacta listasi museoiden kuukauden esineet. Sivustolla julkaistiin myös Alex Snellmanin raportti Historiantutkimustenpäivän sessiosta, jossa olisin mielelläni ollut mukana.
Arkistolaitoksen blogissa Riikka Kupias kertoi konservaattorin päivästä. Lasuuri-verkkolehdessä Siina Hälikkä selosti Valtion taidemuseon vesiväri- ja piirustuskokoelman konservointia, luettelointia ja digitointia,
Kävin viime viikonloppuna katsomassa dokumenttielokuvan Palme. En osannut kirjoittaa kokemuksesta, toisin kuin Pekka Tikka.
Kirjavinkkien Mikko luki Mauri Kunnaksen Piitlesin. Jenni S. luki ja Jaana luki Anna Kortelaisen romaanin Ei kenenkään maassa. Hanna luki Aki Ollikaisen Nälkävuoden. Anders Jonsson luki på svenska kirjan Tankar om ursprung: forntiden och medeltiden i nordisk historieanvändning.
Helsingin kulttuurikeskus on tuottanut Unioninakseli-teemasarjan: Havis Amanda, Kallion kirkko, Kansalliskirjasto, Observatoriebacken, Tähtitorninmäki, Varsapuistikko.
Valokuvat yllä ja alla Mika Vesalahden teoksista Unioninakselin taidegalleriassa. Toinen Pitkänsillan toisessa päässä ja toinen toisessa. Luenkohan näihin enemmän sisältöä kuin niissä on? (Ainakin tuotin ylimääräistä sisältöä, tässä jälkimmäisessä on mukana oma heijastukseni.)
Työhakemuksia ja vaaliluettelo
Kun Landshövdingens i Åbo och Björneborgs län (1643-1808) samt Ålands län (1808-1809) skrivelser till kungl maj:t ei tuottanut tutkimukseeni toivottua tietopursketta, sain vinkin tarkistaa vielä yksikkö Konsistoriernas skrivelser till kungl maj:t Turun osalta. Tämäkin on mikrofilminä Kansallisarkistossa eikä kovin vaivalloinen selattava.
Etsimääni papin perukirjaa ei edelleenkään löytynyt. Toivoton haku ei kuitenkaan olisi ollut, sillä jos olisin volyymistä 15 metsästänyt Harjavallan kappalaisen perukirjaa, olisin sellaisen löytänyt. Hätäisen muistiinpanoni mukaan miehen nimi oli Andreas Nummelin ja se täsmää Kotivuoren ylioppilasmatrikkeliin.
Enimmäkseen paperit näyttivät olevan papinvirkojen täyttöön liittyviä. Jos työstäisin Gabriel Gottlebenin elämää ennen Kokemäkeä, saisin selata vuosikymmenien paperit läpi metsästääkseni kaikki epäonnistuneet työnhakunsa. Nyt saatoin keskittyä tarkastelemaan Gabrielin kuoleman jälkeen järjestetyn kirkkoherravaalin luetteloa päiväyksellä 16.11.1777. Mielenkiintoista oli m.m. se, että näissä vaaleissa näyttivät naisetkin olleen äänioikeutettuja. Leskinä, tietenkin. Paitsi Villiön Simulan "Maja Theet"?
Forsbyn omistuskuvioiden muistettua aukkoa kuroakseni huomioin sen kohdalta kapteeni Carl Armfeltin ja totesin saman miehen äänestäneen myös muutaman muun tilan manttaaleilla: Hiidenoja (Penttilä); Uotila, Ketola, Ånäs eli Malmi, Horelli (Ylistaro). Kotiin päästyä kaivoin kirjani Yli-Forsbystä Kyläkoskeksi (2007) esiin ja totesin kirjoittaneeni
Lisäksi tiedän Kokemäen kastelistoja läpikäytyäni, että Danielina, kuten nimi on Elgenstiernalla, oli kummina ainakin 13 kertaa vuosina 1751-1761. Sekä talollisten että säätyläisten kasteissa, minkä voinee tulkita jonkinlaisena integroitumisena pitäjän elämään. Miehensä Henrik Gyllenram kuoli vasta 1776, mutta ei liene vaikuttanut Kokemäellä ollenkaan. Tai nimensä on oli niin "tavallinen" ettei ainakaan kiinnittänyt huomiotani kummien joukossa eikä muuallakaan.
Etsimääni papin perukirjaa ei edelleenkään löytynyt. Toivoton haku ei kuitenkaan olisi ollut, sillä jos olisin volyymistä 15 metsästänyt Harjavallan kappalaisen perukirjaa, olisin sellaisen löytänyt. Hätäisen muistiinpanoni mukaan miehen nimi oli Andreas Nummelin ja se täsmää Kotivuoren ylioppilasmatrikkeliin.
Enimmäkseen paperit näyttivät olevan papinvirkojen täyttöön liittyviä. Jos työstäisin Gabriel Gottlebenin elämää ennen Kokemäkeä, saisin selata vuosikymmenien paperit läpi metsästääkseni kaikki epäonnistuneet työnhakunsa. Nyt saatoin keskittyä tarkastelemaan Gabrielin kuoleman jälkeen järjestetyn kirkkoherravaalin luetteloa päiväyksellä 16.11.1777. Mielenkiintoista oli m.m. se, että näissä vaaleissa näyttivät naisetkin olleen äänioikeutettuja. Leskinä, tietenkin. Paitsi Villiön Simulan "Maja Theet"?
Forsbyn omistuskuvioiden muistettua aukkoa kuroakseni huomioin sen kohdalta kapteeni Carl Armfeltin ja totesin saman miehen äänestäneen myös muutaman muun tilan manttaaleilla: Hiidenoja (Penttilä); Uotila, Ketola, Ånäs eli Malmi, Horelli (Ylistaro). Kotiin päästyä kaivoin kirjani Yli-Forsbystä Kyläkoskeksi (2007) esiin ja totesin kirjoittaneeni
Seuraavana Forsbyn omistajana mainitaan kapteeni Wulfcrona maakirjassa 1755. Ylistaron Malmin ja Horellin omistajaksi on merkitty luutnantti Fredrik Wulfcrona vuosina 1755 ja 1764. Forsbyn kohdalle rippikirjaan on kirjattu Daniela Gustava Wulfcrona (1724-1763) kahden poikansa kanssa, mutta todettu, että asuivat kaikki Ylistarossa. Vaikuttaa siis siltä, että kokonaisuutena hoidetut tilat ovat siirtyneet Wulfcronan suvun edustajille, vaikka yksityiskohdat ovat jälleen tuntemattomia.Eli lisätietoa vain ripaus. Aikanaan de la Gardie -suvulle kuulunut kombo Malmi-Forsby-jne on siis säilynyt yhdessä klimpissä 1755-1777 tuntemattomalla metodilla.
Danielan setä Gustaf Wulfcrona (1693-1754) omisti Kytäjän kartanon Nurmijärvellä. Kytäjän peri Gustaf Wulfcronan kuoleman jälkeen syntynyt lapsi. Lapsi kuoli pian tämän jälkeen ja näin tila siirtyi hänen äidilleen, Sofia Barckille (1726-1782). Sofian uuden avioliiton myötä tila jäi aviomiehen, kapteeni Karl Armfeltin hallintaan. Ehkä Forsbyn omistus seurasi samaa reittiä, vuonna 1773 omisti kapteeni Karl Armfelt (1726-1782) sekä Forsbyn että Penttilän kylän talot.
Lisäksi tiedän Kokemäen kastelistoja läpikäytyäni, että Danielina, kuten nimi on Elgenstiernalla, oli kummina ainakin 13 kertaa vuosina 1751-1761. Sekä talollisten että säätyläisten kasteissa, minkä voinee tulkita jonkinlaisena integroitumisena pitäjän elämään. Miehensä Henrik Gyllenram kuoli vasta 1776, mutta ei liene vaikuttanut Kokemäellä ollenkaan. Tai nimensä on oli niin "tavallinen" ettei ainakaan kiinnittänyt huomiotani kummien joukossa eikä muuallakaan.