lauantai 24. marraskuuta 2012

Vierailuja lapsuuden vuosikymmeniin

Eilisen 70-luvun mummolan tunnelmasta jatkaen.

1) Kävin viime lauantaina katsomassa Argon, sillä leffaa oli kehuttu ja sarjalippuni olivat vanhentumassa. Tiesin, että elokuva perustui tositapahtumiin vuonna 1980, mutta en arvannut, että ajankuva olisi niin voimallisesti läsnä. Mukana oli paljon autenttista tv-kuvaa, joka palautti mieleen lapsuuteni tv-uutiset.

Joista mielestäni muistan Khomeinin tulon Iraniin, mutta en todellakaan ymmärtänyt asiasta tuolloin yhtään mitään. Vielä aikuisenakin elokuvan alun taustakelaus oli tarpeen. Toi tosin spiikkaajan äänestä ja piirretystä kuvasta mieleen Persepoliksen. Elokuvan, josta olin viimeksi "opiskellut" Iranin historiaa.

Argo ei ollut dokumenttielokuva, mutta lopputekstien yhteydessä näkyvät valokuvat vakuuttivat siitä, että oli ainakin yritetty tehdä näköistä. Erityisesti alun lähetystöhyökkäys oli vaikuttava tunnelmassaan. Lopusta selvisi, että lapsuuden uutisissa kaikki ei ollutkaan täysin totta. Ja kurkistamalla Wikipediaan, että elokuvakin oli osittain kaukana totuudesta.

2) Kaukana totuudesta oli varmasti Remeksen Ylösnousemus, jonka luin yhteen soittoon viime sunnuntaina, heti kirjastosta tultuani. Tarinan tausta oli 80-luvulla ja jäin miettimään oliko siinä totuuden siementä.
 
3) Sunnuntain kirjastokäynnin yhteydessä poikkesin Päivälehden museoon, jossa melko äskettäin aukesi näyttely Oi aikoja, oi tapoja! Maailma Kari Suomalaisen silmin. Karin piirroket kuuluivat lapsuuteen, sekä Hesarissa että koottuiva kirjoina. Aina välillä hän kommentoi politiikkaa yleisempiä ilmiöitä, jotka olivat lapsellekin ymmärrettäviä. Näyttelystä jäi mieleen 1950-luvun piirros, jossa koululainen totesi opettajalle, että kurituksesta seuraisi komplekseja. Ei siis ihan nykyajan ilmiö tämä.

4) Päivälehden museosta olisin voinut ostaa Hesarin uusimman teemanumeron 80-luvusta. Oli jo kädessä, mutta jäi hyllyyn. Timo Harakka oli julkaisuun tutustunut ja kirjoitti blogissaan vuoden 1979 sukupolvesta.

5) Niin, 70-luku ja 80-luku ovat jo vahvasti nostalgian kohteita. Seuraan Facebookissa ryhmää Silloin lapsuudessa 70-luvulla ja sivua 80-luku. Hyvää materiaalia omien muistojen palauttamiseksi. Jos niitä joku päivä vaikka kirjoittaisi muistiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti