sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kohdattua


A. Metsäpuro tarkasteli Tyrvään Puutarha-yhdistyksen siemenlistaa vuodelta 1895. Kungliga Biblioteketin Vardagsblog puolestaan på svenska kamiinoita ja uuneja 1800-luvun lopulta.

Sohvi esitteli arkistojen aarteita. Olli Alm kommentoi arkistonsa markkinointia:
Aina ei pitäisi puhua vain akateemisista tutkijoista ja tottuneista harrastelijatutkijoista, sillä jos arkiston yhteiskunnallinen vaikuttavuus halutaan maksimoida – niin kuin se minun mielestäni pitäisi olla tavoitteena – niin silloin palvelut tulisi kohdentaa mahdollisimman suurelle ihmisjoukolle. Tällöin tulisi selvittää potentiaalisia käyttäjäryhmiä, ja pyrkiä mainostamaan ja kohdentamaan arkiston palveluita heille räätälöidyllä tavalla.
Charlotte Vainio (på svenska) oli kuuntelemassa samaa esitelmää keskiajan ajasta kuin minäkin.
Reijo Valta raportoi seminaarista Akateeminen historian opetus - onko sitä? Teemu Perhiö kirjoitti saman tilaisuuden herättämistä  ajatuksista. Jessica Parland-von Essen purki m12i-antia på svenska: Kultur i omlopp, Medborgarjournalistisk rätt. Kristina Weimer referoi koko päivän på svenska.

Artefacta listasi museoiden kuukauden esineet. Sivustolla julkaistiin myös Alex Snellmanin raportti Historiantutkimustenpäivän sessiosta, jossa olisin mielelläni ollut mukana.

Arkistolaitoksen blogissa Riikka Kupias kertoi konservaattorin päivästä. Lasuuri-verkkolehdessä Siina Hälikkä selosti Valtion taidemuseon vesiväri- ja piirustuskokoelman konservointia, luettelointia ja digitointia,

Kävin viime viikonloppuna katsomassa dokumenttielokuvan Palme. En osannut kirjoittaa kokemuksesta, toisin kuin Pekka Tikka

Kirjavinkkien Mikko luki Mauri Kunnaksen Piitlesin. Jenni S. luki ja Jaana luki Anna Kortelaisen romaanin Ei kenenkään maassa. Hanna luki Aki Ollikaisen Nälkävuoden. Anders Jonsson luki på svenska kirjan Tankar om ursprung: forntiden och medeltiden i nordisk historieanvändning.

Helsingin kulttuurikeskus on tuottanut Unioninakseli-teemasarjan: Havis Amanda, Kallion kirkko, Kansalliskirjasto, Observatoriebacken, Tähtitorninmäki, Varsapuistikko. 

Valokuvat yllä ja alla Mika Vesalahden teoksista Unioninakselin taidegalleriassa. Toinen Pitkänsillan toisessa päässä ja toinen toisessa. Luenkohan näihin enemmän sisältöä kuin niissä on? (Ainakin tuotin ylimääräistä sisältöä, tässä jälkimmäisessä on mukana oma heijastukseni.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti