Myötäjäisarpajaisvoittajia 1804

Maria Matintytär Ylitaurila Someron Kuldelasta(Inrikes tidningar 13.1.1804)
Helena Tuomaantytär Pyhtään Näsbystä, Helena Kristerintytär Lepisto Mäntyharjun Pertunmaalta (Inrikes tidningar 25.2.1804)
Ester Göranintytär Vanajan Parolan Kitin talosta(Inrikes tidningar 16.3.1804)
Anna Sophia Hyemander Laitilan Kankelasta (Inrikes tidningar 6.4.1804)
(Laitilan kylien varhaisvaiheista on olemassa hieno sivusto.)
Valpuri Henrikintytär Kuortaneen Ruonasta (Inrikes tidningar 27.4.1804)
Brita Juhantytär Turun läänin Uudenkirkon Sankolan tilalta (Inrikes tidningar 29.6.1804)
Anna Peerintytär Pyhäjoen Pirttikoskelta (Inrikes tidningar 10.8.1804)
Margareta Hannuntytär Koivuniemi Kemistä, Margareta Matintytär Närpiöstä (Inrikes tidningar 31.8.1804)
Maria Tuomaantytär Pedersören Alajärveltä (Inrikes tidningar 21.9.1804)
Maria Matintytär Oriveden Pärriltä (Inrikes tidningar 2.11.1804)

Suomalainen jätti Pariisissa 1735?

Jokin aika sitten kirjoitin Suomesta Ranskan hoviin vuonna 1644 päätyneestä jättiläisestä. Tunnetummasta maailmalle lähteneestä pitkästä suomalaisesta kopsasin tänne Gottlundin tekstin. Kuten tuolloin totesinkin Daniel Cajanuksen elämästä on kirjoitettu paljon enemmän kuin mitä olen lukenut. Joten varmaksi en uskalla sanoa, mutta epäilen että löytöni vuonna 1754 julkaistusta aikakauslehtikompilaatiosta koskee Cajanusta.

Pariisin teatteritoiminnan yhteydessä kerrotaan että Italialaisessa teatterissa 26.5.1735 yksinäytöksisessä komediassa, johon mahtui laulua ja tanssia, esiintyi jättiläisen roolissa suomalainen, joka oli 6 jalkaa ja 9 tuumaa pitkä, ranskalaisilla mitoilla, ilman kenkiä. Tuntemattomaksi jäävällä mittayksiköllä miehen paino oli 4 ja puoli sataa. Lisäksi hänen tiedetään olleen seitsemäs 11:stä lapsesta.

Kahden muusikon kohtaaminen Helsingissä

Richard Wagnerin muistelmista My Life, Volume II löytyi pätkä:

Sainton, a southern Frenchman from Toulouse, of naive and fiery temperament, was living with a full-blooded German musician from Hamburg, named Luders, the son of a bandsman, of a brusque but friendly disposition. I was much affected when I heard, later on, of the incident which had made these two men inseparable friends. Sainton had been making a concert tour by way of St. Petersburg, and found himself stranded at Helsingfors in Finland, unable to get any further, pursued as he was by the demon of ill-luck. At this moment the curious figure of the modest Hamburg bandsman's son had accosted him on the staircase of the hotel, asking whether he would be inclined to accept his offer of friendship and take half of his available cash, as he (Luders) had of course noticed the awkwardness of the other's position.

Kuka oli tämä Sainton-parka, joka oli jäänyt jumiin Helsinkiin? Mark Twain tapasi hänet ja kumppaninsa Ludersin vuonna 1874 Lontoossa, kuusikymppisinä ja valkohapsisina. Twain kirjoittaa heistä kirjeessään pitkähkön pätkän, todeten miesten ensitapaamisesta:

When Herr Luder was 25 years old, he was a famous pianist,—pianist to the king of Prussia. He happened upon Sainton, 25 years of age also, & at that time becoming an accomplished violinist, but a stranger in a strange land & very poor. 

Ilmeisesti tapaaminen Helsingissä siis 1840-luvun alussa? Ajoitukseen sopisivat Åbo Akademin digitoimat konserttiohjelmat, joista selviävät miesten kokonaiset nimet: Carl Lüders, Prosper Sainton. Historiallisen sanomalehtiarkiston avulla luulisi konserttiajankohdan helposti tarkentuvan.... Löytyy konsertti-ilmoitus Helsingfors Tidningarin numerosta 6.6.1838. Tuolloin Sainton oli Helsingissä matkalla jostain (Pietarista?) Tukholmaan ja antoi konsertin 9.6. Seuratalon suuressa salissa. Yliopiston tiloissa 5.7.1838 järjestettävää konserttiaan Sainton mainosti Finlands Allmänna Tidningissä 2. ja 4.7.1838.

Åbo Underrättelserissä ilmoitetaan 18.7.1838 seuraavana päivänä Turussa pidettävästä konsertista, jossa esiintyvät  Carl Lüders ja Prosper Sainton. Päivämäärä on sama kuin toisessa ÅA:n digitoiduista ohjelmista ja kun toinen niistä (pvm 25.7.) näyttää hyvin samanlaiselta, lienee se samalta vuodelta. Eli Wagnerin muistelmien tarina ajoittunee heinäkuuhun 1838.

(Wikipedia-artikkeli Prosper Saintonista hyppää 1830-luvun ohi eikä puhu myöskään mitään ystävyydestä Lüdersin kanssa. Oikealla näkyvä kuva Saintonista löytyi Gallicasta.)

Paluu Hikipediaan

Edellisestä Twitter-koosteestani jätin pois twiitit

Ne ilokseni vanhenivat ja Hikipedia palasi ruutuun yhtä antoisana kuin 6.3.2010, jolloin kirjoitin Hikipedian annista, 21.10.2010, jolloin kirjoitin Hikipedian annista, uudelleen ja 12.3.2011, jolloi luin jälleen Hikipediaa.

Wikipedia on usein tuttua tavaraa, mutta Hikipedia tarjoaa muualla näkemätöntä tekstiä. Rohkenen epäillä, ettei Seppo Aallon tuore Sotakaupunki ala näin

Helsingin paikalla oli keskiajan alkaessa suo, jossa saamelaiset kävivät kalastelemassa. Kalastuspaikka valittiin nimenomaan siksi, että Helsinginniemi olisi mahdollisimman epäsopiva paikka ihmisasutukselle. Taka-ajatuksena oli, että näin ollen (vaikkapa) ruotsalaisille ei tulisi mieleenkään tehdä sinne (vaikkapa) kaupunkia. Valitettavasti saamelaiset aliarvioivat ruotsalaisten typeryyden totaalisesti, eikä mennyt kauaakaan, kun ensimmäiset ristiretkeilijät ilmestyivät horisonttiin.

Kaupunkien historiahan kestää uudelleenkirjoittamisen. Erinäisiä tiiliskiviä kantaneena ja kannatelleena kannatan erityisesti tiivistävää kirjoitusta, jota Hikipediasta löytyy Kotkan kohdalta:

• Jumala loi maan
• Merikotka paskansi läntin keskelle Itämerta, josta kaupunki on saanut nimensä
• Kotkansaarelle tehtiin linnoitus. Purettiin. Kansa hurrasi.
• Rakennettiin tehtaita. Haistiin. Tehtaat lopetettiin. Valitettiin.
• Vietiin tykki Palotornin vuorelle. Taivaalta satoi mannaa.
• Purettiin ruma kauppahalli. Rakennettiin ruma kauppahalli.
• Rakennettiin Sapokka ja Pasaati. Kymiläiset ruikuttivat, että kaikki raha menee Kotkansaarelle.
• Täällä ollaan nyt. Toivottavasti ei olla huomenna.

Historiankirjoittamisen olennaisesta olemuksesta kirjoittaa Hikiaineiston Hikipedian historiassa Reinhold P. Nyyppäsuo ("ihan oikea parrakas FT, joka toimii Särjenpään aikuisopiston kotiseutu- ja rukinlapahistorian vierailevana luennoitsijana. Hänen yleisönosastokirjoituksiaan on julkaistu huomattavimmissa suomalaisissa paikallislehdissä"):

Historiantutkimus ei ole pelkästään tapahtumien luetteloimista ja ajoittamista eli kronikointia. Historiantutkija valitsee, mitkä tapahtumat ottaa mukaan ja mitkä jättää merkityksettöminä pois. Tutkija joutuu punnitsemaan eri tapahtumien merkitystä historiallisten kehityskulkujen osina ja antamaan niille merkityksiä. Tähän on useita eri menetelmiä. Itse olen tutkimuksessani päätynyt loogiseen okkasionalismiin, jonka metodologia painottaa kolikonheittoa. 

Hikipediaa säännöllisemmin päivyttävää hupia tarjoavat Uutis-sirkus ja Lehti-lehti. Ensiksi mainitussa on joulukuussa 2009 kerrottu, että tykistömuseo antaa nuorisolle väärän käsityksen talvisodasta ja todettu "Kaiken kaikkiaan talvisotaa ylistetään tällä hetkellä synnytyslaitoksilla, neuvoloissa, päiväkodeissa ja ala- ja yläkouluissa aivan liian vähän.". Lehti-lehdessä kommentoitiin viime viikon veteraanipäivän huomioimista.

Virtuaalivierailu kolmeen museoon

1. Tietokoneeni "Yle misc" -kansion 1305609782092_1305609782148.mp3 osoittautui kiertokäynniksi Helsingin työväenasuntomuseossa. Tuntemattomaksi jäänyt nyrpeä ja tympeä naisääni haastatteli kaupunginmuseon Jere Jäppistä, joka vastasi asiallisesti ja selkeästi. Muistin museon huoneet viime käynniltäni niin hyvin, että tuntui melkein kuin olisin ollut paikan päällä. Jäppinen puhui samoja asioita kuin käyntini opas, mutta teki selvemmäksi, että huoneet oli lavastettu käyttäen lähtökohtana todellisia perheitä.

Mielenkiintoisin osa tuli lopussa, jossa naisääni kyseenalaisti huoneen, joka on jätetty silleen talon viimeisen asukkaan kuollessa. Jäppinen perusteli hyvin kokonaisuuden arvoa ja naisääni vikisi keksimättä kunnon argumentteja. Eli keskustelu olisi voinut olla mielenkiintoisempikin. Kyse kuitenkin Ylen ohjelmasta eli jo kuunneltavuus oli plussaa.

2. Vasa museetin sivuilta voi ladata heidän äänioppaansa useammalla kielellä, myös suomeksi. Kuuntelin ruotsinkieliset tiedostot, jotka tarjosivat perustiedot laivasta ja ajasta, mutta eivät pystyneet tuomaan puulaivaa luokseni.

3. Historiska museetin sivuilla äänioppaat ovat vain ruotsiksi. Esihistorian ja viikinkien opastukset palauttivat mieleen näyttelyarkkitehtuurin ja esineitäkin. Sekä siksi, että olen katsellut näyttelyt useampaan kertaan, että siksi, että olen katsonut ne myös ainakin kerran äänioppaan kanssa.

Mutta tuoreimman perusnäyttelyn osan "Sveriges historia" olen nähnyt vain kerran saamatta siitä kovinkaan paljon irti. Lähinnä jäi mieleen lähes-tulkoon kompastumiset aikajanalla, joten olin hieman yllättynyt, kun lataamani tiedostot paljastuivat näkövammaisille tarkoitetuksi kokonaisuudeksi. Eli tarjosivat vieläkin täydellisemmän virtuaalivierailun kun esineitä ja ympäristöä kuvattiin heitä varten.

Historian esitys tuntui äänityksessä kuviakaatavammalta kuin mitä se paikan päällä hahmotin. Kustaa Vaasa oli pahis, ruotsalaisten rauta orjien kahleina, Lappi ja saamelaiset valloitettiin hopean tähden ja ruotsalaisten kansallistavat ovat 1800-luvun tuontitavaraa Saksasta. Aurinko alkoi paistaa vasta kun päästiin 1900-luvulle ja silloin ei varjon paikkaa ollutkaan.

Olin luullut, että Bernadottelandian nationalismi tarvittiin Suomen menetyksen trauman ylipääsemiseksi. Äänioppaan mukaan kansallismielisyyttä käytettiin yhtenäistämään kansaa, joka oli siirtolaisuuden ja teollistumisen myötä rankassa muutoksessa. Vastaavaa viestiä löytyi tuoreimmasta BBC:n Making history jaksosta, jossa kerrottiin, että paikallista vapun viettoa elvytettiin samaan aikaan kuin sosialistit omivat päivää itselleen.

Virtuaalivierailua Historiska museetiin voi täydentää verkkosivuilla, joissa kokoelmakannasta voi yksinkertaisesti hakea perusnäyttelyssä esillä olevia esineitä. "Sveriges historia" kokonaisuudesta jäi minulle ensikäynnilläni parhaiten mieleen alla näkyvä koruneula, jostain kumman syystä.

Statens historiska museer SHM

Huhtikuun loppu

17.4.

• SR:n historiaohjelma 29.3.: Lützenin taistelussa oli jopa suomalaisia! Jummi-jammi onpa erikoinen asia!

18.4.

• Kirjoitin ihka ensimmäisen kommentin Stockholmskällaniin. Siisti järjestelmä, kun antoi kuviakin laittaa.
• Kommentti @sthlmskallan :iin tuotti sähköpostin eräältä Mannerheimilta. On siinä nimessä vaan oma säväyksensä.
• Fiskarsin museossa kävi varkaita, joilla oli tarkat tarpeet

19.4.

• Suomen mainiolla väestönkirjanpidollakaan eivät ole kaikki sukulaisuudet selviä, lakimiehen todistuksen mukaan. 
• Päiväkirja Etelä-Savolaisen maatilan arjesta 1912 on melkein Twitter-pituutta:
• 18.4.1912: Läävästä veettiin sontaa tänään noin 50 kuorman paikoilla kuletus tapahtui reellä vaikka lunta ei ollut kun aita vierillä
• Tänään oli Suomen historiabloggaajien parhaimmiston ensitapaaminen. Minä ja yks turkulainen kahvilla.

20.4.

• Tukholman verokalenterissa 1905 itse @AugStrindberg Nykyrahan sijasta tuloja olisi ollut kiva verrata muihin tuolloin. 
• Historianharrastamisen moninaisuutta:  nimilistoja ilman lähteitä. Osa peräisin tästä, toivon ma.
• Maanmittauslaitoksen datan avausaikataulu oli mennyt minulta ohi. Pian, ihan pian. 
• Suomeksi tiedettä YouTubessa:  Arkeologinen kotieläintutkimus ja historiallinen sosiolingvistiikka. @Anni_Sairio mukana. 
• Setä väittää, että karhuja uhrattiin sen jälkeen, kun niitä oli "kesyinä" pidetty odottamassa oikeaa aikaa. Onkohan noin

21.4.

• Varattujen kirjastokirjojen lunastuksen jälkeen kai suunnaksi SLS:n tapahtuma, jota @JPvE täällä(kin) puffasi.

23.4.

• Arkeologien käsien ominaisuuksia
• Ruotsalaisten muuttoa Saksaan 1866–1914 selvitetty 

24.4.

• Ensikosketus Itä-Suomen paimenmuistoon. Ammattitaittajalle olisi siinä ollut töitä.

25.4.

• Vastasin eräältä proffalta saamaani toimeksiantoon. Valitettavasti en kaipaamaansa tietoa löytänyt. Hohtoni rapisee.
• Perusteltua motkotusta NARA:n digitoinnin laadusta, joka tod.näk. johtuu mikrofilmauksen laadusta. Kopioi huolella! 
• Hyvä ja hienosti kuvitettu esitys suomalaissiirtolaisten matkustuksesta Amerikkaan  (pdf)
• Norjalainen sanoo, etteivät viikingit seilanneet Venäjän jokia. Mihin sitä enää voi uskoa?
• Rituaalimuseo ei kaipaa seiniä. 
• En halua Dingon paluuta enkä elokuvaa. On asioita, jotka kuuluvat historiaan ja joiden pitäisi siellä pysyä

26.4.

• Pelejä ennen väkivaltaisuuksista syytettiin kirjoja ja elokuvia | Yle Uutiset | yle.fi
• Sotahistoriallisen Aikakauskirjan vuosien 1980-1996 numerot löytyvät nyt myös verkosta PDF-muodossa 
• Low-tech esittely Porin puuvillan tehtaasta
• Mikkeliin? Matkailijalle http://www.mikkeli.fi/fi/sisalto/matkailijat/ > http://visitmikkeli.fi/ josta valitsemalla Mikkeli http://www.mikkeli.fi/fi/sisalto/index Onnittelut ohjauksesta.
• Mikkelin seudun kulttuuri = teatterit, konsertit ja ravintolat. http://visitmikkeli.fi/nahtavaa-ja-koettavaa/viihde Museot ovat nähtävyyksiä, samoin kuin kalliomaalaukset.
• Sivusto VisitKarelia http://www.visitkarelia.fi/ on niin hankala, että jäänee Joensuu väliin. Talven mainokset voisi yläreunasta ottaa jo pois...
• 870 000 kuvaa New Yorkista tarjolle ja ylläri, ylläri: "Due to overwhelming demand, the [] is unavailable at present."
• Aherrettu kokoon runko kesäturneen "matkaoppaalle". Unelmissa sama olisi syntynyt rastimalla pari ruutua ja sisältö lennähtäisi paikalleen.
• Löysin nyt vasta tämän tekstianalyysihehkutuksen

27.4.

• Viikko aloituksen jälkeen Vilkunan Paholaisen sodasta luettuna 1/3. Sotakirjallisuus ei kiinnosta. (Tyyli muistuttaa Keskisarjaa.)
• Yhteishyvässä 23v näkee ekaa kertaa isomummonsa, jonka olemassaolosta(!) ei tiennyt. Vähän överiä nykyajan meno.

 28.4.

• Kuinkahan paljon Suomessa on arkistoistuja tesktiviestejä? Suhteessa lähetettyihin? http://blogs.loc.gov/digitalpreservation/2012/04/archiving-cell-phone-text-messages/ 
• Miten palveluntarjoajat muokkasivat NARAn väestönlaskentadigitointeja?

30.4.

• Kirjojen digitoinnista: ongelmat ja mahdollisuudet via @dancohen
• Onko parempaa nähdä väläyksiä vai ei mitään?  Meet the Romans with Mary Beard. Toivottavasti ilmestyy DVD, nimim. TV:tön  
• Kirjabloggaaja löysi ottamansa kuvan seurakunnan lehdestä. Ei oltu kysytty lupaa. Kristillistä meininkiä.
• Onko Ullanlinnanmäki Tähtitorninmäki vai Kaivopuiston kalliot? Vai molemmat? 
• Luin kirjailijaliiton julkaisusta (v. 1946) hyvän Martti Larnin lapsuusmuistotekstin. Mutta Wpedian perusteella muu tuotanto tuskin iskee.

Järven kuivaaja Pohjanmaalta

Etusivun uutinen Inrikes Tidningarissa 14.1.1801 oli Isokyröstä lähetetty kirje, joka jatkui jopa pätkän kakkossivulle. Lähettäjänä oli varakirkkoherra Äimeläus ja päiväys 23.11.1800. Aiheena oli samana päivänä jumalanpalveluksen jälkeen pidetty tilaisuus, jossa talonpoika Matts Marcko Rarehton kylästä sai hopeamitalin. Tämän oli hänelle myöntänyt kuninkaallinen majesteetti ja kuninkaallinen kamarikollegio siinä sivussa. Mistä hyvästä?

Siitä, että mies oli suurella ja huomattavalla innolla kuivattanut Tervajärven. Miehellä oli ollut hyvää peltoa, muttei niittyä. Niinpä hän kannusti kyläläisiä, yhteensä 27 miestä, yhdessä järveä kuivattamaan. Näin sovittiin, mutta yhteistyö ei toiminut. Matts Marcko tarjoutui sitten korvaamaan jo tehdyn työn ja lunastamaan muiden osuudet. Kaksi Liimakkoa pitivät kiinni osuuksistaan, mutta muut luopuivat niin että Marcko pääsi toteuttamaan itseään työssä haluamallaan tavalla.

Parissa vuodessa oli järvi kuivatettu. Kivinen koski aleni useamia sylejä ja uusi tiekin piti rakentaa. Palkkiona oli 90 tynnyrinalan niitty, josta jo edellisenä kesänä oli saatu 200 talvilastia heinää. Tulevaisuudessa määrä voisi noustaa 400 lastiin. Pappi uskoi, että tämä lapseton ukko jäisi pitäjäläisten muistiin pitkäksi ajaksi ja heidän arvostuksensa olisi arvokkaampaa kuin rikkaiden komeat muistoesineet.

Missään tapauksessa juttu ei ole puppua, sillä Kansallisarkistossa on kartta E27:10/7-13 Isokylä; N:o 3 Markko, Iso Tervajärven vesijätöstä kartta ja asiakirjat [koskee myös tilaa N:o 5 Liinakkala Orismalan kylässä Isonkyrön kunnassa].

Jutussa mainittua kylää "Rarehto" ei näy Isokyrön kirkonkirjassa eikä Isokyrön nykyaikaisissa kyläluetteloissa. Googlea käyttäen löytyy kirjoitusmuoto Riarehto sekä keskustelupalstalta Riikan tiedotus "Tuollaista Rianlehtoa ei ole - se on Riarehto eli Riarehdon kylä eli nykyinen Isokylä." Ulkopaikkakuntalaisia sekoittaakseen ovat isokyröläiset kuitenkin vielä vaihtaneet Isokylän nimen joksikin muuksi? Moista ei nimittäin näy Hiskin yleensä luotettavissa seurakuntatiedoissa.

Mutta jos Riarehto on Storby, niin palkittu Matts lienee päälimmäisenä tällä rippikirjan sivulla. Syntynyt 1733 eli oli melko iäkäs mitalin saadessaan.

Pikakuvia keskiesplanaadilta

Vuoden 1894 julkaisusta Nuori Suomi : kirjallistaiteellinen joulualbumi otsikon mukaisia näkymiä, joiden myötä toivotan lukijoilleni mukavaa vapunpäivää!

Myötiä vapunpäiväksi

Pikasimaa kokeileva tuttavani kysyi FB:ssä "Kuinka perinteinen sima onkaan? Ei 50 vuotta sitten Suomessa ollut niin runsaasti apelsiineja eikä sitruunoita" ja meikäläinen säntäsi Historialliseen sanomalehtikirjastoon. Aloitin simalla enkä päässyt puusta pitkään. Kielenvaihdolla pääsin eteenpäin ja löysin myös vaihtoehtoiset suomenkieliset termit: mesijuoma ja myöti.

Kun olen tässä pari viikkoa kulkenut kaupoissa kaipaamassa "kotisimaa" oli pienoinen järkytys huomata, että sima on ollut kauppatavaraa jo aika kauan. Rahdattiinhan sitä Lyypekistä asti jo 1500-luvulla, mutta ei mennä nyt siihen, vaan keskitytään tähän vapputeemaan.

Esimerkiksi Pellervossa 24.4.1884 mainostetaan simaa kahdessa kaupassa nimenomaan vapunpäiväksi. Tippaleipiäkin olisi tuolloin tarjolla.

Kun hypätään ajassa parikymmentä vuotta taaksepäin löytyy Hämäläisestä 28.4.1865 ilmoitus, jossa olutta ja simaa on tarjolla 1.5. ja siitä eteenpäin. Ilmoitukset Helsingfors Tidningarissa 26.4.1843 lupaavat shampanjasimaa, malvaur-simaa, Liivinmaan simaa, tavallista simaa ja hyvää simaa. Vapusta ei puhuta mitään, mutta osumat myynti-ilmoituksiin näyttävät keskittyvän huhtikuun loppuun. Sellainen löytyy esimerkiksi Åbo Tidningarista 25.4.1827, jolloin kaikki myytävä sima oli "hyvää".

Pakitetaan vielä ajassa. Åbo Tidningar  29.4.1820 mainostaa simaa, samoin kuin Åbo Tidningar  24.4.1797. Saattaa olla, että kyse on kaupunkilaisesta ruokakulttuurista, mutta Suomen kulttuurihistorian mittakaavassa sima ja kevät ovat kuuluneet yhteen ihan tarpeeksi kauan ollakseen kiistaton perinne.

Liekö sitten kotona siman keittäminen ollut perinne edes joissain kodeissa? Yksi ohje löytyi Oulun Viikko-Sanomista 4.6.1853:

Kuinka hyvää simaa eli mesi-olutta (mjöd) Franskan tapaan laitetaan.

Aineita sitä varten pitää olla:

• 14 naulaa hunajaa,
• 18 luotia kruuku-rusinoita.
• 7 luotia liederkukkia (fläderblummor),
• 4 1/2 luotia kremor-tartaria,
• 7 kannua lähde-vettä,
• 2 naulaa jästiä.

Vesi keitetään ensin ja valetaan kiehuvana rusinoille. Neljänneksen tiiman päästä pannaan liederkukat sekaan ja vähän myöhemmin kremor-tartari. Sittekun seko on ennättänyt melkein jähtyä ja tullut rievun läpi siilatuksi hämmenetään siihen hunaja. Sen jälkeen pannaan jästi sekaan ja kaikki jätetään käymään lämpimässä paikassa, johon ei kuitenkaan tarvita kovempaa lämmintä, kuin hyvin lämmin kesä-ilma, taikka sen mukaan muuten lämmitetty sija (25 tavallista Celsio-termomeetrin kraatia). Kahden viikon päästä on se tarpeensa käynyt ja sitte lasketaan sima astiaan, jossa se saapi pari kuukautta umpihengessä selvetä, jonka jälkeen se jaetaan 24 tavalliseen putelliin.

Eli tuo ei ollut pikasimaa. Ruotsinkielisiä ohjeita (käännettynä venäjästä) löytyy Tidningar Utgifne af et Sällskap i Åbo numerosta 7.8.1783.

Yleissivistystarkistus

Sitä on meikäläisellä jo 22 vuotta ylioppilastutkinnon suorituksesta. Silloin oli yleissivistynyt, entäs nyt? Jos vaikka selailisin A. Meurmanin Sanakirjaa yleiseen sivistykseen kuuluvia tietoja varten (1883-1890) ja tarkistaisin, että kaikki on tuttua? Opuksen tarkoituksena oli esitellä niitä käsitteitä ja nimiä, joita kirjallisuudessa todennäköisesti esiintyisi ilman erillistä selitystä.

Aloitetaan A:sta...

Aaron, Moseksen vanhempi veli.

Täh? Ton nyt tietää pakanakin ja Meurman oletti, että maanmiehensä välttämättä ei.

Aateli (saks. Adel), synnynnäinen sääty, jolla on muutamat synnynnäiset etuoikeudet muiden kansalaisten suhteen. Aatelissäädyn alkuna on se kunnioitus, jota kansat soivat suurille miehillensä, semmenkin uljaille sotureille, ja joka luonnollisesti siirtyi heidän jälkeläisiinsäkin. Vähitellen muuttui tämä etevien luonnollinen sääty suljetuksi ja asetuksilla tarkoin määrätyksi säädyksi, jonka sisäpuolella vielä oli eri asteita, tavallisesti sanottu korkeaksi ja alhaiseksi aateliksi. ...

Kovin on aateli luonnollinen asia.

Abrahamsson, Peter, ruots. lainoppinut s. 1668, nuorena tuomarina kanteen alle joutuneena pantiin viralta pois, sitten uudestaan tuomari 1704. Hänen kirjansa Landslagen med anmärkningar on yhä vanhempien lakien tulkitsemisessa käytetty lähde. k. 1741.

Myönnän tietämättömyyteni, tästä ukosta en ole kuullut. Hyvän kirjan oli tehnyt, sitä kehutaan myös Nordisk familjebokissa, josta selviää, että kirja oli tehty ennen vuoden 1734 lakia. Jota edeltäviä lakeja oli siis Suomessa tarvetta tulkita 1800-luvun lopulla.

Absorptioni, se vetelien ja kiinteiden aineiden ominaisuus, kun imevät itseensä kaasuja ja hönkiä.

Niin sitä pitää, sanotaan asiat niinkuin ne ovat.

Accidenteli (fil.), satunnainen, vastakohtana: oleellinen, substantiali (k. t.)

Sivistyssanojen tehtailusta minua on syystä syytetty, mutta koskaan en ole sanonut seikkaa accidenteliksi. Onneksi ei ole vielä liian myöhäistä, vaikka yo-aine olisikin ollut luontevin konteksti.

Adiaphoriset riidat 1548, väittelyt protestantisessa kirkoissa sallittaisiinko sellaisten katolisen jumalanpalveluksen muotojen käyttämistä, jotka eivät varsinaisesti olleet uskontoa vastaan.

Ahaa...

Agglutinatiōni (lat.), haavanhuulien yhdistyminen plastillisen lymphan avulla.

Terveystiedossa tämä kai käsiteltiin? Vai bilsassa?

Agne, Sveakun. Ynglinga-su'usta. Retkeili Suomeen, tappoi siellä Frosten, jonka tyttären Skjalsin, hän palattuaan nai, mutta S. kuristi Agnen ensi yönä.

Milloin tämä tapahtuikaan?

Akklimoitus (lat. ransk.), ilma-alaan totuttaminen, t. tottuminen.

Akkommodationi (lat.), soveltuminen muiden ihmisten etenkin kuulijoiden käsityskannan mukaan, niin että esityksessä käytetään ei täydellisempää, vaan kuulijoille helpoimmasti käsitettävää tapaa.

Taas mainioita sanoja otettavaksi käyttöön. Olen selvästi mokannut tarkistaessani teelmiäni Nykysuomen sanakirjan sivistyssanakirjasta. Olisi pitänyt ottaa joku vanhempi hakuteos käyttöön. Vanhanaikaisessa kielessähän ei ole mitään vikaa, kun uudenaikaisuudesta useimmiten valitetaan.

Akroamatinen opetustapa (gr. akroastai, kuulla), luennoilla, kertomalla opettaminen.

Uuu... tällä voisi tehdä vaikutuksen, kun seuraavan kerran perustelee miksei halua jatkaa formaalia opiskelua.

Alavuus, pitäjäs Pohjanmaalla, jonka kirkon luona Adlercreutz voitti Venäläiset Elokuun 17 p. 1808.

Juu, ei siitä muuta tarvitse tietää.

A linea (lat.), uusi rivi.

Ja tähän on hyvä lopettaa. Lukekaa itse loput ja kommentoikaa parhaan kykynne mukaan.

Rakkauden lukkoja

Kokemäellä käynti antoi aihetta FB-päivitykseen

Siltalenkin positiivinen havainto: museosilta on muuntumassa rakkauden sillaksi. Jo kaksi tukevaa riippulukkoa kiinnitettynä.

Hieman yllätyin kun seurauksena oli ajatustenvaihto

tuttava: Venäläisiä maahanmuuttajia?
minä: Täh? Euroopastahan tapa on peräisin. Ekan kerran itse ainakin näin Cinque Terressä.
tuttava: Mulle taas kerrottiin Tartossa että se on paikallisten venäläisten tapa siellä linnavuoren huipulla. Mutta on niitä nykyään Turun Teatterisillan kaiteissakin.
minä: Tästä taitaa syntyä lähihistoriaa käsittelevä blogijuttu...

Mielessäni oli Hesarissa äskettäin ollut juttu Katajanokan kävelysillan lukoista. Sen verkkoversiossa  ei sanota tavan taustasta muuta kuin että se on "Euroopan suurkaupungeista tuttu". Lisäksi muistissani oli artikkeli Tukholman vastaavasta sillasta. Verkkohaku ei löytänyt sitä vaan tilannekatsauksen helmikuulta 2009: tapa oli juuri saapunut Bernadottelandiaan, oli jo tunnettu ympäri maailmaa ja arveltiin olevan peräisin idästä, Kiinasta.

Kaikenkattava Wikipedia artikkelissaan Love padlocks tunnustaa, ettei tavan alkupistettä tunne. Verkkosivuja haravoimalla löytyisi varmasti erilaisia totuuksia sekä ajan että paikan osalta. Yleisesti tarjotaan ainakin 1980-luvun alkua Unkarin Pécsissä.

Wikipedian sivun mukaan Euroopassa lemmenlukot ovat olleet muodissa 2000-luvun alusta. En muista Cinque Terren reissuni ajankohtaa, mutta kiitos verkkosivun tiedän, että siellä todellakin on paikka lukoille. Verkkosivujen, erityisesti verkkosanomalehtien, avulla joku sosiologi voisi leviämisvauhdista ja -suunnista tehdä ihan oikean ja mielenkiintoisen tutkimuksen. Ja Kokemäellä lukot siis viimeistään huhtikuun lopussa 2012.

Koottua

Nyt ainakin on aika päästää vasikatkin laitumelle. Kuva lehdestä Joulupukki IV, 1904.

Jukka Kemppinen kirjoitti eräistä historian ja arkeologian tutkijoista otsikolla Tieteen heittiöitä. Jari Lehtisen aiheena oli 1631-1693: Noituutta ja kiimaisia papinpoikia Padasjoella .

Tuomo Kesäläinen esittelee Suomen läntisimmän kalliomaalauksen. E kehui Merimuseon uutta näyttelyä St. Mikaelin ja Vrouw Marian hylyistä löytyneistä esineistä. Vrouw Marian omassa blogissa kuvia avajaisista.

Aaro Sahari kommentoi Iltalehden virhettä egyptologisessa uutisessa. Ylen Suomen marsalkka on vastatuulessa, tuottaja Erkko Lyytinen on uudelleenarvioinnin äärellä.

Riitta Helena Salonen kertoi tunnelmiaan avoimen yliopiston taidehistorian luennolta. Eva Ahl-Waris oli Kansallismuseon uuden 1900-luvun näyttelyn avajaisissa ja raportoi på svenska.

Torsten Kälvemärk muisteli på svenska vierailuaan Helsinkiin vuonna 1959 ja mietti kuvien massatuotantoa.

Kari Hintsala laski päiviä Turun linnansalin Pelien maailmoissa -näyttelyn avajaisiin: viisi, neljä, kolme, kaksi, yksi, nolla!

Ina R luki ihania elämänkertoja ja Seija Vilénin Pohjan akan. Artsi luki Teemu Keskisarjan Kyynelten kallion. Jaana luki Pentti Saarikosken kirjan Eino Leino. Legenda jo eläessään. Aino-Maria Savolainen luki Aki Ollikaisen Nälkävuoden. Ollikainen kertoi kirjan kirjoittamisesta Palmenian blogissa.

Jessica Parland-von Essenin digitaalisen kulttuurin kurssin opiskelijoiden blogeja on (vihdoin) löytynyt: Digital kultur bloggen (på svenska), That arrow in the knee (in English), Digital kultur (suomeksi), Lurifaxen (på svenska), Hubris (in English)

Hybris 1/2012 sisälsi Susanna Lindgrenin arvostelun Kirsi Vainio-Korhosen Ujostelemattomista ja Reetta Eirasen peliarvion lautapelistä Karjala – runon ja rajan mailla.

Kaltio 1/2012:ssa Osmo Pekonen arvosteli Per Tingbrandin kirjan Forna konflikter inom Nordkalotten

Valitusta Tammisaaresta

Aikanaan esittelin Tammisaaresta kaksi avunpyyntöä. Vielä löytyi samaa äiti ja tytär-paria koskeva ilmoitus sanomalehdestä Inrikes tidningar 20.2.1799 (yllä). Olivat ahdingossa siis jo ennen Tammisaaren paloa, joka tapahtui juuri tuona lehden ilmestymispäivänä!

Mutta Lostiernat eivät olleet ainoat ankeutta kokeneet Tammisaaren kaupungissa. Sanomalehdessä Inrikes tidningar julkaistiin 20.5.1800 alle liimaamani epistola. Sen koristeellisten alkulauseiden jälkeen löytyy muutama fakta.

Kirjoittaja on vanha mies, joka kokee tarvitsevansa apua. Kokenut suuria vastoinkäymisiä ja onnettomuuksia. Ollut 30 vuotta Tammisaaren porvari ja menettänyt merkittävän osan pienestä omaisuudestaan tulipalossa. Loput menivät neljän aluksen havereissa.

Viimeisin näistä tapahtui Kustaan sodassa, jossa vihollinen ei vain vienyt miehen laivaa vaan myös miehen itsensä vangiksi. Vankeus kesti 2 vuotta ja 7 kuukautta vaikeissa oloissa. Vapaus koitti vasta sodan loputtua.

Kotona ei odottanut onni vaan vaimo ja lapset vakavasti sairaina. Paitsi vanhin lapsista, joka oli kuollut.

Vanhempaa poikaansa on kolmen vuoden ajan "hoidettu" verenlaskennalla ja hänessä on lihaa jäljellä vähemmän kuin monessa kuolleessa. Nuorempi poika oli syntymästään asti "ihopkrumpen af ofärdighet".

Näistä ei siis elättäjiksi ja mies vaimoineen myöskin kuntonsa puolesta työkyvyttömiä. Eli näillä perusteluilla apua anoivat.

Kustaan sodan aikaisesta vankeudesta voisi miehen henkilöllisyydestä ehkä paikallishistoriasta kiinni, mutta olihan tämä koskettava tarina anonyymina ja tarkistamattomanakin.

Alla suttuinen sanomalehtikuva Tammisaaresta sata vuotta myöhemmin ( Land och Stad 8.7.1891). Nyt olisi ollut tilaisuus myös linkittää Stefan Nylanderin sivuille, joissa oli Tammisaaresta yhtä sun toista. Mutta sivut ovat muuttaneet uuteen osoitteeseen enkä löydä enää Tammisaaresta mitään. Mutta näyttää entistäkin mielenkiintoisemmalta, yleisesti ottaen.