sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Koottua

Nyt ainakin on aika päästää vasikatkin laitumelle. Kuva lehdestä Joulupukki IV, 1904.

Jukka Kemppinen kirjoitti eräistä historian ja arkeologian tutkijoista otsikolla Tieteen heittiöitä. Jari Lehtisen aiheena oli 1631-1693: Noituutta ja kiimaisia papinpoikia Padasjoella .

Tuomo Kesäläinen esittelee Suomen läntisimmän kalliomaalauksen. E kehui Merimuseon uutta näyttelyä St. Mikaelin ja Vrouw Marian hylyistä löytyneistä esineistä. Vrouw Marian omassa blogissa kuvia avajaisista.

Aaro Sahari kommentoi Iltalehden virhettä egyptologisessa uutisessa. Ylen Suomen marsalkka on vastatuulessa, tuottaja Erkko Lyytinen on uudelleenarvioinnin äärellä.

Riitta Helena Salonen kertoi tunnelmiaan avoimen yliopiston taidehistorian luennolta. Eva Ahl-Waris oli Kansallismuseon uuden 1900-luvun näyttelyn avajaisissa ja raportoi på svenska.

Torsten Kälvemärk muisteli på svenska vierailuaan Helsinkiin vuonna 1959 ja mietti kuvien massatuotantoa.

Kari Hintsala laski päiviä Turun linnansalin Pelien maailmoissa -näyttelyn avajaisiin: viisi, neljä, kolme, kaksi, yksi, nolla!

Ina R luki ihania elämänkertoja ja Seija Vilénin Pohjan akan. Artsi luki Teemu Keskisarjan Kyynelten kallion. Jaana luki Pentti Saarikosken kirjan Eino Leino. Legenda jo eläessään. Aino-Maria Savolainen luki Aki Ollikaisen Nälkävuoden. Ollikainen kertoi kirjan kirjoittamisesta Palmenian blogissa.

Jessica Parland-von Essenin digitaalisen kulttuurin kurssin opiskelijoiden blogeja on (vihdoin) löytynyt: Digital kultur bloggen (på svenska), That arrow in the knee (in English), Digital kultur (suomeksi), Lurifaxen (på svenska), Hubris (in English)

Hybris 1/2012 sisälsi Susanna Lindgrenin arvostelun Kirsi Vainio-Korhosen Ujostelemattomista ja Reetta Eirasen peliarvion lautapelistä Karjala – runon ja rajan mailla.

Kaltio 1/2012:ssa Osmo Pekonen arvosteli Per Tingbrandin kirjan Forna konflikter inom Nordkalotten

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti