maanantai 30. huhtikuuta 2012

Yleissivistystarkistus

Sitä on meikäläisellä jo 22 vuotta ylioppilastutkinnon suorituksesta. Silloin oli yleissivistynyt, entäs nyt? Jos vaikka selailisin A. Meurmanin Sanakirjaa yleiseen sivistykseen kuuluvia tietoja varten (1883-1890) ja tarkistaisin, että kaikki on tuttua? Opuksen tarkoituksena oli esitellä niitä käsitteitä ja nimiä, joita kirjallisuudessa todennäköisesti esiintyisi ilman erillistä selitystä.

Aloitetaan A:sta...
Aaron, Moseksen vanhempi veli.
Täh? Ton nyt tietää pakanakin ja Meurman oletti, että maanmiehensä välttämättä ei.
Aateli (saks. Adel), synnynnäinen sääty, jolla on muutamat synnynnäiset etuoikeudet muiden kansalaisten suhteen. Aatelissäädyn alkuna on se kunnioitus, jota kansat soivat suurille miehillensä, semmenkin uljaille sotureille, ja joka luonnollisesti siirtyi heidän jälkeläisiinsäkin. Vähitellen muuttui tämä etevien luonnollinen sääty suljetuksi ja asetuksilla tarkoin määrätyksi säädyksi, jonka sisäpuolella vielä oli eri asteita, tavallisesti sanottu korkeaksi ja alhaiseksi aateliksi. ...
Kovin on aateli luonnollinen asia.
Abrahamsson, Peter, ruots. lainoppinut s. 1668, nuorena tuomarina kanteen alle joutuneena pantiin viralta pois, sitten uudestaan tuomari 1704. Hänen kirjansa Landslagen med anmärkningar on yhä vanhempien lakien tulkitsemisessa käytetty lähde. k. 1741.
Myönnän tietämättömyyteni, tästä ukosta en ole kuullut. Hyvän kirjan oli tehnyt, sitä kehutaan myös Nordisk familjebokissa, josta selviää, että kirja oli tehty ennen vuoden 1734 lakia. Jota edeltäviä lakeja oli siis Suomessa tarvetta tulkita 1800-luvun lopulla.
Absorptioni, se vetelien ja kiinteiden aineiden ominaisuus, kun imevät itseensä kaasuja ja hönkiä.
Niin sitä pitää, sanotaan asiat niinkuin ne ovat.
Accidenteli (fil.), satunnainen, vastakohtana: oleellinen, substantiali (k. t.)
Sivistyssanojen tehtailusta minua on syystä syytetty, mutta koskaan en ole sanonut seikkaa accidenteliksi. Onneksi ei ole vielä liian myöhäistä, vaikka yo-aine olisikin ollut luontevin konteksti.
Adiaphoriset riidat 1548, väittelyt protestantisessa kirkoissa sallittaisiinko sellaisten katolisen jumalanpalveluksen muotojen käyttämistä, jotka eivät varsinaisesti olleet uskontoa vastaan.
Ahaa...
Agglutinatiōni (lat.), haavanhuulien yhdistyminen plastillisen lymphan avulla.
Terveystiedossa tämä kai käsiteltiin? Vai bilsassa?
Agne, Sveakun. Ynglinga-su'usta. Retkeili Suomeen, tappoi siellä Frosten, jonka tyttären Skjalsin, hän palattuaan nai, mutta S. kuristi Agnen ensi yönä.
Milloin tämä tapahtuikaan?
Akklimoitus (lat. ransk.), ilma-alaan totuttaminen, t. tottuminen.

Akkommodationi (lat.), soveltuminen muiden ihmisten etenkin kuulijoiden käsityskannan mukaan, niin että esityksessä käytetään ei täydellisempää, vaan kuulijoille helpoimmasti käsitettävää tapaa.
Taas mainioita sanoja otettavaksi käyttöön. Olen selvästi mokannut tarkistaessani teelmiäni Nykysuomen sanakirjan sivistyssanakirjasta. Olisi pitänyt ottaa joku vanhempi hakuteos käyttöön. Vanhanaikaisessa kielessähän ei ole mitään vikaa, kun uudenaikaisuudesta useimmiten valitetaan.

Akroamatinen opetustapa (gr. akroastai, kuulla), luennoilla, kertomalla opettaminen.
Uuu... tällä voisi tehdä vaikutuksen, kun seuraavan kerran perustelee miksei halua jatkaa formaalia opiskelua.
Alavuus, pitäjäs Pohjanmaalla, jonka kirkon luona Adlercreutz voitti Venäläiset Elokuun 17 p. 1808.
Juu, ei siitä muuta tarvitse tietää.
A linea (lat.), uusi rivi.
Ja tähän on hyvä lopettaa. Lukekaa itse loput ja kommentoikaa parhaan kykynne mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti