Laivalla Hesperian tulivat 3.12.1913 Bostonin satamaan Kokemäeltä Glasgown kautta Kalle (25v.), Alvar (37 v.) ja Elin ( 32v.) Leppänen. Kaikkien yhteinen sukulainen oli jäänyt Kokemäen Vallilan kylään ja yhteisenä määränpäänä oli Fitchburg.
Kalle Oskar oli ottanut passinsa 5.11.1913 ja matkustusluettlon mukaan syntynyt Huittisissa.
Alvar ja Elin olivat aviopari ja löytyvät vuoden 1920 väestölaskennasta Wisconsinin osavaltiosta. Alvar ansaitsi elantonsa autonkorjaajana. Vastaavat tiedot löytyvät myös ensimmäisen maailmansodan kutsuntakortista, jossa Alvarin nimi Alvar Konsta ja syntymäpäivä 28.6.1876. Matkustusluettelon mukaan syntymäpaikkansa oli "Kinjarvie" ja kaste oikealla päivällä löytyy Kivijärveltä.
Kokemäeltä oli passin ottanut myös Juho Afred Leppänen (s. 1871), joka palasi kymmenen vuoden poissaolon jälkeen vuonna 1921.
Lähteet:
Ancestry.com. Boston Passenger and Crew Lists, 1820-1943
Siirtolaisuustilaston aineisto, Kansallisarkisto
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Year: 1920;Census Place: Superior Ward 3, Douglas, Wisconsin; Roll: T625_1984; Page: 8A; Enumeration District: 71; Image: 1054.)
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: Douglas County, Wisconsin; Roll: 1674994; Draft Board: 2.)
lauantai 15. lokakuuta 2011
Vanhassa tutkijasalissa, seminaarissa
Otin SLS:n iltapäiväseminaaria Tutkijoiden ääni ja sähköiset aineistot varten torstaiksi vapaapäivän, joka oli mielestäni onnistunut satsaus. Arkistolaitoksen johtajalla oli puolestaan digitaalisen arkistoinnin miettimistä parempaa tekemistä, joka tuttavani mukaan on ollut havaittavissa muissakin yhteyksissä. Nuortevan monipuolista tekemistä kattaneiden alkusanojen joukosta en kuullut mitään aineiston löytämisestä.
SLS oli siis satsannut omaa rahaansa selvittääkseen miten käyttäjien ja digitaalisten aineistojen tuottajien aatokset kohtaavat. Projektia vetäneen Outi Hupaniitun esityksen perusteella on pientä säädön tarvetta. Tutkimustuloksissa oli monta mielenkiintoista pointtia ja ensi vuoden alussa ilmestyvä loppuraportti toivottavasti kuluu monissa käsissä.
Henk. koht. huippuhetki oli kun selvisi, että tutkimuslomakkeen täyttäneiden käyttäjien kolmanneksi eniten mainitsema ja käytettävyydeltään parhain oli SSHY:n digiarkisto. Rivijäsen tuulettaa ja onnittelee kaikkia työhön osallistuneita! A ja O on tietää mitä on tekemässä. Mikä digitaalisen materiaalin kohdalla tarkoittaa kuvatasoista tietoa sopivalla tarkkuudella.
Hupaniitun esityksen jälkeen kommentoinut Arkistolaitoksen Jaana Kilkki ei vakuuttanut minua siitä, että puljussa päästäisiin oikeille raiteille. Toivottavasti lähiaikoina saadaan konkretiaa mainittuun talkoistamiseen ja käyttäjien mahdollisuuteen luoda tarpeisiinsa sopivia käyttöliittymiä. Aiemmin viikolla tapaamani Kari Kujansuu nimittäin palautti mieleeni miten hänen omaehtoiseen ehdotukseensa lähimenneisyydessä Arkistolaitoksen suulla suhtauduttiin.
Kahvitauon jälkeen kuulimme Museoviraston edustajaa. Hän mainitsi, että Pirkanmaan museoiden Museosolmu edustaisi uuden sukupolven sivustoa, johon mahdollista lisätä sosiaalista metadataa. Tutkin, kun ehdin. Näitä alueellisia hämmästyttävän yleisillä nimillä varustettuja museosivustoja tuntuu syntyvän kuin proverbiaalisia sieniä sateella. Mikä palvelee jonkun muun kuin käyttäjän etuja, minusta.
Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston kehittämispäällikkö puhui digitoinnin eettisistä kysymyksistä. Erinomaisen mielenkiintoinen esitys, joka pohjautui kolmen tapauksen tarkasteluun. Verkossa on muutakin vaikeaa kuin hautakuvien tai punaisten muistomerkkien kuvien esittäminen.
Viimeinen puhuja edusti kielitiedettä ja kertoi korpustuotannosta yksikössä, jonka nimeä en näköjään laittanut muistiinpanoihini. Minulle jäi hieman epäselväksi suhde Kotukseen, jossa on käsittääkseni historiallisen kielen korpusta pykätty. Apropoo korpukset, tällä viikolla lukemani väitöskirjatiivistelmän mukaan filologia ja historia voivat toisinaan olla lähellä toisiaan.
Esityksen jälkeen luokseni saapui kaksi herrasmiestä, jotka olin aiemmin tuntenut vain sähköpostiviestien kautta. Ihailtavaa proaktiivisuutta. Itse ryntäsin kahvitauolla vaihtamaan ajatuksia Jessica Parland-von Essenin kanssa. Hän ehti jo samana päivänä kirjoittaa seminaarin annista oman näkemyksensä blogiinsa. Jyrki Ilva julkaisi katsauksena perjantaina ja minä olen hitaampi kuin printtimedia...
SLS oli siis satsannut omaa rahaansa selvittääkseen miten käyttäjien ja digitaalisten aineistojen tuottajien aatokset kohtaavat. Projektia vetäneen Outi Hupaniitun esityksen perusteella on pientä säädön tarvetta. Tutkimustuloksissa oli monta mielenkiintoista pointtia ja ensi vuoden alussa ilmestyvä loppuraportti toivottavasti kuluu monissa käsissä.
Henk. koht. huippuhetki oli kun selvisi, että tutkimuslomakkeen täyttäneiden käyttäjien kolmanneksi eniten mainitsema ja käytettävyydeltään parhain oli SSHY:n digiarkisto. Rivijäsen tuulettaa ja onnittelee kaikkia työhön osallistuneita! A ja O on tietää mitä on tekemässä. Mikä digitaalisen materiaalin kohdalla tarkoittaa kuvatasoista tietoa sopivalla tarkkuudella.
Hupaniitun esityksen jälkeen kommentoinut Arkistolaitoksen Jaana Kilkki ei vakuuttanut minua siitä, että puljussa päästäisiin oikeille raiteille. Toivottavasti lähiaikoina saadaan konkretiaa mainittuun talkoistamiseen ja käyttäjien mahdollisuuteen luoda tarpeisiinsa sopivia käyttöliittymiä. Aiemmin viikolla tapaamani Kari Kujansuu nimittäin palautti mieleeni miten hänen omaehtoiseen ehdotukseensa lähimenneisyydessä Arkistolaitoksen suulla suhtauduttiin.
Kahvitauon jälkeen kuulimme Museoviraston edustajaa. Hän mainitsi, että Pirkanmaan museoiden Museosolmu edustaisi uuden sukupolven sivustoa, johon mahdollista lisätä sosiaalista metadataa. Tutkin, kun ehdin. Näitä alueellisia hämmästyttävän yleisillä nimillä varustettuja museosivustoja tuntuu syntyvän kuin proverbiaalisia sieniä sateella. Mikä palvelee jonkun muun kuin käyttäjän etuja, minusta.
Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston kehittämispäällikkö puhui digitoinnin eettisistä kysymyksistä. Erinomaisen mielenkiintoinen esitys, joka pohjautui kolmen tapauksen tarkasteluun. Verkossa on muutakin vaikeaa kuin hautakuvien tai punaisten muistomerkkien kuvien esittäminen.
Viimeinen puhuja edusti kielitiedettä ja kertoi korpustuotannosta yksikössä, jonka nimeä en näköjään laittanut muistiinpanoihini. Minulle jäi hieman epäselväksi suhde Kotukseen, jossa on käsittääkseni historiallisen kielen korpusta pykätty. Apropoo korpukset, tällä viikolla lukemani väitöskirjatiivistelmän mukaan filologia ja historia voivat toisinaan olla lähellä toisiaan.
Esityksen jälkeen luokseni saapui kaksi herrasmiestä, jotka olin aiemmin tuntenut vain sähköpostiviestien kautta. Ihailtavaa proaktiivisuutta. Itse ryntäsin kahvitauolla vaihtamaan ajatuksia Jessica Parland-von Essenin kanssa. Hän ehti jo samana päivänä kirjoittaa seminaarin annista oman näkemyksensä blogiinsa. Jyrki Ilva julkaisi katsauksena perjantaina ja minä olen hitaampi kuin printtimedia...
perjantai 14. lokakuuta 2011
Naisasiaa ja virolainen seikkailija
Yllä olevan kuvan löysin aikanaan NYPL:n kuvakokoelmia haravoidessani. Osui hakuini, sillä vasemmalla on " ". Onneksi oli digitoitu myös kuvan takapuoli, josta sukunimeksi hahmottui uskottavampi Hakovaara. Kuva on otettu Budapestissa vuonna 1913 järjestetystä kansainvälisestä naisten äänioikeuskonfferenssista. Verkkokirjallisuuden opuksesta The History of Woman Suffrage, Volume VI selviää, että Suomesta oli paikalla 15 osallistujaa.
Meillähän oli äänioikeus jo saatu. Vasemmalla näkyy koko sivun juttu sanomalehdestä The San Fransico Call päiväyksellä 21.7.1907, jossa hehkutetaan maailman ensimmäisiä "kongressinaisia" eli kansanedustajiamme. Tavanomaisesta amerikkalaisesta tekstistä poiketen kirjoittajalla Ivan Narodny on paikallistuntemusta, sillä hän kertoo
Meillähän oli äänioikeus jo saatu. Vasemmalla näkyy koko sivun juttu sanomalehdestä The San Fransico Call päiväyksellä 21.7.1907, jossa hehkutetaan maailman ensimmäisiä "kongressinaisia" eli kansanedustajiamme. Tavanomaisesta amerikkalaisesta tekstistä poiketen kirjoittajalla Ivan Narodny on paikallistuntemusta, sillä hän kertoo
Last winter, at the time of the women's political campaign, I was hiding from the Russian secret police in Helsingfors and Viborg, the largest cities of Finland. Most of those who aided me at that time were Finnish women who are much more radical and revolutionary in their political faith than the men. Some of those women who helped me to do my political work for Russia, concealing me from the Russian searchers, are now members of tho diet, and so I have had the best opportunity for thorough acquaintance with their brave and original work in politics.Nimeä Ivan Narodny en ollut koskaan kuullut, joten sarjaan "kuva miehestä, josta en ollut koskaan kuullut" jatketta oikealla. (Löytyi täältä) Verkosta löytyi jopa osumia, joiden mukaan hän oli merkittävä vaikuttaja Suomen itsenäistymisessä. Hufvudstadsbladet kuittaa miehen kuitenkin 23.5.1908 virolaiseksi seikkailijaksi, joka oli Venäjällä tuomittu väärän rahan levittämisestä pari vuotta aiemmin. Alkuperäiseltä nimeltään hän oli Jaan Sibul ja sanomalehtikirjoittajakin ollut jo Virossa.
One time last winter the Russian police agents had found out my hiding place in Viborg and my immediate arrest had been ordered. It seemed utterly impossible to escape for every street and exit was watched by detectives.
One of the bravest of the Finnish women knew of my danger and made up her mind to help me to escape. She put some woman's clothing in a little bag and came to the hotel in Viborg where I was staying. She rushed into my room and urged me to disguise, myself in these clothes and go with her as her old mother. "Hurry," she said, "you have no time to lose." I followed her advice and quickly donning the queer makeup walked out on her arm. Not one of the watching policemen guessed this trick and she brought me safely to her farmhouse. This woman is now a leader in the new congress.
torstai 13. lokakuuta 2011
Osaavaa ilo kuunnella, kaksi kertaa
1. Sunnuntaina suuntasin toista kertaa elämässäni Tyyne-Kerttu Virkin kotimuseoon Töölössä. Ekalla kerralla oli avoimet ovet, tällä kertaa kutsui esitelmä. Käsityönopettajaksi opiskeleva Pilvi Keskitalo jakoi työn alla olevan gradunsa tutkimustuloksia. Esiintymistaito oli hallussa ja tutkimus hyvässä vauhdissa.
Keskitalo oli valinnut aineistokseen Omin käsin -lehden ohjeet materiaalipulan vuosina 1939-52 ja tarkasteli niitä useamman tutkimuskysymyksen kautta. Hän esitteli meille ohjeita ja kuvitusta kuuden otsikkonsa alta. Vanhat aikakauslehdet osoittivat jälleen kiinnostavuutensa. Eniten huomiota kiinnitin siihen, että koristellisuus oli niin tärkeää. Ja aloin kaivata jotain rinnakkaismateriaalia siitä, mitä todellisuudessa oli tehty. Mutta se kysymys ei ollut Keskitalon vastattavana.
2. Tiistain Helsinki-luennolla oli äänessä Sofia Gustafsson, på svenska. Selkeää esitystä oli vaivatonta seurata ja sain hieman lievitystä Svenska Teaternissa äskettäin koettuun inkompetenssitraumaan. Ja vaikka en olisi ymmärtänyt sanaakaan olisin voinut nauttia kauniista kuvista, joita harvoin tässä laajuudessa Suomen 1700-lukua koskien näkee.
Gustafsson käsitteli Viaporin ensimmäisen rakennusvaiheen 1748-56 vaikutuksia ympäristöön. Hanke laittoi liikkeeseen rahaa, ihmisiä ja tavaraa. Sveaborg-blogia seuranneena monet yksittäiset asiat tuntuivat tutuilta, mutta kokonaisuus oli aikamoinen vyörytys. Mielessäni alkoi pyöriä ajatuksia ekonometrisistä malleista ja mikrohistoriallisesta muutoksen mekaniikasta.
Mutta sain änkytettyä vain kysymyksen kulkutaudeista, jotka olivat olennaisin osa esi-isäni Helsingissä&Viaporissa oleskelua 1770-luvun alkuvuosina. Tai ainakaan en kirjaani Oksa Hohenthalin sukupuussa kirjoittaessa muuta sisältöä keikasta löytänyt. Ehkäpä Viapori-projektin tulosten valmistuttua olisi mahdollisuus parempaan?
Alla kartta Helsingin keskustasta ilmeisesti vuodelta 1801 Upsalan yliopiston kokoelmista. Pohjoinen oikealla.
Keskitalo oli valinnut aineistokseen Omin käsin -lehden ohjeet materiaalipulan vuosina 1939-52 ja tarkasteli niitä useamman tutkimuskysymyksen kautta. Hän esitteli meille ohjeita ja kuvitusta kuuden otsikkonsa alta. Vanhat aikakauslehdet osoittivat jälleen kiinnostavuutensa. Eniten huomiota kiinnitin siihen, että koristellisuus oli niin tärkeää. Ja aloin kaivata jotain rinnakkaismateriaalia siitä, mitä todellisuudessa oli tehty. Mutta se kysymys ei ollut Keskitalon vastattavana.
2. Tiistain Helsinki-luennolla oli äänessä Sofia Gustafsson, på svenska. Selkeää esitystä oli vaivatonta seurata ja sain hieman lievitystä Svenska Teaternissa äskettäin koettuun inkompetenssitraumaan. Ja vaikka en olisi ymmärtänyt sanaakaan olisin voinut nauttia kauniista kuvista, joita harvoin tässä laajuudessa Suomen 1700-lukua koskien näkee.
Gustafsson käsitteli Viaporin ensimmäisen rakennusvaiheen 1748-56 vaikutuksia ympäristöön. Hanke laittoi liikkeeseen rahaa, ihmisiä ja tavaraa. Sveaborg-blogia seuranneena monet yksittäiset asiat tuntuivat tutuilta, mutta kokonaisuus oli aikamoinen vyörytys. Mielessäni alkoi pyöriä ajatuksia ekonometrisistä malleista ja mikrohistoriallisesta muutoksen mekaniikasta.
Mutta sain änkytettyä vain kysymyksen kulkutaudeista, jotka olivat olennaisin osa esi-isäni Helsingissä&Viaporissa oleskelua 1770-luvun alkuvuosina. Tai ainakaan en kirjaani Oksa Hohenthalin sukupuussa kirjoittaessa muuta sisältöä keikasta löytänyt. Ehkäpä Viapori-projektin tulosten valmistuttua olisi mahdollisuus parempaan?
Alla kartta Helsingin keskustasta ilmeisesti vuodelta 1801 Upsalan yliopiston kokoelmista. Pohjoinen oikealla.
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
Syyskuun lopun tunnelmia
13.9.
18.9.
20.9.
24.9. : Bussiretki loppuu Martti Häikiön ja Jukka Tarkan livenä esitettyihin kirja-arvioihin. Ennen kokematonta.
25.9. : Podcastissa selostettiin "oravanpyöriä" pakkotyönä vangeille ja sanottiin olleen käytössä vielä tällä vuosisadalla. Vanha jakso?
26.9. : Sylissä Chrispinsson: Den glömda historien. Takateksti nosti verenpainetta, etukansi aukeaa...
27.9.
- Ruotsissa erikoista verkkosivuarkistointiajattelua
- Pähkäilin erään artikkelin käsiinsaantia ja päädyin "kysymään kirjastonhoitajalta". Saa nähdä tuleeko tällä kertaa järkevää vastausta.
- Bbc:n dvd Ancient worlds nostaa verenpainetta. Uruk esiteltiin kuin ilmasto olisi pysynyt samana tuhansia vuosia.
- Juontajakundi on komea ja tietää sen. Kaiveli seinästä kulhon kuin Putin ikään.
18.9.
- Eilen lounas Silvopleessä, openhousehki kierros diakonissalaitoksella ja yhtä tyhjän kanssa R&A-dokkari page one.
- Tänään muutaman blogikirjoituksen väsäys ja Flavia de Lucen seuraa, jotta mimmin saa kirjastolle ennen ip:n R&A-leffaa.
- Kirjastosta löytyi Maan povesta dvd. Vaikuttaa hyvältä, paitsi että jumiutui tätä kirjoittaessa.
- Ja levy jumittui uudelleen, oltiin vasta jaksossa 1. Prkl
20.9.
- Svenska teatern laittaa historiaa näyttämölle. Yhdellä kuluneimmalla mahdollisella hahmolla.
- Analyysiä historian näkymisestä kielipoliittisessa verkkokeskustelussa.
- Jäämarssi ei tehonnut. Jäi epäselväksi, mitä tekijä yritti sanoa.
- Paikkauskirjontatunnin jälkeen pitäisi teilata Jäämarssi kirjallisesti. Ilman asiavirheitä, tällä kertaa.
24.9. : Bussiretki loppuu Martti Häikiön ja Jukka Tarkan livenä esitettyihin kirja-arvioihin. Ennen kokematonta.
25.9. : Podcastissa selostettiin "oravanpyöriä" pakkotyönä vangeille ja sanottiin olleen käytössä vielä tällä vuosisadalla. Vanha jakso?
26.9. : Sylissä Chrispinsson: Den glömda historien. Takateksti nosti verenpainetta, etukansi aukeaa...
27.9.
- FB:stä: "Where have you found this information? Source?" "It is in the TALKO database. This is in several of the trees on that site." ARGH!
- Sain sähköpostin ihan-oikealta-kreiviltä. Kansanvaltaista sydäntä kummasti lämmittää.
- Taas tuli kiusattua yhtä historioitsijaa low-prio kysymyksellä. Ei pidä päästää osaamistaan ruostumaan...
- Eilinen salonki-sessio käsitteli rahvaasta nousseiden määritelmiä sivistys-sanalle 1800-l. puolivälissä. Mielenkiintoista.
- Jäi vaivaamaan. Onko suomenkielisistä teksteistä tehty tietokoneavusteisesti vertailuja kirjoittajien tunnistamiseksi?
- Niin ja eilinen puhuja totesi kirjoittajan käyttäneen nimimerkkejä sanomalehdissä strategisesti. Aloimme ajatella nykyaikaa ja nauroimme.
- Minnesotalaiseen arkistoon pari viikkoa sitten lähetetty tiedustelu tuotti digitoidun asiakirjan. Ilman kuluja tai mutinoita. I like.
- KA:ssa ke-ilta ei ollut aivan autio ja sain pari juttua selväksi. Yksi näistä sekottaa valmista tekstiä, buhuu.
- HS A10: "Laki asiakirjojen julkisuudesta estää ... näyttämästä ... sisältöä" Täh?
- HS C7. Erikoinen ilmoitus. Etsitään elämänkerran kirjoittajaa. Kai?
- "zombie-haudoista" ulkomailla ja Suomessahan törmäsin moiseen kesän lopulla
- En osannut arvostaa Svenskanin Auroraa. En ole teatteri-ihminen.
- Niin ja pännii ettei postin mukana vielä tänäänkään tullut HAik:ia. Itella hukannut?
Ylitarjontaa historiatietoisuudesta
Historiallinen aikakauskirja 3/2011 on teemanumero historiatietoisuudesta ja sisälsi paljon luettavaa. Osan olen ehtinyt lukea ja osan siitä ehkä ymmärtänyt eli lähden reippaasti kommentoimaan.
Henrik Forsbergin artikkeli Nälkäkuolema kansallishyveenä? pohjautuu hänen tänä vuonna valmistuneeseen graduunsa. 1860-luvun nälkävuosista tuli kansallisessa historiankirjoituksessa oman aikansa 'talvisota' eli yhteinen kansakuntaa koskeva kärsimys, josta selvinneet jälkeläisineen saattoivat muistella. Lähihistorian hyväksikäyttöä nationalismin hyväksi. Samaan teemaan liittyi myös Heli Kaarina Kanasen artikkeli Siirtoväen hyvän sopeutumisen kertomus.
Kaisa Kauranen ja Anna Kuismin olivat tarkastelleet kahden kansanmiehen historianhahmotusta. Paljon mielenkiintoista mukana. Hieman epärelevantin pointin poimiakseni: Laitilan historiaa 1800-luvun lopulla muistiinpannut ei saanut kirkkoherroja edellisen vuosisadan puolella aivan oikein ajoitettua. Niinkuin en minäkään saisi montaa asiaa 1900-luvun alkupuolelta tarkkaan järjestykseen. Muistitiedolla on rajansa.
Marianne Junila oli analysoinut syksyllä 1918 kevään tapahtumista kirjoitettuja kouluaineita. Tätä artikkelia en vielä lukenut alusta loppuun, mielenkiintoinen aineisto ja aihe. Samoin on loppuun asti lukematta Pilvi Torstin artikkeli suomalaisten sotakuvista. Artikkelin lukemisen lisäksi pitäisi käydä katsomassa Historiatietoisuus Suomessa -tutkimushankkeen lomaketta ja selvittää mihin artikkelin klustereista itse putoan. Tästä aiheesta hyvin todennäköisesti myöhemmin lisää täällä blogissa.
Jukka Rantalan artikkeli Sota historiakultturin tuotteena tuli luettua ihan kokonaan. En kylläkään ymmärtänyt pointtia. Oliko jotain pahaa siinä, että kuva sodasta välittyy viihdetuotteiden kautta? Vai pitikö se vaan tiedostaa?
Erityisesti huomioni kiinnitti Horrible histories kuva, joka kuvateksteineen ei tuntunut kiinnittyvän artikkeliin. Sekä kirjojen että tv-sarjan fanina olisin tietenkin mielelläni kuullut tästä enemmän verrattuna artikkelin tuotteisiin, jotka olivat minulle vieraita.
Isossa-Britanniassa on Horrible Histories -kirjasarjan kirjoittaja Terry Deary on herättänyt keskustelua historianopetuksesta(*). Aihe, joka ei Suomessa näy usein julkisuudessa. Eikä tietääkseni Suomen tv-ohjelmistossa ole montaa lapsille suunnattua historiaohjelmaa. Mistä puheenolleen viime viikolla mainitsemastani ruotsalaisesta ohjelmasta Förr Liksom ilmeistyi verkkoon katseltavaksi kakkosjakso ja tykkäsin edelleen.
(*) Aiheesta verkossa:
Horrible Histories author: 'I don't like historians' [tv-haastattelu]
Terry Deary interview, Telegraph 5.6.2011
Terry Deary: Horrible history teaching, BBC History Magazine Oct 2009
ja palaten lähtökohtaan: miten kyseisessä sarjassa 2 minuutissa selitettiin ensimmäisen maailmansodan syy.
Henrik Forsbergin artikkeli Nälkäkuolema kansallishyveenä? pohjautuu hänen tänä vuonna valmistuneeseen graduunsa. 1860-luvun nälkävuosista tuli kansallisessa historiankirjoituksessa oman aikansa 'talvisota' eli yhteinen kansakuntaa koskeva kärsimys, josta selvinneet jälkeläisineen saattoivat muistella. Lähihistorian hyväksikäyttöä nationalismin hyväksi. Samaan teemaan liittyi myös Heli Kaarina Kanasen artikkeli Siirtoväen hyvän sopeutumisen kertomus.
Kaisa Kauranen ja Anna Kuismin olivat tarkastelleet kahden kansanmiehen historianhahmotusta. Paljon mielenkiintoista mukana. Hieman epärelevantin pointin poimiakseni: Laitilan historiaa 1800-luvun lopulla muistiinpannut ei saanut kirkkoherroja edellisen vuosisadan puolella aivan oikein ajoitettua. Niinkuin en minäkään saisi montaa asiaa 1900-luvun alkupuolelta tarkkaan järjestykseen. Muistitiedolla on rajansa.
Marianne Junila oli analysoinut syksyllä 1918 kevään tapahtumista kirjoitettuja kouluaineita. Tätä artikkelia en vielä lukenut alusta loppuun, mielenkiintoinen aineisto ja aihe. Samoin on loppuun asti lukematta Pilvi Torstin artikkeli suomalaisten sotakuvista. Artikkelin lukemisen lisäksi pitäisi käydä katsomassa Historiatietoisuus Suomessa -tutkimushankkeen lomaketta ja selvittää mihin artikkelin klustereista itse putoan. Tästä aiheesta hyvin todennäköisesti myöhemmin lisää täällä blogissa.
Jukka Rantalan artikkeli Sota historiakultturin tuotteena tuli luettua ihan kokonaan. En kylläkään ymmärtänyt pointtia. Oliko jotain pahaa siinä, että kuva sodasta välittyy viihdetuotteiden kautta? Vai pitikö se vaan tiedostaa?
Erityisesti huomioni kiinnitti Horrible histories kuva, joka kuvateksteineen ei tuntunut kiinnittyvän artikkeliin. Sekä kirjojen että tv-sarjan fanina olisin tietenkin mielelläni kuullut tästä enemmän verrattuna artikkelin tuotteisiin, jotka olivat minulle vieraita.
Isossa-Britanniassa on Horrible Histories -kirjasarjan kirjoittaja Terry Deary on herättänyt keskustelua historianopetuksesta(*). Aihe, joka ei Suomessa näy usein julkisuudessa. Eikä tietääkseni Suomen tv-ohjelmistossa ole montaa lapsille suunnattua historiaohjelmaa. Mistä puheenolleen viime viikolla mainitsemastani ruotsalaisesta ohjelmasta Förr Liksom ilmeistyi verkkoon katseltavaksi kakkosjakso ja tykkäsin edelleen.
(*) Aiheesta verkossa:
Horrible Histories author: 'I don't like historians' [tv-haastattelu]
Terry Deary interview, Telegraph 5.6.2011
Terry Deary: Horrible history teaching, BBC History Magazine Oct 2009
ja palaten lähtökohtaan: miten kyseisessä sarjassa 2 minuutissa selitettiin ensimmäisen maailmansodan syy.
tiistai 11. lokakuuta 2011
Sotaisia uutisia marraskuussa 1713
Hampuri 21.11. (London Gazette 17.11.1713): "They are preparing at Stockholm, with great Diligence, to send a Reinforcement of Six thousand Men into Finland, in order to hinder the Czar from making an Irruption into Sweden on that side. These Troops are to be commanded by the Generals Lieve, Taube and Schommer."
Hampuri 1.12. (London Gazette 28.11.1713): "Letters from Sweden bring an Account, that their Army in Finland had been defeated by the Muscovites between Tavasthus and Vasa. The Loss of the Battle was imputed to the Horse, that went away upon the first Discharge, leaving the Foot exposed to their Enemies, who kill'ed a great number of them, and took Fifteen hundred Prisoners. The Senate of Stockholm being inform'd of the Misfortune, immediately countermanded Six thousand Men that were ready to be Transported into Finland, as being of no further use in that Province, which is now look'ed upon to be entirely lost. The States of the Kingdom were very pressing with the Senate to make Peace."
Kostianvirran taistelun (6.10.1713) häviö siis "hevosen" syytä. Tarkoitettaneen ratsuväkeä.
Hampuri 1.12. (London Gazette 28.11.1713): "Letters from Sweden bring an Account, that their Army in Finland had been defeated by the Muscovites between Tavasthus and Vasa. The Loss of the Battle was imputed to the Horse, that went away upon the first Discharge, leaving the Foot exposed to their Enemies, who kill'ed a great number of them, and took Fifteen hundred Prisoners. The Senate of Stockholm being inform'd of the Misfortune, immediately countermanded Six thousand Men that were ready to be Transported into Finland, as being of no further use in that Province, which is now look'ed upon to be entirely lost. The States of the Kingdom were very pressing with the Senate to make Peace."
Kostianvirran taistelun (6.10.1713) häviö siis "hevosen" syytä. Tarkoitettaneen ratsuväkeä.
Ihmeyrtit
Kesäkuussa 1772 suomalainen toi lastin polttopuita Tukholmaan. Vahdissa olleet sotilaat päättivät petkuttaa lastin mieheltä. Ensin oli saatava aikaan välikohtaus, joten yksi sotilaista alkoi haukkua suomalaista minkä ehti. Suomalainen teeskenteli, ettei ymmärtänyt ruotsinkielisestä puheesta sanaakaan, ja otti tilanteen täysin rauhallisesti. Sanoi kuitenkin omalla kielellään, että sotilaan sietäisi olla hiljaa tai pian olisi kumminkin hiljaa. Elekielellä asia tuli sotilaalle selväksi ja tämä alkoi vielä reippaamman sättimisen.
Suomalainen teeskenteli anteeksipyytävää ja nöyrällä äänellä rauhoitteli sotilasta. Samalla hän otti pussistaan yrttejä ja päästyään oikealle etäisyydelle pikaisella liikkeellä hieroi ne sotilaan leukaan ja suuhun. Tovereiden hämmästykseksi ja kauhuksi sotilaasta tuli saman tien mykkä.
Asia vietiin oikeuteen, jossa suomalainen sanoi hallussaan olevan yrtin, jolla aikaisempi vaikutus voitiin kääntää puolessa minuutissa. Tämän hän todisti käytännössä. Ruotsin tiedeakatemia tarjosi hänelle tiedoistaan 250 taaleria, mutta suomalainen ei kertonut mitään.
Tämä tarina löytyi otsikolla Wonderful herbs tammikuun 1817 lehdestä The Theatrical Inquisitor ja oli julkaistu aiemmin myös vuonna 1773 julkaistussa kokoelmassa Essays from The batchelor, in prose and verse, josta poimittu ajanmukainen mieshenkilö kuvitukseksi. Viittaus oikeustapaukseen jättää käsitykseen, että jutun todenmukaisuus olisi tarkistettavissa Tukholman kaupungin oikeuspöytäkirjoista.
Suomalainen teeskenteli anteeksipyytävää ja nöyrällä äänellä rauhoitteli sotilasta. Samalla hän otti pussistaan yrttejä ja päästyään oikealle etäisyydelle pikaisella liikkeellä hieroi ne sotilaan leukaan ja suuhun. Tovereiden hämmästykseksi ja kauhuksi sotilaasta tuli saman tien mykkä.
Asia vietiin oikeuteen, jossa suomalainen sanoi hallussaan olevan yrtin, jolla aikaisempi vaikutus voitiin kääntää puolessa minuutissa. Tämän hän todisti käytännössä. Ruotsin tiedeakatemia tarjosi hänelle tiedoistaan 250 taaleria, mutta suomalainen ei kertonut mitään.
Tämä tarina löytyi otsikolla Wonderful herbs tammikuun 1817 lehdestä The Theatrical Inquisitor ja oli julkaistu aiemmin myös vuonna 1773 julkaistussa kokoelmassa Essays from The batchelor, in prose and verse, josta poimittu ajanmukainen mieshenkilö kuvitukseksi. Viittaus oikeustapaukseen jättää käsitykseen, että jutun todenmukaisuus olisi tarkistettavissa Tukholman kaupungin oikeuspöytäkirjoista.
maanantai 10. lokakuuta 2011
Paikallishistorian yleisön tavoittamisen hankaluus
Jo painosta tulleen ja tässä kuussa julkistettavan Kokemäen historian kakkososan kunniaksi kaksi tuoretta esimerkkiä paikallishistorian löytämisen ja markkinoinnin haasteista.
1. SSS:n kirjastonhoitaja jakaa kuukausittain kirjaston uutuuksien listan SukuForumilla. Erittäin hyvää palvelua. Lista on nimittäin helppo silmäillä läpi ja pääsee bongaamaan mahdollisia kiinnostuksen aiheita. Välttämättä kyse ei ole uunituoreesta aineistosta, sillä kirjastoon hankitaan tietoisesti vanhempia julkaisuja sekä lahjoituksin että ostoin.
Tällaisesta listasta kesän päätteeksi huomasin nimikkeen Eira Paunu: Kimon ruukki ja ruukinväkeä vuosina 1730-1780. 1991. Ei mitenkään vähän kiinnostava otsikko kun äidinäidin isänisän isänisän äidinisäni on Jonas Sohlberg, Kimon ruukin pehtoori 1759-1766. Eli kipin kapin kirjastoon. Sain käteeni julkaisun, joka ei ollut suuren suuri, mutta sisälsi tietoa, jota en ollut löytänyt yhtä helppokäyttöisessä muodossa kirjoittaessani Jonaksesta vuonna 2007.
Vihkosen välissä olevasta saatekirjeestä selviää, että Paunu oli kirjoittanut tekstin sukulaisilleen. Sitä ei siis oltu markkinoitu varmaan ollenkaan ja kopioita tuskin päätynyt moneenkaan julkiseen kokoelmaan. Sääli. (Mutta toivottavasti selittää sen, ettei kirjallisuushakuuni osunut. Tai sitten en vaan osannut hakea. Taaskaan.)
2. Vanhempani toivat viime viikolla Helsingissä käydessään Kokemäen paikallislehtiä. Pinkassa oli mukana Lauttakylä-lehdestä revitty sivu, jossa kerrottiin tuoreesta historiantutkimuksesta. Mika Susi on koonnut paikallishistoriaa kansiin otsikolla Kosken kahta puolen. Keikyän paikallisyhteisö murroksessa 1917-1918. Keikyällä vaikutti tuolloin mummoni setä eli kirjassa saattaisi olla jotain sukuhistoriallisesti kiinnostavaa. Mutta arvasin sille olevan myös minua innokkaampia lukijoita, jotka eivät saa Lauttakylä-lehteä kotiin kannettuna.
Ensimmäiseksi laitoin viestin tuttavalleni, jonka aikahorisontti tuntuu jumiutuneen sisällissodan vuosiin. Hän ilmoitti paluupostissa tilanneensa kirjan kirjoittajalta. Sitten tuli mieleeni laittaa viestiä SatakuntalaisSuvut-listalle. Koska minulla ei ollut antaa ostopaikkatietoja sain kaksi yksityisvastausta, joissa kysyttiin, jos kuitenkin tietäisin, miten saada kirjoittaja kiinni. Noin kymmenen minuutin "työllä" olin markkinoinut kolme kirjaa. Sittemmin keskusteluryhmään tiedotettiin, että kirja on myynnissä Huittisten kirjakaupassa ja vielä yksi kiinnostunut kertoi olemassaolostaan.
Kirjasta ei viime viikolla löytynyt verkkohaulla mitään tietoa. Kirjoittaja itse oli ilmeisesti hahmottanut lukijoidensa löytyvän samasta maisemasta kuin tutkimansa tapahtumat. Mutta tuolloin Keikyällä asuneiden jälkeläiset ovat sadassa vuodessa ehtineet levittäytyä kauemmaksikin. Heidän tavoittamisensa ei ole helppoa, mutta ei yrittämättä kannata jättää.
Ja minähän se olen paras neuvoja... Olisiko jollain markkinointisuunnitelmaa tuolle oikeassa reunassa näkyvälle Flachsenius-kirjalle, joka ei ole vieläkään löytänyt yleisöään, vaikka ukkojen jälkeläisiä on pitkin Suomea?
1. SSS:n kirjastonhoitaja jakaa kuukausittain kirjaston uutuuksien listan SukuForumilla. Erittäin hyvää palvelua. Lista on nimittäin helppo silmäillä läpi ja pääsee bongaamaan mahdollisia kiinnostuksen aiheita. Välttämättä kyse ei ole uunituoreesta aineistosta, sillä kirjastoon hankitaan tietoisesti vanhempia julkaisuja sekä lahjoituksin että ostoin.
Tällaisesta listasta kesän päätteeksi huomasin nimikkeen Eira Paunu: Kimon ruukki ja ruukinväkeä vuosina 1730-1780. 1991. Ei mitenkään vähän kiinnostava otsikko kun äidinäidin isänisän isänisän äidinisäni on Jonas Sohlberg, Kimon ruukin pehtoori 1759-1766. Eli kipin kapin kirjastoon. Sain käteeni julkaisun, joka ei ollut suuren suuri, mutta sisälsi tietoa, jota en ollut löytänyt yhtä helppokäyttöisessä muodossa kirjoittaessani Jonaksesta vuonna 2007.
Vihkosen välissä olevasta saatekirjeestä selviää, että Paunu oli kirjoittanut tekstin sukulaisilleen. Sitä ei siis oltu markkinoitu varmaan ollenkaan ja kopioita tuskin päätynyt moneenkaan julkiseen kokoelmaan. Sääli. (Mutta toivottavasti selittää sen, ettei kirjallisuushakuuni osunut. Tai sitten en vaan osannut hakea. Taaskaan.)
2. Vanhempani toivat viime viikolla Helsingissä käydessään Kokemäen paikallislehtiä. Pinkassa oli mukana Lauttakylä-lehdestä revitty sivu, jossa kerrottiin tuoreesta historiantutkimuksesta. Mika Susi on koonnut paikallishistoriaa kansiin otsikolla Kosken kahta puolen. Keikyän paikallisyhteisö murroksessa 1917-1918. Keikyällä vaikutti tuolloin mummoni setä eli kirjassa saattaisi olla jotain sukuhistoriallisesti kiinnostavaa. Mutta arvasin sille olevan myös minua innokkaampia lukijoita, jotka eivät saa Lauttakylä-lehteä kotiin kannettuna.
Ensimmäiseksi laitoin viestin tuttavalleni, jonka aikahorisontti tuntuu jumiutuneen sisällissodan vuosiin. Hän ilmoitti paluupostissa tilanneensa kirjan kirjoittajalta. Sitten tuli mieleeni laittaa viestiä SatakuntalaisSuvut-listalle. Koska minulla ei ollut antaa ostopaikkatietoja sain kaksi yksityisvastausta, joissa kysyttiin, jos kuitenkin tietäisin, miten saada kirjoittaja kiinni. Noin kymmenen minuutin "työllä" olin markkinoinut kolme kirjaa. Sittemmin keskusteluryhmään tiedotettiin, että kirja on myynnissä Huittisten kirjakaupassa ja vielä yksi kiinnostunut kertoi olemassaolostaan.
Kirjasta ei viime viikolla löytynyt verkkohaulla mitään tietoa. Kirjoittaja itse oli ilmeisesti hahmottanut lukijoidensa löytyvän samasta maisemasta kuin tutkimansa tapahtumat. Mutta tuolloin Keikyällä asuneiden jälkeläiset ovat sadassa vuodessa ehtineet levittäytyä kauemmaksikin. Heidän tavoittamisensa ei ole helppoa, mutta ei yrittämättä kannata jättää.
Ja minähän se olen paras neuvoja... Olisiko jollain markkinointisuunnitelmaa tuolle oikeassa reunassa näkyvälle Flachsenius-kirjalle, joka ei ole vieläkään löytänyt yleisöään, vaikka ukkojen jälkeläisiä on pitkin Suomea?
sunnuntai 9. lokakuuta 2011
Kalastettua
Ovatkohan silakkamarkkinat Helsingissä vielä käynnissä? Ylläoleva kuva löytyi Turun lehdestä 13.12.1900.
Tillman kuuli tarinan, ote:
Blogissa jos yhtä, niin toista kans noteerattiin Huittisista löytynyt koru.
Jari Niemelä kehui Museokeskus Vapriikin kustantamaa teosta Tammerkoski ja kosken kaupunki.
Jussi Jalonen kirjoitti suomalaista vapaaehtoisista Italian ja Abessinian välisessä sodassa suomeksi ja in English.
Taidehistorian seuran uuden verkkolehden TAHITIn ensimmäinen numero on ilmestynyt.
Anneli ajatteli äänitallettimen iloja ja aloin itse harkita kunnollisen äänityslaitteen hankintaa.
Ylioppilaslehti otsikoi artikkelinsa Tutkittu juttu on harvoin tutkittu. Tampereen Aikalaisessa Juhani Niemen arvio Rajalan Ahosta.
Jessica Parland-von Essen lainasi rakasta ramsaytani kirjakauppojen kohdalta ja totesi kyseisten muistelmien olevan tunnetusti epäluotettavia. Auts, ja niinkun olen niitä lainaillut. Väärän etunimen kanssa, mutta ne on nyt kaikki (?) korjattu.
Hiidenkivi-blogin kirjoittaja jakoi osan näkemyksistäni Sederholmin talon Koiramäki-näyttelystä, mutta jaksoi kirjoittaa hieman laajemmin.
Dick Harrison poimi på svenska keskiaikaisesta maakuntalaista esiin koirien arvoja.
Tillman kuuli tarinan, ote:
Nuoret miehet olivat olleet suomalaisia historianopiskelijoita. Yksi heistä oli ollut ajokuntoinen, mutta muut olivat könähdelleet nurmikolla, välillä kaatuilleet, tupakoineet, ryypiskelleet ja suureen ääneen kinastelleet Teutoburgin taistelun kulusta ja oikeasta paikasta.Gustav oli havainnut tavallisen kansan hyödyntämisen merkkejä humanistisen tutkimuksen puolella:
Det här humanistiska tillskottet till citizen science uppmärksammas i en session på American Historical Associations årliga möte i januari. Där kan man bland annat höra om projektet att med citizen science-metoder transkribera Jeremy Benthams efterlämnade papper, betydelsen av användargenererat material för arkivsektorn, crowdsourcad kvinnohistoria med mera. Chris Lintott från Zooniverse kommer dessutom vara där.Kaisa Viitala kirjoitti historiantutkimuksen realiteeteista.
Blogissa jos yhtä, niin toista kans noteerattiin Huittisista löytynyt koru.
Jari Niemelä kehui Museokeskus Vapriikin kustantamaa teosta Tammerkoski ja kosken kaupunki.
Jussi Jalonen kirjoitti suomalaista vapaaehtoisista Italian ja Abessinian välisessä sodassa suomeksi ja in English.
Taidehistorian seuran uuden verkkolehden TAHITIn ensimmäinen numero on ilmestynyt.
Anneli ajatteli äänitallettimen iloja ja aloin itse harkita kunnollisen äänityslaitteen hankintaa.
Ylioppilaslehti otsikoi artikkelinsa Tutkittu juttu on harvoin tutkittu. Tampereen Aikalaisessa Juhani Niemen arvio Rajalan Ahosta.
Jessica Parland-von Essen lainasi rakasta ramsaytani kirjakauppojen kohdalta ja totesi kyseisten muistelmien olevan tunnetusti epäluotettavia. Auts, ja niinkun olen niitä lainaillut. Väärän etunimen kanssa, mutta ne on nyt kaikki (?) korjattu.
Hiidenkivi-blogin kirjoittaja jakoi osan näkemyksistäni Sederholmin talon Koiramäki-näyttelystä, mutta jaksoi kirjoittaa hieman laajemmin.
Dick Harrison poimi på svenska keskiaikaisesta maakuntalaista esiin koirien arvoja.
Tukholmaan...
Joulukuun alkuun on Tukholman matka tilattuna ja suunnittelun suurin ongelma on ettei kahdessa päivässä ehdi todellakaan nähdä kaikkea. Edes kaikkea ennen näkemätöntä. Vaikka kaupungissa on monesti käynyt, aina jää jotain katsastamatta.
Ja vaikka Suomen Sukututkimusseuran vuosikirjat olen monasti selannut, löytyi sarjasta äskettäin jotain ennen huomaamatonta. Nimittäin osasta 41 vuodelta 1980 Leo Nyholmin kokoama listaus "Utdrag ur Katarina församlings i Stockholm räkenskaper 1710-1721". Läpisilmäilyllä löysin siitä isovihaa paenneen esi-isäni ykkösvaimon, joka oli maksanut äitinsä hautauksen. Tiesin ennestään naisen olleen Tukholmassa, mutta lisätieto ei ole pahaksi.
Niinpä kannattanee todeta, että...
Janne Asplund on jatkanut Tukholman suomalaislöytöjensä tiedotusta SukuForumin ketjussa, viimeisimmät kasteita.
En ole vielä paikantanut suomalaisen seurakunnan papin asuntoa Tukholmasta, mutta vuoden 1646 luettelosta löytyy lukkari. Samassa myös suomalainen leski Maria.
Ruotsissahan yhdisteltiin kuntia jo 1900-luvun puolella ja äskettäin tuli eteeni Riksantikvarieämbetetin listaus Förteckning över städer och socknar, jossa on listattu yhdistämisten tuloksia. Mutta esipuheessa kerrotaan muutoksia tapahtuneen jo aiemmin:
Ruotsin menneisyydestä on tietenkin runsaasti verkkolähteitä. Paikallinen tiedelehti (?) Forskning & framsteg, on antanut vapaaseen lukuun jutun viikinkien kielestä (Obegriplig i dag). Lisää linkkejä ja tuoreita uutisia löytyy mainiolta sivustolta Nätttidningen Svenska historia. Sen kautta löysin tuoreen lasten historiaohjelman Förr liksom, josta ainakin ensimmäisen jakson onnistuin katsomaan netin kautta Suomestakin.
Ja vaikka Suomen Sukututkimusseuran vuosikirjat olen monasti selannut, löytyi sarjasta äskettäin jotain ennen huomaamatonta. Nimittäin osasta 41 vuodelta 1980 Leo Nyholmin kokoama listaus "Utdrag ur Katarina församlings i Stockholm räkenskaper 1710-1721". Läpisilmäilyllä löysin siitä isovihaa paenneen esi-isäni ykkösvaimon, joka oli maksanut äitinsä hautauksen. Tiesin ennestään naisen olleen Tukholmassa, mutta lisätieto ei ole pahaksi.
Niinpä kannattanee todeta, että...
Janne Asplund on jatkanut Tukholman suomalaislöytöjensä tiedotusta SukuForumin ketjussa, viimeisimmät kasteita.
En ole vielä paikantanut suomalaisen seurakunnan papin asuntoa Tukholmasta, mutta vuoden 1646 luettelosta löytyy lukkari. Samassa myös suomalainen leski Maria.
Ruotsissahan yhdisteltiin kuntia jo 1900-luvun puolella ja äskettäin tuli eteeni Riksantikvarieämbetetin listaus Förteckning över städer och socknar, jossa on listattu yhdistämisten tuloksia. Mutta esipuheessa kerrotaan muutoksia tapahtuneen jo aiemmin:
Jordregistersocknen hade inte alltid samma gränser som kyrkosocknen (landsförsamlingen) eller landskommunen. Vid sekelskiftet 1900 hade emellertid rikets indelningar reglerats, så att registersocknen sammanföll med kyrkosocknen och i de allra flesta fall också med landskommunen.Niin kuin ei olisi jo muutenkin tarpeeksi vaikeaa tehdä tutkimusta vieraassa maassa. Jos kyseiseen hyppäykseen kuitenkin on tarvetta, tukea maantieteelliseen orientoitumiseen voisi ottaa Project Runebergin digitoimista 1800-luvun kirjoista kuten Tham, Wilhelm : Beskrifning öfver Stockholms län, Beskrifning öfver Upsala län ja Beskrifning öfver Westerås län. (Listaus kaikista digitoiduista kirjoista.) Oma katkera kokemukseni on kylläkin, että kirjallisuustutkimuksenkin tekeminen lahden yli osoittautuu monta kertaluokkaa vaikeammaksi kuin Suomessa.
Ruotsin menneisyydestä on tietenkin runsaasti verkkolähteitä. Paikallinen tiedelehti (?) Forskning & framsteg, on antanut vapaaseen lukuun jutun viikinkien kielestä (Obegriplig i dag). Lisää linkkejä ja tuoreita uutisia löytyy mainiolta sivustolta Nätttidningen Svenska historia. Sen kautta löysin tuoreen lasten historiaohjelman Förr liksom, josta ainakin ensimmäisen jakson onnistuin katsomaan netin kautta Suomestakin.