Kuoppalan kylän Pehun poika Kalle Fredrik (s. 22.10.1880 Kokemäki) saapui 23-vuotiaana Liverpoolista laivalla Lake Manitoba Vermontin St. Albansiin 20.12.1903. Hän oli matkalla ystävänsä Emil Torisevan luo. Samalla laivalla oli tämän veli Kokemäeltä, heistä kerrottu sarjan osassa 49. Laivalla oli myös osassa 63 mainittu Fanny Aurora Nieminen.
Kallen pikkuveli Akseli Ilmari (s. 18.3.1889 Kokemäki) otti passin 14.1.1909 ja tuli samaiseen St, Albansin satamaan 14.2.1909 Liverpoolista lähteneellä laivalla Tunisian. Samalla laivalla olivat kokemäkeläiset Waino ja Fanny Pilto (0sa 25), Kalle Verner Jokela (0sa 25) ja Kalle Jalmari Willberg (otti passin 15.1.1909, palasi Suomeen 1910).
Akselista ei ole Amerikasta lisähavaintoja. Kalle oli lähtenyt takaisin Suomeen, jossa otti passin 28.4.1913 ja saapui sitten Ne Yorkin satamaan 31.5.1913 Liverpoolista Cedric-laivalla. Hän oli matkalla Minnesotan Duluthiin, jossa hän ilmoitti myös olleensa vuodet 1903-12.
Ensimmäisen maailmansodan kutsuntakortissa Kalle on jo Charlie. Hän ansaitsi elantonsa jossain Minnesotan kaivoksessa. Vuoden 1920 väestönlaskennassa hän on naimaton vuokralainen ja kaivostyöläinen. Kymmenen vuotta myöhemmin tilanne oli oleellisesti sama.
Ennen kuolemaansa Kallesta tuli Yhdysvaltain kansalainen. Hän kuoli 27.7.1942 Minnesotassa.
Lähteet:
Kokemäen rippikirja 1881-1890 s. 990, 1891-1900 s. 1255
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
Siirtolaistilaston aineisto Kansallisarkistossa
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Census Place: Gilbert, St Louis, Minnesota; Roll: T625_860; Page: 14A; Enumeration District: 183; Image: 792)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Census Place: Virginia, St Louis, Minnesota; Roll: 1129; Page: 6A; Enumeration District: 179; Image: 79.0)
Peterzen, Conrad, ed.. Minnesota Naturalization Records Index, 1854-1957
Ancestry.com. Minnesota Death Index, 1908-2002
lauantai 6. elokuuta 2011
Puuttuvia esteettömyystodistuksia siellä ja täällä
Armeijasta irtautunut sotilas Johan Mansnerus oli syntynyt joskus Tukholmassa, mutta päätyi kuninkaallisen Tornerhjelmin rykmentin riveissä palvellessaan Suomeen. Loppujen lopuksi Nurmijärvelle, jossa ilman esteettömyystodistusta päässyt naimisiin. Niinpä kuulutusta kehiin, alla oleva sarjassa ensimmäinen ja julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 29.8.1797.
Vakuuttavasti Hiskistä löytyy Nurmijärvellä 8.11.1797 vihitty pariskunta "Alsk.Sold. Johan Mansneurus (af Toren Hjelmska)" ja "Pig. Maja St. Mouhiander".
Seuraavan potilaan kuvaus löytyi samaisesta sanomalehdestä. Myöskin Tukholmassa syntynyt tammisaarelainen muurarimestari Anders Hedergren mieli naimisiin tenholalaisen Johanna Fribergin kanssa. Esteettömyyden selventämiseksi asiasta kuulutettiin toista kertaa. Tämäkin tarina päättyi onnellisesti, pari vihittiin Tammisaaressa 16.11.1797.
Sanomalehdessä Inrikes tidningar 2.1.1799 julkaistu kuulutus (alla) ilmoitti, että virolainen renki Fredric Henricsson Hagström, joka oli tullut Tallinnasta viisi vuotta sitten Uudellemaalle oli aikeissa mennä naimisiin inkoolaisen Margaretha Ericsdotterin kanssa. Mitään ongelmia ei ilmaantunut ja häät pidettiin Inkoossa 26.6.1799.
Merikarvian kirkkoherra lähetti alla näkyvän kuulutuksen, joka julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 5.4.1803. Avioliittoon oli aikomassa Thomas Jöransson "ifrån Wiro, Auro socken och Wana by". Hänelle en löydä avioliittoa ainakaan Merikarviasta.
Rauman kaupungissa syntynyt renki Johan Lundberg oli päätynyt ensin sotilasuralle Tukholmaan ja sitten Ahvenanmaalle, jossa aikoi keväällä 1805 naimisiin Anna Maria Ranckin kanssa. Kumlingen kirkkoherra ei saanut yhteydenottoja mm sanomalehdessä Inrikes tidningar 28.5.1805 julkaistuun kuulutukseen ja pari vihittiin 19.10.1805.
Gustaf Dahlqwist oli keväällä 1806 varakorpraali kuninkaallisessa Adlercreutzin rykmentissä, Heinolan komppaniassa, asui luvan kanssa Tenholassa ja halusi siellä solmia avioliiton. Esteettömyystodistuksen puuttuessa tarvittiin ilmoittelua, alla oleva kappale sanomalehdestä Inrikes tidningar 29.4.1806. Bromarvin seurakunnassa Dahlqwist pääsi kristilliseen avioliittoon 5.10.1806, morsiamenaan "pig. Maria Christina Axelsdr. Lindholm".
Vaasassa ja Isokyrössä yhtäaikaa istunut kirkkoherra Äimelaus lähetti matkaan alla olevan kuulutuksen, joka julkaistiin sanomalehdessä Posttidningar 28.5.1807. Naimisiin halusi verotalonpoika Clemet Hiffasin poika Tobias Fors, joka oli syntynyt paikkakunnalla vuonna 1768. Esteettömyyttä oli selvitettävä, sillä Tobias ei ollut pysynyt synnyinkonnuillaan. Hän oli ensin palvellut Vöyrissä Pohjanmaan rykmentin sotilaana. Komennuksella Hangonniemelle Tobias oli karannut Venäjälle ja sitten ottanut pestin Leskikuningattaren henkirykmentissä Viaporissa, josta saanut eron vuonna 1804 ja palannut samana vuonna Pohjanmaalle. Kiertelijän halukas morsian oli Caisa Månsdotter Pipponen. Heidät vihittiin Isokyrössä 27.9.1807.
Postauksen viimeinen tapaus on entinen merimies Johan Gustaf Johansson Solander, joka oli päätynyt laivamieheksi Etelä-Suomen ja Ahvenanmaan komppaniaan numerolla 114 ja nimellä Myra. Tämä väitti syntyneensä Merikarvian Alakylässä 20.3.1783 ja toimineensa merenkulkualalla useilla seuduilla vuosina 1800, 1803 ja 1804, kunnes 1805 saapui Ahvenanmaalle. Miehestä kiinnostunut morsianehdokas oli talonpojan tytär Catharina Ericsdotter. Esteettömyyden selvittämistä kuulutettiin toista kierrosta sanomalehdessä Posttidningar 23.8.1808.
Miehen antama syntymäaika ja -paikka eivät stemmaa Merikarvian Hiski-tietoihin. Mutta oli toivottavasti rehellinen. Avioliitto taisi siirtyi sodan takia, se solmittiin Hammarlandissa vasta 24.1.1810.
Vakuuttavasti Hiskistä löytyy Nurmijärvellä 8.11.1797 vihitty pariskunta "Alsk.Sold. Johan Mansneurus (af Toren Hjelmska)" ja "Pig. Maja St. Mouhiander".Seuraavan potilaan kuvaus löytyi samaisesta sanomalehdestä. Myöskin Tukholmassa syntynyt tammisaarelainen muurarimestari Anders Hedergren mieli naimisiin tenholalaisen Johanna Fribergin kanssa. Esteettömyyden selventämiseksi asiasta kuulutettiin toista kertaa. Tämäkin tarina päättyi onnellisesti, pari vihittiin Tammisaaressa 16.11.1797.
Sanomalehdessä Inrikes tidningar 2.1.1799 julkaistu kuulutus (alla) ilmoitti, että virolainen renki Fredric Henricsson Hagström, joka oli tullut Tallinnasta viisi vuotta sitten Uudellemaalle oli aikeissa mennä naimisiin inkoolaisen Margaretha Ericsdotterin kanssa. Mitään ongelmia ei ilmaantunut ja häät pidettiin Inkoossa 26.6.1799.
Merikarvian kirkkoherra lähetti alla näkyvän kuulutuksen, joka julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 5.4.1803. Avioliittoon oli aikomassa Thomas Jöransson "ifrån Wiro, Auro socken och Wana by". Hänelle en löydä avioliittoa ainakaan Merikarviasta.
Rauman kaupungissa syntynyt renki Johan Lundberg oli päätynyt ensin sotilasuralle Tukholmaan ja sitten Ahvenanmaalle, jossa aikoi keväällä 1805 naimisiin Anna Maria Ranckin kanssa. Kumlingen kirkkoherra ei saanut yhteydenottoja mm sanomalehdessä Inrikes tidningar 28.5.1805 julkaistuun kuulutukseen ja pari vihittiin 19.10.1805.
Gustaf Dahlqwist oli keväällä 1806 varakorpraali kuninkaallisessa Adlercreutzin rykmentissä, Heinolan komppaniassa, asui luvan kanssa Tenholassa ja halusi siellä solmia avioliiton. Esteettömyystodistuksen puuttuessa tarvittiin ilmoittelua, alla oleva kappale sanomalehdestä Inrikes tidningar 29.4.1806. Bromarvin seurakunnassa Dahlqwist pääsi kristilliseen avioliittoon 5.10.1806, morsiamenaan "pig. Maria Christina Axelsdr. Lindholm".
Vaasassa ja Isokyrössä yhtäaikaa istunut kirkkoherra Äimelaus lähetti matkaan alla olevan kuulutuksen, joka julkaistiin sanomalehdessä Posttidningar 28.5.1807. Naimisiin halusi verotalonpoika Clemet Hiffasin poika Tobias Fors, joka oli syntynyt paikkakunnalla vuonna 1768. Esteettömyyttä oli selvitettävä, sillä Tobias ei ollut pysynyt synnyinkonnuillaan. Hän oli ensin palvellut Vöyrissä Pohjanmaan rykmentin sotilaana. Komennuksella Hangonniemelle Tobias oli karannut Venäjälle ja sitten ottanut pestin Leskikuningattaren henkirykmentissä Viaporissa, josta saanut eron vuonna 1804 ja palannut samana vuonna Pohjanmaalle. Kiertelijän halukas morsian oli Caisa Månsdotter Pipponen. Heidät vihittiin Isokyrössä 27.9.1807.
Postauksen viimeinen tapaus on entinen merimies Johan Gustaf Johansson Solander, joka oli päätynyt laivamieheksi Etelä-Suomen ja Ahvenanmaan komppaniaan numerolla 114 ja nimellä Myra. Tämä väitti syntyneensä Merikarvian Alakylässä 20.3.1783 ja toimineensa merenkulkualalla useilla seuduilla vuosina 1800, 1803 ja 1804, kunnes 1805 saapui Ahvenanmaalle. Miehestä kiinnostunut morsianehdokas oli talonpojan tytär Catharina Ericsdotter. Esteettömyyden selvittämistä kuulutettiin toista kierrosta sanomalehdessä Posttidningar 23.8.1808.
Miehen antama syntymäaika ja -paikka eivät stemmaa Merikarvian Hiski-tietoihin. Mutta oli toivottavasti rehellinen. Avioliitto taisi siirtyi sodan takia, se solmittiin Hammarlandissa vasta 24.1.1810.perjantai 5. elokuuta 2011
Kaksi kysymystä
Laitoin kesäkuun loppupuolella kaksi kysymystä Agricolan palstalle, mutta eivät ole saaneet mitään vastausta. Joko kesähelle on on vienyt ihmiset tietokoneiden äärestä tai sitten kyselin yleissivistykseen kuuluvia itsestäänselvyyksiä, joita kukaan ei viitsinyt minulle selittää. Ettei kirjoittamisen vaiva olisi mennyt täysin hukkaan, niin moderniin tapaan käytän sisällön uudelleen täällä blogissa, jonka kommentteihin sentään toisinaan (ilahduttavan usein viime aikoina) on tullut lisätietoa esittelemistäni asioista.1. Kolehmainen olisi halunnut edustaa Amerikkaa olympialaisissa? Sanomalehti Iron County record., September 23, 1920, Image 1 selostaa, ettei Kolehmaisella ollutkaan oikeutta edustaa Yhdysvaltoja olympialaisissa, sillä hän ei ollut ottanut paikallista kansalaisuutta. Onko juttu amerikkalaisten toiveajattelua vai Kolehmaisen oikea yritys? Oliko Suomi vaarassa jäädä juoksematta maailmankartalle?
2. Rahasta avioliiton kautta suomalaiseksi - vuonna 1920. Selaillessani amerikkalaisia sanomalehtiä löysin sivulta El Paso herald., September 21, 1920, HOME EDITION, Page 7, Image 7 pikku-uutisen, että suomalaiset miehet olivat rahaa vastaan menneet venäläisten kanssa naimisiin, jotta nämä saisivat Suomen kansalaisuuden. Onko tällaisesta muita havaintoja?
Yhteyksiä Tukholmaan 1500-luvun Kokemäeltä
Keskellä kesää tuli mieleen, että Olof Ångermania olisi pitänyt hakea Tukholman puhtaaksikirjoitetuista oikeuspöytäkirjoista. Tai siis niiden hakemistoista. Kesän takia aivoitus joutui odottamaan tämän viikon maanantaihin, jolloin SSS:n kirjaston ovet aukesivat. Yliopiston Topelia-kirjaston ovien aukeamista olisi joutunut odottamaan vielä kauemmin. Varastosta isoa kirjasarjaa en kehdannut Kansalliskirjastossa pyytää. Vieläkin tuntuu oudolta, ettei Stockholms Stads Tänkeböcker ollut jossain sarjajulkaisuhyllyssä.
Nostaessani osan kerrallaan hyllystä hakemiston plaraamiseksi juolahti mieleeni Kokemäki. Pianhan tuon katsoo paikannimihakemistosta samalla kuin Ångermania hakee. Ångermania en koskaan löytänytkään, mutta Kokemäestä tuli kolme varsinaista osumaa. (Kovin monelle muulle tällainen läpikäynti ei ilmeisesti ole tullut mieleen, sillä monessa osassa jopa hakemistosivut olivat aukileikkaamatta.)
Omalle tutkimukselle oleellisin osuma oli 21.1.&24.1.1590 käsitelty perintöriita, jossa vilahti eräs Haistilan Härkälän isäntä. Valitettavasti kylläkin vain uskotun miehen roolissa, mutta onhan se jotain sekin. Olla vastuussa Tukholmasta tulevan perinnön toimittamisesta Poriin.
Marginaalista lisää Kokemäen sukututkimukseen toi 5.11.1544 käsitelty juttu. Anders Hindrichsson Meinikkalasta myi vaimonsa veljeltään saaman perinnön. Veli Gregers Thomessonin kuolinpaikka oli "Antuna j Edz sochn". Kirjahyllyni pieni Ruotsin kartta tuntee neljä paikkaa nimeltä Ed, joten en pysty kommentoimaan sitä kuinka kauas toisistaan sisarukset olivat päätyneet. Todennäköisin vaihtoehto lienee se, joka on lähinnä Tukholmaa, jossa perintö myytiin paikalliselle porvarille. (Suvanto ei tunne Satakunnan henkilötiedostossa Meinikkalassa Anders nimistä isäntää 1540-luvun alussa.)
Pisin ja antoisin juttu oli käsittelyssä 19.5.1581. Oikeuden eteen astui Matz Knutsson Köyliön Pehulasta [tulkintani sanasta Päholbÿ, SAY:stä löytyy vahvistusta] ja Kokemäen Ylistarosta Hinrich Thommeson äitinsä Brita Staffensdotterin asialla. Sopiva Henrik Thomasson löytyy Ylistaron Uotilasta, jonka vaiheista on Ulla Koskisen ja Virpi Nissilän oiva Genos-artikkeli, jossa on sekä Henrik että äitinsä mukana.
Perintö oli kivitalo ja tontti Tukholmassa. Sen oli jättänyt vaimo Walborgh, Nilz Spedzen leski. Matzin ja Britan kanssa samaan perikuntaan kuului Jöns Larsson, joka oli porvari "Torsilie"n kaupungissa, sekä Jönsin vaimon Marthe Staffansdotterin jo kuolleen sisaren lapset. (Anbytarforumilla esitetyn perusteella Torsilie on Torshälla.)
Patronyymien perusteella voisi arvailla Jönsin olevan naimisissa Britan siskon kanssa ja joku sisar ehkä päätynyt Köyliöönkin?
Matz ja Hinrich myivät omat osuutesa Jönsille eikä heidän tarvinnut kiinteistöstä enää huolehtia. Kiinnostuneille kuitenkin tiedoksi talon sijainti: "widh Södre porth vthi hustru Karin Anders Simonssons grändh vpå södre sÿden näst neden för Oluff wägers hus." Ihan selvä kuvaus, voisi vaikka poiketa katsomassa, kun seuraavan kerran Tukholmassa käy.
Alla Tukholma pohjoisesta päin vuoden 1570 paikkeilla eli perintötalo eteläisen portin vieressä ei tässä näy. Kuva Wikimediasta.
Nostaessani osan kerrallaan hyllystä hakemiston plaraamiseksi juolahti mieleeni Kokemäki. Pianhan tuon katsoo paikannimihakemistosta samalla kuin Ångermania hakee. Ångermania en koskaan löytänytkään, mutta Kokemäestä tuli kolme varsinaista osumaa. (Kovin monelle muulle tällainen läpikäynti ei ilmeisesti ole tullut mieleen, sillä monessa osassa jopa hakemistosivut olivat aukileikkaamatta.)
Omalle tutkimukselle oleellisin osuma oli 21.1.&24.1.1590 käsitelty perintöriita, jossa vilahti eräs Haistilan Härkälän isäntä. Valitettavasti kylläkin vain uskotun miehen roolissa, mutta onhan se jotain sekin. Olla vastuussa Tukholmasta tulevan perinnön toimittamisesta Poriin.
Marginaalista lisää Kokemäen sukututkimukseen toi 5.11.1544 käsitelty juttu. Anders Hindrichsson Meinikkalasta myi vaimonsa veljeltään saaman perinnön. Veli Gregers Thomessonin kuolinpaikka oli "Antuna j Edz sochn". Kirjahyllyni pieni Ruotsin kartta tuntee neljä paikkaa nimeltä Ed, joten en pysty kommentoimaan sitä kuinka kauas toisistaan sisarukset olivat päätyneet. Todennäköisin vaihtoehto lienee se, joka on lähinnä Tukholmaa, jossa perintö myytiin paikalliselle porvarille. (Suvanto ei tunne Satakunnan henkilötiedostossa Meinikkalassa Anders nimistä isäntää 1540-luvun alussa.)
Pisin ja antoisin juttu oli käsittelyssä 19.5.1581. Oikeuden eteen astui Matz Knutsson Köyliön Pehulasta [tulkintani sanasta Päholbÿ, SAY:stä löytyy vahvistusta] ja Kokemäen Ylistarosta Hinrich Thommeson äitinsä Brita Staffensdotterin asialla. Sopiva Henrik Thomasson löytyy Ylistaron Uotilasta, jonka vaiheista on Ulla Koskisen ja Virpi Nissilän oiva Genos-artikkeli, jossa on sekä Henrik että äitinsä mukana.
Perintö oli kivitalo ja tontti Tukholmassa. Sen oli jättänyt vaimo Walborgh, Nilz Spedzen leski. Matzin ja Britan kanssa samaan perikuntaan kuului Jöns Larsson, joka oli porvari "Torsilie"n kaupungissa, sekä Jönsin vaimon Marthe Staffansdotterin jo kuolleen sisaren lapset. (Anbytarforumilla esitetyn perusteella Torsilie on Torshälla.)
Patronyymien perusteella voisi arvailla Jönsin olevan naimisissa Britan siskon kanssa ja joku sisar ehkä päätynyt Köyliöönkin?
Matz ja Hinrich myivät omat osuutesa Jönsille eikä heidän tarvinnut kiinteistöstä enää huolehtia. Kiinnostuneille kuitenkin tiedoksi talon sijainti: "widh Södre porth vthi hustru Karin Anders Simonssons grändh vpå södre sÿden näst neden för Oluff wägers hus." Ihan selvä kuvaus, voisi vaikka poiketa katsomassa, kun seuraavan kerran Tukholmassa käy.
Alla Tukholma pohjoisesta päin vuoden 1570 paikkeilla eli perintötalo eteläisen portin vieressä ei tässä näy. Kuva Wikimediasta.
torstai 4. elokuuta 2011
Teeskennellään, muttei liikaa?
Englanninkielen sanalle reenactment ei muistaakseni ole mitään hyvää käännöstä? Itseni ikäinen, äidiltä ennakkoperintönä saatu sanakirja ei selvitä siitä kuin keskiosan enact= näytellä osaa. Loppu -ment tekee sanasta substantiivin ja alun re- viittaa toistoon. Kyse siis menneisyyden tapahtumien jokseenkin uskollisesta esittämisestä "uudelleen". Tähän mukaan ilmeisesti laskettavissa myös pohjoiset keskiaikaharrastajamme, vaikka heidän tapahtumansa lienevät vapaamuotoisempia kuin Amerikan sisällissodan taistelujen esittäminen.
Kirjoitin tänne vuosia sitten Tim Mooren kirjasta, jossa hän kuvasi kokemuksistaan näiden menneisyyden harrastajien mukana (ja käytin tuolloin termiä historian elävöittäminen). Olen yrittänyt löytää varsinaisen harrastajan tekstiä ja alkupuolella vuotta tärppäsi amerikkalaisessa Amazonissa. Kirjoittaja Mark Brian Swart ja otsikko Once more into the breach. A personal Account: Reliving the History of the Civil War.
Swart kirjoitti lämminhenkisesti ja iloisesti harrastuksestaan. Hän oli saanut sen myötä hyviä ystäviä ja itselleen merkityksellisen kosketuksen menneisyyteen. Minua kiinnosti hänen suhtautumisensa aitouden tavoitteluun, joka suomalaisissa keskiaikablogeissa on vilahdellut kastijakokysymyksenä. Swart suorin sanoin tyrmäsi "stich-counter"it, jotka vaativat oikean aikakauden alusvaatteet ja vahtivat nappien sijoitusta. Mutta erikoissana FARBE on kehitetty tarkoittamaan fraasia "Far beyond the truth / Far be it from fact". Nämä olivat tietenkin Swartin mukaan hyi-hyi.
Ja tähän jälkimmäiseen kastiin hän laski sen, jos naiset tai värilliset esittivät sotilaita. Sillä vaikka kaikki vain leikkivät olevansa jotain, niin jotain rajaa kuvittelulle. Mutta raja on siinä mihin sen vetää ja joissakin yksiköissä naiset hyväksytään riveihin. (Tuore Salon.com artikkeli aiheesta.)
Swartin kirja ei päädy hyllyyni enkä jaksa lähteä tarjoamaan sitä divariin, joten siinä toivossa, että joku lukijoista on aiheesta kiinnostunut, julistan arvonnan. Osallistumiseen tarvitaan sposti osoitteeseen kaisa.kylakoski tiedät-kyllä-mitä-tähän-väliin-tulee gmail.com otsikolla "Arvonta" 11.8.2011 12:00 (Suomen aikaa) mennessä, jolloin pistän kirjan jollekin tulemaan. Jos siis viestejä tulee ainakin yksi. Sähköposteja ja -osoitteita en tietenkään käytä muuhun kuin tähän edellä kuvattuun tarkoitukseen.
Kirjoitin tänne vuosia sitten Tim Mooren kirjasta, jossa hän kuvasi kokemuksistaan näiden menneisyyden harrastajien mukana (ja käytin tuolloin termiä historian elävöittäminen). Olen yrittänyt löytää varsinaisen harrastajan tekstiä ja alkupuolella vuotta tärppäsi amerikkalaisessa Amazonissa. Kirjoittaja Mark Brian Swart ja otsikko Once more into the breach. A personal Account: Reliving the History of the Civil War.
Swart kirjoitti lämminhenkisesti ja iloisesti harrastuksestaan. Hän oli saanut sen myötä hyviä ystäviä ja itselleen merkityksellisen kosketuksen menneisyyteen. Minua kiinnosti hänen suhtautumisensa aitouden tavoitteluun, joka suomalaisissa keskiaikablogeissa on vilahdellut kastijakokysymyksenä. Swart suorin sanoin tyrmäsi "stich-counter"it, jotka vaativat oikean aikakauden alusvaatteet ja vahtivat nappien sijoitusta. Mutta erikoissana FARBE on kehitetty tarkoittamaan fraasia "Far beyond the truth / Far be it from fact". Nämä olivat tietenkin Swartin mukaan hyi-hyi.
Ja tähän jälkimmäiseen kastiin hän laski sen, jos naiset tai värilliset esittivät sotilaita. Sillä vaikka kaikki vain leikkivät olevansa jotain, niin jotain rajaa kuvittelulle. Mutta raja on siinä mihin sen vetää ja joissakin yksiköissä naiset hyväksytään riveihin. (Tuore Salon.com artikkeli aiheesta.)
Swartin kirja ei päädy hyllyyni enkä jaksa lähteä tarjoamaan sitä divariin, joten siinä toivossa, että joku lukijoista on aiheesta kiinnostunut, julistan arvonnan. Osallistumiseen tarvitaan sposti osoitteeseen kaisa.kylakoski tiedät-kyllä-mitä-tähän-väliin-tulee gmail.com otsikolla "Arvonta" 11.8.2011 12:00 (Suomen aikaa) mennessä, jolloin pistän kirjan jollekin tulemaan. Jos siis viestejä tulee ainakin yksi. Sähköposteja ja -osoitteita en tietenkään käytä muuhun kuin tähän edellä kuvattuun tarkoitukseen.
keskiviikko 3. elokuuta 2011
Amerikan siirtolaisuuden sekalaisia lähteitä
Silloin kauan sitten, kun en ollut keskittynyt Kokemäeltä lähteneisiin Amerikan siirtolaisiin ja kuvittelin, että jutun aiheista joskus tulisi olemaan pulaa, olin kerännyt joukon siirtolaisuusaiheisia linkkejä. Koska ne eivät varastoimalla parane vaan tuppaavat kuolemaan, työnnän nyt esille, siltä varalta, että jollekin iloa.
Internet Archivessa:
Yhdysvaltojen kongressin kirjaston kokoelmissa: John Soininen performing Finnish songs, November 5, 1939 , C. A. Koljonen performing Finnish songs, September 4, 1939 ja Celia Koljonen, Fina Petersen, and Mary Salonen performing Finnish songs, September 4, 1939
Minnesota Historical Societyn kokoelmissa paljon suomalaissiirtolaisten kuvia, joita saa verkkosivuilta katsoa, mutta ei edelleen jakaa. Hakutermeillä Finnish ja Finland löytyi muun muassa
Edith Koivisto (1888-1981) Papers, ca. 1904-1975.Itse paperit ovat Atlantin takana, mutta arkistokuvauksestakin voi olla iloa. Samoin kuin Smithsonian instituten kokoelmatietokannan osumista. Siinä on mukana muistitietokeräystuloksia. Sellainen löytyi myös University of Californian Calispeheresta: A family's roots in Richmond : recollections of a lifetime resident : oral history transcript /Stanley Robert Nystrom.
Sivustolta Picture History löytyi suomalaisia metsätyöläisiä vuoden 1904 paikkeilla.
Englanninkielisessä Wikipediassa on oma luokkansa suomalaisperäisille amerikkalaisille ja kanadalaisille. Jäkimmäiseen kuuluu Nils von Schoultz, joka syntyi Kuopiossa 6.10.1807.
National Park Servicella opetuspaketti Log Cabins in America: The Finnish Experience
Karjalasta lähteneen siirtolaisen "Anna Marie Tääskynen (also spelled Taskinen) Mård" tarina.
Suomalaissiirtolaisen tyttärestä taiteilija.
John J. Makinen, Sr., (1871 - 1942) rakensi Michiganissa pulloista talon.
FINNISH HERITAGE MUSEUM of Fairport Harbor, Oh. USA
Alaskakin Amerikkaa... Maria Jarlsdotter Enckell: Scandinavian Immigration to Russian Alaska, 1800-1867
Vanhoissa sanomalehdissämme piilee varmasti useita siirtolaisjuttuja. Waasan lehdessä 15.10.1887 jakui numerosta 80 tarina Matka Suomesta Amerikkaan.
Marketta Wallin artikkeli Hanko siirtolaisten lähtökaupunkina.
YLEn Elävässä arkistossa ryhmittely Suomalaissiirtolaisia.
Kansalliskirjastossa voisi lukea siirtolaisten sanomalehtiä mikrofilmiltä.
Internet Archivessa:
- S. Ilmonen: Amerikan ensimäiset suomalaiset: eli, Delawaren siirtokunnan historia (1916)
- S. Ilmonen:
Amerikan suomalaisten historiaa (1919) - Helen Corliss Babson: The Finns in Lanesville, Massachusetts
- Clemens Niemi:
Americanization of the Finnish people in Houghton County, Michigan (1921)
Yhdysvaltojen kongressin kirjaston kokoelmissa: John Soininen performing Finnish songs, November 5, 1939 , C. A. Koljonen performing Finnish songs, September 4, 1939 ja Celia Koljonen, Fina Petersen, and Mary Salonen performing Finnish songs, September 4, 1939
Minnesota Historical Societyn kokoelmissa paljon suomalaissiirtolaisten kuvia, joita saa verkkosivuilta katsoa, mutta ei edelleen jakaa. Hakutermeillä Finnish ja Finland löytyi muun muassa
- Rosa Laaksonen and her children prior to leaving Finland for America 12/1907
- Rosa Laaksonen and her children, from left to right, Ilmari, Urho, Rosa, Irja, and Ilma, in foreground is Uljas, "the Yankee"
- Rosa and John Laaksonen with their children, Fitchburg, Massachesetts ca. 1910
Edith Koivisto (1888-1981) Papers, ca. 1904-1975.Itse paperit ovat Atlantin takana, mutta arkistokuvauksestakin voi olla iloa. Samoin kuin Smithsonian instituten kokoelmatietokannan osumista. Siinä on mukana muistitietokeräystuloksia. Sellainen löytyi myös University of Californian Calispeheresta: A family's roots in Richmond : recollections of a lifetime resident : oral history transcript /Stanley Robert Nystrom.
Sivustolta Picture History löytyi suomalaisia metsätyöläisiä vuoden 1904 paikkeilla.
Englanninkielisessä Wikipediassa on oma luokkansa suomalaisperäisille amerikkalaisille ja kanadalaisille. Jäkimmäiseen kuuluu Nils von Schoultz, joka syntyi Kuopiossa 6.10.1807.
National Park Servicella opetuspaketti Log Cabins in America: The Finnish Experience
Karjalasta lähteneen siirtolaisen "Anna Marie Tääskynen (also spelled Taskinen) Mård" tarina.
Suomalaissiirtolaisen tyttärestä taiteilija.
John J. Makinen, Sr., (1871 - 1942) rakensi Michiganissa pulloista talon.
FINNISH HERITAGE MUSEUM of Fairport Harbor, Oh. USA
Alaskakin Amerikkaa... Maria Jarlsdotter Enckell: Scandinavian Immigration to Russian Alaska, 1800-1867
Vanhoissa sanomalehdissämme piilee varmasti useita siirtolaisjuttuja. Waasan lehdessä 15.10.1887 jakui numerosta 80 tarina Matka Suomesta Amerikkaan.
Marketta Wallin artikkeli Hanko siirtolaisten lähtökaupunkina.
YLEn Elävässä arkistossa ryhmittely Suomalaissiirtolaisia.
Kansalliskirjastossa voisi lukea siirtolaisten sanomalehtiä mikrofilmiltä.
Sukutarinoilla Espoosta Naantalin kautta Käkisalmeen
Sarjassa kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut mitään. Tai en ainakaan muista kuulleeni: Juhana Gabriel Geitlin. Hänen kuvansa ja muistokirjoituksensa julkaistiin Kyläkirjaston kuvalehden B-sarjan numerossa 31.08.1890. Tekstistä selviää, että Geitlin oli ansioitunut opettaja ja valtiopäivämieskin. Perhesuhteista ei sanota sanaakaan. Mutta ei siellä mitään übermielenkiintoista näytä olevan, isä löytyy Wikipediasta. Erikoisin Google-osuma on Espoon kaupunginmuseon virtuaalinäyttelyn sivu Geitlinien huvilasaaresta. Espoossa on näköjään verkkonäyttelyitä tehtailtu enemmänkin.Wikipedian syövereistä löytyi Juhanan lapsenlapsen sivu. Elli Kaarlehto on kirjoittanut kaksi kirjaa nimenomaan Juhanasta. Vielä mielenkiintoisemmalta tosin kuullostaa Naantalin kuninkaan valtakunta : sukutarina menneiltä vuosisadoilta. Lainasin kirjan kirjastosta ja etusivulta selvisi sen perustuvan kirjoittajan äidin Lovisa Gabriela Haahden (o.s. Geitlin) muisteluihin vanhoihin kirjeisiin nojautuen. Kaarlehto oli tämän lisäksi "tutkinut vanhoja kirkonkirjoja ja muitakin lähteitä sekä tutustunut kaikkeen aihettaan sivuavaan painettuun aineistoon". Tarina alkaa vuodesta 1787 ja tarjonnee jotain mielenkiintoista muillekin kuin Geitlin ja Aspholm-jälkeläisille, joille kirja on erityisesti suunnattu.
Alaotsikon sana sukutarina vaikutti sopivalta hakusanaksi kirjaston tietokantaan iskettäväksi. Haaviin jäi Inkeri Pihlajan Silkkihansikas ja olkihattu (1945), joka ainakin henkilönimiensä perusteella on silkkaa fiktiota. Sen sijaan myöskin kaunokirjallisuuden joukkoon luokiteltu Harry Brotheruksen Nimineuvos ja hänen vaimonsa. Sukutarina Vanhasta Suomesta (1953) on nykyajan silmin luovaa tietokirjoittamista.
Alkusanoissaan Brotherus kertoo kuvauksensa, jossa "on pyritty antamaan asiakirjojen puhua omaa, ilmeikästä kieltään", perustuvan "etupäässä Käkisalmen kihlakunnanoikeuden pöytäkirjoihin sekä Pietarin, Liivinmaan ja Viron asioita varten perustetun keisarillisen oikeuskollegion asiakirjoihin". Brotterus-suvun tutkijoilla kirja toivottavasti pysynyt muistissa ja se vaikutti selailun perusteella laadukkaalta luettavalta myös yleisemmin 1700-luvusta ja Vanhasta Suomesta kiinnostuneille.
P. S. Geographisk charta öfver södra delen af Kexholms län vuodelta 1791 on digitoitu. Käkisalmen oikeuspöytäkirjoista hieman toisenlaista tekstiä on Hanna-Mari Nupposen gradussa Ruumiin pesijöitä ja kievarin pitäjiä. Naisleskien asema Käkisalmen läänissä 1600-luvun lopun käräjäpöytäkirjojen valossa.
tiistai 2. elokuuta 2011
Tavanomaista urheilullisemmin
Unohduin katselemaan Slaten videoita. Vaikka en ole urheilusta innostunut pätkä sata vuotta vanhasta voimisteluohjelmasta (tietenkin) kiinnosti. Ja oudolta näytti.
Selostuksesta selvisi, että liikesarjat oli kehittänyt tanskalainen J. P. Müller vuoden 1904 paikkeilla. Mistä heräsi (tietenkin) kysymys: päätyikö Suomeen, milloin ja miten? Kurkistus Fennicaan kertoo, että "Mitt system" julkaistiin suomeksi viimeistään 1912 varustettuna "kinematografisesti valmistetuilla kuvilla".
Mutta menetelmää esiteltiin Terveydenhoitolehden syyskuun numerossa 1905 ja tätä artikkelia referoitiin monissa sanomalehdissä. Lainattuna Rauman lehdestä 5.10.1905
Urheilun historiasta verkossa ainakin yksi sivusto, johon ei saa luotua suoraa linkkiä. Mutta löytyy tästä. Samasta paikasta löytyy muitakin Suomen historiaan liittyviä juttuja, onhan kyseessä Finnica, josta "löydät yli sata Suomea ja suomalaisuutta käsittelevää teemaa, näyttelyä, tehtävää ja artikkelia! "
Selostuksesta selvisi, että liikesarjat oli kehittänyt tanskalainen J. P. Müller vuoden 1904 paikkeilla. Mistä heräsi (tietenkin) kysymys: päätyikö Suomeen, milloin ja miten? Kurkistus Fennicaan kertoo, että "Mitt system" julkaistiin suomeksi viimeistään 1912 varustettuna "kinematografisesti valmistetuilla kuvilla".
Mutta menetelmää esiteltiin Terveydenhoitolehden syyskuun numerossa 1905 ja tätä artikkelia referoitiin monissa sanomalehdissä. Lainattuna Rauman lehdestä 5.10.1905
"Mitt system" (minun järjestelmäni) niminen tanskalaisen J. P. Müllerin laatima kotivoimistelujärjestelmä on voittanut tavattoman suurta suosiota ja hänen kirjasensa on ilmestynyt suurissa painoksissa tiesi jo kuinka monella eri kielellä.Olipas se tervejärkisesti sanottu.
Ansaitseeko se tätä suosiota?
Tanskassa ja Ruotsissa on ankarasti hyökätty sen kimppuun. Onpa väitetty että se tekee suurempaa vahinkoa kuin hyötyä; että Müllerin ehdottamat liikkeet ovat liiaksi rajuja heikoille ihmisille; että Lingin (ruotsalaisen voimistelijan) liikkeet ovat kauniimmat ja maltillisemmat y. m. s.
Minusta tuntuu, että tuossa kohakassa piankin voi käydä niin, että heitetään lapsi pesuveden kanssa pellolle.
Luonnollista on, että jos heikko ja veltostunut, vanhemmanpuoleinen henkilö alussa kovin kiihkoisesti ja järjettömästi omin päin rupeaa noudattamaan mitä voimistelujärjestelmää hyvänsä, niin saattaa hän vahingoittaa itseänsä. Mutta kyllä varmaankin ihmiset aivan yleensä vahingoittavat itseään monin kerroin enemmän veltostuttamalla ja hemmottelemalla ruumistaan ja sitten turvautumalla aina vaan lääkkeisiin ja tuskalliseen varovaisuuteen kuin jos reippaasti rupeaisivat harjoittelemaan lihaksiaan ja karaisemaan ihoaan, vaikkapa siitä joskus alussa olisi vastuksia ja näennäistä vahinkoakin; sellaista täytyy oppia välttämään ja tarvittaessa lääkärin avulla korjaamaan, jatkaakseen taas älykkäällä tavalla.
Urheilun historiasta verkossa ainakin yksi sivusto, johon ei saa luotua suoraa linkkiä. Mutta löytyy tästä. Samasta paikasta löytyy muitakin Suomen historiaan liittyviä juttuja, onhan kyseessä Finnica, josta "löydät yli sata Suomea ja suomalaisuutta käsittelevää teemaa, näyttelyä, tehtävää ja artikkelia! "
Olin retkellä lähiympäristössä
Viime lauantain Helsingin seudun kesäyliopiston retki pyöri pääkaupunkiseudulla. Aloitimme Lehtisaaresta, joka Tapiolassa asuessani oli lenkkimaastojani. Mutta reittini kulkivat rannoilla, enkä ollut koksaan nähnyt saaren pronssikautisiä hautaröykkiöitä. Alemmassa kuvassa olevasta suurin osa kivistä kannettu sivuun, pohjan kivikehien paljastamiseksi.
Sitten Mankbyhyn, jossa oli kesän kaivaukset tehty sitten viime näkemän. Alueet tiukasti peitteiden alla, enkä omaksunut mitään uutta tietoa. Bussiryhmäläisiä ihmetytti kyläalueen pieni koko, joka puhututti vielä seuraavassakin kohteessa. Lähekkäin oli turvallisempaa? Vähemmän aidattavaa? Valmis ja hyvä tontin paikka?
(Hyvän katsauksen kaivausalueen tuloksiin saa YLEn Areenaan säilötystä Ulrika Rosendahlin haastattelusta. Espoon museon sivujen mukaan Mahdollinen kuoppatalo löytynyt Espoon Mankbyn keskiaikaisilta kaivauksilta.)
Vantaan Kaivokselassa oli 1700-luvun lopulla ja 1800-luvulla kaivetuista kaivoskuopista ei ensimmäinen tehnyt vaikutusta, mutta kun ymmärsin kuinka monta niitä oli, niin alkoi ihastuttaa. Mutta runsas kasvillisuus teki mahdottomaksi ottaa havainnollinen kuva. Yritin parhaani.
Lounaan jälkeen pysähdyimme kivikautiselle asuinpaikalle Vantaan Jokiniemeen. Ei mitään nähtävää (paitsi silloin kun heinikossa seisoo iso ryhmä ihmisiä ulkoisesti selittämättömästä syystä), mutta hienoja löytöjä oli paikalta tehty. Esimerkiksi savi-idoli "Sandlidenin parrakas mies".
Sitten modernimpaan maisemaan eli Tuomarinkylän museoon. Kävin sisäpuolella nyt ensimmäistä kertaa ja mieleen nousivat kysymykset: Onko olemassa standardi, että käsi-infoläpyskät saavat sisältää pelkkää tekstiä? Että ne on taitettava kuin tylsin mahdollinen A4? Ettei huoneen mielenkiintoisimpia esineitä saa mitenkään nostaa esiin muusta sisällöstä?
Mustavuoren ensimmäisen maailmansodan aikaiset puolustusvarustukset eivät kuullostaneet lupaavilta, sillä Tapiolassa sellaisia oli takapihallani. Mutta kyllä kannatti kiivetä, tässä oli kyse vähän toisesta mittakaavasta. Paikka ei sovellu korkeanpaikan kammoisille.
Vartiokylän linnavuorelle kiivettiin myös. Sieltä aukesi komeat näkymät ja päällä oli ihan-oikealla-keskiajalla ollut ihan-oikea-rakennus.
Kaksi kapuamista ei riittänyt vaan seuraavaksi pysähdyimme Helsingin Vanhassakaupungissa ja kiipesimme tietenkin Kellomäelle. Sitä korkeampi Taivaskallio oli päivän viimeinen kohde. Siellä on jäljellä jatkosodan ilmatorjunta-asemia.
Sitten Mankbyhyn, jossa oli kesän kaivaukset tehty sitten viime näkemän. Alueet tiukasti peitteiden alla, enkä omaksunut mitään uutta tietoa. Bussiryhmäläisiä ihmetytti kyläalueen pieni koko, joka puhututti vielä seuraavassakin kohteessa. Lähekkäin oli turvallisempaa? Vähemmän aidattavaa? Valmis ja hyvä tontin paikka?(Hyvän katsauksen kaivausalueen tuloksiin saa YLEn Areenaan säilötystä Ulrika Rosendahlin haastattelusta. Espoon museon sivujen mukaan Mahdollinen kuoppatalo löytynyt Espoon Mankbyn keskiaikaisilta kaivauksilta.)
Vantaan Kaivokselassa oli 1700-luvun lopulla ja 1800-luvulla kaivetuista kaivoskuopista ei ensimmäinen tehnyt vaikutusta, mutta kun ymmärsin kuinka monta niitä oli, niin alkoi ihastuttaa. Mutta runsas kasvillisuus teki mahdottomaksi ottaa havainnollinen kuva. Yritin parhaani.
Lounaan jälkeen pysähdyimme kivikautiselle asuinpaikalle Vantaan Jokiniemeen. Ei mitään nähtävää (paitsi silloin kun heinikossa seisoo iso ryhmä ihmisiä ulkoisesti selittämättömästä syystä), mutta hienoja löytöjä oli paikalta tehty. Esimerkiksi savi-idoli "Sandlidenin parrakas mies".Sitten modernimpaan maisemaan eli Tuomarinkylän museoon. Kävin sisäpuolella nyt ensimmäistä kertaa ja mieleen nousivat kysymykset: Onko olemassa standardi, että käsi-infoläpyskät saavat sisältää pelkkää tekstiä? Että ne on taitettava kuin tylsin mahdollinen A4? Ettei huoneen mielenkiintoisimpia esineitä saa mitenkään nostaa esiin muusta sisällöstä?
Mustavuoren ensimmäisen maailmansodan aikaiset puolustusvarustukset eivät kuullostaneet lupaavilta, sillä Tapiolassa sellaisia oli takapihallani. Mutta kyllä kannatti kiivetä, tässä oli kyse vähän toisesta mittakaavasta. Paikka ei sovellu korkeanpaikan kammoisille.
Vartiokylän linnavuorelle kiivettiin myös. Sieltä aukesi komeat näkymät ja päällä oli ihan-oikealla-keskiajalla ollut ihan-oikea-rakennus.
Kaksi kapuamista ei riittänyt vaan seuraavaksi pysähdyimme Helsingin Vanhassakaupungissa ja kiipesimme tietenkin Kellomäelle. Sitä korkeampi Taivaskallio oli päivän viimeinen kohde. Siellä on jäljellä jatkosodan ilmatorjunta-asemia.
maanantai 1. elokuuta 2011
Lappilaiset tammansyöttäjät
Monesta kirjasta olen marmattanut, mutta Pentti Renvallin Valtiolliset vaiheet ja hallinnollis-oikeudellinen kehitys. Varsinas-Suomen historia V:1 ansaitsee hehkutuksen. Nimi ei ollut lupaava, mutta kun kirjaan oli tarpeeksi monessa Ångerman-projektia varten tarkastelemassani tekstissä viitattu, tajusin vihdoin sen lainata kirjastosta. Vaikka on "väärä" maakunta, asia voi olla oikeaa ja moneen tarpeeseen sopivaa.
Voudin työnkuvasta 1500-luvulla Renvallilla oli hyvää tekstiä sivukaupalla. Vielä pidempi pätkä oli nimismiehiä, jotka ovat relevantteja Ångermanille, mutta myös projektijonossa odottavaa Kokemäen Haistilan Härkälää ajatellen. Kirjoitin muistiinpanoja useamman liuskan ja kopsasin talteen kahteen paikkaan. Lautamiehistä samoin.
Sitten esiteltiin veronkantoa, jonka käytännön toimittamisesta 1500-luvulla olin yrittänyt jo monesta paikasta turhaan löytää tietoa. Renvall paljasti hakuni turhuuden. Koska verot oli kerätty paikallisin voimin verokuntamiehen uurresauvaan (kuvainnollisesti) nojaten ei toiminnasta ollut jäänyt kirjallisia kuvauksia tai todisteita. Edes verokuntamiehiä ei useimmissa paikoissa tunneta nimeltä.
Yksi poikkeus Varsinais-Suomessa on Lappi Tl, jossa Rauman kruununhevossiittolan tammoja sijoitettiin talveksi syötettäviksi lähiseutujen verokunta- ja nimismiesten luo. Renvall on ystävällisesti listannut nimet, josta "tietenkin" poukkasi silmille tuttu nimi. Frans Juhonpoika Alakieri keskisen verokunnan mies 1576, 1580, 1581 ja 1582 sekä Pentti Eerikipoika Alakieri 1594.
Mutta, hups. Nimet eivät osu Iso-Iivarin isäntälistaan, joka patronyymiperustein tarjoaisi minulle alakieriläiset juuret 1500-luvun puoliväliin asti. Miksei elämä voisi olla vähän helpompaa? Pikaisen SAY-vilaisun jälkeen voi olla tyytyväinen, että projekti, johon Alakieriläiset liittyvät ei ole tulossa vähään aikaan työpöydälle. Kai.
Voudin työnkuvasta 1500-luvulla Renvallilla oli hyvää tekstiä sivukaupalla. Vielä pidempi pätkä oli nimismiehiä, jotka ovat relevantteja Ångermanille, mutta myös projektijonossa odottavaa Kokemäen Haistilan Härkälää ajatellen. Kirjoitin muistiinpanoja useamman liuskan ja kopsasin talteen kahteen paikkaan. Lautamiehistä samoin.
Sitten esiteltiin veronkantoa, jonka käytännön toimittamisesta 1500-luvulla olin yrittänyt jo monesta paikasta turhaan löytää tietoa. Renvall paljasti hakuni turhuuden. Koska verot oli kerätty paikallisin voimin verokuntamiehen uurresauvaan (kuvainnollisesti) nojaten ei toiminnasta ollut jäänyt kirjallisia kuvauksia tai todisteita. Edes verokuntamiehiä ei useimmissa paikoissa tunneta nimeltä.
Yksi poikkeus Varsinais-Suomessa on Lappi Tl, jossa Rauman kruununhevossiittolan tammoja sijoitettiin talveksi syötettäviksi lähiseutujen verokunta- ja nimismiesten luo. Renvall on ystävällisesti listannut nimet, josta "tietenkin" poukkasi silmille tuttu nimi. Frans Juhonpoika Alakieri keskisen verokunnan mies 1576, 1580, 1581 ja 1582 sekä Pentti Eerikipoika Alakieri 1594.
Mutta, hups. Nimet eivät osu Iso-Iivarin isäntälistaan, joka patronyymiperustein tarjoaisi minulle alakieriläiset juuret 1500-luvun puoliväliin asti. Miksei elämä voisi olla vähän helpompaa? Pikaisen SAY-vilaisun jälkeen voi olla tyytyväinen, että projekti, johon Alakieriläiset liittyvät ei ole tulossa vähään aikaan työpöydälle. Kai.
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
Kalastettua
Kalaa katseleva mies on Arthur Ransomen satukokoelman Old Peter's Russian Tales, kuvitustaRaili Mikkanen tunnusti linnakirjansa (josta kirjoitin täällä) ensimmäiseen painokseen pujahtaneen virheen: "Siellä nimittäin lukee Auroran ja hänen siskonsa pukujen olevan muslimikangasta, vaikka tarkoitin kirjoittaa musliinista, jota käytettiin paljon noihin aikoihin. "
Maria Lähteenmäki lähetti terveisiä Repolan koulumuseosta.
Aino-Maria Savolainen oli lukenut Harri Tapperin kirjan Keisari ja kääpiöt ja suositteli sitä "historian hardcore-harrastajille". Paula arvioi blogissaan Kaisa Kervisen romaanin Lääkintälotta Olka. Mimmu oli tarttunut Ilmari Kiannon Punaiseen viivaan. Joonas Sillanpää oli lukenut Kyösti Vilkunan kirjanVaikea tie, joka "vie suurlakon kiihkeisiin hetkiin 1900-luvun alkuun". Kirsi oli löytänyt "kansalaissodan jälkimaininkeihin sijoittuvan" Anni Lahtisen kirjan Kyyneliä joulupuurossa. Sara palasi Heidi Köngäksen kirjan Luvattu pariin. Siinä "Eletään 1800-lukua pirkanmaalaisessa maalaismaisemassa, aikaa jolloin lempeä nostatetaan loitsuilla ja kyläyhteisön paineet ovat ankarat."
Blogissa SoulFood&Moods GreenWoman katseli Tamperetta vuosi 1918 mielessään. Paul Kalle Hänninen mietiskeli Leppävaaran historiaa.
Marja-Leenan kirjahyllystä löytyi kuvaus käynnistä Suomalaisen kirjan museo Pukstaavissa. Museon omassa blogissa otsikkona Kirjaan kyllästyneen kesä Pukstaavissa.
Dick Harrison tiivisti på svenska näkemyksensä Ruotsin joutumattomuudesta toiseen maailmansotaan. Magman puolella hän oli jokin aika sitten kirjoittanut Värmlannin metsäsuomalaisista tavalla, joka taas nosti verenpainettani.
Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan lehdessä [sic] 1/2011 Juha-Matti Granqvist oli arvioinut Kiven Nummisuutarien kriittistä editiota todeten:
Näytelmäteksti on varustettu raskaalla alaviiteapparaatilla, jossa on selvitetty arkaaiset ja murteelliset sanamuodot, sitaatit ja viittaukset. Apparaatti on paitsi hauska laajenna sanavarastoasi -kurssi (sitä Kivi on muutenkin) myös juonen kannalta tärkeä. Viitteet avaavat nykylukijalle kokonaisia tulkintoja, jotka muuten jäisivät piiloon vanhakantaisien sanontojen taakse.Lehden seuraavassa numerossa [sic] 2/2011 oli haastateltu Henrik Meinanderia:
Kun suutari Topias muistelee nuoruusvuosiaan ja toteaa saaneensa "maksaa tervarahaa Eskon tähden", alaviite selittää asian: aviottoman lapsen vanhemmat joutuivat maksamaan seurakunnalle sakkomaksua, jota kutsuttiin "tervarahaksi", koska maksun tuotto käytettiin kirkon kunnostustöihin, muun muassa katon tervaamiseen. Tämä yksityiskohta on tärkeä psykologinen avain Topiaksen ja Martan riitasointuisen avioliiton ymmärtämiseen.
Olet historian ammattilainen. Kerro, miksi kaikki oli ennen paremmin?Historian- ja sukututkijat pähkäilevät nimimuotoja ja Kotuksen blogissa Antti Leino kirjoittaa nykyajan ongelmista, Googlen "oikea nimi käyttöön" -päätöksen inspiroimana. The Historical Societyn blogissa Randall Stephens kirjoitti taannoin kuvailevista henkilönimistä in English ja jäin miettimään miksi intiaanien nimiä alettiin kääntää ja muita ei. Minäkin voisin olla "Alati puhdas" vai mitäs se Katariina kreikaksi nyt olikaan.
Tätä käsitystä meidän historioitsijoiden on oikaistava päivittäin. Ajat olivat ennen erilaisia, eivät parempia. En tosin halua täysin kiistää väittämää. Erilaisuus on hyvin monisyistä. Myös se on osa koukeroista vastaustani.
Jukka Kemppinen kirjoitti keväällä täistä historiassa ja äskettäin vastauksen Markku Kuismalle.
jessiccca totesi: "mää tykkään loppu kevennyksistä :D kävi ilmi ettei historian opettaja tykänny niist esseissä.... "
Nyt ja ennen
Yllä olevan Helsingin vieraskodin olen Etelä-Helsingissä asuessani ohittanut useita kertoja. Aikanaan sekin on erottunut ympäristöstään selvemmin, jopa hämärässä sanomalehtiprintissä:
Turun lehti julkaisi ylläolevan kuvan numerossaan 25.2.1893 ja lupasi kertoa Helsingin Työkodista ja Yömajasta myöhemmin lisää. Tämä tapahtui numerossa 4.3.1893, jossa kuvattiin rakennusta PursimiehenkadullaTalo on rakennettu yksityisten henkilöjen tekemillä auliilla lahjoilla ja valtion tähän tarkoitukseen yhdistykselle myöntämällä 200,000 markan suuruisella kuoletuslainalla. Siinä on: 1) yömaja miehille, sisältävä 60 vuodetta; 2) työkoti miehille, jossa myös löytyy 25 makuusijaa; 3) työväen höyrykeittiö; 4) raittiushotelli sisältävä 53 pienempää huonetta. Sen lisäksi löytyy laitoksessa työ- ja ruokasaleja, pesu-, ja kylpyhuoneita, johtajan ja johtajattaren asunnot y. m.Mainittu yhdistys oli vuonna 1873 perustettu Helsingin työkoti- ja yömaja-yhdistys, joka oli ensin harjoittanut toimintaansa vuokrahuoneissa.
Tämän työkodin vieressä on suuri halkotarha, johon mahtuu noin 500 syltä halkoja, joita työkodista työtä etsiväiset saavat pienentää.
v. 1884 oli yövieraita 6,431, v:na 1887 oli niitä 10,495, seuraavana vuonna 11,018, viime vuonna 8,927. Ammatiltaan on yövieraista suurin osa ollut työmiehiä, joilla ei ole ollut erityistä ammattia, sitten on ollut leipureita, renkiä, merimiehiä, maalaria, nikkaria, on ollut talollisia ja torppareita j. n. e. Mutta onpa "parempiinkin luokkiin" kuuluvain henkilöitten ollut pakko turvautua yökotiin. Entisiä virkamiehiä, ylioppilaita, maistereita, konttoristeja ja kauppiaita, tehtailijoita y. m. löytyy merkittynä yömajan kirjoissa. Sangen suuri osa yömajan asukkaista on ollut vapaaksi päästetyitä vankeja, joitten vielä on niin vaikea muualta kohta alussa saada työtä.
Työksi on annettu aina tarpeen ja sopivaisuuden mukaan, käsitöitä, puhtaaksikirjoitusta ja puitten sahausta.