perjantai 5. elokuuta 2011

Kaksi kysymystä

Laitoin kesäkuun loppupuolella kaksi kysymystä Agricolan palstalle, mutta eivät ole saaneet mitään vastausta. Joko kesähelle on on vienyt ihmiset tietokoneiden äärestä tai sitten kyselin yleissivistykseen kuuluvia itsestäänselvyyksiä, joita kukaan ei viitsinyt minulle selittää. Ettei kirjoittamisen vaiva olisi mennyt täysin hukkaan, niin moderniin tapaan käytän sisällön uudelleen täällä blogissa, jonka kommentteihin sentään toisinaan (ilahduttavan usein viime aikoina) on tullut lisätietoa esittelemistäni asioista.

1. Kolehmainen olisi halunnut edustaa Amerikkaa olympialaisissa? Sanomalehti Iron County record., September 23, 1920, Image 1 selostaa, ettei Kolehmaisella ollutkaan oikeutta edustaa Yhdysvaltoja olympialaisissa, sillä hän ei ollut ottanut paikallista kansalaisuutta. Onko juttu amerikkalaisten toiveajattelua vai Kolehmaisen oikea yritys? Oliko Suomi vaarassa jäädä juoksematta maailmankartalle?

2. Rahasta avioliiton kautta suomalaiseksi - vuonna 1920. Selaillessani amerikkalaisia sanomalehtiä löysin sivulta El Paso herald., September 21, 1920, HOME EDITION, Page 7, Image 7 pikku-uutisen, että suomalaiset miehet olivat rahaa vastaan menneet venäläisten kanssa naimisiin, jotta nämä saisivat Suomen kansalaisuuden. Onko tällaisesta muita havaintoja?

2 kommenttia:

  1. Googlailin näin perin jälkikäteen ja Erkki Tuomiojan kijoittamassa kirjaesittelystä vuodelta 2003 olisi kysymys 1 löytänyt ratkaisunsa: "USA:ssa oli lähellä että Hannes Kolehmaisesta olisi tullut USA:n kansalainen ja/tai ammattiurheilija. Kumpikaan ei onneksi toteutunut, vaan Hannes Kolehmainen saattoi edustaa Suomea Antverpenin kisoissa vuonna 1920 ja voittaa siellä maratonin kultamitalin. "

    Puuttuvaa yleissivistystä siis.

    VastaaPoista
  2. Tätivainaan miesvainaa kertoi aikoinaan menneensä venäläisen naisen kanssa naimisiin jotta nainen saisi Suomen kansalaisuuden. Pidin asiaa vähän höpöjuttuna kunnes miekkosen kuoltua virkatodistuksessa mainittiin lyhyt avioliitto venäläisen naisen kanssa. En enää muista tarkempaa ajankohtaa, mutta lienee tapahtunut 1900-luvun alkupuoliskolla, 1920-1940 paikkeilla.

    VastaaPoista