maanantai 1. elokuuta 2011

Lappilaiset tammansyöttäjät

Monesta kirjasta olen marmattanut, mutta Pentti Renvallin Valtiolliset vaiheet ja hallinnollis-oikeudellinen kehitys. Varsinas-Suomen historia V:1 ansaitsee hehkutuksen. Nimi ei ollut lupaava, mutta kun kirjaan oli tarpeeksi monessa Ångerman-projektia varten tarkastelemassani tekstissä viitattu, tajusin vihdoin sen lainata kirjastosta. Vaikka on "väärä" maakunta, asia voi olla oikeaa ja moneen tarpeeseen sopivaa.

Voudin työnkuvasta 1500-luvulla Renvallilla oli hyvää tekstiä sivukaupalla. Vielä pidempi pätkä oli nimismiehiä, jotka ovat relevantteja Ångermanille, mutta myös projektijonossa odottavaa Kokemäen Haistilan Härkälää ajatellen. Kirjoitin muistiinpanoja useamman liuskan ja kopsasin talteen kahteen paikkaan. Lautamiehistä samoin.

Sitten esiteltiin veronkantoa, jonka käytännön toimittamisesta 1500-luvulla olin yrittänyt jo monesta paikasta turhaan löytää tietoa. Renvall paljasti hakuni turhuuden. Koska verot oli kerätty paikallisin voimin verokuntamiehen uurresauvaan (kuvainnollisesti) nojaten ei toiminnasta ollut jäänyt kirjallisia kuvauksia tai todisteita. Edes verokuntamiehiä ei useimmissa paikoissa tunneta nimeltä.

Yksi poikkeus Varsinais-Suomessa on Lappi Tl, jossa Rauman kruununhevossiittolan tammoja sijoitettiin talveksi syötettäviksi lähiseutujen verokunta- ja nimismiesten luo. Renvall on ystävällisesti listannut nimet, josta "tietenkin" poukkasi silmille tuttu nimi. Frans Juhonpoika Alakieri keskisen verokunnan mies 1576, 1580, 1581 ja 1582 sekä Pentti Eerikipoika Alakieri 1594.

Mutta, hups. Nimet eivät osu Iso-Iivarin isäntälistaan, joka patronyymiperustein tarjoaisi minulle alakieriläiset juuret 1500-luvun puoliväliin asti. Miksei elämä voisi olla vähän helpompaa? Pikaisen SAY-vilaisun jälkeen voi olla tyytyväinen, että projekti, johon Alakieriläiset liittyvät ei ole tulossa vähään aikaan työpöydälle. Kai.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti