Juho Evert Toriseva (s. 5.9.1880 Kokemäki) saapui kanadalaiseen satamaan 20.12.1903 Lake Manitoba-nimisen laivan kyydissä. Samalla laivalla oli myös Kokemäeltä Kalle Pehu ja molemmat ilmoittivat vastaanottajakseen Emil Torisevan Minnesotan Duluthissa. (Kokemäeltä saattoi olla myös 20-vuotias Fanny Aurora Nieminen, jonka vastaanottaja oli Kalle Rostedt Minneapoliksessa.) Juho Evert palasi Suomeen.
Emil-veli (s. 5.5.1883 Kokemäki) oli ottanut passin 13.03.1903 ja tullut Philadelphian satamaan 12.4.1903 . Samalla Westernland-laivalla tulivat Kokemäeltä myös Frans Aakula ja Frans Wilhelm Wastelin. Kaikki kolme ilmoittivat vastaanottajakseen Oscar Granroosin Minnesotan Duluthissa. Vuoteen 1930 mennessä Emil omaksui uuden sukunimen Johnson, oli mennyt naimisiin ja asui Kidderin kauntissa South Dakotassa. Perheeseen syntyi lapsia vuoteen 1949 mennessä 7 kappaletta ja heidän jälkeläisiään on edelleen pitkin Yhdysvaltoja. Emil kuoli vuonna 1955.
Kolmas Amerikkaan lähtenyt veli Axel (s. 15.5.1885 Kokemäki) tuli Yhdysvaltoihin vuoden 1906 paikkeilla ja vuoden 1910 tienoilla meni naimisiin Fanni Karoliina Wehkan kanssa. (Hänestä veljineen ollut puhetta täällä jo aikaisemmin.)
Axel omaksui sukunimen Laine ja tätä käyttäen antoi tiedot ensimmäisen maailmansodan kutsuntakorttiin Minnesotan Cloquetissa. Hän oli tuolloin töissä sahalla. Vuoden 1930 väestönlaskennassa perhe löytyy paikasta Palisade, Aitkin, Minnesota. Tytär Lillian oli tuolloin 15-vuotias.
Yhdessä vaimonsa kanssa Aksel on käynyt Euroopassa, varmanakin Suomessa. He palasivat New Yorkin satamaan 25.8.1937 ollen matkalla takaisin Palisadeen.
Lähteet:
Yksityinen tiedonanto (MKV)
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
Siirtolaisuusinstituutti, passiluettelo
Ancestry.com. Philadelphia Passenger Lists, 1800-1945 (Roll T840_42; Line: 8.)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Year: 1930; Census Place: Bunker, Kidder, North Dakota; Roll 1737; Page: 2A; Enumeration District: 5; Image: 233.0.)
Ancestry.com. Minnesota Death Index, 1908-2002
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1937; Arrival: New York , United States; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_6031; Line: 17; .)
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: Carlton County, Minnesota; Roll 1675385; Draft Board: 0.)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Year: 1930; Census Place: Palisade, Aitkin, Minnesota; Roll 1078; Page: 2B; Enumeration District: 37; Image: 271.0.)
lauantai 12. kesäkuuta 2010
Kaksi hukkunutta Simonia Sursillin suvusta
Kuopion lyseon digitoitujen arkkiveisujen joukossa huomasin lyhyen vihkosen, joka etusivunsa mukaan on painettu Malagan ja Gibraltarin välisellä purjehduksella 25.11.1805 hukkuneen Simon Reinhold Stenbäckin muistoksi. Etunimiyhdistelmän avulla Simon löytyy useammasta verkkosukutaulustosta, joissa hänet on tunnistettu Vöyrin kirkkoherraksi päätyneen Carl Fredrik Johaninpoika Stenbäckin pojaksi.Mutta ennenkuin huomasin Reinhold-nimen ehdin hakea Simon Stenbäckillä ja päädyin ylioppilasmatrikkelin apteekkarioppilaaseen Simon Stenbäck, joka oli Carl Fredrikin veli. Ja joka hukkui Tukholmassa vuonna 1797.
Sattuma.
Sursillien suvusta puheenollen, Lars Holmin hanke Sursill-suvun tietojen tarkentamiseksi ja täydentämiseksi on siirretty SSS:n brändin alle ja annettu Tiina Miettisen johdettavaksi. Melkoinen haaste hänellä ja ryhmällään edessä. (Jos innostutte lähettämään tietoja, niin lähdeviitteet mukaan!)
perjantai 11. kesäkuuta 2010
Naiskeksijä Joroisista
Sanomalehti Hämäläisen numerossa 18.11.1891 oli päällekkäin uutiset
Joroisista raportoitiin Hufvudstadsbladetiin (7.7.1893) paikallisen naisyhdistyksen toiminnasta. Puheenjohtajanaan Olga Forstén. Yhdistyksen kasvitarhanäyttelystä kertoi Savonlinna 18.9.1896. Suomen naisyhdistyksen kokouksessa Olga Forstén puhui lasten kasvatuksesta maaseutukodeissa (Suomalainen 12.1.1898) ja myöhemmin kansanopistoista (Uusi Suometar 5.4.1897).
Suur-Savossa 22.2.1907 julkaistussa ehdokaslistassa Olga Forstén oli nuorsuomalaisten valitsijayhdistyksessä Mikkelissä, Savonlinnassa, Joroisissa, Rantasalmella ja Kerimäellä. Keski-Savossa 14.03.1907 esitetyn kuvauksen perusteella:
Nainen teollisuuden alalla. Rouva Olga Forstén Joroisten Lehtoniemellä perusti viime toukokuussa nikkelöimistehtaan. Rouva F. hoitaa itse liikettä, jonka palweluksessa on toistaiseksi ainoastaan 5 naista. Tehtaassa kirkastetaan myöskin kullattuja ja hopeoittuja teoksia.Haiskahtaa tekstimainonnalta, mutta yritteliäitä naisia on ilo nostaa historiasta esille. Mutta en jaksa sentään selata yli 400 sivua Joroisten rippikirjaa 1890-1899, joka kyllä löytyisi SSHY:n jäsenpuolelta. Google ei tiennyt Olga Forsténista mitään. Joroisten paikallishistoria toivottavasti sentään? Sitä ei ole käsillä, joten jatketaan sanomalehtien parissa.
Nainen tehnyt keksinnön. Taskussa kannettavan metrimuuttokoneen on rouva Olga Forstén Joroisissa keksinyt. Numerot ovat painetut lujalle gummikankaalle, jonka voi helposti uudistaa, jos se kuluu tai muuten tahraantuu. Vanhat mitat on
painettu toiselle, uudet toiselle puolelle nauhaa, joka kulkee kahden telan poikki. Nämät pannaan liikkeeseen niiden päihin asetettujen pienten hammasrattaiden avulla siten, että väännetään koneen yläpuolella olevaa pientä nappia. Mainittuja koneita, jotka ovat tuskin 7 centimetrin pituisia ja 4 centimetrin levyisiä, on painettu sekä suomeksi että ruotsiksi.
Joroisista raportoitiin Hufvudstadsbladetiin (7.7.1893) paikallisen naisyhdistyksen toiminnasta. Puheenjohtajanaan Olga Forstén. Yhdistyksen kasvitarhanäyttelystä kertoi Savonlinna 18.9.1896. Suomen naisyhdistyksen kokouksessa Olga Forstén puhui lasten kasvatuksesta maaseutukodeissa (Suomalainen 12.1.1898) ja myöhemmin kansanopistoista (Uusi Suometar 5.4.1897).
Suur-Savossa 22.2.1907 julkaistussa ehdokaslistassa Olga Forstén oli nuorsuomalaisten valitsijayhdistyksessä Mikkelissä, Savonlinnassa, Joroisissa, Rantasalmella ja Kerimäellä. Keski-Savossa 14.03.1907 esitetyn kuvauksen perusteella:
Olga Forsten, naisehdokkaamme, on kansan alempia kerroksia koko ikänsä hellästi muistanut, uhraten aikansa, vaivansa ja työnsä kokonaan kansan eteen, hyväntekeväisyystoimissa y.m. Maatalousasioita on hän lämmöllä harrastanut ja sen eri haarain elvyttämisessä etunenässä kulkenut paikkakunnallaan. Naisasian innokas ajaja hän on ja ponnella tahtoo ajaa parannuksia siinä suhteessa. Kokemus uutterassa elämäntyössä hankittu on hänellä suuri.Ja tämän kirjoittamisen jälkeen yritin vielä hakua Lehtoniemi, jolla sain kiinni Wikipedian Lehtoniemen konepajasta ja tätä kautta Olga Forstenista, joka on jo nostettu historiasta (hyvin lähdeviittein!), vaikkei jostain syystä tullut Googlesta suoraan ulos.
Onnen-ratas
Kotuksen Varhaisnykysuomen korpukseen kuuluu H. E. Hornburgin Onnen-ratas eli yksi uusi ja lysti Arpa-Kirja. Se tuntui oudolta jo ajatellen kristillisen uskon hallitsemaa julkaisuajankohtaansa, mutta totisesti yllätyin kun Heidi Raatikaisen gradusta Yhteiskuntakritiikki ja kasvatuksellinen funktio H. E. Hornborgin v. 1818 faabelikokoelmassa selvisi, että tekijä oli satuja sittemmin sepittänyt pappismies.
Onnen-rattaan käyttöohjeen mukaan piti ensin valita yksi 50:stä kysymyksestä "ja ylösetsii sillä yhden Rattaan, joka samalla Umerolla merkitty on. Sitten viskataan Täärningilöillä ja ylöshaetaan viskaamisen luvun, samassa Rattaassa. Se Umero joka reunalla justiin tämän luvun yläpuolella seisoo, näytää yhden niistä pienistä harpoista eli Sirkkellöistä, jotka Planietloihin, konstellationeihin eli Kuvituksiin nimet rattaitten perästä seuravat. Sen alla, samassa harpassa, seisoo toinen Umero, joka näyttää kulla lehdellä Vastaus löyvettävä on, ja koska lehti on läpietsitty, näkyy Vastaus samain Umeroin tykönä, joka myös Täärningilöillä viskattiin."
Valitettavasti korpuksen versiossa on vain teksti ja arpomiseen tarvittavat kuvat puuttuvat. "Lystit" kysymykset, joihin 1820-luvulla kaivattiin vastausta olivat (ymmärrystä helpottaa hieman, kun muistaa, että "eli" = tai) :
Onnen-rattaan käyttöohjeen mukaan piti ensin valita yksi 50:stä kysymyksestä "ja ylösetsii sillä yhden Rattaan, joka samalla Umerolla merkitty on. Sitten viskataan Täärningilöillä ja ylöshaetaan viskaamisen luvun, samassa Rattaassa. Se Umero joka reunalla justiin tämän luvun yläpuolella seisoo, näytää yhden niistä pienistä harpoista eli Sirkkellöistä, jotka Planietloihin, konstellationeihin eli Kuvituksiin nimet rattaitten perästä seuravat. Sen alla, samassa harpassa, seisoo toinen Umero, joka näyttää kulla lehdellä Vastaus löyvettävä on, ja koska lehti on läpietsitty, näkyy Vastaus samain Umeroin tykönä, joka myös Täärningilöillä viskattiin."
Valitettavasti korpuksen versiossa on vain teksti ja arpomiseen tarvittavat kuvat puuttuvat. "Lystit" kysymykset, joihin 1820-luvulla kaivattiin vastausta olivat (ymmärrystä helpottaa hieman, kun muistaa, että "eli" = tai) :
1. Jos sinä sinun oikeuden käymisen asiasi voitat?
2. Jos se matkaanlähtenyt Ihminen tulee terveennä takasin?
3. Jos sinä sinun matkasi onnelisesti päätät?
4. Jos sinä sinun eteesotetun työs onnellisesti päätät?
5. Jos sinä tulet hyvästi vastaanotetuksi kuhungas matkustat?
6. Jos Lapsi on sinun eli ei?
7. Jos Tytty on neitoisuudessa eli ei?
8. Jos sinä kuolet köyhänä eli rikkaanna?
9. Jos se jonga päälle ajattelet on uskollinen eli ei?
10. Kuningas kauvan sinä viivyt, ennen kuins nait?
11. Kumpanen aviopuolisoista jälkeen toisen elää?
12. Mitä onnea yhdellä vastasyndyneellä Lapsella on?
13. Jos sinä olet onnellinen kosioitessas?
14. Jos saat kauvan elää ja tulet ijällisyydessäs onnelliseksi?
15. Mitä tekee ja ajattelee Morsian Sulhasens eli Ylkäns poisollessa?
16. Mitäs sinun unesi mahdais merkitä?
17. Jos se jotas ajattelet tapahtuu eli ei?
18. Jos se naimisen aikomus, josta puhutaan, tapahtuu väleen eli ei?
19. Jos Sulhanen eli Ylkä kuolee ennen kuin Morsian?
20. Jos sinä tulet kunniaan ja korotetaan, (yletään)?
21. Jos sinä saat Lapsia eli kuinga monta?
22. Jos sinä tulet naituksi eli ei?
23. Jos se jotas rakastat sinulle sitä samaa takasin tekee eli ei?
24. Jos sinä saat sen jotas sydämmestäs rakastat?
25. Mingänlaisen Vaimon sinä saat?
26. Jos se on sovelias, ettäs kosioitset sitä, joka sinun mieelssäs [!] on?
27. Kuinga monta Vaimoa on yhdelle suotu?
28. Kuinga monta Miestä on yhdelle suotu?
29. Mihin yksi on luonnostansa taipuva?
30. Jos sinä voitat pelissä?
31. Missä paikassa kuolet?
32. Mitä onnea nainen (waimo) saa miehens kanss?
33. Mikä Mies sinulle suotu on?
34. Kuitten Ihmisten tykönä yksi on parhain ylösotettu?
35. Jos sinun Ystäväs ovat sulle uskolliset?
36. Missä maan ilman osassa yksi tulee onnelliseksi?
37. Mikäs Lapsi siitä tulee, poika eli tytär?
38. Mingän kaltaisilla eläimillä eli Luondo kappaleilla sinulla paras onni on?
39. Mingännäkönen sinun tuleva Morsiames on?
40. Mingän muotoinen se mies on, jongas saat?
41. Millä laella sinä kaikkein vissimmästi taidat rikkaaksi tulla?
42. Mingänväriset vaattehet yhdelle parhain sopii?
43. Jos se mitä yksi nuorimies sinulle sanoo, on kaikesta sydämmestä puhuttu?
44. Jos sinun armaas on niin totuullinen, kuin sinä päälletarkoituksesta luulet?
45. Jos sinä voit itsiäs vissisti Neitsyen lupauksen päälle luottaa?
46. Kumpi on sinulle neuvollisempi että kosioita yhtä Neitsykäistä, eli yhtä Leskeä?
47. Mingän kalttainen sinun miehes juovuksissa olessa on?
48. Missä siveyden harjoituksissa yksi Neitsy on kaikkein täydellisempi?
49. Mitäs siitä pojasta tulee?
50. Jos hyvä ilma tulee, kuin sinä matkaan lähdet?
torstai 10. kesäkuuta 2010
Kankaanpäästä
SatakuntalaisSuvut-ryhmän jäsen Jaana Lehtilä laittoi viime viikolla ryhmän tiedostoihin Kankaanpään muuttaneet 1807-1846 excel-tiedostona. Tuskin saan Kankaanpäätä edes oikealle kohdalle karttaan, mutta pitihän tiedostoa sen verran tarkastella, että Kokemäeltä tulleet ja sinne muuttaneet tulivat tarkistettua. Mikä oli nopeasti tehty...
Kankaanpäästä Kokemäelle muuttivat 5.7.1809 sisarukset Isaac Andersson (s. 1791) ja Lena Caisa Andersdotter (s. 1794). Isaac Kankaanpään kirjauksen mukaan Kaurilaan (p.o. Kaurula) ja Lena Caisa Pumpulaan. Sisäänmuuttaneiden listaa ei ole Kokemäellä tuolle vuodelle ja rippikirjassa lapsukaisia ei kyseisissä kylissä näy, joten en pääse katsomaan kuinka helppoa heidän alkuperänsä selvittäminen olisi Kokemäeltä käsin. Myöhempien vaiheiden selvittely Kankaanpäästä lähtien selvästi haastavaa.
Toinen Kokemäelle tehty muutto on päiväyksellä 10.8.1841 renki Matts Johansson (s. 1812), vaimo Ester Thomasdotter (s. 1813) ja lapsi. Sisäänmuuttojen lista vuodelta 1841 on olemassa ja SSHY:n digitoimana näppärästi käytössä... perhettä ei vaan siitä löydy.
Kokemäeltä Kankaanpäähän muutaneita oli vain yhden perheen verran. Pehtori Jac. Joh. Mustelin (s. 1783), vaimo Ulrica Ruckman (s. 1782) ja poikansa Claes Christian (s. 31.10.1809) saapuivat 17.1.1811. Kokemäellä ei ole tuolle ajalle ulosmuuttaneiden listoja. Rippikirjaharavointiin ei löydy Hiskistä apua, sillä pojan kastetta ei sieltä löydy. Mahdollisesti asuneet Harjavallan puolella? (Josta kirkonkirjat tuhoutuneet kyseisiltä vuosilta.)
Ei ole siis suoraviivaista muuttojen jäljittäminen, sen paremmin puhtaaksi kirjoitetuilla kuin alkuperäisilläkään listoilla. Edes 1800-luvulla.
Kankaanpäästä Kokemäelle muuttivat 5.7.1809 sisarukset Isaac Andersson (s. 1791) ja Lena Caisa Andersdotter (s. 1794). Isaac Kankaanpään kirjauksen mukaan Kaurilaan (p.o. Kaurula) ja Lena Caisa Pumpulaan. Sisäänmuuttaneiden listaa ei ole Kokemäellä tuolle vuodelle ja rippikirjassa lapsukaisia ei kyseisissä kylissä näy, joten en pääse katsomaan kuinka helppoa heidän alkuperänsä selvittäminen olisi Kokemäeltä käsin. Myöhempien vaiheiden selvittely Kankaanpäästä lähtien selvästi haastavaa.
Toinen Kokemäelle tehty muutto on päiväyksellä 10.8.1841 renki Matts Johansson (s. 1812), vaimo Ester Thomasdotter (s. 1813) ja lapsi. Sisäänmuuttojen lista vuodelta 1841 on olemassa ja SSHY:n digitoimana näppärästi käytössä... perhettä ei vaan siitä löydy.
Kokemäeltä Kankaanpäähän muutaneita oli vain yhden perheen verran. Pehtori Jac. Joh. Mustelin (s. 1783), vaimo Ulrica Ruckman (s. 1782) ja poikansa Claes Christian (s. 31.10.1809) saapuivat 17.1.1811. Kokemäellä ei ole tuolle ajalle ulosmuuttaneiden listoja. Rippikirjaharavointiin ei löydy Hiskistä apua, sillä pojan kastetta ei sieltä löydy. Mahdollisesti asuneet Harjavallan puolella? (Josta kirkonkirjat tuhoutuneet kyseisiltä vuosilta.)
Ei ole siis suoraviivaista muuttojen jäljittäminen, sen paremmin puhtaaksi kirjoitetuilla kuin alkuperäisilläkään listoilla. Edes 1800-luvulla.
Partiomerkin suoritus
Randy Seaver laittoi jokin aikaa sitten blogiinsa amerikkalaisen partioliikkeen sukututkimus-suoritusmerkin vaateet. Hieman muokaten käännettynä alle. Itse jäisin kiinni aivan ensimmäiseen kohtaan...
- Selitä sanat sukututkimus, esivanhempi, jälkeläinen
- Toinen seuraavista
a) Tee aikajana omasta tai sukulaisen elämästä. Kirjoita sitten aikajanan perusteella lyhyt elämänkerta.
b) Pidä päiväkirjaa 6 viikkoa. Kirjoitettava vähintään kerran viikossa - Haastattele sukulainen tai perhetuttu.
- Tee seuraava
a) Nimeä 3 erilaista sukututkimuksen lähdettä ja selitä miten ne auttavat sinua sukupuusi tutkimisessa.
b) Hanki ainakin yksi sukututkimuksellinen asiakirja, joka todistaa sukupuuhusi liittyvästä tapahtumasta.
c) Kerro miten arvioit tiedon kohdassa 4b - Ota yhteyttä yhteen seuraavista. Kysy mitä sukututkimuksellisia palveluita, asiakirjoja tai toimintoja tarjoaa ja rapotoi vastaus
a) Sukututkimusyhdistys
b) Ammattisukututkija
c) Sukuyhdistys
d) Kirjasto tai arkisto, jossa sukututkimuksellista aineistoa - Tee sukupuu, jossa itsesi lisäksi ainakin kaksi sukupolvea
- Täytä perhetaulu omasta ja vanhempiesi perheistä.
- Tee seuraava:
a) Selitä miten tietokoneet ja internet ovat vaikuttaneet sukututkimukseen
b) Selitä miten valokuvaus (mukaanlukien mikrofilmaus) on vaikuttanut sukututkimukseen - Selosta mitä olet oppinut perheestäsi ja perheenjäsenistäsi sukututkimuksen kautta.
keskiviikko 9. kesäkuuta 2010
Lapsenmurhaaja Tammisaaressa 1761
Inrikes tidningar kertoi yllä olevalla uutisella 24.8.1761 Maria Mårtensdotterista, jonka tuomio lapsenmurhasta Tammisaaren raatihuoneenoikeudessa oli vahvistettu Turun kuninkaallisessa hovioikeudessa. Maria mestattiin kaulankatkaisulla ja poltettiin paalussa.Viime vuoden lopulla ilmestyneestä Mona Rautelinin väitöskirjasta En förutbestämd sanning : Barnamord och delaktighet i 1700-talets Finland belysta genom kön, kropp och social kontroll voi lukea lisää lapsenmurhasta syytettyjen kohtaloista. Kirjan sivulta 542 alkaa luettelo niistä 269:stä oikeustapauksesta vuosilta 1702-1807, joita Rautelin oli tutkimuksessa käyttänyt. Tuomio "Halshuggen och i båle bränd" näkyy useita kertoja. (En löydä Mariaa listasta.)
(Lisäys 23.6.2010) Kuopion lyseon digitoidusta aineistosta löytyy arkkiveisut
- Yxi Walitettawa Wirsi, koska Ihminen Helena Erikin tytär, Halikon pitäjästä. Ulwos Käwi Lapsen murhan tähden, sinä 11 päiwänä Marras Kuusa. Wuonna 1778. Turku, 1813.
- Murhellinen ero-wirsi, cosca pijca Paimion pitäjästä ja Lowen kylästä, Helena Jacobin tytär, joca lapsens murhan tähden, Paimion kircon nummella, parhan nuorudens ijän cucoistuxen ajalla mestattin, sinä 16 p. heinä.cuusa sisällä olewana wuonna, johonga hän itzensä nijncnin [po. nijncuin] catuwainen syndinen sydämmellisellä synnin tunnolla ja turwamisella Wapahtajan Jesuxen calliseen ansioon walmisti. Caikille suruttomille, prameille ja haurellista elämäkertaa harjoittawaisille waroituxexi. Sen wainajan oman anomisen jälken cocoonpandu Thomas Ragwaldin pojalda. Turku, 1820.
Arkistossa käyneitä
Kirsi raportoi vuonna 2006:
Eilen illalla oltiin Kansallisarkistossa tutustumassa, no, kansallisiin arkistoihin. Tarkemmin siis meidän lahjoitukseemme Suomen tutkijoille muutaman vuoden takaa. Ihan käsittämätön se lafka tuossa ihan ydinkeskustassa - ne "lukusaleissa" (huikean korkeat uusrenessanssia edustavat huoneet, joissa aikaisin materiaali keskiajalta) viihtyvät ihmishahmot vaikuttivat osaltaan myös hieman siltä, että ovat olleet läsnä arkiston perustamisesta lähtien. Sen verran oli valkoista tukkaa esillä.Caroliina 2009:
Käsittämätöntä on myös se, että nuo aikaisimmat kirjalliset matskut eli keskiaikaiset kirkonkirjat (tjtn) tulevat säilymään myös seuraavat 500 vuotta (jos luoja suo ja viskaalit sallii) - toisin kuin tänä päivänä kuulakärkikynällä kirjoitetut ja esim. muovitaskuihin säilötyt asiakirjat.
Think about that. Kyllä keskiajalla oli kaikki niimpaljo paremmin!
Eilen oltiin luovan kirjoittamisen ryhmän kanssa Helsingissä, ensin pyörittiin Kansallisarkistossa (Tutkittiin Annin kanssa vuosien 1927 ja 1928 pidätysarkistoja, ja ne oli tosi mielenkiintoisia. Sikana puukotuksia ja salakuljetusta (ja monta salaliittoa, isä ja poika salakuljettajina), sekä murtovarkauksia. VAIN YKSI SIVEYSRIKOS.), sen jälkeen tehtiin minuutin pituinen vierailu Yliopiston kirjastoon, ja sen jälkeen käytiin Otavan kirjapainossa.Sielunlintu 2007:
Tiedonhankintakurssi on pakollinen proseminaarin yhteydessä ja siinä nimensä mukaisesti käydään läpi, mistä historiantutkija voi löytää tietoa. Kerta toisensa jälkeen kurssi on yllättänyt. Mitä kaikkia elektronisia lehtiä netistä löytyykään! Tietokantoja! Vanhoja kirjoja ja sanomalehtiä digitaalisessa muodossa!
Netinpenkomisen lisäksi kävimme aiemmin viikolla Tampereen kaupunginarkistossa ja tänään siis Kansalliskirjastossa, Kansallisarkistossa sekä itse kävin vapaavalintaisena arkistona SKS:n tiloissa, mm. kansanrunousarkistossa! Siis voi luoja sitä vanhan tavaran määrää! Lakikirjoja! Lönnrotin muistiinpanoja! Paperia, paperia, vanhoja karttoja, kirjeitä ja päiväkirjoja!
Äiti, minusta tulee isona tutkija. Nämä vierailut ovat vain vahvistaneet sitä käsitystä. Mitä kaikkea materiaalia Suomesta löytyykään? Ja jos nämä Suomen arkistot, entä sitten ne Vatikaanin arkistot, mistä laitoksemme keskiaikatutkijat puhuvat silmät kiiluen? Toinen vahva ehdokas vapaavalintaiseksi arkistoksi oli antiikin ja keskiajan lähdemateriaali Helsingissä, mutta valitettavasti ehdin käydä vain yhden vapaavalintaisen. Ja olen täysin varma, että musta tulee Suomen historian tutkija. Minusta on tärkeä tietää omasta kulttuuristaan ja sen juurista.
Missä on se vanhojen käsialojen kurssi?! Tahdon sen nyt!
tiistai 8. kesäkuuta 2010
Raportti Santahaminasta
Ammattiliiton retki vei minut eilen Santahaminaan. En osannut jäädä oikealla pysäkillä pois, mutta sotapoliisin astuminen kyytiin kirkasti ajatukset vauhdikkaasti.
Ryhmäämme opasti neljän tunnin aikana kaksi opasta. Ensimmäinen aloitti selittämällä, että Santahaminan rakennuksia oli tehty olympialaisten (joita ei tullut) kisakyläksi ja otettu mallia kansallissosialistisen Saksan vastaavista. Näin joukossa myös ripaus symbolista koristelua.
Sitten hyppäys Krimin sotaan, jonka rannikkotykityksessä (? en enää muista yksityiskohtia) kuolleiden 63 merisotilaan hautamerkiksi oli pykätty alla näkyvä kartio. Lähistöllä on ainakin kolmen aikakauden hautoja. Muutamia vuosia sitten oli vesiputkea (?) kaivettaessa löytynyt 1700-luvun ruumiita, jotka olivat ajoitettavissa vaatteista ja koruista.
Santahamina on ollut suljettu saari 1820-luvulta alkaen. Venäläiskaudella sen käytöstä ei ollut pysyvää päätöstä. Tai ainakin tällaisen johtopäätöksen voi vetää siitä, että vasta 1900-luvun puolella puisia rakennuksia alettiin korvata tiilisillä ja saari sai ortodoksisen kirkon vasta 1908.
Viaporin kapinan muistomerkki näyttää tältä:
Se on ainoa kapinan muistomerkki ja oppaan mukaan japanilaiset olisivat innolla tulossa katsomaan sitä. Opas selosti myös kapinan vaiheita, mutta neljännen saaren nimen jälkeen putosin kärryiltä. Muistiinpanojeni mukaan muistomerkki on pystytetty kapinallisten tappamien muistoksi ja ilmeisesti kukaan ei ole saanut aikaiseksi muistomerkkiä kapinallisille, joita kuoli 600-800 ja 900 otettiin vangiksi.
Opas vaihtui punavankien hautausmaalla. Tuntui ripauksen kummalliselta kuunnella a.o. opastusta univormuun pukeutuneelta upseerilta, joka välttämättä halusi kutsua 1918 tapahtumia Vapaussodaksi.
Santahaminan leiriltä miesvangit marssitettiin Tammisaareen ja saaren leiri oli sen jälkeen pääasiassa naisille. Hautausmaalle tuotiin ruumiita myös muilta leireiltä, kuten Suomenlinnasta, jossa ei hautausmahdollisuuksia ole.
Haudat ovat muistomerkin takaisessa metsässä. Arkkuja sijoitettiin ensin olemassa olleisiin juoksuhautoihin ja näiden loputtua kaivettiin lisää. Oppaamme mukaan hautarivit erottuvat ennen kasvillisuuden heräämistä painautumana. Lisäksi hän oli kaverinsa ja metallinpaljastimen kanssa todennut arkkujen naularivit. Hautauksista on olemassa suhteellisen hyvät muistiinpanot ja Arkistolaitoksen sivuilta löytyy Santahaminaan vuonna 1918-19 haudattujen Suomenlinnan ja Mjölön vankileireissä kuolleiden luettelo.
Keskellä kasarmialuetta oli toinenkin kivikartio. Kakkosoppaamme kertoi tämän olevan kopio Kivennavalle jääneestä (ja Neuvostoliiton aikana tuhotusta) Joutselän taistelun muistomerkistä. Facebookissa on Nuijasodan veteraanien kiittäminen suosittua mutta sotaväessä muistellaan vielä vanhempia: Joutselän taistelu käytiin vuonna 1555. (Verkosta löytyy sivu, jossa todetaan "Kaikki vähänkin historiaa lukeneet tietävät mikä oli Joutselän taistelu". En siis ole lukenut vielä vähänkään historiaa.)
Takaisin vuoteen 1918. Lähestyimme punavankien leirin rakennuksia ja oppaamme esitteli paikalla otettua valokuvaa, jossa vankien lisäksi näkyi mies, joka toisissa valokuvissa johtaa teloituksia. Häntä ei ole tunnistettu.
Tietä vähän matkaa jatkettuamme ohitimme leirin juuresvaraston. Oppaamme kertoi olleensa vuonna 2008 opastamassa vankileiriseminaain yhteydessä kiertokäyntiä. Juuresvaraston kohdalla oli vanha nainen halunnut pysähtyä ja kertoa muistoistaan. Hän oli ollut leirillä.
Kepeämpiin aiheisiin. Alueen historiaan selvästi syvällisesti perehtynyt opasupseeri kertoi löytäneensä tiilirakennusten seinistä varsin vanhoja (esimerkiksi vuosilta 1911, 1941) lyijykynämerkintöjä. Alla olevat ovat raaputuksia, jotka kuvasin siksi, että tarttuivat kännykän kameraan ja olivat satakuntalaisia.
Pieni mökki metsän keskellä oli puucee. Koen oppineeni rajallisesta historian harrastuksestani edes jotain, sillä tajusin savupiipun tarkoittavan, että se oli lämmitetty. Kuului komendantille, jonka asuinkämppä ei ollut kovin hyvässä kunnossa:
Neljässä tunnissa meille kerrottiin paljon muutakin. Oli Suomen vanhin betonielementtirakennus, Helsingin vanhin pelto, ilmavoimien historiaa, kummitus. Ja kasveja, lintuja, sudenkorentoja. Sekä laiturilta hieno näköala Helsingin torneihin (Suomenlinnan kirkko, Agricolan kirkko, Johanneksen kirkko, Tuomiokirkko ja Uspenskin katedraali, jonka tiilet muuten tehtiin Santahaminassa), joka ei tarttunut puhelimen kameraan. Mutta saarimaisema 90 astetta vasempaan näytti tältä:
Hyvä retki ja sää suosi. Hyttysiäkin riitti jokaiselle osallistujalle.
Ryhmäämme opasti neljän tunnin aikana kaksi opasta. Ensimmäinen aloitti selittämällä, että Santahaminan rakennuksia oli tehty olympialaisten (joita ei tullut) kisakyläksi ja otettu mallia kansallissosialistisen Saksan vastaavista. Näin joukossa myös ripaus symbolista koristelua.
Sitten hyppäys Krimin sotaan, jonka rannikkotykityksessä (? en enää muista yksityiskohtia) kuolleiden 63 merisotilaan hautamerkiksi oli pykätty alla näkyvä kartio. Lähistöllä on ainakin kolmen aikakauden hautoja. Muutamia vuosia sitten oli vesiputkea (?) kaivettaessa löytynyt 1700-luvun ruumiita, jotka olivat ajoitettavissa vaatteista ja koruista.
Santahamina on ollut suljettu saari 1820-luvulta alkaen. Venäläiskaudella sen käytöstä ei ollut pysyvää päätöstä. Tai ainakin tällaisen johtopäätöksen voi vetää siitä, että vasta 1900-luvun puolella puisia rakennuksia alettiin korvata tiilisillä ja saari sai ortodoksisen kirkon vasta 1908.Viaporin kapinan muistomerkki näyttää tältä:
Se on ainoa kapinan muistomerkki ja oppaan mukaan japanilaiset olisivat innolla tulossa katsomaan sitä. Opas selosti myös kapinan vaiheita, mutta neljännen saaren nimen jälkeen putosin kärryiltä. Muistiinpanojeni mukaan muistomerkki on pystytetty kapinallisten tappamien muistoksi ja ilmeisesti kukaan ei ole saanut aikaiseksi muistomerkkiä kapinallisille, joita kuoli 600-800 ja 900 otettiin vangiksi.Opas vaihtui punavankien hautausmaalla. Tuntui ripauksen kummalliselta kuunnella a.o. opastusta univormuun pukeutuneelta upseerilta, joka välttämättä halusi kutsua 1918 tapahtumia Vapaussodaksi.
Santahaminan leiriltä miesvangit marssitettiin Tammisaareen ja saaren leiri oli sen jälkeen pääasiassa naisille. Hautausmaalle tuotiin ruumiita myös muilta leireiltä, kuten Suomenlinnasta, jossa ei hautausmahdollisuuksia ole.Haudat ovat muistomerkin takaisessa metsässä. Arkkuja sijoitettiin ensin olemassa olleisiin juoksuhautoihin ja näiden loputtua kaivettiin lisää. Oppaamme mukaan hautarivit erottuvat ennen kasvillisuuden heräämistä painautumana. Lisäksi hän oli kaverinsa ja metallinpaljastimen kanssa todennut arkkujen naularivit. Hautauksista on olemassa suhteellisen hyvät muistiinpanot ja Arkistolaitoksen sivuilta löytyy Santahaminaan vuonna 1918-19 haudattujen Suomenlinnan ja Mjölön vankileireissä kuolleiden luettelo.
Keskellä kasarmialuetta oli toinenkin kivikartio. Kakkosoppaamme kertoi tämän olevan kopio Kivennavalle jääneestä (ja Neuvostoliiton aikana tuhotusta) Joutselän taistelun muistomerkistä. Facebookissa on Nuijasodan veteraanien kiittäminen suosittua mutta sotaväessä muistellaan vielä vanhempia: Joutselän taistelu käytiin vuonna 1555. (Verkosta löytyy sivu, jossa todetaan "Kaikki vähänkin historiaa lukeneet tietävät mikä oli Joutselän taistelu". En siis ole lukenut vielä vähänkään historiaa.)
Takaisin vuoteen 1918. Lähestyimme punavankien leirin rakennuksia ja oppaamme esitteli paikalla otettua valokuvaa, jossa vankien lisäksi näkyi mies, joka toisissa valokuvissa johtaa teloituksia. Häntä ei ole tunnistettu.Tietä vähän matkaa jatkettuamme ohitimme leirin juuresvaraston. Oppaamme kertoi olleensa vuonna 2008 opastamassa vankileiriseminaain yhteydessä kiertokäyntiä. Juuresvaraston kohdalla oli vanha nainen halunnut pysähtyä ja kertoa muistoistaan. Hän oli ollut leirillä.
Kepeämpiin aiheisiin. Alueen historiaan selvästi syvällisesti perehtynyt opasupseeri kertoi löytäneensä tiilirakennusten seinistä varsin vanhoja (esimerkiksi vuosilta 1911, 1941) lyijykynämerkintöjä. Alla olevat ovat raaputuksia, jotka kuvasin siksi, että tarttuivat kännykän kameraan ja olivat satakuntalaisia.
Pieni mökki metsän keskellä oli puucee. Koen oppineeni rajallisesta historian harrastuksestani edes jotain, sillä tajusin savupiipun tarkoittavan, että se oli lämmitetty. Kuului komendantille, jonka asuinkämppä ei ollut kovin hyvässä kunnossa:
Neljässä tunnissa meille kerrottiin paljon muutakin. Oli Suomen vanhin betonielementtirakennus, Helsingin vanhin pelto, ilmavoimien historiaa, kummitus. Ja kasveja, lintuja, sudenkorentoja. Sekä laiturilta hieno näköala Helsingin torneihin (Suomenlinnan kirkko, Agricolan kirkko, Johanneksen kirkko, Tuomiokirkko ja Uspenskin katedraali, jonka tiilet muuten tehtiin Santahaminassa), joka ei tarttunut puhelimen kameraan. Mutta saarimaisema 90 astetta vasempaan näytti tältä:
Hyvä retki ja sää suosi. Hyttysiäkin riitti jokaiselle osallistujalle.
Tavaraa, jota ei kaivattu
Reija Satokangas raportoi blogissaan arkistokäynnistä:
...1800-luvun tullausluetteloita lukiessa. On oikeastaan ihme, kuinka paljon herkkuja Ouluun ja Kemiin on jo 1880-luvulla Pietarista tuotu. Ja viinejä. Rheinin viintä. Körsbärsvin. Bourgognen viiniä jne. Ja mausteita. Fenkolia, pippuria, timjamia jne. Ja sitten jäin miettimään, mitä on ultra marine. Sitäkin oli tuotu, suunnilleen yhtä painava (siis kevyt) paketti kuin mausteita. Mitä se on? Asiakirjat ovat ruotsinkielisiä, ja etsin arkiston vanhoista sanakirjoistakin mitä ultra marine on?Mieleen juolahti tarkistaa ajan sanomalehdet ja hyödyllisen tiedon sijaan osuin Uudessa Suomettaressa 31.01.1879 julkaistuun listaan lähetyksiä, jotka olivat jääneet Valtionrautateiden käsiin. Monipuolista oli rautateillä kuljetettu tavara tämän perusteella. Tulivatkohan vastaanottajat koskaan noutamaan?
A. Lingren, 1 loota kiviäOlikohan luurankoja lähetetty kansatieteen tutkija Europaeukselle?
Wilin, 1 läkkikannu öljyä
Vippeläinen, 1 tynnyri Norjan silliä
Pojasnitsin, 1 paketti hiivaa
Ministere imperiale de la marine, 1 loota miekkoja
Hakulin, 1 kolli laattia-mattoja
148 Kaspialaisen rykmentin Komendöri, 1 kolli vaatteita
Pulkkinen, 2 niinimattoa roskarautaa
Jefimoff, 2 lootaa lampunlasia
Andrejeff, 1 puuastia
Mayerle 1 niinimatto tehdastavaroita
Petterson, 1 arkku vaatteita
Aleksandrovitsch 1 kolli sarkaa
Sarin, 1 kolli vaatteita
Sundqvist. 5 kollia sekatavaraa
Mannchog, 1 tynnyri tököttiä
Andersson, 7 kollia sekatavaraa
Kahari, 2 kollia paperia
Willandt 1 kolli hiivaa
Simon Johansson 1 säkki kaikenlaista
Carl Friman, 1 kolli pellavia
Lönneström 1 kolli vaatteita
Karlsson 1 pesuamme
Laitinen 1 kolli voita
Nokia 1 kolli puupahvia
Europaeus 5 kollia luurankoja
W Ramsay 1 tyhjä astia
tuntematon, 1 kolli petroleumia, merkitty O. L.
E. Cajander 1 kolli nuoraa
Smirnoff 2 kollia tyhjiä pyttyjä
Hänninen 1 kolli vaatteita
Wilsson 1 kolli vaatteita
Andersson 1 kolli vaatteita
Masilitoff, 1 kolli sekatavaraa
tuntematon, 1 kolli nuoraa, merkitty K. A. L
tuntematon, 1 masto, merk. M. L.
Dubinin, 3 kollia paperia
tuntematon, 1 kolli tinanappia, merkitty A.T.
maanantai 7. kesäkuuta 2010
Historiafaktoja lapsille
Hesari esitteli 25.5.2010 sivullisen lasten tietokirjoja lyhyillä kuvauksilla. Maarit Malmbergin kirjoittaman ja Jouni Koposen kuvittaman kirjan Aapeli ja sotaveteraani Reino kohdalle oli merkitty leima "harvinainen aihe". Aihe, joka kiinnosti minua ja lainasin kirjan kirjastosta.Malmberg oli onnistunut alle kahdellakymmenellä (ja lyhyellä) tekstisivulla kertomaan varsin monta asiaa viime sodista. Säilyttäen rauhallisen tunnelman, jossa ei ollut mitään pelottavaa. Kuolema mainitaan, tappamista ei. Veteraani Reino oli lääkintäryhmässä.
Kirja sopinee alempien koululuokkien kävijöille, lukemaan oppineille. Samanikäisille lienee suunnattu Marjus Majaluoman Yhdekän porilaista, joka oli kirjastosta samaan aikaan lainassa.
Majaluoman kirja oli tehty osaksi Porin 450-juhlia. Aikakoneella huristetaan jääkaudelta 1800-luvulle poimien otsikon mukaisesti 9 ajankohtaa tarkasteluun. Liikkeellä olevat päähenkilöt olivat lapsia, mutta kirja oli tasapuolisesti kaikkien porilaisten historiaa, ei ainoastaan lasten.
Kuvituksessa oli myös huumoria, eikä sitä oltu tarkoitettu tarkaksi historian kuvaukseksi. Vuoden 1650 kaupungin talot eivät näyttäneet kovin suomalaisilta ja vuoden 1852 jälkeisestä kuoppakaupungista kannattaa lukea faktaa Piritta Frigrenin gradusta ”Kaupungin wierustalla”: Porin kaupungin rajojen ulkopuolella asuneiden kaupunkilaisuus ja alueen aikalaisulottuvuudet 1852–1864.
Sivujen alareunan pienet faktalaatikot oli kevennetty pilapiirroksilla. Jääkauden kohdalla "Jääkaude tikettei"-tiskiltä tullaan kysymään "Pääseeks täst Porii?" ja saadaan vastaukseksi "Ai Porrii vai? Ei pääs. Eikä Raumallekkaa. Kaikki o ny yht lyttylää vaa!"
Sukututkimisesta ja -hutkimisesta
Henkilökohtainen näkemykseni:
Pahimman sortin sukuhutkimista on kopioida omaksi "tutkimuksekseen" tietoja toisten tutkimuksista (voivat olla verkossa, painettuja tai muuten käytettävissä) välittämättä ollenkaan ao. tutkimusten laadusta. Aikaa pahaa hutkimista on myös laatutarkastuksen jälkeinen suora kopiointi. Astetta parempi tilanne, jos tallentaa rehellisesti jokaiseen kohtaan muistiin mistä on tiedot ottanut.
Suomalaisen sukupuun rakentaminen Hiskin (tai IGIn tai mustien kirjojen) tietojen varaan on hutkimista. Se voi olla hyödyllistä ja hauskaa hutkimista, mutta ellei henkilösuhteita tarkista rippikirjasta tai muista lähteistä (jos rippikirjoja ei ole käytettävissä) kysymys ei ole sukututkimuksesta.
(Blogia seuranneet huomannevat tässä vaiheessa, että täällä tekemäni pikaselvitykset ovat luokiteltavissa hutkimukseksi. Minkä olen kyllä usein itse todennutkin. Ja pääsääntöisesti selostanut tietolähteeni.)
Pitääkö jokainen historiakirjan tieto tarkistaa alkuperäisestä on ratkaisematon kysymys. Se voi olla erittäin hyödyllistä (annoin äskettäin täällä asiasta esimerkin), mutta oma kärsivällisyyteni ei moiseen riitä. Aiheesta käytiin joskus keskustelua, jossa käytännöllinen neuvo oli tarkistaa ne tiedot, joissa Hiski/IGI/mustat kirjat ja rippikirja eroavat.
Mistä sukututkimuksen sitten tunnistaa? Lähdeviitteistä, on minun vastaukseni. Jollei niitä ole, kyseessä on hutkimus. Jos lähdeviitteet ovat paikallaan ja sisältävät myös alkuperäislähteitä, kyseessä on todennäköisesti sukututkimus.
Kuinka paljon ja mitä lähteitä pitäisi käyttää? Se on tutkijan itse määriteltävä ja riippuu myös tutkimuskohteesta. (Lähteiden valinta on osa tutkimusta!) En allekirjoita lausetta "sukututkimus alkaa kun rippikirjat loppuvat". Mutta oma ohjeeni on "jokainen henkilö on seurattava rippikrijojen läpi niin kauan kuin niitä riittää". Ja kun rippikirjat loppuvat ajan tai sisällön osalta, niin siirrytään muihin lähteisiin. Mitä alkuperäisempiin, sitä parempi.
Pahimman sortin sukuhutkimista on kopioida omaksi "tutkimuksekseen" tietoja toisten tutkimuksista (voivat olla verkossa, painettuja tai muuten käytettävissä) välittämättä ollenkaan ao. tutkimusten laadusta. Aikaa pahaa hutkimista on myös laatutarkastuksen jälkeinen suora kopiointi. Astetta parempi tilanne, jos tallentaa rehellisesti jokaiseen kohtaan muistiin mistä on tiedot ottanut.
Suomalaisen sukupuun rakentaminen Hiskin (tai IGIn tai mustien kirjojen) tietojen varaan on hutkimista. Se voi olla hyödyllistä ja hauskaa hutkimista, mutta ellei henkilösuhteita tarkista rippikirjasta tai muista lähteistä (jos rippikirjoja ei ole käytettävissä) kysymys ei ole sukututkimuksesta.
(Blogia seuranneet huomannevat tässä vaiheessa, että täällä tekemäni pikaselvitykset ovat luokiteltavissa hutkimukseksi. Minkä olen kyllä usein itse todennutkin. Ja pääsääntöisesti selostanut tietolähteeni.)
Pitääkö jokainen historiakirjan tieto tarkistaa alkuperäisestä on ratkaisematon kysymys. Se voi olla erittäin hyödyllistä (annoin äskettäin täällä asiasta esimerkin), mutta oma kärsivällisyyteni ei moiseen riitä. Aiheesta käytiin joskus keskustelua, jossa käytännöllinen neuvo oli tarkistaa ne tiedot, joissa Hiski/IGI/mustat kirjat ja rippikirja eroavat.
Mistä sukututkimuksen sitten tunnistaa? Lähdeviitteistä, on minun vastaukseni. Jollei niitä ole, kyseessä on hutkimus. Jos lähdeviitteet ovat paikallaan ja sisältävät myös alkuperäislähteitä, kyseessä on todennäköisesti sukututkimus.
Kuinka paljon ja mitä lähteitä pitäisi käyttää? Se on tutkijan itse määriteltävä ja riippuu myös tutkimuskohteesta. (Lähteiden valinta on osa tutkimusta!) En allekirjoita lausetta "sukututkimus alkaa kun rippikirjat loppuvat". Mutta oma ohjeeni on "jokainen henkilö on seurattava rippikrijojen läpi niin kauan kuin niitä riittää". Ja kun rippikirjat loppuvat ajan tai sisällön osalta, niin siirrytään muihin lähteisiin. Mitä alkuperäisempiin, sitä parempi.
sunnuntai 6. kesäkuuta 2010
Poimittua
Vitsailin/vinoilin matkaraportissani kuppikivien tulkinnasta. Kansanperinne-blogista selvisi, että niitä on yritetty tulkita myös kirjoituksena. Asia-asiaa arkeologiasta on Kalmistopiirin (Turun yliopiston arkeologian opiskelijoiden hauta-aiheinen opintopiiri) blogissa.
Anu Lahtinen oli ollut Kaikella on paikkansa -kirjan julkaisutilaisuudessa ja summeerasi tyylikkäästi: "Hyvä paikallishistoria voi olla paikallisten asukkaiden kokoama muistelmateos, tai se voi olla tieteellinen tutkimustyö, se voi tarjota runsaan määrän detaljeja tai keskittyä suuriin linjoihin tai tiettyyn teemaan. Tärkeintä on, että joku kokee sen omakseen. Hienoa on, jos monet kokevat sen hyödylliseksi ja kiinnostavaksi."
Kotioppijat-blogissa oli havainnoitu, että koulussa historian opetus alkaa maailmanhistoriassa kivikaudesta ja Suomen historia viimeisen jääkauden loppupuoliskolta. Aika ennen kivikautta esiintyy kyllä jossain historian kirjassa, mutta myös elämänkatsomusopissa. Evoluutio taas käsitellään ylä-asteen biologiassa. Blogin pitäjä kaipaisi yhtenäisempiä kokonaisuuksia.
Arleena mietiskeli vuoden 1918 almanakan ääressä.
Maija Tuomaalan parin vuoden takaisessa tekstissä mietteitä sukulaisista ja sisällissodan tapahtumista sekä niiden muistamisesta ja kertomisesta.
Ina oli lukenut Panu Rajalan kirjoittaman Aila Meriluodon elämäkerran.
Timo Forsten raportoi taannoisilta Jyväskylän arkistopäiviltä.
Nimimerkki Von Qlippoth oli kiertänyt Helsingin kummitustaloja. Nimimerkki kmsu Kokemäen ulkomuseota.
Bloggaava pastori Ansku tehnyt retken juurilleen ja käynyt Tervajärven talomuseossa Ärväänniemellä.
Mari-Anne Dahlström oli tyytyväinen savolaisiin sukulöytöihinsä.
Antti Ronkainen oli Paavo Lipposen tekstin äärellä miettinyt Mitä Suomen historiasta tulee tietää?
Ylen historiauutisissa oli vaihteksi muuta kuin esihistoriaa: Suomi-kuvan luomisessa käytettiin myös tiedettä, teknologiaa ja luontoa
Anu Lahtinen oli ollut Kaikella on paikkansa -kirjan julkaisutilaisuudessa ja summeerasi tyylikkäästi: "Hyvä paikallishistoria voi olla paikallisten asukkaiden kokoama muistelmateos, tai se voi olla tieteellinen tutkimustyö, se voi tarjota runsaan määrän detaljeja tai keskittyä suuriin linjoihin tai tiettyyn teemaan. Tärkeintä on, että joku kokee sen omakseen. Hienoa on, jos monet kokevat sen hyödylliseksi ja kiinnostavaksi."
Kotioppijat-blogissa oli havainnoitu, että koulussa historian opetus alkaa maailmanhistoriassa kivikaudesta ja Suomen historia viimeisen jääkauden loppupuoliskolta. Aika ennen kivikautta esiintyy kyllä jossain historian kirjassa, mutta myös elämänkatsomusopissa. Evoluutio taas käsitellään ylä-asteen biologiassa. Blogin pitäjä kaipaisi yhtenäisempiä kokonaisuuksia.
Arleena mietiskeli vuoden 1918 almanakan ääressä.
Maija Tuomaalan parin vuoden takaisessa tekstissä mietteitä sukulaisista ja sisällissodan tapahtumista sekä niiden muistamisesta ja kertomisesta.
Ina oli lukenut Panu Rajalan kirjoittaman Aila Meriluodon elämäkerran.
Timo Forsten raportoi taannoisilta Jyväskylän arkistopäiviltä.
Nimimerkki Von Qlippoth oli kiertänyt Helsingin kummitustaloja. Nimimerkki kmsu Kokemäen ulkomuseota.
Bloggaava pastori Ansku tehnyt retken juurilleen ja käynyt Tervajärven talomuseossa Ärväänniemellä.
Mari-Anne Dahlström oli tyytyväinen savolaisiin sukulöytöihinsä.
Antti Ronkainen oli Paavo Lipposen tekstin äärellä miettinyt Mitä Suomen historiasta tulee tietää?
Ylen historiauutisissa oli vaihteksi muuta kuin esihistoriaa: Suomi-kuvan luomisessa käytettiin myös tiedettä, teknologiaa ja luontoa
Sunnuntaiksi Suomesta kuvia
Näkymät Helsingin Esplanadilta ja Pohjoisrannan Liisantorilta ovat kirjasta Vuer af Helsingfors år 1838 / stentryck af F. Tengström
Kuvia Helsingistä vuonna 1968 on katsottavana 4.6.-5.9.2010 Virka-gallerian näyttelyssä ja myös verkossa. Niissä maisemissa ja tunnelmissa vanhempani kohtasivat ja tänään he viettävät 40:ttä hääpäiväänsä. Onnittelut Kokemäelle!
Kuvia Helsingistä vuonna 1968 on katsottavana 4.6.-5.9.2010 Virka-gallerian näyttelyssä ja myös verkossa. Niissä maisemissa ja tunnelmissa vanhempani kohtasivat ja tänään he viettävät 40:ttä hääpäiväänsä. Onnittelut Kokemäelle!