perjantai 11. kesäkuuta 2010

Onnen-ratas

Kotuksen Varhaisnykysuomen korpukseen kuuluu H. E. Hornburgin Onnen-ratas eli yksi uusi ja lysti Arpa-Kirja. Se tuntui oudolta jo ajatellen kristillisen uskon hallitsemaa julkaisuajankohtaansa, mutta totisesti yllätyin kun Heidi Raatikaisen gradusta Yhteiskuntakritiikki ja kasvatuksellinen funktio H. E. Hornborgin v. 1818 faabelikokoelmassa selvisi, että tekijä oli satuja sittemmin sepittänyt pappismies.

Onnen-rattaan käyttöohjeen mukaan piti ensin valita yksi 50:stä kysymyksestä "ja ylösetsii sillä yhden Rattaan, joka samalla Umerolla merkitty on. Sitten viskataan Täärningilöillä ja ylöshaetaan viskaamisen luvun, samassa Rattaassa. Se Umero joka reunalla justiin tämän luvun yläpuolella seisoo, näytää yhden niistä pienistä harpoista eli Sirkkellöistä, jotka Planietloihin, konstellationeihin eli Kuvituksiin nimet rattaitten perästä seuravat. Sen alla, samassa harpassa, seisoo toinen Umero, joka näyttää kulla lehdellä Vastaus löyvettävä on, ja koska lehti on läpietsitty, näkyy Vastaus samain Umeroin tykönä, joka myös Täärningilöillä viskattiin."

Valitettavasti korpuksen versiossa on vain teksti ja arpomiseen tarvittavat kuvat puuttuvat. "Lystit" kysymykset, joihin 1820-luvulla kaivattiin vastausta olivat (ymmärrystä helpottaa hieman, kun muistaa, että "eli" = tai) :
1. Jos sinä sinun oikeuden käymisen asiasi voitat?
2. Jos se matkaanlähtenyt Ihminen tulee terveennä takasin?
3. Jos sinä sinun matkasi onnelisesti päätät?
4. Jos sinä sinun eteesotetun työs onnellisesti päätät?
5. Jos sinä tulet hyvästi vastaanotetuksi kuhungas matkustat?
6. Jos Lapsi on sinun eli ei?
7. Jos Tytty on neitoisuudessa eli ei?
8. Jos sinä kuolet köyhänä eli rikkaanna?
9. Jos se jonga päälle ajattelet on uskollinen eli ei?
10. Kuningas kauvan sinä viivyt, ennen kuins nait?
11. Kumpanen aviopuolisoista jälkeen toisen elää?
12. Mitä onnea yhdellä vastasyndyneellä Lapsella on?
13. Jos sinä olet onnellinen kosioitessas?
14. Jos saat kauvan elää ja tulet ijällisyydessäs onnelliseksi?
15. Mitä tekee ja ajattelee Morsian Sulhasens eli Ylkäns poisollessa?
16. Mitäs sinun unesi mahdais merkitä?
17. Jos se jotas ajattelet tapahtuu eli ei?
18. Jos se naimisen aikomus, josta puhutaan, tapahtuu väleen eli ei?
19. Jos Sulhanen eli Ylkä kuolee ennen kuin Morsian?
20. Jos sinä tulet kunniaan ja korotetaan, (yletään)?
21. Jos sinä saat Lapsia eli kuinga monta?
22. Jos sinä tulet naituksi eli ei?
23. Jos se jotas rakastat sinulle sitä samaa takasin tekee eli ei?
24. Jos sinä saat sen jotas sydämmestäs rakastat?
25. Mingänlaisen Vaimon sinä saat?
26. Jos se on sovelias, ettäs kosioitset sitä, joka sinun mieelssäs [!] on?
27. Kuinga monta Vaimoa on yhdelle suotu?
28. Kuinga monta Miestä on yhdelle suotu?
29. Mihin yksi on luonnostansa taipuva?
30. Jos sinä voitat pelissä?
31. Missä paikassa kuolet?
32. Mitä onnea nainen (waimo) saa miehens kanss?
33. Mikä Mies sinulle suotu on?
34. Kuitten Ihmisten tykönä yksi on parhain ylösotettu?
35. Jos sinun Ystäväs ovat sulle uskolliset?
36. Missä maan ilman osassa yksi tulee onnelliseksi?
37. Mikäs Lapsi siitä tulee, poika eli tytär?
38. Mingän kaltaisilla eläimillä eli Luondo kappaleilla sinulla paras onni on?
39. Mingännäkönen sinun tuleva Morsiames on?
40. Mingän muotoinen se mies on, jongas saat?
41. Millä laella sinä kaikkein vissimmästi taidat rikkaaksi tulla?
42. Mingänväriset vaattehet yhdelle parhain sopii?
43. Jos se mitä yksi nuorimies sinulle sanoo, on kaikesta sydämmestä puhuttu?
44. Jos sinun armaas on niin totuullinen, kuin sinä päälletarkoituksesta luulet?
45. Jos sinä voit itsiäs vissisti Neitsyen lupauksen päälle luottaa?
46. Kumpi on sinulle neuvollisempi että kosioita yhtä Neitsykäistä, eli yhtä Leskeä?
47. Mingän kalttainen sinun miehes juovuksissa olessa on?
48. Missä siveyden harjoituksissa yksi Neitsy on kaikkein täydellisempi?
49. Mitäs siitä pojasta tulee?
50. Jos hyvä ilma tulee, kuin sinä matkaan lähdet?

1 kommentti: