"Tuosta pojasta tulee karvari"

Suomen nahkalehteen 17/1924 on tallentunut Salossa 3.11.1874 syntyneen Uljas Leander Lehtisen ammatinvalintatarina.

Poikana ollessani kuulin vanhempien ihmisten usein sanovan: "tuosta pojasta tulee karvari". Olin silloin vähän jänterämmän näköinen, ja karvarin tuli sellaisen olla.  

Kotini (urkuri-lukkari Uskelan Salossa), oli päättänyt tehdä pojasta maanviljelijän, koulussa taas arveltiin puuseppää. Luontaiset taipumukset veivätkin siihen, että kodissa ryhdyin tätä työtä harrastamaan. Oltuani verstaineni jo siinä kunnossa, että uskalsin ryhtyä mihin vaan, päätin kuitenkin saada ammattimestarin sanan kyvystäni todistuksen muodossa. Turkulainen puuseppämestari Lindqvist (kuollut), jolle asiani ilmaisin samalla tarjoutuen 1/2 vuotta ilmaiseksi hänelle työskentelemään tuosta lausunnosta ehdolla, että saan vaan arvokkaampia töitä tehdä, kehotti nuorikon ryhtymään 3:si vuodeksi oppiin à 25 mk. vuosipalkalla ja asunto verstaassa höylänlastuilla, kuten ajan tapa oli. 

Tästä suuttuneena päätin koko alan jättää. Harmissani katua astellessa tuli vastaani lapsuustoverini, joka oli opissa Ahlroth & C:olla ja hän kehoitti minun nyt rupeamaan karvariksi. Muistin, että sellaista oli ennustettu ja nytpä lähdin Ahlrothiin. Olin 20 1/2 vuotias. Jo tunnin sisällä olin kiedottuna (haarniskoituna) sänkiäisnahka "förkeliin" ja suuriin saappaisiin, joihin täytteeksi meni paitsi sukkia, pari kahvisäkkiä. Tällaisena olin niin kankea, etten aluksi tahtonut päästä kävelemäänkään. 

Että oppiaika 3 vuotta pian kuluisi, ryhdyin jo seuraavana tuntina voimien koetukseen, jota oppipaikassani vaan saikin kyllikseen harjoittaa, koska vanhemmilla oppilailla oli oikeus, jos nuorempi ei voimissa heille riittänyt kantamisissa y.m., vaatia viinaa. Tuota viinan valtaa vastaan taisteleminen sitte taisikin minut heti parkita siksi, etten myöhempinäkään aikoina ole vastuksia pelästynyt. Tuloviina, paari-, rauta-, amme-, triivi-, pummi-, leikkuu-, valssi- y.m. nimisiä viinoja olisi ollut lakkaamatta ostettavissa, joista kuitenkin kieltäydyin, turhaan tarjoten tilalle raittiusjuomia. "Värkkimestarilla" oli ylin sananvalta oppilaisiin, eikä mestarille, joka itsekin tarjosi palkkanaukut ja sunnuntaiaamuryypyt talon pöydässä oleville, kannattanut mennä valittamaan. 

Sain, toisten ryhtyessä juopottelemaan, pahimpia tehtäviä, mitkä jo toisena vuotena olisivat kuuluneet nuoremmalle oppilaalle. Kaikkina aikoina oli vaatimukset minuun nähden ankarammat. Mutta vähä vähälti alkoivat toisetkin jälkeen oppiin tulleet kieltäytyä viinoja ostamasta ja tulos oli, että minun kutsuani, kisälliksi päästyäni, tulla juomaan veljen maljoja empimättä noudatettiin raittiusjuomillakin. Sen perästä ei myös taitanut koko Turussa enää montaakaan viinaista veljenmaljaa juodun, kaikkien vedotessa edeltäjiin. Tämä viinajuttu teki kuitenkin oppiaikani puolta vaikeammaksi, joskin se parkitsi mielen uhmata kaikkia vastauksia, joita varsinkin myöhemmin ulkomailla, matkoilla eri maissa, sai kyllin kokea.