Kaksi päivää kartanossa

 

Kesän erakkokauden breikkaamiseksi matkustin Ruotsiin asti ja sainkin yliannostuksen seurallisuutta, sillä paikalliseen tapaan kuului keskustelu jokaisella tauolla. Itse esitykset eivät osoittautuneet kovin antoisiksi, vaikka pääaihe lukukulttuuri oli periaatteessa lähellä väikkärini aihetta. Josta tietenkin pidin oman puheosuuteni.

Mielenkiintoisin  pätkä oli Andreas Hellerstedtin ja Oskar Sjöströmin monipuolinen (eli hieman hajanainen) katsaus pöytä- ja uhkapeleihin koulutusmetodina ja elämän vertauskuvana. Mainittua tuli esimerkiksi henkirikoksen syyllisen ratkaisu nopanheitolla 1775. Väitettiin, että kyse oli yksi monesta tapauksesta, mutta onko sattumaa, että olen itsekin jakanut stoorin samalta vuodelta ja matkani jatkuttua Tukholmaan kuulin edelleen saman tapauksen opastuskierroksella?

Nopat nähtiin 1700-luvulla siis viestinä Jumalalta ja Jumalan vaikutuksesta ne muistuttivat myös vuosisadan alussa Jesper Swedbergin kehittämässä opetuspelissä, jossa sattuma ratkaisi, minkä lauseen jouduit kääntämään. Olisi mielenkiintoista tietää, käytettiinkö metodia koskaan.

Ruotsalainen noppapeli vuodelta 1683 sodasta Turkkia vastaan kuullosti varhaiselta. Lopussa käsiteltiin strategisia sotapelejä 1700-luvun lopusta ja 1800-luvun alusta. Mieleen puski Tukholman armeijamuseossa nähty näyttely ja selvisikin, että toinen esittäjä oli ollut sitä tekemässä. En löytänyt näyttelykäynnistä blogitekstiä, mutta näköjään olen kuunnellut jo vuonna 2019 esitelmän varhaisista ja opettavaisista peleistä. Tietenkin tuli mieleen keväällä Göteborgissa nähty hieno pelinäyttely. 

Peleistä puhuttiin myös yhdessä konfferenssin kutsutuista esitelmistä, mutta kykyni ymmärtää puhuttua norjaa osoittautui varsin rajalliseksi.

Pelejä oli esillä myös Löfstadin kartanolinnassa, jonne saimme opastetun kierroksen. Vasemmalla on varhaisen Hullut perheet ja oikealla tikkupeli, jonka nimestä en saanut selvää.

Kartano on museoitu 1900-luvun alusssa edustamaan silloista ylhäisaatelin elämää. Opastuksessa vilisi kuitenkin nimiä useilta vuosisadoilta. Ainoa tuttu oli Marie Antoinette suhteestaan ja murhastaan kuuluisa Axel von Fersen. Museointipäätöksen tehneestä neiti-ihmisestä jäi päällimmäiseksi mieleen isoisältä peritty hopeinen hammasharja, jonka harjakset olivat vaihdettavissa.

Käsittääkseni näimme yhden huoneen seinällä myös 1600-luvun tapetin, joka oli pelastettu päärakennuksen tulipalosta 1700-luvulla. Sekä päärakennus että siipirakennukset olivat 1600-luvulta, joilloin sivurakennusten ulkoseiniin oli maalattu sotajoukkoja! Koristelu ei miellyttänyt seuraavaa sukupolvea ja tuli peitettyä.

Siipirakennuksen sisällä olleista maalauksistakaan ei ollut kuin hento jälki jäljellä.

Paremmin oli säilynyt (tai uusittu?) katon koristelu salissa, jossa kuuntelimme kutsutut esitelmät.