1) Töölönlahden lentonäytöksessä 1912 jäi ratkaisematta Pekka Saurin varsinainen kysymys lentokentän paikasta. Se ei ratkennut täysin myöskään Lauri Koskivaaran kirjasta Kun Helsinki oli nuori ja pieni (1968). Vuonna 1899 syntynyt Koskivaara sijoittaa näytöksen vuoteen 1911 ja kertoo:
Lähtöpaikkaa lähempänä olleet ikätoverini väittävät, että lahden pohjukkaan ja siitä kauas ylös maalle oli puutavarasta rakennettu lava, jolta alkustartti tapahtui. (s. 39-40)
 |
| Töölönlahden pohjoispää 1912 Signe Branderin panoraamakuvasta Kallion kirkon tornista länteen. Helsingin kaupunginmuseo CC BY 4.0 |
Käviköhän kenelläkään mielessä, että lentonäytös melko tiiviisti rakennetulla alueella väkijoukon yllä ei ollut hyvä ajatus?
2) Pyöräilijä John Tourusesta kirjoittaessani en osunut Geni-profiilinsa. Perhetiedoissaan sanomalehdissä olleen sekoilun olisin saanut myös fiksattua etsimällä perukirjansa, jonka FB:n sukututkimusryhmässä haettiin esiin. Sillä tehtiin Helsingissä, mikä ei tullut mieleen mahdollisuutena. Vaimoa Tourusella ei ollut vaan lähin omainen kuolessaan oli äitinsä.
3) Kesän minikohu oli Senaatintorin terassi, jonka kauhistelemiseksi eräät tahot kaivoivat (kuvainnollisesti) esiin paikalla olleen hautausmaan. Joka jotenkin onnistuu unohtumaan, vaikka säännöllisen epäsäännöllisesti muistetaan.
#Senaatintori’lla tehdään arkeologisia kaivauksia ennen valaistuksen uusimista. Työt ovat jo hyvässä vauhdissa. Kaivauksista on löytynyt mm. 300 vuotta vanhoja nuppineuloja ja posliinia 1700-luvulta. https://t.co/SfWtzYGHD2@Museovirasto #senaatintorinkaivaukset2020 #Helsinki pic.twitter.com/zYZxgG82xy
— Helsingin kaupunki (@helsinki) September 23, 2020
Huomattavasti vähemmän muistellaan sitä, että Senaatintorin itäpuoli, jossa tehtiin arkeologisia kaivauksia syyskuun lopulla, oli vuosisatoja Helsingin ainoa tori ja paikalla käytiin kauppaa vielä ainakin 1880-luvulla. Joulukuussa 1878 syntynyt Katri Bergholm (o.s. Ignatius muistelee kirjassaan Kuultua ja elettyä seuraavasti:
Senaatintori oli silloin samanlainen kuin nytkin, vain ilman Aleksanterin patsasta. Markkinoina, lokakuun ensimmäisenä päivänä, se oli tupaten täynnä pieniä myymäläkojuja, joissa myytiin kaikenlaisia leikkikaluja. Kävin isäni kanssa aina markkinoilla ja sain ostaa jonkin pienen esineen. Se oli aivan suurenmoisen hauskaa, ja markkinoita odotinkin jännittynein mielin. Kauppatorilla oli sitävastoin ruokatavaraa, markkinoilla varsinkin Ahvenanmaalta tuotuja. (s. 22)
Vahvistusta antaa Wilho Soini kirjoitelmassaan Hämäläisenä ylioppilaana 1870-luvulla (Kaikuja Hämeestä. Hämäläis-osakunnan albumi 9. 1929)
Eivätkä senaikuiset markkinat rajoittuneet ainoastaan satamaan: koko senaatintorikin oli täynnä kojuja ja kaikenlaista rihkamaa, kultaseppien, turkkurien, nahkurien ja leipurien tuotteita. Eläinten myyntipaikka oli Kampin kallioilla, niillä tienoilla, minne hämäläiset nyt aikovat talonsa rakentaa.
4) Tein kerran lyhyen jutun arsenikista 1800-luvun huonekaluissa ja tapeteissa. Aihe tuli Helsinkiin liittyen uudelleen vastaan Tampereen sanomissa 8.12.1886:
Myrkyllisiä tapetteja. Noin puolikolmatta vuotta takaperin ilmoitettiin herra Rieks'in tapettimyymälään Helsingissä, että muuan ruskeanvärinen tapettipaperi, jota sieltä oli ostettu, oli, toimitetun kemiallisen tutkimuksen jälkeen, havaittu sisältävän suuressa määrässä arsenikki-myrkkyä. Tästä huolimatta on hra Rieks kuitenkin yhä edelleen myynyt näitä myrkyllisiä tapetteja. Muutamia päiviä sitten tapahtui, näet, että eräs Helsingissä asuva lääkäri sattumalta sai tietää, että hänen kamarissaan olevat tapetit olivat saman väriset ja muotoiset kuin nuot ylempänä mainitut. Aina siitä asti, kuin nämät tapetit hänen kamarinsa seiniin pantiin, pari kolme kuukautta takaperin, oli hän tuntenut itsensä pahan voivaksi, voimatta saada selkoa syystä tähän huonoon vointiinsa. Hän antoi nyt maanmiljelys-kemistin Forsberg'in tutkia tapetit, ja tutkimus näytti, niinkuin edelliselläkin kerralla, että tapetit olivat kovin myrkylliset. Syy puheenalaisen lääkärin pahanvointiin oli täten selville saatu.
Myöskin maaseudulle on Rieks'in tapettimyymälästä, kuten U. S:lle on kerrottu, myyty semmoisia tapetteja, jotka hra Forsberg, niitä tutkittuaan, oli havainnut niin myrkyllisiksi, että hän oli kieltänyt niitten kaupaksi pitämistä.
Lehti kysyy: eikö mainitun tapettimyymälän omistaja olisi tämmöisestä menettelystä lailliseen edesvastaukseen vedettävä?
5) Vuosia sitten keräsin tietoa diabolon tulosta Suomeen. Hienossa (kohdassa 1 jo mainitussa) Helsinki-muistelmassaan Koskivaara kertoo tästäkin.
Se oli pirunhyrrä eli diabolo. Kaksi kartiota oli liimattu terävistä päistään yhteen ja näin saatu aikaan hyrrä. Tämä hyrrä saatiin vinhaan pyörintään akselinsa ympäri narun avulla, jota sahattiin kartioiden liittymäkohdassa. Narun päät olivat noin 60 senttimetrin pituisina kepeissä, joita käsissä pitäen sahattiin vuoroin ylös ja alas. Kun hyrrä oli saatu pyörimään, sillä saattoi tehdä monenlaisia temppuja. Sitä saattoi kuljetella eri asennoissa ja eri vauhdeissa itse langalla, heitellä ilmaan ja uudelleen pyörivänä vangita langalle jne. Lisäksi sillä pelattiin myös useampien kesken vain yhtä hyrrää käyttäen, jolloin se heitettiin naapurille, joka puolestaan toimitti sen edelleen. Jopa sillä pelattiin näin puoluettain. Tämän pirunhyrrän lumoissa olivat kaikenikäiset. Puusta pystyimme jonkinlaisia hyrriä tekemään itsekin, mutta hienoimpia olivat tietenkin ostetut, jotka olivat peltityhjiöitä, kirkkaaksi maalattuja ja kumivanteilla vahvistettuja. Kun nämä pyrkivät olemaan tuulisella säällä liian keveitä, siirryttiin täyskumisiin hyrriin, joissa kartioiden liitäntäkohta oli metallilla tehty liukkaaksi. (s. 159-160)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti