Reformaatiokurssin lopetus Lutherin ajatuksiin työstä

Sain raavittua kokoon ennen viimeistä palautuspäivää (tänään) ainakin nimellisesti suoritukset avoimen yliopiston kautta istumaani teologian kurssiin, joka oli aiemmin täällä esillä teksteissä Reformaatiosta kuultua, Kirkkointeriööreistä ja koulumaisesta opetuksesta sekä Kuoriaitojen pikainen paluu. En kirjoittanut mitään Päivi Räisänen-Schröderin kirkkohistoriallisista luennoista, joista (varsin luonnollisesti) pidin eniten. Niissä myös viitattiin tutkimuksen tekemiseen, lähdekritiikkiin ja suositeltiin lisäkirjallisuutta.

Vaikuttavimmaksi hetkeksi taisi jäädä ekan luennon yleisökeskustelu luterilaisuuden tuomasta kaikesta mahdollisesta hyvästä. Se palasi oitis mieleen kun luin Kansan raamattuseuran lehdestä Teemu Keskisarjan haastattelun, jossa tehtiin tiivistys "Kansanopetus. Terveydenhoito. Hallinto ennen 1860-luvun kuntauudistusta. Puhumattakaan ydintehtäviin kuuluvista hengellisistä velvoitteista ja sielunhoidosta huolehtimisesta." Ensimmäisestä voi lukea ajatuksiani tekstistä "Miten katekismusta käytettiin apuna kansan opettamisessa", tieteellisen lääketieteen ensiaskeleen eli rokotuksen toi maahan luonnontieteilijä ja sitä levittivät muutkin kuin papit ja jos kirkko ennen 1860-lukua oli paikallishallinnossa(kin) "muutosvoiman lähde", niin miksi useimmat muutokset tapahtuivat vasta sen jälkeen? Ja kurssilla opimme, että luterilaisen kirkon "sielunhoito" oli useita vuosisatoja häpeärangaistuksin vahvistettua moraalikasvatusta.

Ja eikö ole väistämätöntä, että kirkko oli merkittävä toimija nyky-yhteiskunnan muodostuksessa, kun mitään ei saanut/voinut tehdä valtion ja kirkon ulkopuolella ennen valistusajan yhdistyksiä? Ei kai ole toimijan erinomaisuutta, että muilla ei ole toimintamahdollisuuksia?

Suunnilleen tuohon ajatukseen päätin opintopäiväkirjani. Toinen suoritus vaati Lutherin yhden tekstin lukemisen ja valitsin vaihtoehdoista puheen hyvistä teoista. Siinä yllätti ja kiinnosti Lutherin talouspoliittiset lausunnot, joita jaoin heti lukiessa Twitteriin.

Pakersin tekstiä läpi vapunaaton iltana, joka toi lukukokemukseen lisäsävyjä. Joten kysyin retorisesti: "Miksiköhän luterilaiseksi kutsutussa maassamme EK ei ole koskaan (?) vedonnut Lutherin opetukseen arkipyhien hävittämiseksi? (Puhe hyvistä teoista, kolmas käsky)"

Sunnuntaita sanotaan lepopäiväksi, juhlapäiväksi tai pyhäpäiväksi. Jospa Jumala soisikin, ettei kristikunnassa olisi muita juhlapäiviä kuin sunnuntai ja että meidän rakkaan naisemme (Neitsyt Maria) ja pyhiemme juhlat vietettäisiin kaikki sunnuntaisin! Tällöin jäisi paljon pahaa ja sopimatonta tekemättä, ja arkisen työn ansiosta eivät maatkaan olisi niin köyhiä ja tyhjiksi kulutettuja. Nyt lukuisat juhlapäivät rasittavat meitä ja ovat turmioksi sielulle, ruumiille ja tavaralle, tästä olisi paljon sanottavaa.(Juhani Eleniuksen käännös)

Kansantalous tuli uudelleen ja laajemmin esille neljännen käskyn kohdalla. Vaikka kurssilla oli esitetty, että työteliäisyys oli germaanisen kulttuurin perusominaisuus, joka selitti reformaation leviämistä, Luther itse kirjoitti, että

Siitä että maailmassa ei ole kunnon hallintoa, johtuu sekin, että kukaan ei halua tehdä työtä. Siksi käsityöläiset joutuvat olemaan liian lempeitä työntekijöilleen. Niinpä nämä ovatkin röyhkeitä, eikä heitä saa kukaan pidettyä kurissa. Jos olisi kuitenkin olemassa sellainen järjestys, että heidän täytyisi olla kuuliaisia ja ettei kukaan palkkaisi heitä muualla, jos he jättävät työpaikkansa, silloin olisi tämä paha poistettu.

Lutherin aktiivimalli! Eikä tässä kaikki, vaan esimerkkejä löytyi lopulta niin paljon, että meni viesti minullakin jakeluun. Koko kirjasen oli tilannut paikallinen esivalta, joka ei halunnut väestön kedon kukkia larpaten odottavan tumput suorina kuultuaan pelatuvansa "pelkästä uskosta", joten on varsin luontevaa, että mennen tullen tekstissä korostetaan työnteon merkitystä.

Alan kääntyä kannattamaan tulkintaa, että työn arvostaminen on osa luterilaisuutta samoin kuin kulutuksen vieroksunta. Tai siis ainakin näistä puhuminen.