sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Onko suomalaisuus olennainen käsite Suomen historiankirjoitukselle?

Tällä viikolla Turun yliopiston kurssissa Suomen historian linjat ja murrokset piti "pohtia, miten Suomen historia ja suomalaisuus on ymmärretty eri aikoina". Luettavana oli m.m. Veikko Laakson kirjoittama alustus Suomalaisuus - Suomi - Suomen historia, Miika Tervosen artikkeli Historiankirjoitus ja myytti yhden kulttuurin Suomesta ja Henrik Meinanderin artikkeli Kansallisen katseen lumo. Nämä käsittelivät juuri pohdittavaksi valittua aihetta ja jättivät minusta melko vähän lisäsanottavaa. Joten jätin tehtävänannon noudattamatta. YOLO.

Eli kirjoitin omaksi keskustelunavauksekseni...

Miikka Tervonen toteaa, että Yrjö-Koskisesta lähtien "useimmat Suomen historian yleisesitykset eivät eksplisiittisesti käsittele kysymystä siitä, keitä "suomalaiset" oikeastaan ovat." Kappaleen jatkosta käy selväksi, että näissä teoksissa on implisiittisesti kirjoitettu yhtenäisen kansan historiaa käsitellen (tietenkin) vain osaa Suomen alueella eläneiden ihmisten todellisuudesta. (Tietenkin, sillä historiankirjoitus vaatii aina rajauksia.)

Suomen historia on konventionaalisesti Suomen alueella asuneiden ihmisten historia. (Eläinten historiaa kyllä jo kirjoitetaan.) Koska kansa ei ole yhtenäinen toimija ja joukkobiografia ei ole (?) maan historia, ovat yleistykset ja yksinkertaistukset tarpeen tai ainakin käytäntönä. Niinpä Henrik Meinander kirjoittaa Suomen historiassaan 1600-luvun luterilaisesta yhtenäiskulttuurista, vaikka vasta vuosisadan lopulla kirjoitettiin ensimmäiset (heikkolaatuiset) katekismukset jollain saamen kielellä.

Olennaisempaa kuin miettiä ovatko saamelaiset suomalaisia - ja osa nykysaamelaisistahan ei suomalaisiksi identifioidu - on minusta historiasta kirjoittaessaan kertoa mistä kertoo. Mitä on rajattu käsittelyn ulkopuolelle. Avata käsitteet eikä olettaa, että lukija ymmärtää ne samoin. Ei saisi väittää kirjoittavansa suomalaisen X:n historiaa, jos käyttää ainoastaan lähteitä tietystä yhteiskuntaluokasta tai rajatulta alueelta.

Onko sitten nykyiselle historiankirjoitukselle aikaa tai yhteyttä, jolloin on merkityksellistä yleistää koko Suomen väestö? Onko jotain, joka koettiin samoin riippumatta maantieteellisestä paikasta, yhteiskunnallisesta asemasta, äidinkielestä ja sukupuolesta?

Ja onko tarpeen kutsua "Suomen väestöä" kansaksi tai määritellä se "suomalaiseksi"? Kun tiedetään, ja esimerkiksi Veikko Laakso kirjoittaa, että "mitään ajatuksellista suomalaisuutta ei vielä, varsinkaan rahvaan piiristä, Ruotsin-ajan lopulta 1700-luvulta tahdo löytyä."

Tietenkin historiantutkimuksessa pitää huomioida, että Suomessa asuvalle väestölle alettiin 1800-luvulta alkaen syöttää ajatusta suomalaisuudesta. Lukemamme artikkelit kertoivat siitä, miten tämä tapahtui ja mitä ajatuksia välitettiin, mutta onko joku tutkinut sitä mitä ajatuksia todella omaksuttiin? Ja kuinka laajasti.

Laakson virke
"Suomen itsenäistyttyä 1917 käsitys suomalaisuudesta ja Suomesta selkiintyi edelleen: itsenäisellä valtiolla on tarkoin määritellyt rajat, joiden sisällä asuvat, oikeuksistaan tietoiset kansalaiset kaikkine kulttuuripiirteineen ja ominaisuuksineen yhdessä alueen luonnon kanssa muodostavat suomalaisuuden ytimen."
on nykyisen (perus)suomalaisuus-keskustelun valossa varsin kehityspositiivinen. Suomalaisuuden olemuksesta lienee enemmän mielipiteitä kuin on suomalaisiksi identifoituvia.

P. S. Olenko itse kirjoittanut suomalaisuudesta ja mitä? En näköjään mitään aikoihin, mutta aiemmin näitä:
klo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti