lauantai 9. joulukuuta 2017

Printtibisneksestä opittua

Lontoon matkan pääkohde oli British Museumin skyyttinäyttely, mutta ehdin kierrellä museota muutenkin. Itseasiassa kahtena eri päivänä.

Vaihtuva näyttely The business of prints muodostui ilmaisesta annista parhaimmaksi. Kun olen taustoista mitään ymmärtämättä painokuvia digitoituna paljon katsonut. Fyysisinä esineinä niissä oli (tietenkin?) toinen tuntu. Kun näki koon, jonka eroja heti alkuun tuotiin esille.


Muuta opittua. Kuin kertauksena Ruotsista kuululle esitykselle pariin otteeseen tuotiin esiin, että kuviin ei voi luottaa. Esimerkiksi kun uudesta mannermaalta tulevasta kuningattaresta ei vielä ollut kuvaa, kaivettiin varastosta käyttämättä jäänyt, modattiin kampausta ja lisättiin teksti. Ja ei kun myyntiin.

Yhdessä osassa näyttelyä esitetiin erikoisempia ja käytännöllisempiä painotuotteita. Painamalla oli 1500-luvun lopulla tehty kaiverrusta halvemmin  aurinkokelloja, painamalla kuviot paperille ja liimaamalla ne ohuelle puunpalalle. Samalta ajalta oli ilmeisesti puurasioiden koristeluun tarkoitettuja kuvia, mistä tuli tietenkin mieleen Ruotsin kistebrevit. Ajan realistinen pupu puolestaan oli kai tarkoitettu tarkkuusammuntaan.

Tietenkin selostettiin tarkkaan painokuvien tekniikkaa ja esimerkit näyttivät selvästi, miten painolevyt kuluivat ja myöhemmät painatteet olivat huonompia kuin ensimmäiset. Mutta koska kyse oli liiketoiminnasta kuvia kai painettiin niin kauan kuin niistä sai jotain tolkkua. Näyttelytekstien mukaan mahdollisten tekstitysten kieli valittiin markkinoiden maksimoimiseksi eli usein käytettiin latinaa. Nykykieliä puolestaan saattoi olla pari rinnakkain. Kiistatta siis pyrittiin ja päästiinkin kansainvälisyyteen.

Painotuotteiden myynnistä oli kaksi kuvaa ja olisi todella kiva tietää onko Suomessa nähty vastaavaa. Vasemmalla painotuotteet on kiinnitetty sauvaan , jonka ympärille kiedottuna ne kulkevat kätevästi. Oikealla arkkiveisun kauppias vetää showta ja apurinsa (vaimonsa?) myy printtejä.

klo Ei kommentteja:

perjantai 8. joulukuuta 2017

Laki on kuin se luetaan?

Paluulentoni Lontoosta viime yönä oli myöhässä, mutta ei onneksi niin paljon, että en olisi ehtinyt ja jaksanut lähteä seuraamaan Charlotte Cederbomin (aik. Vainio) väitöstilaisuutta Helsingin yliopistolle.
Kuva: Anu Lahtinen
Cederbom puolusti väitöskirjaansa The Legal Guardian and Married Women. Norms and Practice in the Swedish Realm 1350-1450, joka nimensä mukaisesti käsittelee Ruotsin valtakunnan oikeuskäytäntöjä keskiajalla koskien naisten mahdollisuuksia toimia, erityisesti taloudellisissa asioissa kuten maakaupoissa. Käytäntöön päästäkseen Cederbom on käynyt järjestelmällisesti läpi tuhansia asiakirjoja. Valitettavasti tätä hän ei voinut jatkaa enää 1400-luvun loppupuolella, sillä säilyneiden asiakirjojen määrä on suurempi.

Vastaväittäjä Maria Sjöberg käytti aikaa lähdekriittiseen pohdintaan olemassaolleiden ja säilyneiden asiakirjojen suhteesta. Tämä on siis tarpeellista, mutta päästäänkö siitä koskaan muuhun kuin arvailuihin? Kun pitkään säilyneetkin pergamentit ovat saattaneet tuhoutua vasta 1800-luvun pikkuvandaalin kätösissä.

Cederbomin mielenkiintoisiin tuloksiin kuului se, että naisten asema lähteissä näyttää olennaisesti erilaiselta eteläisemmässä Ruotsissa kuin pohjoisemmassa. Tätä voi selittää aiempi oikeuskäytäntö tai paikalliset olosuhteet kuten maanomistuksen luonne ja kirkon vaikutusvalta. Niin tai näin, olemassa ollutta maanlakia ei ensimmäisen sadan vuoden aikana tulkittu joka puolella samalla tavalla.

Eikä jatkuvasti samalla tavalla vaan tilanne muuttui. Ulkomaisten vaikutteiden johdosta? Kirkon kanonisen oikeuden vaikutuksesta? Muiden ajan ilmiöiden seurauksena? Vastaväittäjän kommentin perusteella Cederbom ei näihin kysymyksiin ollut pyrkinytkään vastaamaan. Mutta oli siis osoittanut, että naisien toimintavapaus oli suurempi kuin miltä lain kirjaimeen tuijottamalla näyttää.

Olisikohan niin, että elävä elämä aina poikeaa laeista ja normeista?
klo Ei kommentteja:

2 taloa 1700-luvulta Lontoossa

Viime sunnuntaina lähdin Lontooseen hakemaan etäisyyttä Suomi100-juhlintaan. Heti keskustaan päästyäni suuntasin Dennis Severs' Houselle, jonka ainoa aukiolo matkani aikana oli alkamassa. Onneksi en viivytellyt, sillä jonossa ehdin seisoa. Sisään kun päästettiin vain kymmenisen henkilöä kerrallaan.
Tämä talo ei ole "kulttuuriperintöä", "paikallishistoriaa", "antiikkia" eikä "museo", esitettään lainaten. Dennis Severs on lavastanut 1700-luvun ja 1800-luvun interiöörejä, joiden on tarkoitus olla hetkiä kuvitellusta eletystä elämästä. Vain kynttilöillä (!) ja takkatulilla valaistut huoneet ovat täynnä tavaraa ja yksityiskohtia, kuten puolityhjät viinilasit, kampauspöydän pinnit ja kampaan jääneet hiukset. Vaikuttavin oli päättyneet bileet, joiden punssimaljassa oli enää mausteita ja sitrushedelmän palanen.

Talossa ei saa valokuvata ja kierros olisi pitänyt tehdä hiljaisuudessa, mutta yksityiskohtia ei ympärilläni maltettu olla kommentoimatta. Ääniefektejä huomasin vain muutaman enkä tuoksujakaan varsinaisesti, mutta tunnelma oli kokonaisuudessaan aivan toinen kuin tavallisissa tyylihuonemuseoissa, joissa ruokapöytä on "katettu" lavasteruualla. Yhtäaikaa romanttinen ja realistinen. (Kuten ullakkohuoneen sisäkatto, joka oli mukamas rikki tai romahtamassa.) Ja lämmin, sillä liekit.

Myöhemmin reissulla katsastamani Dr. Johnson's House oli aivan muuta.
Ihan oikea 1700-luvun talo, jossa oli asunut se "jos olet kyllästynyt Lontooseen, olet kyllästynyt elämään" -mies juuri silloin, kun oli kirjoittanut sanakirjaansa eli pääteostaan. Autenttisuutta riitti, samoin kuin kerrottavaa.

Muutama Johnson'in ajan esine ja huonekalu oli esillä, mutta kokonaisuutta ei oltu paikattu tyylihuonekaluin vaan vierailijoiden käyttöön tarkoitetuin pöydin ja istuimin. Huoneet olivat siis käytännöllisesti katsoen tyhjiä ja hiljaisuus (ollessani yksi kolmesta vieraasta, ei jonoja) paljon täydellisempi kuin Severs' Housessa.

Kun taas Johnsonin aikaan talo oli täynnä ihmisiä, jotka eivät pelänneet sanoa sanottavaansa. En käyttänyt ääniopasta, mutta olisin siitä mielelläni maksanut, jos olisi luvattu kuuluvan menneisyyden dramatisoituja keskusteluja. Huoneiden infolappusissa oli mielenkiintoistakin asiaa, mutta kokemus jäi valjuksi.
klo 2 kommenttia:

torstai 7. joulukuuta 2017

Jääkolulla liikkuminen

Karl Henrik Hornborgin (1853-1921) kertomuksessa Karsikko (Taloista ja taipaleelta, 1898) "Murtoselän levottomat laineet oli vanginnut syksyinen jää, kierä, sileä kuin lasi. Hevosella ei sitä vielä päästy kuin mataloista salmista, vaan jalkamiehen kesti jo huoletta kulkea. Sitten tuli suoja ilma, joka pani jäät vesille."

Jäätä ylittäneet miehet eivät malttaneet kävellä.
Mutta kun jää oli sileä ja liukas, niin päättivät he käyttää jääkoluja. Ne ovat kulkuneuvot, jotka tehdään jäästä siten, että otetaan kaksi tarpeenmukaista jääpalasta, hakataan niihin mukavat kolot, pannaan polvien alle ja työnnellään jalkain välistä jollakin sopivalla teräaseella, joko kirveen kasalla tahi sitä varten rautapiikillä varustetulla kepillä. Kierällä, sileällä jäällä on tällä tavoin kulku erinomaisen joutusata ja hupaistakin, ainakin mukavampaa kuin käveleminen liukkaalla jäällä. Tällaisilla kulkuneuvoilla olivat sulhanen ja puhemies varustautuneet Ahokaarteessa. Ja kun tuuli oli myötäinen ja jääkolut vesilivulta huilasivat hyvin, niin olivat he arvatenkin kulkeneet aika vauhtia pitkin Murtoselän kirkasta jäätä, jäätä, joka ei ollenkaan näyttänyt jäältä, vaan oli kuin rasvatyyni kesäisen järven pinta…
Toisaalta tarinasta käi ilmi, että jääkolu on jääpalasen toinen nimi. Liikkumatavalla voi siis olla toisaalla toinen nimi. Jääkolua ei verkkohaku tunne kuin paikannimenä.
klo 2 kommenttia:

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Itsenäisyyden aikana

Kodin kuvasto 48-49/1917
Jo perinteiseen tapaan itsenäisyyspäivän kunniaksi vuoden aikana löytynyttä tai syntynyttä opinnäytettä (ja vähän muutakin tutkimusta) itsenäisyyden ajasta

Edeltävästä ajasta aloittaen 
Vuodesta 1917 alkaen
Sisällissota ja sen muistaminen
Sotien välinen aika
Sota vaikutuksineen
Sodasta eteenpäin:
Ja vielä
klo Ei kommentteja:

tiistai 5. joulukuuta 2017

Suomen sodasta karanneet

Olisikohan armeijakarkuruus Suomen historiaa, josta harvemmin puhutaan? Dagligt Allehandassa kuulutettiin joitakin suomalaisia, jotka Suomen sodan aikana ja vähän sen jälkeen hävisivät erilaisista laivaston riveistä. Listaus on puuduttava luettavaksi (puhumattakaan kirjoittamisesta), joten nostona mielenkiintoinen yksityiskohta: muutamasta miehestä sanotaan, että he puhuivat vain suomea. Jos kielitaidosta ei mainita mitään, on puhunut vain sujuvaa ruotsia?

1.5.1809: Tukholman pursimieskomppanian pursimies n:o 9 oli Jacob Schultz. Karjaalla syntynyt 38-vuotias, joka ennen pestiään oli puusepän kisälli ja käytti nimeä Holmberg. Tuntomerkit: "korrt och undersättsig till wäxten, med mörka hår och ögonbryn samt bruna ögon, wid afwikandet klädd uti den wanliga blå Båtsman-Munderingen, Commissskor och swart hatt."

16.5.1809: Edellämainitusta pursimieskomppaniasta lähtenyt kolme Suomessa syntynyttä. N:o 49 Anders Sjödahl, joka oli syntynyt "Markum"in pitäjässä Turun läänissä, oli 19-vuotias eikä osannut ruotsia! Oli ennen pestiään merimies nimellä Grönlund. Tuntomerkit: "af liten och spenslig wäxt, med ljusa hår och ögonbryn samt blå ögon och wid afwikandet klädd i blå Båtsmanströja, samt Bulldanströja och Långbyxor, swart Hatt och Commissskor."

N:o 56 Gabriel Söderling oli syntynyt Kemiössä ja oli nyt 21-vuotias. Ennen pestiään hän oli pitäjänsuutari (vai suutari maaseudulla?) nimellä Westerholm. Tuntomerkit: "af medelmåttig och undersättsig wäxt, med ljust, knällrigt hår, ljusa ögonbryn och blå ögon, äfwen wid afwikandet klädd i blå Båtsmanströja, Bulldanströja och Långbyxor, swart Hatt och Commissskor"

N:o 92 Carl Qwarsell oli syntynyt Maskussa ja nyt 18-vuotias. Hän oli ennen pestiään ollut renki nimellä Wallman. Tuntomerkit: "af medelmåttig och spenslig wäxt, med mörka hår och ögonbryn samt blå ögon, likaledes som de förre klädd i blå Båtsmanströja, Bulldanströja och Lågbyxor, Commissskor och swart Hatt"

28.7.1809: Tukholman Skeppsholmenin telakkaparaatiin 22.7.1809 jäivät saapumatta kolme merimiestä, joilla kaikilla oli juuret Suomessa. N:o 46 Johan Aspelin, matruusi Turusta, 29-vuotias ja naimaton. N:o 149 Johan Rangell, puolimatruusi uudeltamaalta, 26-vuotias ja naimaton. N:o 230 Gabriel Wacker, puolijungmanni Turun läänin Mandermaskon (?) pitäjästä, Humicalan kylästä.

27.11.1809: Kuninkaallisen armeijan laivaston eskaaaderista oli kadonnut 16 miestä, jotka kahta lukuunottamatta olivat suomalaisia.
  • Joh. Fr. Schönberg, 24-vuotias, syntynyt Oulussa, "lång till wäxten med ljust hår och ögonbryn, klädd i blå Sjömans-Kläder. 
  • Anders Ihalin, 30-vuotias, syntynyt Turun läänissä, "lång till wäxten, med ljust hår och ögonbryn, samt klädd i blå Sjömans-Kläder". 
  • Johan Broman, syntynyt Naantalissa, 19-vuotias, "korrt til wäxten, med ljusa hår och ögonbryn, war wid afwikandet klädd i hwita Långbyxor och Tröja". 
  • Sam. Wassberg, 20-vuotias, syntynyt Raumalla, "medelmåttig till wäxten, med swarta hår och ögonbryn, war wid afwikandet klädd i Bulldans Sjömans-Kläder".
  •  Joh. Malmström, 23-vuotias, syntynyt Turun läänissä, "korrt och undersättsig till wäxten, med swarta hår och ögonbryn, klädd i blå Sjömans-Kläder". 
  • Joh. Fredr. Lindblom, 36-vuotias, syntynyt Turussa, "korrt och undersättsig till wäxten, swarta hår och ögonbryn, samt klädd i blå Sjömans-Kläder". 
  • Joh. Österberg, 26-vuotias, syntynyt Uudessakaupungissa, "lång till wäxten, mörkt ansigte, swarta hår och ögonbryn, klädd i blå Sjömans-Kläder". 
  • Hendr. Blomros, 24-vuotias, syntynyt Uudessakaupungissa, "medelmåttig till wäxten, ljusa hår och ögonbryn, klädd i hwita Långbyxor och Tröja". 
  • Michael Lagerström, 25-vuotias, syntynyt Turun läänissä "af medelmåttig wäxt, swarta hår och ögonbryn, bruna ögon, klädd i Bulldans-Kläder". 
  • Joh. Palmros, 25-vuotias, syntynyt Turun läänissä, "af korrt och undersättsig wäxt, ljusa hår och ögonbryn, klädd i blå Sjömans-Kläder". 
  • And. Forss, 24-vuotias, syntynyt Turun läänissä, "lång och undersåttsig, med ljust hår, bruna ögon, samt klädd i blå Långtröja och Byxor". 
  • And. Melander, 40-vuotias, syntynyt Turussa, "af medelmåttig wäxt, swarta hår och ögonbryn, samt klädd i Sjömans-Kläder". 
  • Jacob Sandelin, 27-vuotias, syntynyt Vaasan läänissä, "af korrt och undersättsig wäxt, med swarta hår och ögonbryn, klädd i blå Sjömans-Kläder". 
  • Jonas Lagerström, 24-vuotias, syntynyt Turun läänissä, "medelmåttig till wäxten, med swarta hår och ögonbryn, samt wid afwikandet klädd i Buldans-Kläder".
2.12.1809: Kuninkaallisen armeijan laivastosta häipynyt kontra-amiraali Aschlingin komppanian n:o 64, Gust. Brunberg. Mies oli syntynyt Rauman kaupungissa, oli nyt 31-vuotias ja 5 sekä 9 tuumaa pitkä. Tuntomerkit: "fatt och stark till wäxten, med ljust trindlagt ansigte, blå ögon, ljusa hår ögonbryn sant wid afwikandet klädd i blå Klädeströja, med Knappar af samma slag och deröfwer en Skjorta af Bulldan, grå Wallmars-Byxor med Bulldans-Långbyxor utan uppå, hwita Ullstrumpor, Commissskor och swart Hatt"

Ja vihoviimeinen, reippasti sodan päättymisen jälkeen

28.11.1810: Kuninkaallisen armeijan laivaston eskaaaderista oli kadonnut 10 miestä, joista kuusi oli suomalaisia.
  • Thomas Curlander, syntynyt Raisiossa, 32-vuotias, puhuu vain suomea, "liten till wäxten, med koppärrigt ansigte, ljusa hår och ögonbryn", karannut 10.9.1810. 
  • Abraham Fagerlund, syntynyt Kemiössä, 30-vuotias "af medelmåttig wäxt, med koppärrigt ansigte, ljusa hår och ögonbryn", karannut 14.8.1810. 
  • Jacob Broman, syntynyt Naantalissa, 30-vuotias, puhuu vain suomea, "med långlagt ansigte, swarta hår och ögonbryn, klädd wid afwikandet uti Bulldans-Långbyxor och Tröja", karannut 22.8.1810. 
  • Fredr. Caijander, syntynyt Uudessakaupungissa, 51-vuotias, puhuu suomea ja ruotsia, "lång till wäxten, med bruna hår och ögonbryn", karannut 22.10.1810. 
  • Michael Lundgren, syntynyt Vaasan kaupungissa, 48-vuotias, puhuu vain suomea, "liten till wäxten, med ljusa hår och ögonbryn, klädd i blå Sjömanströja och Buldansbyxor", karannut 23.10.1810. 
  • Matts Flemmilla, syntynyt Turun läänin Pirkkalassa, 38-vuotias, puhuu suomea ja ruotsia, "liten till wäxten, klädd wid afwikandet uti Buldansbyxor och Tröja", karannut 15.8.1810.
klo 2 kommenttia:

maanantai 4. joulukuuta 2017

Huittisten kirkkoherrasta Reinhold Hertzberg

Edvard Berghin mieleen tuli kirjoittaessaan juorukroniikkaansa En skvallerkrönika från Helsingfors 1855 (Människor och minnen. Personliga hågkomster och släkthistoriska skildringar VI ) muutama juttu Huittisten kirkkoherrasta Reinhold Hertzberg.

Ensinnäkin tämä oli toista virkaa hakiessaan ansioluettelossaan maininnut aikomuksensa perustaa rahvaalle koulun, jossa näistä kasvatettaisiin keisarin ja suuren isänmaan puolesta taistelevia oikeuden sotilaita. Lisäksi hän oli nähnyt tarpeelliseksi kertoa antaneensa pitäjän läpi kulkeneelle armeijan väelle keittoa ja voileipää.

Toiseksi. Huittisissa oli Suomen sodan aikana venäläisistä joukoista karannut sotilas, joka oli mennyt naimisiin paikallisen kanssa ja elättänyt itsensä käsityöllä. Kun tämä tuli Hertzbergin tietoon, hän vangitutti miehen ja lähetti tämän Turkuun. Venäläinen komendantti Derschau totesi, ettei voisi kuin seurata lakia ja määräyksiä, mutta arvioi Hertzbergin toiminnan kunniattomana sekä ihmiselle että papille.

Tarina sotilaasta levisi ehkä Robert Vilhelm Ekmanin ja Georg Theodor von Chiewitzin kautta. He viettivät kesän (1855?) Huittisten pappilassa. Mitä tekemistä taidemaalarilla ja arkkitehdilla siellä oli, ei verkkolähteistä selviä.

“Huittisten vanha pappila, Lautta-kaluste,”
DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa,
Ainakin miehet levittivät havaintoaan pappilan sisustuksesta. Förmaakissa oli punaisella kankaalla peitetty alttari. Sen ja rukousjakkaran edessä oli peili. Ekmanin kysyttyä tästä Hertzbergiltä, tämä kertoi käyttävänsä kokoonpanoa rukoillessaan keisarin ja tämän pyhän asian puolesta.
klo Ei kommentteja:

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Satunnainen sitaatti huiveista

Niinkuin tunnetaan, suojaa maalaisnainen meillä kaikkialla päätään huivilla, joka peittäen korviakin jättää otsan paljaaksi ja on useimmiten liian ohut suojaamaan pään lakea kylmältä. Sentähden näkeekin maalaisnaisten pakkasessa matkoilla, pistävän päähänsä kaksi tahi kolmekin huivia, jotka solmitaan leuvan alle, ja kiedotaan siihen päälle vielä pari kolme isoa saalia, niin että vihdoin pää on ihan kuin höyryävässä kattilassa ja kaula kankeana kuin pölkky. Täten koti-oloissa takaraivo, otsa ja päälakikin talvella on ulkona kovin ohuessa suojassa, mutta matkoilla näitä osia liiaksikin kuumennetaan. 
Kirkkoon tullessa taas ei sovi istua tuollaisessa matkapuvussa. Saalit ja huivit jätetään rekeen tahi majataloon ja usein yksinkertainen "silkki" pistetään päähän. [...] 
Huivia ei lisäksi käytetä ainoastaan ulkona, vaan useimmiten sisällä huoneessakin, tavallisesti tietysti tottumuksesta, mutta usein siitäkin syystä, että korvia muka palelee, jos jättää ne peitotta, mikä ei olekaan kumma, kun niitä kesähelteessäkin peitetään. Ja lapset, kun aina näkevät vanhempansa sekä ulkona että sisällä huivi päässä, omistavat tietysti tuon tavan pysyväiseksi perinnökseen, ja siten kiintyy huivi naisten päähän lapsuudesta saakka niin, ettei tahdo irtautua siitä yölläkään.
Karl Loveson: Vähän terveydenhoito-oppia illan kuluksi.
Suomen terveydenhoito-lehti no 6/1898
klo Ei kommentteja: