Jääkolulla liikkuminen

Karl Henrik Hornborgin (1853-1921) kertomuksessa Karsikko (Taloista ja taipaleelta, 1898) "Murtoselän levottomat laineet oli vanginnut syksyinen jää, kierä, sileä kuin lasi. Hevosella ei sitä vielä päästy kuin mataloista salmista, vaan jalkamiehen kesti jo huoletta kulkea. Sitten tuli suoja ilma, joka pani jäät vesille."

Jäätä ylittäneet miehet eivät malttaneet kävellä.

Mutta kun jää oli sileä ja liukas, niin päättivät he käyttää jääkoluja. Ne ovat kulkuneuvot, jotka tehdään jäästä siten, että otetaan kaksi tarpeenmukaista jääpalasta, hakataan niihin mukavat kolot, pannaan polvien alle ja työnnellään jalkain välistä jollakin sopivalla teräaseella, joko kirveen kasalla tahi sitä varten rautapiikillä varustetulla kepillä. Kierällä, sileällä jäällä on tällä tavoin kulku erinomaisen joutusata ja hupaistakin, ainakin mukavampaa kuin käveleminen liukkaalla jäällä. Tällaisilla kulkuneuvoilla olivat sulhanen ja puhemies varustautuneet Ahokaarteessa. Ja kun tuuli oli myötäinen ja jääkolut vesilivulta huilasivat hyvin, niin olivat he arvatenkin kulkeneet aika vauhtia pitkin Murtoselän kirkasta jäätä, jäätä, joka ei ollenkaan näyttänyt jäältä, vaan oli kuin rasvatyyni kesäisen järven pinta…

Toisaalta tarinasta käi ilmi, että jääkolu on jääpalasen toinen nimi. Liikkumatavalla voi siis olla toisaalla toinen nimi. Jääkolua ei verkkohaku tunne kuin paikannimenä.