keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Kolme täydennysosaa

1) Kävin katsomassa ainakin kolme kertaa Historiska museetin näyttelyn History unfolds teoksia ja seuraan museon YouTube-kanavaa. Miten minulta oli mennyt ohi teosten esittelyvideot?
2) Itsenäisyyspäivän aikaan tekemälläni Lontoon matkalla (juttu 1, juttu 2, juttu 3, juttu 4) ei voinut olla huomaamatta naishistoriaa. Se ei ollut esillä vierailukohteissani, mutta tuli vastaan museon kirjakaupoissa ja tavallisissa, jollaisesta tämä otos.
Asetelman yläkulmassa suomeksikin julkaistu satukirja. Saataisiinko tämä trendi Suomeen, jossa syksy 2017 on valitettu (syystä!) useammalla taholla naisten kirjoittamien ja naisista kirjoitettujen elämäkertojen näkymättömyyttä.


3) Kirjoitettuani jälleen kerran museoiden kuvaoikista huomasin Atskin nostaneen Twitterissä Wright-näyttelystä tehdyn blogipostauksen.


Olihan siinä nostettavaa, kauniisti kuvitetussa ja positiivisessa tekstissä. Osa kuvista oli Atskin ja uteliaisuuksissani kysyin bloggaajalta maksamaansa hintaa saamatta vastausta. Ehkä oli saanut tai löytänyt lehdistökuvat? Sillä eihän Ateneum promoaisi blogitekstiä, jossa on luvattomia kuvia? Eihän?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti