Ensivaikutelmat Uudesta kaupunginmuseosta

Bloginpitäjä oli eilen ja on tänään Tampereella eli jää kokematta Helsingin kaupunginmuseon 24-tuntinen yleisöhulina. Millekään pressikierrokselle en tietenkään saanut kutsua, mutta pääsin tiistaina katsastamaan museota vapaaehtoisten ryhmän kanssa ja torstai-iltana tein tarkentavia huomioita avajaisissa, joihin sain kutsun museonystävien jäsenenä.

Toisin kuin monet sosiaaliseen mediaan kommentoineet en ihastunut. "Kaupunginmuseo on ottanut historian esittämiseen reilusti rajatun näkökulman, arjen historian." kirjoitti Kaisa Viljanen Hesarissa. Hän jätti kertomatta, että reilu rajaus jättää ulkopuolelle "valtaväylien ja suurmiesten" lisäksi elämän ydinkeskustan ulkopuolella ja ajan ennen vuotta 1866.

Lukuunottamatta Lasten kaupunkia, jossa 1700-luvun loppu on esillä feikkiesinein Helsingin vanhimmassa kivitalossa, josta akustiikan vuoksi on peitetty kaikki alkuperäiset pinnat lukuunottamatta portaita.

Ala-aulan Aikakoneeseen kurkistin, mutta en päässyt testaamaan kuten Ylen toimittaja Jussi Salmela, joka totesi, että "Virtuaalibussimatka 50-luvun Kalasatamaan oli melkoinen kokemus." Toisaalla jutussaan hän puhuu perinteisestä taideteoksien katselusta ja monipuolisesta taidetarjonnasta. Tätä puolta museosta en itse löytänyt ollenkaan.

Varsinaisessa perusnäyttelyssä Helsingin valitut palat on painopiste valokuvissa ja tiloissa. Jos haluaa tekstuaalista tietoa pitää älytä ottaa alun 30-luvun katutilasta mukaansa lehtimuotoinen opas. Tämä formaatti on mukava. Nopeasti luettu, sillä näyttelyn ei ole tarkoitus (?) tarjota tietoa.

Ja jos kaipaa esineitä, on väärässä museossa. Sillä museonjohtaja Tiina Merisalon mukaan "museolla voi olla paljon muitakin käyttötapoja, kuin vain mennä katsomaan vitriinissä makaavia teoksia".

Isoja panoraamakuvia on näyttelyn alussa nähtävillä kolme. Konsolista pystyy laittamaan selitetekstit päälle ja pois, mutta valitettavasti niitä ei ole saatavilla lisää. 

Vuotta 1878 edustaa iso pienoismalli, jonka takana näkyy 1950-luvun koti ja kulmaus, jossa on esillä muutama surun ja kohtalon hetki.

Näiden lisäksi löytyy lavastettuna uimaranta, keskikaljabaari ja sisäpiha. Viljasen sanoin "Kävijä halutaan viedä henkilökohtaiselle aikamatkalle, muistojen ja nostalgian maailmaan." Itselleni on toistaiseksi epäselvää, mistä kävijä saa tähän ainekset, jos hän on liikkeellä yksin ja on muuttanut kaupunkiin esim. aikuisena 13 vuotta sitten.

Viljasen näkemyksen mukaan "Katsottavaa ja tehtävää on niin paljon, ettei tylsää pitäisi ihan heti tulla." Tähän ajatukseen en tähän astisen kokemukseni perusteella yhdy. Mutta kylläkin Viljasen loppulauseeseen "Lopulta helsinkiläiset äänestävät jaloillaan siitä, miten hyvin museo heidän historiaansa onnistuu kertomaan."

Kirkkorakennusuutisia 1700-luvulta

Ella Viitaniemi väittelee tänään (sattumalta syntymäpäivänäni!) Tampereen yliopistossa tutkimuksellaan Yksimielisyydestä yhteiseen sopimiseen Paikallisyhteisön poliittinen kulttuuri ja Kokemäen kivikirkon rakennusprosessi 1730-1786. Tämän kunniaksi ensinnäkin yllä juhlavaa tunnelmaa luomaan kolme viisasta miestä Johannes Kielbergin tulkitsemana Hallannin taidemuseon kokoelmista (Europeana, CC BY-NC) ja toiseksi alla kokoelma (väljähkösti määriteltyjä) kirkonrakennusuutisia 1700-luvulta, kuten otsikossa lupasin.

Nakkilan kappeli. Inrikes tidningar 11.7.1765

Kälviä. Inrikes tidningar 7.11.1765

Ähtävän kappeli. Inrikes tidningar 2.5.1771

Kurun kappeli. Inrikes tidningar 29.6.1780

Lammin kirkon sisustus. Inrikes tidningar 12.3.1793

Laihia. Inrikes tidningar 14.9.1796

Arkistohauista krinoliineihin maantieojassa

Krinoliiniesitystä tammikuussa tehdessäni tuli viime tingassa mieleen arkistoaineistot. Tein yllätyshyökkäyksen SKS:n kansanperinnearkistoon, jossa päivystäjä oli oitis ohjaamassa minua SLS:lle, sillä krinoliinit yhdistyivät mielessään säätyläisiin, josta tiedetään enemmän ruotsinkielisellä puolella. (Tosin heistä on kyllä kertomusaineistoa SKS:ssäkin.)

Pilapiirros. Åbo Underrättelser 30.3.1861

Vakuutin, että vannehametta oli myös suomenkielisellä maaseudulla käytetty ja arkistoammattilainen löysikin sitten hakusanalla pari 1930-luvulla kirjattua tietoa. Ne olivat niin myöhäisiä, että suhtauduin varauksella enkä loppujen lopuksi käyttänyt näitä sanomalehtiaineiston tukena.

Vasta esityksen pidettyäni huomasin, että Maija-Liisa Heikinmäki alushousututkimuksessaan mainitsee krinoliinin viitaten SKS:n säilyttämään aineistoon. Niinpä artikkelitarjoukseni tultua äskettäin hyväksyttyä lähdin takaisin arkistoon. Nyt löytyi useita käsikirjoituksia 1800- ja 1900-luvun vaihteesta, joissa mainittiin hameiden kuvailussa krinoliinit, vaikka nämä eivät esiinny jaetussa kysymyssetissä. Olin siis oikeassa aavistuksessani, että moisesta muoti-ilmiöstä ei kaivattu tietoa, mutta väärässä kuvitellessani, ettei siitä olisi muistitietoa.

Olin väärässä muussakin. Vuosien varrella olen käyttänyt kansanrunousarkiston aineistoja monissa kirjoissani ja rutiinilla pyysin ja täytin julkaisulupalapun arkistossa käydessäni. Sittemmin käydyssä spostikeskustelussa kuitenkin selvisi, ettei moista vaadita kuin suorien lainauksien esittämiseen. Vapauttavaa.

Siis omin sanoin N. Ruususen kirjoituksesta Puvut koristuksineen Harjavallassa ja sen naapuripitäjissä Kokemäellä ja Nakkilassa (1903, s. 275-277. E60, SKS) otsikossa luvattu tarina. Sen mukaan krinoliinin olivat ottaneet käytöön Harjavallan kappalaisen Gråån ja Kokemäen nimismiehen rouvat. Nämä sattuivat kohtaamaan maantiellä hameinensa ja sotkeuivat niin, että päätyivät molemmat maantien ojaan. Jossa oli kevätsateiden jäljiltä runsaasti vettä.

Seuraavassa saarnassaan Gråå (joka sivumennen sanottuna oli se pappi, josta on muistoja sananparsissa ja myös toisaalla SKS:n kokoelmissa) käytti sitten teemaa "ken toiselle kuoppaa kaivaa se itse siihen kaatuu". Ruususen tulkinnan mukaan tämä viittasi siihen, että kyseinen tienpätkä oli pappilan vastuulla ja ojat siihen oli kaivettu nimismiehen vaatimusten mukaisesti.

Saarnasta nimismies suuttui niin, että määräsi tiet niin leveiksi, että niillä mahtuu kolmet kärryt kulkemaan toisiinsa koskematta.

Sokea Matti ja muuta vammaisuuden historiasta

1) Viktor Lounasmaa kertoo kirjassa Elämäni taipaleelta. Muistelmia (1910)

Jo tällä kertaa Braseborgissa ollessani solmittiin ystävyyden side minun ja kartanossa pysyväisenä ruotuvaivaisena olevan sokean Matin välillä. Hän lienee silloin ollut noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen. Ei hän koskaan ollut päivän valoa nähnyt, oli sokeana syntynyt. Mutta iloinen ja tyytyväinen hän aina oli. Varsinaisena toimena oli hänellä voin kirnuaminen, joka tapahtui veivaamalla ratasta, mikä pani kirnussa olevan monihaaraisen männän pyörimään. Tätä yksitoikkoista työtä tehdessään hän alati lauleskeli, milloin ei kukaan häntä puhutellut. Joutohetkinään hän lauluansa kanteleen sävelillä säesti, ja silloin loistivat hänen kasvonsa, vaikka silmät tylsinä olivatkin. Minä kerroin hänelle maailman kauneudesta, josta hänellä ei mitään käsitystä ollut. Kirkossa hän kävi joka pyhä, tavallisesti jalkaisin sauvansa opastamana. Uimassa oli hän usein veljieni ja minun kanssa, menemättä tietysti syvemmälle, kuin että jalat pohjaan ulottuivat. (s. 38-39)

2) Annelin ajatuksia blogissa kerrottiin rippikirjan merkinnästä, joka ilmeisesti viittasi vakavaan oppimisongelmaan tai jonkinlaiseen "epänormaaliuuteen".

3)

Muokattu Juho Rissasen teoksen Sokea kuvasta lehdessä Ord och Bild 1939 (Projekt Runeberg)

4) Löytämäni verkossa jaettu tutkimus keskittyy edelleen uusimpiin aikoihin.

• Björklund, Antti: Vaivaisia vain uskon välikappaleita? Vammaisuus ja vammaiset 1800-luvun postilloissa.
• Eskola, Petri: Vajaa mieli, vajaa kansalaisuus : kehitysvammaisten lakisääteinen kansalaisasema Suomessa 1927-1970 
• Leppälä, Heli: Vammaisuus hyvinvointivaltiossa. Invalideiksi, vajaamielisiksi tai kehitysvammaisiksi määriteltyjen kansalaisasema suomalaisessa vammaispolitiikassa 1940-luvun taitteesta vuoteen 1987
• Kinnunen, Joonas: Ideat, identiteetti ja integraatio. Suomalaisen vammaisliikkeen äänitorvi Tiedotuskynnys 1975–1978.

5) Se, että vammaiseksi kannatti tekeytyä kertoo osaltaan siitä, että heistä pidettiin huolta? Sanomia Turusta raportoi 15.8.1862

Naantalin seurakunnan Kultarantion kartanoon tuli sunnuntaina kirkon aikana kesäkuun 22 p. noin 10 vuotinen naislapsi, vaatettu huonolla mustalla hameella ja pruunilla tröijyllä, joka oli kuuro ja mykkä. Siellä surkuteltiin ja suositeltiin häntä 5 vuorokautta. Sillä aikaa ihmeteltiin hänen viisasta ymmärrystänsä, sillä hän oli ymmärtävänänsä kaikki puheet, katsoen puhujan suuta, ja teki vastauksen viittomalla; hän näytti kirjaimilla olevansa kotosin Uudesta kaupungista, ja osotti almanakasta sen päivän, milloin hän oli päässyt ulos kuuromykkäin opistosta; hän osotti että hän oli jäänyt pois höyryvenhe Theklasta ja tahtoi myös siihen, kun hän sen näki kulkevan. Mutta asian kuulusteltua ei häntä siihen vastaan otettu, koska ei häntä kukaan tuntenut eikä hänellä mitään todistusta ollut. Mainitun tilan trenkivouti meni pappilaan ja ilmotti tämän provastille, joka antoi kirjan ettei sitä saa päästää huolettomuuteen ja että höyrylaiva Thekla veisi sen Uuteenkaupunkiin kesäkuun 27 p. Vähä ennen kuin hän pois lähetettiin, saatiin teitoja että hän usioissa paikoissa oli selvästi puhunut ja kuullut; joissa paikoissa hän enämmän viipyi, oli hän mykkänä, mutta mistä lähti pois pian, niinkuin Naantalin luotuspaikasta ylitsetullessa Luonnonmaan luotoon ja vielä sieltä eräässä huoneessa kysyneen tietä Kultarannalle. Tästä oli siis epätieto, sillä muutamat sanoivat sen mykäksi, toiset sen puhuvan ja kuulevan ja vielä muutamat lapset sanoivat hänen sanoneen että minä menen Luonnonmaahan enkä puhu siellä yhtään sanaa, niin minua siellä paremmin pidetään. Tähän kahden-haaraseen ihmisten mieleen olis hyvä saada tietoa höyryvenhe Theklan päälliköltä taikka muilta asian tietäviltä.  

Arkiaamu toukokuisessa Helsingissä 1900

Ragnar Hultin ja P. Nordmannin vuonna 1900 painetussa kirjassa Kuvauksia luonnosta ja kansanelämästä Suomessa on viehättävä kuvaus päivästä "suurkaupungissa". Ote aamutunnelmista:

Kello on 5 aamulla. Aurinko jo kirkkaana paistaa nukkuvan kaupungin yli. Kuorma toisensa perästä tulee ajaen pitkin Pitkääsiltaa, tahi Espoontullin puolelta. Ne ovat maalaisukkosia ja akkasia, jotka ohjaavat kulkunsa kauppatorille saadakseen hyvissä ajoin edullisen paikan, ennen torikaupan alkua. Kärrien rivi kasvaa yhä. Siellä nähdään myös työmiehiä pitkin askelin astelevan työpaikoilleen, kukin kantaen kädessään ruokavasua tahi laukkua. Kuuden aikaan on työ tehtaissa täydessä käynnissä. Tuntia myöhemmin tulevat kirjapainoihin päivällä työskentekijät. Heitä vastaan tulevat silloin konemestari ja tämän apulaiset, jotka kello 3:lta tahi 4:ltä aamupuolella ovat painaneet nuo suuret sanomalehdet. Sanomalehtipainoksista on mahtavia nippuja matkalla postivaunuun asemalle. Vähintään parisataa poikaa ja tyttöä levittää tunnin kuluessa 30,000 sanomalehteä tilaajille kaupunkiin. 

Frans Nyberg. SLS, Flickr Commons

Nyt avaavat leipurit myymälänsä ja saavat heti höyryävät, vastaleivotut leivoksensa kaupaksi menemään. Kaikissa kodeissa tarvitaan kahvileipää, ja pääkaupungissa tehdään ostokset vaan päiväksi kerrallaan. Hienoja rouvia ja repaleisia katupoikia, leveitä torimatamia ja hoikkia poliisikonstaapeleita parveilee sekaisin. Ostetut ruokatavarat sullotaan suuriin torivakkoihin ja sitten kiirehtii sekä emnäntä että palvelija kotiin joko jalkaisin tahi sähköraitiovaunussa, joka joka viides minuutti siitä ohi kulkee. Astukaamme yhteen sellaiseen vaunuun ja matkustakaamme sillä niin pitkältä kuin tietä piisaa, s. o. hautausmaalle asti. 

Matkamme kulkee Pohjois-Esplanaatikatua pitkin. Oikealla vilahtaa ohitsemme pitkä rivi myymäläin ikkunoita. Hedelmiä, posliineja, kankaita, mattoja, kirjoja, hopeakannuja, lasitavaroita ja jalkineita näkevät  niissä silmämme. Vasemmalla meistä on tuo uhkea Esplanaati, jonka kaksi poikkikatua jakaa kolmeen alueeseen. Keskimmäisen läpi, Runebergin patsaan ohi, kulkee tiheitä joukoja meluavia pikkupoikia ja tyttöjä. Ne ovat matkalla Kasarminkadun kansakouluun. Nyt kulki raitiovaunumme ruotsalaisen teaatterin ohi ja kääntyi Bulevardinkadulle. Täällä näemme uusia nuorten parvia matkalla molempiin valtion tyttökouluihin tahi lähellä oleviin yksityiskouluihin. Niin, nyt on uutteruutta ja eloa kaikilla kaduilla, sillä kello lähenee 8. Noin 8,000 lasta on nyt matkalla kouluihinsa. Kun raitiovaunumme poikkeaa Albertinkadulle, astumme siitä ulos, vilkaisemme polyteknikon komeata taloa ja sekaannumme vaeltavien joukkoon.

Toukokuun alkupuoli

28.4.

• Enpä olisi itse älynnyt kirjoittaa selitekappaletta "MIKÄ ON TELEGRAM-VIESTI?", mutta eihän enää sähkettä muisteta.
• Turun akatemia "selvisi" isovihasta sulkemalla ovensa. Proffat pakeni Ruotsiin. Ei opetusta eikä palkkaa 10 vuoteen. #retoriikka [Laventui myöhemmin blogikirjoitukseksi]

29.4.

• Twiitit ovat lyhyydessään kuin sananparret: Ymmärrettävissä tarvittaessa aivan nurin päin. 

2.5.

• Komeat univormut. Kiitos @SLSdigi jälleen kerran isoista kuvatiedostoistanne! [Vastauksessa luvattiin, että"Parin viikon kuluttua tulee noin 200 uusia, hienoja, isoja kuvia."]

3.5.

• Kirjakulttuuria, josta en ollut aiemmin kuullut: 'Grangerised' books. "The Original Wikipedia - Objectivity #68"

4.5.

• Jyväskylän yliopiston opinnäytteiden kuvailut avoimeksi dataksi
• Ulla Rajala Suomen arkeologisen seuran OA-julkaisukokemuksista

5.5.

• What's The Difference Between History and The Past? | Idea Channel | PBS Digital Studios
• Se petttymys, kun uusi mielenkiintoisen otsikon omaava artikkeli sisältääkin vanhentunutta ja lähdeviitteetöntä "tietoa". [Kyseinen artikkeli mainittu tässä blogitekstissä.]
• Jussi Jalonen saa enimmäkseen kiittävän arvion väitöskirjastaan
• Miia Vuontisjärvi viihtyi Deutsches Museumissa "nelisen tuntia"
• Voisi puhua kakkujen kauneudestakin. #Kokemäki #sananparsi

• Toinen tapa yhdistää ulkonäkö ja p-sana. #Kokemäki #sananparsi

 

7.5.

• Tehdasyhdyskunnan historiasta kesänäyttely Nokialla 18.5.-11.9.2016
• Terveiset Euran Nauravasta lohikäärmeestä. On hienoja esineitä. Uskokaa ilman kuvia, sillä @Museovirasto

• Sananparsien oletettavasti nuorempaa kerrostumaa. #Kokemäki

• En aio testata. #Kokemäki

• En suuresti ihmettelisi, jos tämä juttu löytyy muualtakin. #sananparret #Kokemäki

8.5.

• Käyttökonteksti hyvin tuttu, mutta sanonta erittäin vastenmielinen. #sananparsi #Kokemäki

• Täh? #Kokemäki

9.5.

• Raportti Tuusulan Ilmatorjuntamuseosta
• Miikka Voutilaisen väitös 1860-l nälänhädästä perjantaina. Kirja luettavissa verkosta
• Keiden perinteitä tulisi vaalia?
• Lähdenpä katsomaan montako ihmistä tulee SHS:n tilaisuuteen Tieteiden talolle tällä säällä. [Erittäin kaunis kesäpäivä keskellä kevättä. Yleisöä 7 henkeä. Muistiinpanot vielä pöydällä, en tiedä tuleeko blogitekstiä.]

Uskonnollisuudesta vapaudenajalla

Georg Ståhlbergin kirjoittamasta kirjasta An history of the late revolution in Sweden, Which happened on the 19th of August, 1772. Containing, in three parts, the abuses, and the banishment of liberty, in that kingdom. Written by a gentleman who was a Swede tällä kertaa kuvausta Ruotsin uskonnollisesta tilasta vapaudenajalla.

Ståhlbergin silmin teologian opetus yliopistoissa oli sanoja ilman merkitystä. Papisto ei pyrkinyt tekemään kansasta hurskasta vaan kasvatti siitä taikauskoista.

Sivistystä saaneet havaitsivat petoksen ja päätyivät toiseen ääritilaan hyläten uskonnon kokonaan.

Kansan tyhmä innostus johti siihen, että lopulta tytöt, naiset ja sotilaat alkoivat saarnata. Kokonaiset kylät ja kihlakunnat joutuivat hurmokselliseen tilaan. Tarvittiin vain hurskas rikollinen villitsemään heidät.

Jälkimmäisestä tunnistan herätysliikkeen, mutta en tiedä onko sen syntyä kuvattu toisaalla aivan samalla tavalla.

Sananparsista Kivessiltaan

Olen nyt Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tallettamien Kokemäeltä kerättyjen sananparsien läpikäynnissä puolivälissä. Aivan alussa touhu tuntui järjettömältä, kun sananparret olivat kuluneita tai käsittämättömiä. Mutta onneksi Frans Leino oli kirjoittanut mukaan muös tietoa siitä, missä yhteydessä sanontoja oli käytetty. Kävi m.m. selväksi, ettei ollut sopivaa kehua toisen tekemisiä, omia tekemisiään eikä mitään muutakaan.

Suurin yllätys tähän mennessä oli krinoliinisanonta, joka oli pidempänä versiona ennestään tuttu sanomalehdestä, Se oli siis mahdollisesti ollut kiertävä juttu tai ainakin siitä oli tullut sellainen.

Kokemäeltä kerääjiä oli vain muutama, joten henkilöhistoriallinen anti tuntuu vähäiseltä. Harjavallan alkoholiongelmaiseen pappiin on liitetty muutamia sanomisia. Mahdollisesti kokemäkeläinen Sulssi rikkoo alussa esittämääni. Yhden miehen maalia sai sanoa hyväksi.

Useamman lauseen kokemäkeläinen on Vappu Kivessilta.

• Kyllä minä tätä jo söin, sano Kivessillan Wappu, ko käre pikkulusikallisen kahvia kupista otti. (Tosi tapaus noin 90 v. sitten). [23.3.1954]
• "Sutta pakkoon lähdin karhu vastaan tuli", sano Kivessillan Wappu, (Wappu menetti asunpaikkaa ja tuli viälä pahempaa)
• "Konnet kelloo ole hankkinu?" kysy joku ystävä Wapulta. "En ole ko pelkään jos se puttoo juuriastiaan" (tark. että täytyy myydä ja ostaa leipää) [23.3.1954]

Viimeisen selitystä en osaa selittää, mutta onnistuisiko Kivesilta-nimen etsintä, joka epäonnistui vuosia sitten siirtolaisten yhteydessä. Nyt verkkohaku tarttuu Kari Kujansuun digihakemiston Kansaneläkelaitoksen henkilökorttien hakemistoon, jossa on neljä Kokemäellä syntynyttä Kivessiltaa. Varhaisimpana Kustaa Jalmari 1.1.1888, joka löytyy SSHY:n jäsenpuolelle digitoiduista kastelistoista vanhempineen. Rippikirjoissa (1881-1890 s. 317, 469; 1891-1900 s. 399) perheellä ei ole sukunimeä, joten tämä yritys päättyi tähän.

Sukunimen luulisi tulleen poimituksi jostain paikasta, mutta Kansalaisen karttapaikka ei tunne yhtään Kivessiltaa. Sanomalehdissä nimi esiintyy vain yhdessä yhteydessä. Fredrik Kivessilta, torppari Kokemäen Ylistarosta, löytyi kuolleena lumesta makaamastta 3.2.1900. Haudattujen listassa hänen etunimensä ovat Juho Fredrik, tittelinsä työmies ja kuolinsyynään "väkev. juomista". Rippikirjasta (1891-1900 s. 400) huomaan, että lapsiinsa kuului Frans, joka todennäköisesti on myöhempi siirtolaiseni, ja KELA-korttien Suoma Karoliina, jonka seuraamatta jättäminen oli siis virhe.

Rippikirjaan sukunimi on perheelle merkitty lyijykynällä ja edellisessä kirjassa (1881-1890 s. 317) sitä ei näy. Jos kyse on paikannimestä niin rippikirjojen kautta en pääse käsiksi aiempiin asukkaisiin enkä täten heidän joukossaan mahdollisesti olevaan Vappuun.

Maria O. ja kolmas käsky

Ajattelin näin äitienpäiväksi esittää "äidin rakkaus" -ilmaisun esiintymiä sanomalehdissä, mutta osumat eivät olleet niin antoisia kuin olin toivonut. Lukuunottamatta sitä yhtä, josta pääsin kiinni syksyllä 1860 käytyyn keskusteluun, jonka varhaisuus yllätti minut.

Ruotsissa olivat useat (pietistiset) tahot innostuneet lähettämään Kuninkaalliselle Majesteetille kirjelmiä sunnuntain pyhittämiseksi m.m. kieltämällä höyrylaivojen ja höyryvaunujen (? tarkoitettaneen junia) käyttö. Tästä luettuaan Maria O---n inspiroitui kirjoittamaan sanomalehteen Helsingfors Tidningar kirjeen, jossa totesi erityisesti Helsingissä sunnuntain vieton kaipaavan vastaavaa muutosta. Höyrylaiva Ilmattaren pilli kuuluu jumalanpalvelukseen Nikolain kirkossa (nyk. tuomiokirkko) ja saksalaisen seurakunnan kirkossa. Jumalanpalvelukseen mennessä ja tullessa pitää - erityisesti Espan päässä - kärsiä lasin kilinästä, kuparin kalinasta sekä tupakan savupilvistä. (Tarkoitettiin ainakin Kappelia.)

Toimitus julkaisi kirjeen 7.8.1860, mutta kommentoi, että moiset määräykset olisivat ulkokultaisuutta eivätkä edistäisi todellista Herran pelkoa ja kristillistä henkeä.

Maria O---n ei tästä lannistunut vaan laati uuden kirjeen, joka julkaistiin 11.8. samoin kuin kaksi muuta lukijakirjettä, joilla kaikilla oli erilainen lähestymiskulma aiheeseen. O. H. piti kristillisen valtion velvollisuutena määräyksillään viestiä Jumalan käskyjen noudattamisen tärkeyttä. Nimetön kirjoittaja muistutti, että tilanteen muutos ei vaadi uusia lakeja vaan jo olemassa olevien noudattamista. Hän paheksui (erityisesti höyrylaivoilla) järjestettyjä huviretkiä, jotka eivät liikkeelle lähdössään jää odottamaan jumalanpalveluksen loppua. Maria O---n näki, että pyhäpäivän rauhan rikkomusten salliminen helpottaa ihmisten etääntymistä Herran pelosta yms.

Toimituksen kommentoi näihin, että 100 tai 50 vuotta aikaisemmin tuomittiin sellainen pyhäpäivän käytös, johon kukaan ei enää kiinnitä mitään huomiota ja 50 vuotta tästä eteenpäin tultaisiin sallimaan sellainen, joka vielä ei kukaan uskaltanut tehdä.

Tästäkään Maria O---n ei rauhoittunut vaan lähetti kolmannen kirjeen, jossa m.m. vetosi voimassa olevaan Ruotsin vanhaan lakiin. Viikon miettimisen jälkeen toimituksen (tai tarkemmin sanottuna H. A.:n) kaksisivuinen (!) loppulause polemiikille julkaistiin 28.8.1860. Vaikka toimitus ei omien sanojensa mukaan tiennyt edes kirjeenvaihtajansa siviilisäätyä

oletettiin kirjoituksessa hänen rikkovan useita edelleen voimassa olevia lain kohtia. Kuopiolaisen Ilmoitus-Lehden (8.9., 15.9. ja 22.9.1860) referoimana

antaa Maria O--n olla, Ruotsin Lain ja Asetusten mukaan, alinomaisessa rauhattomuudessa asian-omaisten kruununmiesten käsissä, esimerkiksi siitä, että hänellä on hopeaisia kaluja, silkkivaatteita eikä lähetä piikaansa kirkkoon, ei viljele humalia, eikä renkaita sikainsa kuonossa eli turpassa ja pitää paimenen pojan, eikä tytön, j.n.e., ja saa siis alati seisoa käräjissä, maksaa sakkoa, kadottaa kaiken oikeudella saadun omansa ja kärsiä siis sulaa vääryyttä, sekä tulla Lain viholliseksi, kiroojaksi j. n. e.,

Kuopiossa tehdyn tulkinnan mukaan

H. Tidningi tahtoo kuolettaa ainoastaan sellaisen Lain, joka kieltää epäjumaluuden, Jumalan nimen häväisemisen, sapatin rikoksen, lihan himon, silmäin pyynön, hekuman, ylöllisyyden, haureuden, j. m. s. Sillä "kussa ei (tällaista) vanhaa Lakia seurata, sillä hallitsee totuus, vanhurskaus ja rauha", sanoo H. Tidningi.

Helsingin jumalattomattomuudella pidemmät juuret kuin tiesinkään.

Kuva Theodor Kittelsenin piirros Wikimediasta