Maria O. ja kolmas käsky

Ajattelin näin äitienpäiväksi esittää "äidin rakkaus" -ilmaisun esiintymiä sanomalehdissä, mutta osumat eivät olleet niin antoisia kuin olin toivonut. Lukuunottamatta sitä yhtä, josta pääsin kiinni syksyllä 1860 käytyyn keskusteluun, jonka varhaisuus yllätti minut.

Ruotsissa olivat useat (pietistiset) tahot innostuneet lähettämään Kuninkaalliselle Majesteetille kirjelmiä sunnuntain pyhittämiseksi m.m. kieltämällä höyrylaivojen ja höyryvaunujen (? tarkoitettaneen junia) käyttö. Tästä luettuaan Maria O---n inspiroitui kirjoittamaan sanomalehteen Helsingfors Tidningar kirjeen, jossa totesi erityisesti Helsingissä sunnuntain vieton kaipaavan vastaavaa muutosta. Höyrylaiva Ilmattaren pilli kuuluu jumalanpalvelukseen Nikolain kirkossa (nyk. tuomiokirkko) ja saksalaisen seurakunnan kirkossa. Jumalanpalvelukseen mennessä ja tullessa pitää - erityisesti Espan päässä - kärsiä lasin kilinästä, kuparin kalinasta sekä tupakan savupilvistä. (Tarkoitettiin ainakin Kappelia.)

Toimitus julkaisi kirjeen 7.8.1860, mutta kommentoi, että moiset määräykset olisivat ulkokultaisuutta eivätkä edistäisi todellista Herran pelkoa ja kristillistä henkeä.

Maria O---n ei tästä lannistunut vaan laati uuden kirjeen, joka julkaistiin 11.8. samoin kuin kaksi muuta lukijakirjettä, joilla kaikilla oli erilainen lähestymiskulma aiheeseen. O. H. piti kristillisen valtion velvollisuutena määräyksillään viestiä Jumalan käskyjen noudattamisen tärkeyttä. Nimetön kirjoittaja muistutti, että tilanteen muutos ei vaadi uusia lakeja vaan jo olemassa olevien noudattamista. Hän paheksui (erityisesti höyrylaivoilla) järjestettyjä huviretkiä, jotka eivät liikkeelle lähdössään jää odottamaan jumalanpalveluksen loppua. Maria O---n näki, että pyhäpäivän rauhan rikkomusten salliminen helpottaa ihmisten etääntymistä Herran pelosta yms.

Toimituksen kommentoi näihin, että 100 tai 50 vuotta aikaisemmin tuomittiin sellainen pyhäpäivän käytös, johon kukaan ei enää kiinnitä mitään huomiota ja 50 vuotta tästä eteenpäin tultaisiin sallimaan sellainen, joka vielä ei kukaan uskaltanut tehdä.

Tästäkään Maria O---n ei rauhoittunut vaan lähetti kolmannen kirjeen, jossa m.m. vetosi voimassa olevaan Ruotsin vanhaan lakiin. Viikon miettimisen jälkeen toimituksen (tai tarkemmin sanottuna H. A.:n) kaksisivuinen (!) loppulause polemiikille julkaistiin 28.8.1860. Vaikka toimitus ei omien sanojensa mukaan tiennyt edes kirjeenvaihtajansa siviilisäätyä

oletettiin kirjoituksessa hänen rikkovan useita edelleen voimassa olevia lain kohtia. Kuopiolaisen Ilmoitus-Lehden (8.9., 15.9. ja 22.9.1860) referoimana

antaa Maria O--n olla, Ruotsin Lain ja Asetusten mukaan, alinomaisessa rauhattomuudessa asian-omaisten kruununmiesten käsissä, esimerkiksi siitä, että hänellä on hopeaisia kaluja, silkkivaatteita eikä lähetä piikaansa kirkkoon, ei viljele humalia, eikä renkaita sikainsa kuonossa eli turpassa ja pitää paimenen pojan, eikä tytön, j.n.e., ja saa siis alati seisoa käräjissä, maksaa sakkoa, kadottaa kaiken oikeudella saadun omansa ja kärsiä siis sulaa vääryyttä, sekä tulla Lain viholliseksi, kiroojaksi j. n. e.,

Kuopiossa tehdyn tulkinnan mukaan

H. Tidningi tahtoo kuolettaa ainoastaan sellaisen Lain, joka kieltää epäjumaluuden, Jumalan nimen häväisemisen, sapatin rikoksen, lihan himon, silmäin pyynön, hekuman, ylöllisyyden, haureuden, j. m. s. Sillä "kussa ei (tällaista) vanhaa Lakia seurata, sillä hallitsee totuus, vanhurskaus ja rauha", sanoo H. Tidningi.

Helsingin jumalattomattomuudella pidemmät juuret kuin tiesinkään.

Kuva Theodor Kittelsenin piirros Wikimediasta