Jo tällä kertaa Braseborgissa ollessani solmittiin ystävyyden side minun ja kartanossa pysyväisenä ruotuvaivaisena olevan sokean Matin välillä. Hän lienee silloin ollut noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen. Ei hän koskaan ollut päivän valoa nähnyt, oli sokeana syntynyt. Mutta iloinen ja tyytyväinen hän aina oli. Varsinaisena toimena oli hänellä voin kirnuaminen, joka tapahtui veivaamalla ratasta, mikä pani kirnussa olevan monihaaraisen männän pyörimään. Tätä yksitoikkoista työtä tehdessään hän alati lauleskeli, milloin ei kukaan häntä puhutellut. Joutohetkinään hän lauluansa kanteleen sävelillä säesti, ja silloin loistivat hänen kasvonsa, vaikka silmät tylsinä olivatkin. Minä kerroin hänelle maailman kauneudesta, josta hänellä ei mitään käsitystä ollut. Kirkossa hän kävi joka pyhä, tavallisesti jalkaisin sauvansa opastamana. Uimassa oli hän usein veljieni ja minun kanssa, menemättä tietysti syvemmälle, kuin että jalat pohjaan ulottuivat. (s. 38-39)2) Annelin ajatuksia blogissa kerrottiin rippikirjan merkinnästä, joka ilmeisesti viittasi vakavaan oppimisongelmaan tai jonkinlaiseen "epänormaaliuuteen".
3)
4) Löytämäni verkossa jaettu tutkimus keskittyy edelleen uusimpiin aikoihin.
- Björklund, Antti: Vaivaisia vain uskon välikappaleita? Vammaisuus ja vammaiset 1800-luvun postilloissa.
- Eskola, Petri: Vajaa mieli, vajaa kansalaisuus : kehitysvammaisten lakisääteinen kansalaisasema Suomessa 1927-1970
- Leppälä, Heli: Vammaisuus hyvinvointivaltiossa. Invalideiksi, vajaamielisiksi tai kehitysvammaisiksi määriteltyjen kansalaisasema suomalaisessa vammaispolitiikassa 1940-luvun taitteesta vuoteen 1987
- Kinnunen, Joonas: Ideat, identiteetti ja integraatio. Suomalaisen vammaisliikkeen äänitorvi Tiedotuskynnys 1975–1978.
Naantalin seurakunnan Kultarantion kartanoon tuli sunnuntaina kirkon aikana kesäkuun 22 p. noin 10 vuotinen naislapsi, vaatettu huonolla mustalla hameella ja pruunilla tröijyllä, joka oli kuuro ja mykkä. Siellä surkuteltiin ja suositeltiin häntä 5 vuorokautta. Sillä aikaa ihmeteltiin hänen viisasta ymmärrystänsä, sillä hän oli ymmärtävänänsä kaikki puheet, katsoen puhujan suuta, ja teki vastauksen viittomalla; hän näytti kirjaimilla olevansa kotosin Uudesta kaupungista, ja osotti almanakasta sen päivän, milloin hän oli päässyt ulos kuuromykkäin opistosta; hän osotti että hän oli jäänyt pois höyryvenhe Theklasta ja tahtoi myös siihen, kun hän sen näki kulkevan. Mutta asian kuulusteltua ei häntä siihen vastaan otettu, koska ei häntä kukaan tuntenut eikä hänellä mitään todistusta ollut. Mainitun tilan trenkivouti meni pappilaan ja ilmotti tämän provastille, joka antoi kirjan ettei sitä saa päästää huolettomuuteen ja että höyrylaiva Thekla veisi sen Uuteenkaupunkiin kesäkuun 27 p. Vähä ennen kuin hän pois lähetettiin, saatiin teitoja että hän usioissa paikoissa oli selvästi puhunut ja kuullut; joissa paikoissa hän enämmän viipyi, oli hän mykkänä, mutta mistä lähti pois pian, niinkuin Naantalin luotuspaikasta ylitsetullessa Luonnonmaan luotoon ja vielä sieltä eräässä huoneessa kysyneen tietä Kultarannalle. Tästä oli siis epätieto, sillä muutamat sanoivat sen mykäksi, toiset sen puhuvan ja kuulevan ja vielä muutamat lapset sanoivat hänen sanoneen että minä menen Luonnonmaahan enkä puhu siellä yhtään sanaa, niin minua siellä paremmin pidetään. Tähän kahden-haaraseen ihmisten mieleen olis hyvä saada tietoa höyryvenhe Theklan päälliköltä taikka muilta asian tietäviltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti