sunnuntai 17. huhtikuuta 2016
Digitaalisen historiantutkimuksen mahdolliset tulevaisuudet
Onpa tullut viime viikolla rampattua tilaisuuksissa kun vieläkin on muistiinpanoja lojumassa pöydällä. Ne koskevat perjantaista seminaaria Digital History in Finland: Possible Futures, jonka järjesti projekti Towards a Roadmap for Digital History in Finland. Muistiinpanojen eka huomio on "ihan uutta porukkaa", mutta oli joukossa tuttujakin ihmisiä.
Ekana puhui Kari Uotila arkeologisten kaivausten uusista mittausteknologioista, erityisesti laserskannauksesta. Se mahdollistaa piirtämistä nopeamman dokumentoinnin, jota myöhemminkin on mahdollista tarkastella kolmessa ulottuvuudessa. Olettaen, että löydetään tavat säilyttää mittaustieto käytettävässä muodossa, mikä on toistaiseksi vielä haasteena.
Jukka Tyrkkö kävi läpi ditaalisten ja laskennallisten menetelmien kehitystä kielitieteessä viimeisen kahden vuosikymmenen ajalta keskittyen korpusanalyysiin. Mitä enemmän sanoja saadaan kokoon, sitä erilaisempia kysymyksiä voidaan esittää. Mainiosti hän totesi, että sekä data että menetelmät on kuvattava avoimesti ja selkeästi tulosten yhteydessä. Valitettavasti tarkentavaan kysymykseeni sain vastaukseksi, että näin ei läheskään aina toimita. Eli ei ole valmista mallia historiantutkimukseen, jossa toistaiseksi on "omasta tietokannasta" löydetty todisteita yleensä ilman pidempää selostusta sen paremmin tietokannan muodostamisperusteista kuin analyysimenetelmistäkään.
Jaakko Suominen väläytteli löydöksiään tietokoneavusteisen historiantutkimuksen historiasta Suomessa. Kun työnsä Anna Sivulan kanssa valmistuu on se varmasti mielenkiintoista luettavaa. (Varsinkin jos HAikin ynnä muiden julkaisujen haravointiin käytetään muutakin hakusanaa kuin tietokone. Reikäkortti ja tietokanta tulevat ainakin mieleen.)
Keskusteluosuudessa tuli terveellinen muistutus kontekstin huomioonotosta. Suominen tai alussa mainitussa projektissa työskentelevä Petri Paju (en muista kumpi) hypotisoi, että Pertti Huttusen väitöskirjaa ei hyväksytty Helsingin yliopistossa tietokoneen käytön takia. Yleisössä istunut Jyrki Ilva tarttui tähän ja huomautti, että Huttusen poliittinen ajattelu oli luonnollisempi selitys hylkäykselle.
Mikko Tolonen yritti kahvitauon jälkeen provosoida puheellaan aatehistoriasta ja data-analyysistä, mutta minä en ymmärtänyt mitään pointtia niin, että olisin saanut kynää paperille. Tutkimuksen vaikuttavuudesta oli ainakin kyse. Ja siitä, että datalla voidaan vahvistaa aiemmat teoriat muutoksista/käännekohdista.
Lopuksi Petri Paju esitteli lopuksi projektisuunnitelmaa ja piakkoin tutkijoille lähetettävää/jaettavaa/avattavaa kyselytutkimusta. Vedin herneen nenään syvään ja poikittain joko syystä tai väärinkäsityksestä ja väsymyksestä. Purin tuntemukset jo oikealle taholle, joten ei siitä sen enempää.
Mutta "digitaalista historiantutkimusta" sivuten vielä Tapio Salmisen torstaisen esityksen nostoista unohtunut pointti. Salminen nimittäin, kuvatessaan pitkäksi muodostunutta väitöskirjaprosessiaan, totesi, ettei olisi tarttunut lopulliseen aiheeseensa ja metodiinsa ilman digitaalisen kameran tuloa ja apua. Käsiala-analyysin tekeminen Tallinnan kaupunginarkiston aineistoista ei olisi muistiinpanojen varassa ollut mahdollista.
Kuvitus poimittu Flickr Commonsista, vaihteeksi tallentamatta tarjoajien tietoja ja kuvalinkkejä. Ja kertomatta edes hakusanoja. Niin ja yksi on kotimaisista digitoiduista sanomalehdistä. Onko sinulla kotonasi ajantietokone?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti