Huuliharpuista

Pixabay

Amerikkalainen podcast Stuff you missed in history class omisti yhden jaksonsa viime vuonna huuliharpulle. Sen jälkijunassa kuunneltuani ryntäsin tietenkin sanomalehtien kimppuun. Mutta ennen kuin aloin vääntää löydöksistäni blogitekstiä, tein myös tavallisen verkkohaun, jolla löytyi kirja-arvostelu Jantso Jokelinin Huuliharppukirjasta. 

Miksi tehdä työtä, jonka toinen on jo tehnyt, joten kirja varaukseen kirjastosta. Sen historiaa kuvaava "Huuliharppu Suomessa" -osio on lyhyt ja alkaa 1900-luvulta. Tekstissä vilahtaa sanomalehdessä julkaistu konserttiarvostelu vuodelta 1907, mutta 1800-luvun sanomalehtiä ei ole käytetty vaan Jokelin kirjoittaa, että "Ensimmäinen dokumentti huuliharpusta Suomessa on Melanin musiikkikaupan mainoksessa 1890-luvun alussa, mikä kertoo soittimen olleen kysytty viimeistään 1880-luvulla." (s. 153-154).

Huuliharppu (yhdellä määritelmällä) kehitettiin Saksassa 1800-luvun alkupuolella ja Jokelinin mielestä oli uskottavaa, että se tuli Suomeen vasta vuosisadan lopulla? Ehei.

Åbo Underrättelser 15.6.1852 mainitsee saksalaisen orkesterin, jonka instrumenttien joukossa on huuliharppu (munharmonika ruotsiksi). Isompia ja suurempia huuliharppuja markkinoitiin viimeistään jouluksi 1858 (Finlands Allmänna Tidning 10.12.1858 ). Saksassa oli tuolloin jo huuliharpputehtaita (Jokelin s. 31, 35).

Myöhemmin myynti-ilmoituksia on suomenkielisissäkin sanomalehdissä, mutta kuvauksia soittamisesta ei osu hakuuni. Soittimen hankkimisesta on väläys Eeron kertoelmassa Pikku Matin markkina retki (Aamulehti 17.12.1885), joka selvästi pyrki realistiseen kuvaukseen.

Hiukan päivällistä aterioittua läksivät markkinamiehemme vielä kaupungille. Nyt vasta oli Matilla aika ja tilaisuus kulkea kadut ja tori ympärinsä. Isä osti itsellensä pitkävartisen piipun ja Matti sai huuliharpun. Siinä kaikki ostokset ja nyt lähdettiin uudelleen katuja katselemaan, joiden varsilla kapakkojen kilvet loistivat, mitkä kultasilla, mitkä hopeaisilla tahi taivaan sinisillä osoitteilla ja kirjaimilla.

Villinä veikkauksena luulisin erilaisissa kansanperinnearkistoissa piilevän tietoa huuliharpun soitosta 1800-luvulla.

Jokelinin kiinnostus ja oma tietous koskee itse soitinta ja sen soittoa. Valitettavasti voin sieluni silmin nähdä esitelmäntekijöitä yms., jotka eivät huomaa, että kirjan tekijän innostus ei ole kohdistunut soittimen historian jäljitykseen Suomessa ja he tulevat toistamaan ajoituksen "1880-luvulta".