lauantai 28. tammikuuta 2012

Kuisma livenä!

Vuosi sitten hehkutin Markku Kuisman metsäteollisuuden historiaa. En kyseistä tiiliskiveä koskaan lukenut kannesta kanteen enkä ole lukenut Kuisman lyhyempiä uutuuksiakaan. Mutta menin silti torstai-iltana fanittamaan häntä Työväenliikkeen kirjaston tilaisuuteen. Ja mies puhui yhtä mukavasti kuin kirjoittaa.

Aiheena piti olla Kuisman tuorein kirja Saha. Tarina Suomen modernisaatiosta ja ihmisistä jotka sen tekivät. Mutta haastattelijana toiminut Pentti Peltoniemi oli päättänyt käydä läpi käytännöllisesti katsoen koko Kuisman tuotannon, joka kirjaston kokoelmista oli pöydälle koottu näytille.

No, tämä osoittautui kyllä hedelmälliseksi ratkaisuksi, jossa Kuisma pääsi kertomaan miten väitöskirjansa 1700-luvun teemat olivat löytyneet 1900-luvultakin, taloudellisista syistä työn alle otetusta yrityshistoriiikista. Mistä heräsi mieleeni kysymys, onko kukaan paikallishistorian kirjoittaja päässyt sanomaan samaa?

Sahastakin toki puhuttiin. Kuisma sanoi sen innoittajana olleen keskustelu innovaatioista. Historiaa tuntevien kun on vaikea uskoa, että innovaatioita luovia järjestelmiä voisi tekemällä tehdä. Isojen innovaatioiden läpilyönti vaatii monen eri asian yhteen tulemisen.

Hämmästyttävän paljon muistin 1800-luvun puolelta asiaa vielä vuoden takaa, mutta keskustelussa paljastui tietämyksestäni paljon aukkoja. (Jos tietämys on enimmäkseen aukkoa, onko se tietämystä ollenkaan?) Mitä oli Venäjän kehitys/teollistuminen 1800-luvulla? Minkälaiset tekijät johtivat puuteollisuuden jalostusasteen kasvuun Suomessa? Miten Suomeen saatiin teksnisesti osaavaa väkeä? Millä mekanismilla sotakorvaukset vaikuttivat talouskasvuun?

Ensi viikolla (2.2. klo 18:00 – 19:30) Työväenliikkeen kirjakahvilassa FT Eija Stark ja VTT Gia Virkkunen esittelevät köyhyysaiheisia väitöskirjojaan.
klo 1 kommentti:

perjantai 27. tammikuuta 2012

Pitkä lista

Vanhat postaukset kertovat, että 16.8.2010 hiffasin AMK-lopputöiden sisältävän mielenkiintoisia juttuja. Olen niihin satunnaisesti tuon jälkeen linkittänyt, mutta en ollut tehnyt isompaa hakua. Ennen kuin nyt. Osa näistä on voinut tulla mainituksi aiemminkin täällä blogissa, en jaksa jokaista tarkistaa...

Historia ja muistaminen
Matkailu ja museot
Kirjastot ja arkistot
Konservointi ja restaurointi
klo Ei kommentteja:

Mietityttävää

Arkistolaitoksen ohjeistuksen mukaan "asiakirjojen käyttö tutkijasaleissa ja kopioiden luovuttaminen ... 100 vuotta vanhoista ja sitä nuoremmista henkilörekistereistä edellyttää käyttötarkoituksen selvittämistä." Tämän sovelluksena digitaaliarkistossa seurakuntien 101-125 vuotta vanha aineisto on näyttörajoitettua ja 100 vuotta nuorempi aineisto käyttörajoitettua.

Tietosuojavaltuutetun 27.7.2010 päivitetty dokumentti Valokuva ja yksityisyyden suoja henkilötietolain kannalta toteaa luvussa 2, että valokuvan, josta henkilö on tunnistettavissa, katsotaan olevan laissa tarkoitettu henkilötieto. Myöhemmin todetaan, että "valokuvien siirtämistä internetiin on useimmiten arvioitava oikeudellisesti henkilötietolain kannalta." Täysin järkeenkäypä on lause "Tunnistettavuuteen vaikuttaa myös se, liitetäänkö kuvien yhteyteen kuvissa esiintyvien henkilöiden nimitiedot, jolloin henkilötietolaki tulee tunnistettavuuden kannalta ehdottomasti sovellettavaksi." Epäselväksi jää muodostuuko tietosuojavaltuutetun mielestä pelkästä kuvakokoelmasta henkilörekisteri. Mutta
Tietosuojavaltuutettu on kannanotossaan 2/452/2005 22.3.2005 valokuvien internetiin siirtoa koskevana yleisenä suosituksenaan todennut, että henkilötietolain kantavaksi periaatteeksi omaksuttua itsemääräämisoikeuden periaatetta mukaillen suostumuksen pyytämiseen olisi aina pyrittävä kaikissa niissä tilanteissa, joissa yksityisyyden suojan voidaan edes epäillä vaarantuvan.
Tällaista muistellen ihmettelin SukuForumilla digitaaliarkistosta löytämiäni Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan Vaajakosken tehtaiden (Jyväskylän maalaiskunta) arkiston valokuvia. Niissä esiintyviltä lukuisilta henkilöiltä on tuskin lupia pyydelty. Yksikönjohtaja István Kecskeméti totesi minulle sähköpostitse
Tämän aineiston kuvien julkisuusasetukset on yksitellen määritelty kokoelman omistajan ja KAn toimesta. Ne ovat oikein.
Lyhyestä virsi kaunis. Ja muun aineiston tapaan "niitä voidaan julkaista sekä paperijulkaisuina että sähköisinä julkaisuina". Vaikka ei pysty mainitsemaan valokuvaajaa, joka ei tietenkään ole moraalisia tekijänoikeuksia työnantajalleen/toimeksiantajalleen pystynyt luovuttamaan.

Mutta näitäkään kuvia ei kuitenkaan parane liittää henkilötietorekisterin osaksi, ilman henkilön lupaa? Aivan, sukututkitkimustoimialan käytännesäännöissä sanotaan
Henkilötietolaissa esitetyn henkilötiedon määritelmän mukaan myös valokuva katsotaan henkilötiedoksi. Tällöin rekisteröity itse saa päättää valokuvansa liittämisestä sukututkimusrekisteriin, mikäli rekisteri muuten kuuluu henkilötietolain soveltamisalaan. Oikeuskäytännössä on kuitenkin vakiintunut tulkinta, että henkilö voi päättää ainoastaan sellaisesta kuvasta, jossa hän on yksin, mutta ei ryhmäkuvasta.
Ahaa! Jos työpaikan kesäjuhlilla otettu vähemmän edustava valokuva on päätynyt yrityksen arkistoon ja tulee arkistolaitoksen, Elkan tai jonkun muun toimijan digitoimana julkisuuteen ei siis kuvassa esiintyvällä ole asiaan nokan koputtamista? Kunhan mukana on joku muukin? Paitsi jos siihen on liitetty nimitieto? Keskustelu valokuva-arkistojen verkkoon viennistä on keskittynyt kuvaajien oikeuksiin ja kuvien maksullisuuteen enkä muista onko henkilötietolakia kukaan ottanut esiin.

Onnellisia ovat nykyajan nuoret, joiden "unohdusoikeutta" varten EU väsää parhaillaan lakia, jonka nojalla (YLEn uutisen mukaan)
Poistamisoikeus koskisi esimerkiksi nimeä, valokuvaa, pankkiyhteystietoja ja verkossa julkaistuja postauksia riippumatta siitä, liittyvätkö ne yksityiselämään vai ammatilliseen tai julkiseen toimintaan.
Kuvituskuvassa oleva henkilö on geneettisesti identtinen blogin kirjoittajan kanssa. Kuva on otettu julkisella paikalla, kuvaaja tuntematon. Koska kyseessä vain pieni osa alkuperäisestä, mennee sitaattioikeuden piikkiin. Kuva on nimittäin nuorempi kuin 50 vuotta.
klo 1 kommentti:

Vakoojatarinaa Suomen rajalta

Eksoottisen oloinen mies oikealla on Paul Dukes, kuva Wikipediasta. Hän oli ihan pesunkestävä brittiläinen vakooja, johon törmäsin New York Tribunen numerossa 13.3.1921, jossa oli lähes sivun reportaasi otsikolla English Spy Penetrates Councils of Soviets. Siitä ajattelin kopsata Suomeen viittavia pätkiä tänne.

Mutta tekstiä tarkemmin luettuani tajusin sen olevan lainausta muistelmakirjasta. Olisikohan moinen julkaistu suomeksi? Olipa toki, käytännöllisesti katsoen tuoreeltaan ja toinen painos kirjasta Punaisen hämärän maa - kokemuksia ja tutkimuksia Puna-Venäjällä oli otettu vuonna 1942. Eli kirjastovarausta tekemään.

Olin ajatellut vilaista vain Suomea koskevia kohtia, mutta kirjoitustyyli ja tapahtumat olivat niin mukaansa tempaavia, että meni koko kirja kerralla. (Se on aika lyhyt.) Menoa ja meininkiä oli kuin parhaassa vakoiluromaanissa, salakirjoitusta ja näkymätöntä mustetta myöden. Suomen rajan ylityksiä oli useampia ja jokaisessa vaaran hetkensä. Osin jutut tuntuivat lähes absurdeilta, mutta kysehän oli Venäjästä.

Koska mieleen pulpahti vastustamattomasti James Bond, tekisi mieli nähdä juttu myös leffana. Siitä saanee odottaa jonkin aikaa, sillä kirjalla tuskin on Suomessa eikä maailmanlaajuisestikaan enää kovin laajaa lukijakuntaa. Kyseisestä ajasta kiinnostunut tuttavani ilmoitti kirjan omistavansa ja lukeneensa ja saman väitteen esitti Kemppinen blogissaan muutama vuosi sitten. Englanninkielentaitoisilla on mahdollisuus paikata aukko sivistyksessään vaikka tällä istumalta, sillä vasta suomenkielisen käännöksen luettuani löysin alkuperäisen digitoituna Internet Archivesta.

Kirjan nimi on innoittanut ainakin Marko Tikkaa, jonka kirja sai nimen Valkoisen hämärän maa?, ja Jukka Lehesvirtaa, jonka radiosarja Neuvostonliiton historiasta oli nimeltään Punaista hämärää. Sen Elävän arkiston sivulla väitetään, että Punaisen hämärän maa olisi ollut aikanaan kielletty kirja, mutta sitä ei kuitenkaan löydy käsillä olevista luetteloista. Kirjastosta lainaamani kappale oli kuitenkin leimattu "vain opintosalikäyttöön", minkä tulkitsen tarkoittaneen jonkinlaista hyllystä vetoa sodan jälkeen.
klo 1 kommentti:

torstai 26. tammikuuta 2012

Guggenheimista pari sanaa

Suomen rajojen ulkopuolella minulle pyhin paikka on Tate Modernin turbiinihalli. Mutta en minä sitä varten Lontooseen lähde eikä olisi maailmanloppu, jos jollain reissulla poikkeaminen jäisi väliin.

Olen käynyt New Yorkin Guggenheimissa muistaakseni kaksi kertaa. Mapplethorpen valokuvia ainakin näin ja Malevitšin tuotantoon rakastuin. Mapplethorpea oli esillä Tukholman Fotografiskassa viime syksynä, jäi näkemättä. Malevitšilta oli neljä työtä Helsingin kaupungin taidemuseon äskettäin päättyneessä Värin voimassa, monikohan poikkesi katsomaan matkalla yläkerran Gallen-Kallelan näyttelyyn? (Minä kävin kolme kertaa ja joka kerta valitin valaistusta, joka teki öljymaalauksista valokaapin näköisiä.)

Bilbaon Guggenheimissa vietin yhden päivän kiertomatkan yhteydessä. Hämärästi muistelen esillä olleen sen Dubufff... piirroksia ja kiitos Googlen voin sanoa, että näin todennäköisesti olikin. Muuta on varmasti ollut, mutta mitään en muista. Ai niin, kukista tehty koiranpentu ulkopuolella? Elävämpiä muistoja matkasta tuli kadulla nähdystä pääsiäiskulkueesta, johon osallistujilla oli mustat Ku Klux Klan -vermeet. Mitään hinkua palata kyseiseen kaupunkiin ei ole.

Jos kaltaiseni nykytaiteeseen positiivisesti suhtautuva henkilö jaksaa vain toisinaan lähteä naapurimaan pääkaupungin kv-tasoisiin näyttelyihin, niin ihan ilmaisena mietintätuloksena totean, että Guggenheim ei toisi Helsinkiin Kiasmaa suurempia ihmismääriä. Kannattaisi satsata johonkin omaperäisempään juttuun. Kuten kaupunkiin ilman pilvenpiirtäjiä.

(Jos haluaa nauttia arkkitehtuurista ja taiteesta meren rannalla Helsingissä on oikea osoite muuten Didrichsenin taidemuseo. Hieman vanhemman taiteen ystäville sopii Villa Gyllenberg. Vai onko näissä kaikki jo käyneet kyllästymiseen asti? En minä ainakaan.)
klo Ei kommentteja:

Humanistilehden antia

Maanantain raportoimani Studia humaniora-tilaisuuden yhteydessä oli jaossa viime vuosien Humanistilehtiä. Jos ohimennen kuulin oikein, on lehden paperiversion teko loppunut ja julkaisu siirtynyt verkkoon, josta näköjään löytyy koko arkisto ja m.m. tuore juttu Levänluhdan kalmistosta.

Vuoden 2009 numerossa kerrottiin pilottihankkeesta, josta en muista mitään kuulleeni. Kivikautisen keramiikan pinnoilta löytyviä sormenjälkiä oli lähdetty keräämään ja analysoimaan. Teoriassa niillä voitaisiin osoittaa ajan yhteiskunnan liikkuvuutta ja mahdollista työnjakoa. Pilotissa oli samoja sormenjälkiä tunnistettu useammista palasista.

Lehdessä oli toinenkin arkeologiaa sivuava artikkeli: Monitieteinen ote Pohjois-Venäjän historiaan. Siihen olisin kaivannut karttakuvaa, Laatokan seutua en olisi tekstiä lukematta mieltänyt Pohjois-Venäjäksi. Varsinaisena aiheena oli kielitieteellinen tutkimus, jolla päästään käsiksi asutushistoriaan.

Vuoden 2010 numerossa oli Eva Ahl-Wariksen henkilö&tiedehistoriallinen artikkeli K. A. Bomanssonista, joka oli Suomen ensimmäinen arkeologi ja istui myös arkistossa järjestämässä Senaatin arkistoa. Valitettavasti näön menetys katkaisi Bomanssonin uran ennenaikaisesti.

Panu Heimosen artikkeli Internet ja humanistiset tieteet jäi ymmärtämättä. Se sisälsi liian monta termiä, kuten "greimasilaisessa mielessä ei narratiivisten tilojen välinen transformaatio", joihin olisin kaivannut hyperlinkkiä. Mutta totesin hiljaa mielessäni, että hypertekstistä lukeminen tuntui jotenkin vanhanaikaiselta. Ensinnäkään en kirjojakaan lue sekventiaalisesti. Toiseksi, näihin blogiteksteihin lisäämäni linkit eivät tee tästä hypertekstiä. Kuinkahan monessa ympäristössä sitä aidosti on olemassa?

Numeron viimeinen artikkeli oli Eija Starkin Köyhää kansaa. Sananlaskut suomalaisen maalaiselämän sosiaalisina kuvaajina. Se perustui hänen väitöskirjaansa ja herätti halun lukea lisää. "Rikkaan ja köyhän väliset erot näkyivät siinä, miten yksille tietyt asiat olivat mahdollisia ja suotavia, toisille eivät." "Köyhyys miellettiin varsin avoimesti vielä 1800-luvulla ja osin 1900-luvulla ihmisen omaksi syyksi."
klo 1 kommentti:

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Rasvaisesti

Englanninkielisiä reseptejä olen vuosien mittaan lukenut enemmän kuin toteuttanut ja huomannut, että piirakankuoreen kuuluu "lard". Olen hahmottanut sen jonkinlaiseksi sikaperäiseksi tuotteeksi miettimättä - kasvissyöjänä - asiaa sen enempää. Palasi mieleeni, kun pari viikkoa sitten kuuntelin Planet Moneyn jakson Who killed lard?

Jaksosta opin, että laardi tai suomalaiskansallisemmin sianihra (tai silava) oli Amerikassa 1900-luvun alkaessa teollisuustuote. Teurastamojen sivutuote, joka meni vaivattomasti kaupaksi, kunnes Upton Sinclairin romaani The Jungle ilmestyi. Kirjasta kuultiin Suomessakin, Kauppalehti referoi teurastamoja kritisoivaa sisältöä 13.6.1906:
Sairaitten ja itsestään kuolleitten eläinten ostoa on harjoitettu aivan järjestelmällisesti! Puoliksi mädännyttä liha on käytetty kemiallisesti ja värjätty. Makkaraa on tehty mitä merkillisimmistä aineksista. Sianihraa on sulatettu ja taas jäähdytetty suunnattoman suurissa säiliöissä. Usein on sattunut, että joku noista tuhansista työntekijöistä on siinä työssä hävinnyt. Väitetään että he ovat pudonneet säiliöihin, missä heidät on keitetty sianihraksi ja lähetetty kaikkeen mailmaan.
Tämä ei kuitenkaan riittänyt laardin aseman tuhoutumiseen, sillä Planet Moneyn toimittajien mukaan markkinoilla ei ollut korvaavaa tuotetta. Eli voilla ei tehty mitään?

Korvaava tuote syntyi kun kynttilöiden raaka-aineena käytetty puuvillansiemenöljy kohtasi vuonna 1907 kemiallisen prosessin, jolla öljystä tehtiin kiinteää rasvaa. Kahdessa vuodessa tuote saatiin myyntikuntoon ja sitä alettiin markkinoida puhtaana ja terveellisenä tuotteena, joka aikanaan vei laardin paikan.

Äkkiseltään kutsuisin tätä tuotetta margariiniksi, mutta wikipediasta luntaten totean, että margariini keksittiin jo 1869 ja oli alunperin täysin eläinperäinen tuote. Kuten Rauman lehdessä 21.5.1894 asia selitettiinkin
Se on rasva-aine, jota valmistetaan sianihroista ja sen semmoisista ja käytetään suurissa sivistysmaissa, joissa ruokavarat ovat mahdottoman korkeissa hinnoissa, työkansan keskuudessa voin asemasta.
Jos wikipedian ajoitustieto pitää paikkansa, niin missäköhän merkityksessä sanaa margariini on käytetty tavaralistauksissa vuonna 1855 (Suometar 19.10.1855, Maamiehen Ystävä 27.10.1855)? Vastauksen tarjoaa SAOB, joka sanoo, että vuodesta 1827 margarin on ollut "inom ä. kemi benämning på en pärlglänsande blandning av palmitin o. stearin, som ansågs som en oblandad fettart". Rasvaa tuokin siis.
klo Ei kommentteja:

tiistai 24. tammikuuta 2012

Sotaisia uutisia keväällä ja kesällä 1720

Tukholma 2.3. (London Gazette 26.3.1720): "The Weather having been for some Weeks very mild, there is little Ice in the Bothnick Gulph, so that some small Muscovite Galleys from Finland or Aland appeared last Week within a few Leagues of Gafle,..."

Tukholma 13.4. (London Gazette 30.4.1720): "The Intelligences from Finland speak so positively of the great Preparations which the Czar is making there, that it is still apprehended here he will make a Descent into this Kingdom so far up the Bothnick Gulf, as no naval Force can advance to hinder him, and therefore about 6000 Men are ordered to march forthwith towards Gafle to form a Camp in that Neighbourhood, and the General of the Artillery Baron Hamilton, sets out the Beginning of the next Week to command that Body. A rural Dean of Wasa in Finland, who was some while ago seized at Hambourg, and sent over hither, has been lately several times examined by a Committee of the States, upon his having accused a great many Persons of Distinction, of holding Correspondence with the Muscovites; but he has at last owned all he had charged them with to be false, and at the same time confessed that he came himself over hither as a Spy last Year, and was now returning to Petersbourg, by way of Hambourg, to give the Czar Information of all Occurences in this Kingdom; for which Crimes he is now ordered to be prosecuted, and will without doubt very shortly suffer some exemplary Punishment."

Tukholma 11.6. (London Gazette 28.6.1720): "We have Advices from the Province of Wester-Bothnia, that the Muscovites are gone from Uma, but whether they are retired to Finland or gone higher up the Gulph is yet uncertain"

Tukholma 21.6. (London Gazette 21.6.1720): "Last Week Adjutant Freidenfeldt, who is a Native of Finland and well acquainted with that Coast, was sent out with Sloop and 36 Soldiers to get Intelligence of the Enemy: In his Way towards Abo he met at the West End of Aland with three Muscovite Sloops, which on his hoisting Muscovite Colours made towards him; as soon as he was near the foremost of them he hoisted the Swedish Flag, attacked and after a short Dispute took her with a Lieutenant and between 50 and 60 Men; he then made towards the second, which was commanded by a Captain with the like Number of Men, and boarded and took her also; but the third got among the Rocks and so made her Escape. About 5 or 6 of the Moscovites were killed on this Occasion, but none of the Swedes. The said Adjutant has brought the two Officers with 108 common Soldiers Prisoners hither. On the 3d Instant the Rural Dean named Brenner, who was seized last Winter at Hambourg, and brought over hither, was condemned to lose his Head at the Gallows, and to be buried under it, and on the 13th the Sentence is to be executed upon him."

Ylioppilasmatrikkelin mukaan Petter Brenner mestattiin 4.7.1720. Hänen viimeinen puheensa painettiin ja sen voi lukea verkosta digitoituna.
klo Ei kommentteja:

Engelin kotona ja Ahon Helsingissä

Lauantain kulttuuriohjelmani koostui kirjastokirjojen palauttamisesta, Engelin koti -näyttelyyn tutustumisesta ja Päivälehden museon Aho-näyttelyn museoteatterin katsomisesta. Ensiksimainitussa oli eniten yllätysmomenttia. Hylly petti kun pudotin sille palautuspinoni. Hups.

Koti Helsingissä - sydän Berliinissä sopii ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita 1800-luvun antiikista. En kuulu ryhmään. Oli lavastettu perukirjojen mukaan kolmiseinäisiä huoneita, joissa oli merkityksellisintä ymmärtää se, että ne olivat pienempiä kuin Englelin kodin huoneet. Näin minulle opastava henkilö ainakin kertoi. Alla kuvia ja Arkistolaitoksen digitaaliarkistosta löytyvä Engelin talon pohjapiirros.

Päivälehden museossa Aho-näyttely on ollut auki jo marraskuun puolivälistä. Kävin jossain välissä puolihuolimattomasti tutustumassa ja totesin tekstivoittoiseksi ja sekavaksi. Varsin sekavaksi osoittautui myös museoteatterin esitys, joka lainasi Ahon tekstejä, mutta ei tarpeeksi. Esitetään vielä 3 kertaa, ilmaiseksi pääsee katsomaan, kuten museotakin.

Rakennushallitus - Rakennushallituksen piirustukset II (kokoelma) - Asuintalot ja huvilat - 1. [Helsinki, C.L.Engelin talo, Bulevardi 20]. (RakH II Iid. 12:/- -)
klo 4 kommenttia:

maanantai 23. tammikuuta 2012

Hyvä idea

Jos tutkii tiettyä ihmistä tai perhettä, joka asuu pitkään samalla maatilalla, on hyvä idea katsoa kartasta missä kyseinen tila sijaitsee. Ei kannata tyytyä siihen, että yksinäistilan tai kylän nimi on merkitty esimerkiksi GT tiekartastoon, vaan pitäisi etsiä käsiinsä mahdollisimman varhaisia (tai tutkimusajankohdan läheisiä) karttoja digitaalisista tai reaalimaailman arkistoista.

Sillä tavalla voi välttää sen, että vasta paikan päälle tultuaan tajuaa, ettei tiedä missä talo on ollut.

Eikä kirjoita käsikirjoitukseen liirum-laarumia siitä, että perheen lapset ovat polskineet merenlahdessa, kun talo on JÄRVEN rannalla.

(Alla näkyvää 1700-luvun lopun karttaa viime viikon lopulla tilatessani Arkistolaitoksen Astia-tilaussysteemi toimi hämmentävän helposti ja nopeasti. Tutkimussalissa tilaukseni joukkoon oli sijoitettu toisen asiakkaan kartat, mutta se on toinen juttu se.)

P.S. 1. Kartoista valokuvia ottaessa voisi myös olla hyvä idea ottaa valokuvat niin, että mittakaava tulee mukaan. Täytyy joskus kokeilla.

P.S. 2 Kodin kirjahyllystä kaivoin jälleen kerran esiin Suomen karttakirja 1799:n. Käsittääkseni samat kartat ovat verkossa ilmaiseksi sekä Doriassa että Kotuksen sivuilla, mutta eivät aivan yhtä tarkkoina.
klo Ei kommentteja:

Torstainen vierailuni Unioninkadulle

Viime torstaina alkoi Studia Humaniora -luentosarja: Unioninkatu – retkiä kaupungin ytimeen. Ajattelin, että olisi ollut hyvää jatketta syksyn Helsinki-luennoille, mutta hiukkasen petyin.

Henrik Meinanderin osuuden otsikkona oli Unioninkadun poliittinen historia ja pohjana kokonainen luentosarja. Mihin nähden sain sisällöstä varsin vähän irti. Tuntui kun puoli tuntia (todennäköisesti vain vartti) olisi tuhlaantunut käsitteen unioni tulkintaan. Varmaan jostakusta mielenkiintoista. Itse olin hereillä oikeastaan vain kohdassa, jossa Meinander antoi ymmärtää, että Ruotsi-Norja unioni oli syynä siihen, etteivät norjalaiset halua liittyä Euroopaan unioniin. Jäin myös miettimään oliko Ruotsi-Norja unioni aito valtioliitto. Ei mitään havaintoa asiasta.

Pitkänsillan symboliikkaa Meinander olisi voinut avata vähän perusteellisemmin. Ja kun näytettiin karttaa vuodelta 1900, jossa sillan kohdalla luki Broholmsgatan ja siitä pohjoiseen lähti Tavastgatan, niin olisi kai voinut kertoa milloin nimi Unioninkatu otettiin sillä puolella käyttöön.

Symboliikan lisäksi siltaan liittyy vuoden 1918 sodan tapahtumia. Olen tainnut viime aikoina kutsua ao. sotaa sisällissodaksi, mutta täytynee palata vuosilukuun, sillä Meinanderin totuus oli, ettei kyseessä ollut sisällissota vaan osa ensimmäistä maailmansotaa.

Ylioppilasrähinästä ortodoksikirkolla vappuaattona 1831 olisin mielelläni kuullut enemmän. Ja muistakin tapahtumista. Esitys tuntui hyppivän ajassa ja paikoissa niin etten päässyt menoon mukaan.

Mikä oli hyvää harjoitusta Ville Lukkarisen tuntiin otsikolla Unioninkadun arkkitehtuuria. Hän oli viisaaasti valinnut partitiivin, mutta onnistui sitten poimimaan ainoastaan kohtia, jotka eivät minua kiinnostaneet. Poikkeuksena loppupätkä, jossa Lukkarinen selosti, miten problemaattiseksi parhaillaan käynnissä oleva Kansalliskirjaston ulkomaalauksen värisuunnittelu oli osoittaunut. Keskusteluja oli käyty jo vuoden verran ja käydään edelleen. Tätä Lukkarinen selosti antaumuksella varttitunnin verran ja sai sitten yleisökysymyksen "eikös värien valinta ole klassismissa vain sääntöjen seuraamista?". Sama henkilö kysyi Meinanderilta unioni-sanasta viitaten ilmeisesti Neuvostoliittoon "aivopesuyhteiskuntana". Rakentavaa.

Molemmat luennoitsijat näyttivät monia kuvia. Niihin verrattuna alla olevat poiminnat Arkistolaitoksen digitaaliarkistosta vain kalpea katsaus.

Rakennushallitus : Rakennushallituksen piirustukset II (kokoelma) : Valtion keskus- ja lääninhallinnon rakennukset ja maanmittauskonttorit : 1-2. [Helsinki, Etelä-Esplanadi 4/Unioninkatu 26, Etholinin talo: 3 pohjaa, 2 julkisivua; julkisivumuutos]. (RakH II Ica. 36:/- -)

VeSA linnoitus- ja rakennuspiirustukset : VeSA Helsingin linnoitus- ja rakennuspiirustusten arkisto : VeSA Helsingin linnoitus- ja rakennuspiirustukset : MTM Helsingin linnoitukset. Helsingin sotilassairaala. Kaksikerroksisten rakennusten nrot 1, 2, 3 yksityiskohtaiset piirustukset, Unioninkatu. 1856-1856 (306)

Rakennushallitus : Rakennushallituksen piirustukset II (kokoelma) : Kirkot, kappelit, rukoushuoneet, tapulit, hautausmaat ja seurakuntatalot : 44. Facade de l'Eglise Lutherienne á Helsingfors vue de la Rue de l'Union [Nikolainkir4kko, pääfasaadi Unioninkadulle]. (RakH II Iaa. 33k)

Rakennushallitus : Rakennushallituksen piirustukset II (kokoelma) : Korkeakoulut, yliopistot ja tutkimuslaitokset : 7-10. [Helsinki, yliopisto: 3 pohjaa; kellari, leikkaus, julkisivu; julkisivut]. (RakH II Ida. 31:/- -)
J
klo Ei kommentteja:

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Kohdattua

Helsingin yliopistossa väittelee 28.1.2012 Elisabet Stubb aiheesta "Rätt som argument - Leo Mechelin och finska frågan 1886-1912". Tätä aasinsiltana käyttäen oikealla kyseisen miehen kuva Kyläkirjaston kuvalehdestä 31.7.1890.

Ilona Kemppainen on Kirkollisen kansanperinteen arkiston lumoissa.

Hannu salmi esitteli lyhyesti Alkoholittoman oluen historiaa.

Tahaton lueskelija mietti scifin rajoja:
Katselin sitten eilen illalla kotimaisen, Matti Kassilan ohjaaman elokuvan nimeltä Päämaja, vuodelta 1970. Elokuva perustuu Ilmari Turjan näytelmään ja kertoo fiktiivisen version tapahtumista Mikkelin kaupungissa, Suomessa, kesäkuussa vuonna 1944. Tulin siinä miettineeksi, että pitäisikö tätäkin nyt pitää scifinä? Ja ellei pitäisi niin miksi ei?
Kari Hintsala kävi Hämeelinnan Elektra-sähkömuseossa. (Enpä ollut moisesta koskaan kuullutkaan.) Mielenkiintoisemmalta vaikutti Hintsalan esittelemä näyttely Maaseppien aseita - niuhat, väljät ja kiväärit.

Niko Lipsanen ei ymmärtänyt Tukholman Etnograafisen museon merkitystä.

Jvahe kommentoi museoita sanoen m.m.
Kotiseutumuseoissa pikkupiltit voivat tutustua esim. 50 vuotta vanhaan lypsyjakkaraan, jolla emäntä muinoin istui, kun taloissa vielä oli emäntiä. Tällaisten kulttuuriaarteiden edessä joskus mietin, miksi Välimeren mailla ei ole mennyt paremmin, kun niillä on turisteja houkuttelemassa suotuisan ilmaston lisäksi runsaasti 2000 vuotta vanhoja rakennelmia.
Jenni Sahramaa linkitti pro graduunsa Löydöstä muinaispuvuksi - arkeologisten tekstiilien ennallistaminen.

Hanne Koivisto kirjoitti otsikolla Kulttuuri osana elämän kokonaisuutta – ajatuksia Palmgren seminaarista. UTUonlinessa oli jutut Kirjeet kertovat historiasta ja Sukellus maanalaisiin kirjavarastoihin.

Réa luki Yrjö Varpion kirjan Väinö Linnan elämä. Taru luki Paavo Rintalan Sissiluutnantin. Jori luki Allan Asplundin kirjan Kokemuksia suomalaisilta keskitysleireiltä. Aino-Maria Savolainen esitteli kirjan Kristilliset symbolit. Kirjakon kirjoittaja oli lukenut rakkausromaanin 1600-luvulta. Jyväskylän ylioppilaslehden toimittaja arvioi kirjan Nostradamus – 100 ennustusta. Kirjavinkkien Irja luki Christer Pursiaisen Trotskin ja totesi "Kirja on mielestäni paras Trotskista lukemani elämäkerta, varsin perinpohjainen ja harkittu teos, joka tuo esille miehen monipuolisuuden, kyvyt sekä valtavan työtarmon."

Suketus työstää graduaan:
Sen sijaan, että olisin jatkanut eilen aloittamaani aineiston läpikäyntiä analyysimielessä, heittäydyin selälleni sänkyyn ja aloin kissa kainalossa lukea Muistitietotutkimus. Metodologisia kysymyksiä -teosta, jossa on vähintäänkin pirteänoranssi kansi (joskin epäilemättä muitakin ansioita). Seuraava havainto tästä maailmasta tuli noin viiden maissa, kun uutenavuotena tavaroita peräänsä jättänyt kaverini soitti ja ilmoitti tulevansa hakemaan niitä just kohta. Oranssikantinen kirja makasi naamallani ja minä autuaana torkkupeiton alla.
klo Ei kommentteja:

Muistitietoa presidentinvaaleista ja presidenteistä

Olen syntynyt 1970-luvun alussa ja lapsena minulle presidentti oli Kekkonen ja Kekkonen oli presidentti. Televisiouutisista katsottiin Tamminiemessä kävijöitä. Olin 9-vuotias, kun tätini luona vierailessani ajettiin autolla Tamminiemen ohi ja se oli kuin epätodellinen näky. Tuo tuossa, se talo uutisista, ja minä menin näin läheltä.

Osin selkeä ja osin hämärä muistijälki jäi presidentinvaaleista 1978. Ilmeisesti tuijotin tv:n vaaliväittelyitä suurella innolla (miksi??) ja olin asiasta varsin kiinnostunut. Pidin tuolloin yhteyttä Helsingissä asuvaan mummooni kirjein ja tälläiseen lisäsin hänelle äänestysohjeen. Mainittuani tästä isälleni, hän totesi "ei presidentinvaaleissa äänestetä sitä jonka halutaan voittavan". Joko hän viittasi ajan poliittiseen tilanteeseen tai valitsijamiesjärjestelmään. Tai sitten ymmärsin sanomansa päin mäntyä. Mutta lopputulos oli kirjeeni äänestysohjeen muuttaminen alkuperäisestä päinvastaiseksi. Valitettavasti en muista kumpaakaan vaihtoehtoa.

Presidentinvaaleissa 1982 olin edelleen ulalla Suomen poliittisesta järjestelmästä. Luulin nimittäin, että valitsijamiesten äänten antamisessa eduskuntatalossa oli joku jännitysmomentti. Istuin siis nenä tv-ruudussa ja toivoin Holkerin voittoa. En tiedä miten olin valinnut hänet kannatettavakseni, mutta Koiviston voitto oli minulle järkytys. Niinpä kun tuloksen selvittyä ovikello soi ja kaverini haki minua ulos leikkimään, sanoin olevani liian järkyttynyt moiseen.

Yhtä suuri pettymys oli Rehnin häviö Ahtisaarelle. Mutta en ole johdonmukaisesti sossuja karsastanut, vaan äänestin Halosen omalta osaltani presidentiksi kaksi kertaa. Välillä mukava olla voittajankin puolella.

Kekkosta en koskaan nähnyt elävänä. Koiviston varmasti ainakin kerran, Akateemisen kirjakaupan yläkerrassa pari vuotta sitten. Ahtisaaren näin lähietäisyydeltä myöskin Akateemisen yläkerrassa, mutta kahvilan puolella. Muistaakseni myöskin jossain konsertissa ja sellaisessa olen nähnyt myös Halosen muutamia kertoja.

Minusta presidentiltä vietiin hieman liikaa vallasta, mutta toivon että ennakkoäänestyksen väliin jättäneet käyvät tänään uurnilla, sillä presidenttiä tärkeämpi on kansanvalta.
klo 2 kommenttia: