Maanantain raportoimani Studia humaniora-tilaisuuden yhteydessä oli jaossa viime vuosien Humanistilehtiä. Jos ohimennen kuulin oikein, on lehden paperiversion teko loppunut ja julkaisu siirtynyt verkkoon, josta näköjään löytyy koko arkisto ja m.m. tuore juttu Levänluhdan kalmistosta.
Vuoden 2009 numerossa kerrottiin pilottihankkeesta, josta en muista mitään kuulleeni. Kivikautisen keramiikan pinnoilta löytyviä sormenjälkiä oli lähdetty keräämään ja analysoimaan. Teoriassa niillä voitaisiin osoittaa ajan yhteiskunnan liikkuvuutta ja mahdollista työnjakoa. Pilotissa oli samoja sormenjälkiä tunnistettu useammista palasista.
Lehdessä oli toinenkin arkeologiaa sivuava artikkeli: Monitieteinen ote Pohjois-Venäjän historiaan. Siihen olisin kaivannut karttakuvaa, Laatokan seutua en olisi tekstiä lukematta mieltänyt Pohjois-Venäjäksi. Varsinaisena aiheena oli kielitieteellinen tutkimus, jolla päästään käsiksi asutushistoriaan.
Vuoden 2010 numerossa oli Eva Ahl-Wariksen henkilö&tiedehistoriallinen artikkeli K. A. Bomanssonista, joka oli Suomen ensimmäinen arkeologi ja istui myös arkistossa järjestämässä Senaatin arkistoa. Valitettavasti näön menetys katkaisi Bomanssonin uran ennenaikaisesti.
Panu Heimosen artikkeli Internet ja humanistiset tieteet jäi ymmärtämättä. Se sisälsi liian monta termiä, kuten "greimasilaisessa mielessä ei narratiivisten tilojen välinen transformaatio", joihin olisin kaivannut hyperlinkkiä. Mutta totesin hiljaa mielessäni, että hypertekstistä lukeminen tuntui jotenkin vanhanaikaiselta. Ensinnäkään en kirjojakaan lue sekventiaalisesti. Toiseksi, näihin blogiteksteihin lisäämäni linkit eivät tee tästä hypertekstiä. Kuinkahan monessa ympäristössä sitä aidosti on olemassa?
Numeron viimeinen artikkeli oli Eija Starkin Köyhää kansaa. Sananlaskut suomalaisen maalaiselämän sosiaalisina kuvaajina. Se perustui hänen väitöskirjaansa ja herätti halun lukea lisää. "Rikkaan ja köyhän väliset erot näkyivät siinä, miten yksille tietyt asiat olivat mahdollisia ja suotavia, toisille eivät." "Köyhyys miellettiin varsin avoimesti vielä 1800-luvulla ja osin 1900-luvulla ihmisen omaksi syyksi."
Piti tietenkin heti lukaista Panu Heimosen teksti. Kiitos vinkistä. Huomiosi on Kaisa todella hyvä: riippumatta kulttuurin rakenteesta, sen hahmottaminen on useimmiten narratiivista ... *oivallus* :)
VastaaPoista