Vuonna 1872 syntynyt kokemäkeläinen Kaarle Nieminen otti passin 28.6.1911. Tähän sopivaa saapumistietoa Amerikkaan en ole löytänyt.
Kokmäellä 19.8.1881 syntynyt Juho Verner Nieminen otti passin 19.8.1907. Ilmeisesti hän oli sama mies kuin samanikäinen Verner Nieminen, joka saapui Vermontin St. Albansiin Liverpoolista laivalla Virginian. Häntä odotti sisarensa Fanny Aurora, joka on esitelty tässä sarjassa osassa 63. (Samalla laivalla tuli Kokemäeltä Cecilia Josefiina Halkeinkivi, joka oli syntynyt vuonna 1880 ja saanut passinsa 5.8.1907.)
Kokemäellä vuonna 1892 syntynyt Hilja Nieminen otti passin 25.8.1913. Hän saapui New Yorkin satamaan 30.9.1913 Kööpenhaminasta lähteneellä laivalla Hellig Olav. Kokemäelle jäi sisarensa Fanny Wasenius.
Lähteet:
Siirtolaisuustilaston aineisto, Kansallisarkisto
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957
lauantai 19. marraskuuta 2011
Sain palautetta
Pykäsin viime viikonloppuna jutun erääseen sukututkimusseuran lehteen. Materiaalit olivat seilanneet pöydillä jo pari vuotta, joten teksti syntyi nopeasti. Hieman liian nopeasti.
Tallasin itselleni tuoreempia polkuja, joten katsoin parhaimmaksi lähettää liuskat parille tutulle luettavaksi. Yleensä kynnys tällaiseen pyyntöön on korkealla, mutta kun nyt kyse oli vain parista sivusta ja aihe läheltä kyseisten tutkijoiden mielenkiinnon kohteita. Joten muotoilin saatteen kevyellä kädellä ja unohdin niinkin oleellisen asian kuin aikataulun määrittelyn.
Kyseisestä mokasta huolimatta sain molemmilta vastausviestin pikaisesti. Molemmat hyödyllisiä, mutta erilaisuutensa vuoksi myöskin mielenkiintoisia. Toinen vastasi perusteellisesti saatekirjeen kysymykseeni esittäen kommentteja itse jutun aiheesta, viitaten sen argumentteja vahvistaviin tietoihin. Sain uskoa asiaani, enkä mitään syytä muuttaa tekstiä.
Toinen kommentoija oli ripotellut retorisia kysymyksiä pitkin tekstiä. Olen samaa tekniikkaa itsekin käyttänyt, joten oli pakko arvostaa. Varsinkin kun hän oli huomannut peruspuutteita. Kuten, että en ollut selittänyt miksi olin käyttänyt tiettyjä lähteitä tai miten niitä läpikäynyt. Vaikka kyse ei ole tieteellisestä artikkelista, moiset tiedot lisäävät tekstin uskottavuutta. Eikä niitä ole mahdotonta upottaa sivulauseisiin. Kunhan vaan muistaa yrittää.
Eli molemmista palautteista oli apua, kiitos länteen ja pohjoiseen!
Iloista ja mukavaa tunnelmaa edustamaan liimasin alle Fritz von Dardelin vuonna 1837 piirtämän kuvan ruotsalaisista talonpoikaishäistä, Nordiska Museetin kokoelmista digitoitu Wikimediaan.
Tallasin itselleni tuoreempia polkuja, joten katsoin parhaimmaksi lähettää liuskat parille tutulle luettavaksi. Yleensä kynnys tällaiseen pyyntöön on korkealla, mutta kun nyt kyse oli vain parista sivusta ja aihe läheltä kyseisten tutkijoiden mielenkiinnon kohteita. Joten muotoilin saatteen kevyellä kädellä ja unohdin niinkin oleellisen asian kuin aikataulun määrittelyn.
Kyseisestä mokasta huolimatta sain molemmilta vastausviestin pikaisesti. Molemmat hyödyllisiä, mutta erilaisuutensa vuoksi myöskin mielenkiintoisia. Toinen vastasi perusteellisesti saatekirjeen kysymykseeni esittäen kommentteja itse jutun aiheesta, viitaten sen argumentteja vahvistaviin tietoihin. Sain uskoa asiaani, enkä mitään syytä muuttaa tekstiä.
Toinen kommentoija oli ripotellut retorisia kysymyksiä pitkin tekstiä. Olen samaa tekniikkaa itsekin käyttänyt, joten oli pakko arvostaa. Varsinkin kun hän oli huomannut peruspuutteita. Kuten, että en ollut selittänyt miksi olin käyttänyt tiettyjä lähteitä tai miten niitä läpikäynyt. Vaikka kyse ei ole tieteellisestä artikkelista, moiset tiedot lisäävät tekstin uskottavuutta. Eikä niitä ole mahdotonta upottaa sivulauseisiin. Kunhan vaan muistaa yrittää.
Eli molemmista palautteista oli apua, kiitos länteen ja pohjoiseen!
Iloista ja mukavaa tunnelmaa edustamaan liimasin alle Fritz von Dardelin vuonna 1837 piirtämän kuvan ruotsalaisista talonpoikaishäistä, Nordiska Museetin kokoelmista digitoitu Wikimediaan.
perjantai 18. marraskuuta 2011
Marraskuun alkupuoli
Twitter-purkua jälleen...
1.11.
16.11.
1.11.
- Aika lopettaa toimistolla istuminen ja retwiittaus. Historiallinen romantiikka kirjamuodossa odottaa himassa.
- Kas, mainitsivat ruotsalaiset sentään, että muissa maissa sanomalehtiä on digitoitu jo iät ja ajat sitten.
- Uusi dvd-urakka. Eka jakso alkoi "it is now 5th of November" Yes it is!
- Ohjelmassa brittikartanon siivousta ja kunnostusta. Siis katselua, ei tekemistä.
- Sama intro 4:ttä kertaa. Miksei voi dvd:ltä tv-sarjamaratonissa helposti skipata?
- Kartanon siivouksen jälkeen yritän luurankoanalyysiä. Tyyli amerikkalaista toistoa ja hypetystä. Ärsyttävää.
- Keskiaikaisen luurangon analyysissä mielenkiintoisiakin pointteja, mutta tyyli ärsyttää (History cold case)
- Arvasin yhteyden ristiretkiin vartin ennen paljastusta. Nyt paljastetaan että luostareissa terveydenhoitoa. Honestly.
- Vielä yksi jakso taisteluvammaista luurankoa. Sitten lentää dvd kierrätyskassiin varustettuna varoituslapulla.
- Nyt yllätytään kalan määrästä ravinnossa. Dah! Katolinen aika!
- Luen Donnerin Muistiinpanoja Mannerheimista. Aika sekavia.
- Sivistyin Marian ja taikalyhdyn seurassa.
- Dan Carlin 20: moniko historian päätös tehty huumeissa tai humalassa. Uusi näkymä minulle.
- Luen Michael Mooren muistelmia ja odotan päätöksiä Tes-sovintoesityksestä.
- Illan hki-esitelmä oli minusta anniton, mutta sali tupaten täynnä ja osa tykkäsi kovasti.
- Postiluukussa odotti dvd. Kakkoskausi History cold casea. Ykköstä en arvostanut.
- Keskiaikaiset luurangot kaivossa ja dna viittaa juutalaisuuteen. Okei, tää on mielenkiintoista. Tyyli silti mättää.
- _Onkohan_ tämä hissablogipalkinto rajoitettu enkunkieliseen sisältöön?
- Finlandiaehdokkaista 4 kuudesta liikkuu historiassa. Tästä voisi varmaan todeta jotain syvällistä ja hienoa?
- Vähän niinku keskiaikainen sarjis
- Suomen sukututkimusseuran johto ei halua kommentoida avoimella forumilla niin luotiin jäsenpuoli. Siellä sanoo jotain?
- Glossan saagoja pian kuuntelen. Takarivi jo tyytymätön "kun ei päivää sanota"
- Kuuntelin kivat esitelmät saagoista ja sain yhden arkisto/kirjasto/bussimoikattavan lisää.
- Sain sharmanttia palautetta kirjoitusvirheistä. Aina ilo, varsinkin julkisesti
- Duunaisiko kirjoitusproggista kuukauden tauon jälkeen? Vai arkeologia-dvd-vahtausta?
- Koti, kirjasto, KA vai viikinkiaikasemma? Suihku, aamiainen ja hesari ainakin.
- Mielenkiintoinen semma viikinkiajasta. Paljon keskustelua rajoista, hyvin vähän viikingeistä.
- Coast 2 ja olen oppinut että briteillä oli rakettiohjelma ja yksi satelliittikin.
- Coast dvd jumittui, luonnostelin Orpana jutun ja nyt voisi fiksata bumerangi-kirja-arvostelun? [Sittemmin julkaistu]
- Planet money jakso > pelko euron tuhosta. Kaikkihan muistavat Itävalta-Unkarin valuutan hajoamisprosessin...
16.11.
- Kanssakuuntelija lähetti linkin eilisen HKI-luennon havaintomateriaaliin, @JPvE Prezi-käännynnäisen sait hänestä.
Ansiokotiteollisuutta
Aikanaan Hohenthal-esi-isiäni tutkiessani sain kokoon varsin edustavan sarjan perukirjoja, joista tuli mukavasti kirjan täytettä. Kaikkihan haluavat lukea tavaralistoja, eikö totta? Yllättävin ja ihmeteltävin perukirjoista oli vuosina 1827-1866 eläneen Samuel Albertin. Siinä oli mukana
Se ei ole eksynyt vieläkään käsiini, mutta luettuani jostain artikkelikokoelmasta Virrankosken selostuksen muistitiedon hankinnasta jatkotutkimukseensa, lainasin sen tuloksen kirjastosta. Käsitöistä leivän lisää. Suomen ansiokotiteollisuus 1865-1944 ei pettänyt odotuksiani, vaan paikallis- ja henkilöhistorian ystävän oli ilo avata mikä tahansa aukeama. Virrankoski toteaa alkupuheessa
- 9 naulaa uusia karttanpiitä
- 6 paria istutettuja karttoja ilman kansiita
- 26 paria karttoja
- [?] kaartan kansivärkkiä
- 17 paria istuttamattomia karttan nahkoja
Se ei ole eksynyt vieläkään käsiini, mutta luettuani jostain artikkelikokoelmasta Virrankosken selostuksen muistitiedon hankinnasta jatkotutkimukseensa, lainasin sen tuloksen kirjastosta. Käsitöistä leivän lisää. Suomen ansiokotiteollisuus 1865-1944 ei pettänyt odotuksiani, vaan paikallis- ja henkilöhistorian ystävän oli ilo avata mikä tahansa aukeama. Virrankoski toteaa alkupuheessa
Kirjassa on nimetty lukuisia käsityöntekijöitä, mitä perustelen sillä, että vaikka kansanihmiset eivät vaikuta yksilöinä paljon historiaan, on hyvä kunnioittaa heidän työtään joskus nimeltäkin mainiten. Se ei ole historiankirjoituksessa ainakaan liian yleistä.Oman muistitietokeruunsa lisäksi Virrankoski on käyttänyt monia arkistoja eli lähdeluettelo on opettavainen, hyvä lunttilista. Kirja ei petä edes viimeisillä sivuillaan, löytyy sekä henkilö- että paikannimihakemisto. Esimerkiksi Kokemäen ja Kauvatsan maininnat, jotka olivat minule kaikki tuoretta tietoa:
- Suomenmaa-teoksessa kerrotaan 1921 Lapin pitäjässä kudotun yhä kankaita myytäväksi, ja Kokemäellä kudottiin paljon varsinkin Villiön kylässä; tuotteista mainittiin erikoisesti esiliinat. (s. 50)
- Vuoden 1990 tiedustelun vastauksissa on mainittu kymmenkunta täkin tikkaajaa, etupäässä Länsi-Suomesta mutta kaksi Savostakin. Kokemäen Kyttälässä mäkitupalaisen vaimo Emma Mattila (1867-1955) teki sivuansioikseen muun muassa täkkejä, myöhemmin tyttärensä auttamana. Kyläläisten vaihtaessa vällyt vähitellen toppatäkkeihin Emman täkkikehikko oli ahkerassa käytössä. (s. 228)
- Kauvatsalla taas tehtiin Suomenmaa-teoksessa 1921 julkaistun tiedon mukaan useimmissa kylissä lankanappeja.(s. 230)
- Jo 1887 kerrottiin, että Kokemäen Kakkulaisten kylän takamailla tehtiin "paatteja" muun muassa tukinuittajille ja ansaittiin niillä noin tuhat markkaa vuodessa. (s. 394)
- (Kauvatsalla lastu- ja olkitöitä s. 520-522, 528-535)
torstai 17. marraskuuta 2011
Helsingin torielämää 1907
Tuttava kyseli aladoobin ja syltyn eroa, mikä vei minut Historialliseen sanomalehtikirjastoon seikkailemaan. Ihmettelemään aladobi-porstaita ja formuja. Sanomalehdistähän löytyisi helposti lainattavaa vaikka kolmeen päivittäiseen blogipostaukseen, joten olen yrittänyt pitää kynnystä korkeana. Mutta aladobi-hakuun osunut kuvaus Helsingin torielämästä vuonna 1907 on niin "herkullinen", että on pakko päästä jakamaan... Eli lainaan Uudesta Suomettaren 3.9.1907 kirjoituksesta "Helsingin torikauppa katsottuna terveydelliseltä näkökannalta." muutossuosituksia edeltäneen kuvauksen:
Ottakaamme ensiksi huomioon lihakauppa. Lähtekäämme aamulla k:lo 6 aikaan seuraamaan kaupan kulkua alusta alkain. Mummot y. m. hankkivat jonkun lampaan tai vasikan raadon ja raahustavat myymäpöytänsä luo, paiskaavat sen istumapenkille tai käsirattaille ja peittävät jollakin likaisella rääsyllä. Torilla odottaa lauma nälkäisiä koiria, päästäkseen aamiaiselle sillä aikaa kun myyjä etsii itselleen muuta tavaraa. Monesti näkee kuinka koirat raastavat lihakappaleita ales pöydiltä maahan, josta myyjä nostaa ne koreasti pöydälle jälleen.Jos tällaista oli torilla 1907, niin ei tainnut olla edeltävinä vuosisatoina paljon puhtaampaa?
Juustoon ja voihin, joita nautitaan keittämättä, tuuli torilla lennättää pölyä ja roskaa. Ja mitä on tämä pöly ja roska? Siinä on kaikkea, mitä elukat ovat jättäneet jälkeensä. Siinä on sylkyä, mitä keuhkotautinen on yskinyt. Siinä on kaikkia inhottavia aineita, mitä ajatella voi, tallattuna ihmisten ja elukoiden jaloissa.
Kulkekaamme pitkin torin reunaa, etenkin Keisarin karin kohdalta eteenpäin. Siellä istuu ukkoja ja akkoja marjoja ja muita hedelmiä myymässä. Tuuli puhaltaa kaiken saastan marjojen sekaan. Kun on sateinen ilma, niin kura juoksee pitkin myyjän sormien väliä, hänen ajaessaan käsillään marjoja mittaan. Ei siellä puhtaus tule kysymykseenkään. Liekö terveyshoitolautakunta ottanut näitä epäkohtia huomioon?
Omenia ja muita hedelmiä kiillotetaan likaisen takin hihaan tai johonkin likaiseen riepuun. Moni ostaa ja syö näitä hedelmiä pesemättä ja kuorimatta ja saa jonkun tuhannen basilleja sisuksiinsa.
Valmista ruokaa, niinkuin esim. aladobia ja palttua, käännetään ja väännetään, vaikka kädet olisivat kuinka likaiset tahansa. Leipiä, munkkeja, pannukakkuja y. m. kuljetetaan milloin lastenvaunuissa, milloin missäkin. Ja välillä noita vaunuja käytetään varsinaiseen tarkoitukseensa, sillä ei kenenkään kannata ostaa vaunuia ainoastaan kaupantekoa varten.
Tuoretta ja säilöttyä naishistoriaa
Tuore: Tampereen yliopiston tiedotteesta huomasin, että Johanna Annolan väitöspäivä oli lähestymässä. Hänen työnsä otsikko on Äiti, emäntä, virkanainen, vartija. Köyhäintalojen johtajattaret ja yhteiskunnallinen äitiys 1880-1918. En ole joutunut törmäämään köyhäintaloihin, mutta olen iloinen kaikesta valmistuvasta henkilö- ja naishistoriasta. Annalan työstä aivan erityisesti siksi, että muistan hänen esitelleen aihettaan verkkosivuillaan työn aikana ja pyytäneen tavalliselta kansalta tietoa. Nyt hän kiittää verkkosivuillaan
ennen kaikkea tietysti niitä johtajattarien sukulaisia, jotka ystävällisesti vastasivat näillä sivuilla aiemmin olleeseen avunpyyntöön ja toimittivat minulle tietoja köyhäinhoitotyötä tehneistä äideistään, isoäideistään, tädeistään, isotädeistään jne. Ilman heidän yhteydenottoaan tutkimuksestani olisi tullut huomattavasti pinnallisempi.Ja tällaisesta tiedonhankinta-asenteestahan minä tykkään. Säilötty: Jo jokin aika sitten sain tuttavaltani linkin Huittisten kaupungin sivuille. Sinne, polulle "Etusivu - Yleistä - Historiaa, taus... - Mandi" on säilötty 1990-luvulla esiinnostettujen vaikuttajanaisten esittelyjä. Heitä olivat:
- Maalina Yrjänäntytär ja Agnes Olavintytär 1600-luvulta
- Hedvig Augusta Charlotta Åkerman (1815-1899)
- Birgitta Anundintytär 1400-luvulta
- Ida Maria Vilenius, myöhemmin Vemmelpuu (1868-1924)
- Mandi Hannula (1880-1952)
- Siina Rinne (1859-1940)
- Wendla Randelin (1823-1906)
- Vera Linkomies o.s. Schultz (1891-1979)
keskiviikko 16. marraskuuta 2011
Keskustelualoituksia
Sen lisäksi, että keräilen linkkejä joka sunnuntaiksi, olen läiskinyt niitä SukuForumille, Twitteriin, Facebookin omalle ja tämän blogin sivulle. Osa on päätynyt Agricolan keskustelupalstoille. Siellä viime aikoina aika moni puheenvuoroja historiasta palstalle, jossa keskustelua sentään toisinaan syntyy. Kooste näistä virikkeistä
- Historian käyttö jääkiekkomainoksessa
- Historiallisen tilan ylläpito
- Suomen muuttumisesta tuoreen 40-vuotiaan silmin
- "Sotakirjailijat: Hitler pitäisi tuotteistaa matkailuvaltiksi Imatralla"
- Tärkein historioitsija ja historiakirja?<
- Kekkosen patologisesti sukupuolittunut johtamistapa?
- Sotaromaanit jaksavat kiinnostaa
- Kiinnostaako historiallisissa matkakohteissa nimenomaan niihin liittyvä kärsimys?
- Pärjäämmekö ilman luontokokemuksia?
Tietoverkoissa yksittäin ihminen taas voi levittää ajatuksiaan jopa miljoonille. Viime viikkoina olen esimerkiksi taas hämmentyneenä lukenut, kuinka eräs yksityishenkilö mm. Hesarin ja Agricolan keskustelupalstoilla väittää kummia Elkasta. Me – ”Elinkeinoelämän keskusliiton palveluksessa olevat suojeluskuntalaisten perilliset” – hävitämme kuulemma arkaluontoisia asiakirjoja entisen Sota-arkiston aineistoista, ja peittelemme kesän 1944 massateloituksia. Tämän kaltaisia, sinänsä hyvällä suomenkielellä ja asiakielellä kirjoitettuja, kirjoituksia leviää yhä enemmän luotettavinakin pidetyillä sivustoilla, kuten mm. Agricolan keskustelupalstalla.Palstan voi tehdä luotettavan oloiseksi, mutta sisällön tekevät käyttäjät, joissa ei omalla nimellään kirjoittavia historioitsijoita montaa liiku. Kyseisen porukan keskustelemattomuus julkisessa verkkomediassa on näköjään jo pitkä perinne. Vuonna 1999 on todettu, että
suomalaiseen historiantutkimukseen ei tunnu kovin avoimesti ja "tosiajassa" käytävä keskustelu soveltuvan.Tuolloin Tapio Onnela arveli selitykseksi
että suomalaisessa historiantutkimuksessa ei ole mitään keskusteltavaa vaan kaikki alan tutkijat ja eri intressitahot ovat liikuttavan yksimielisiä tutkimuksen suunnista, painopisteistä ja laadusta eikä mitään erityisiä näkökulmaeroja ollenkaan ole. Piirit ovat pienet eikä mitään oikein tohdita sanoa, jotta tuleva apuraha/viranhaku tms.. ei vaarantuisi.Pieni toivon pilkahdus löytyi eilen twitteristä, jossa Kirsi-Maria Hytönen (@KirsiMariaH) raportoi
Inspiroivaa keskustelua sosiaalisen median hyödyntämisestä Helan tutkijayhdistyksen klubi-illassa.Illan kuvaus löytyi vielä Historian ja etnologian laitoksen tutkijat ry:n sivuilta
... Tilaisuudessa muun muassa pohditaan, miten tehdä omaa tutkimusta näkyväksi sosiaalisen median keinoin, ja millaisia haasteita medioissa sukkuloimiseen liittyy....Twitteristä puheenollen... eilen sinne ilmestyi pesunkestävä historiantutkija Kirsi Vainio-Korhonen (@KirsiVainioKorh). Mainittujen kahden naisen lisäksi suomalaista menneisyydentutkimusta (tai jotain sinne päin) edustavat myös: Jessica Parland-von Essen (@JPvE), Jussi-Pekka Hakkarainen(@Hakkarainen), Jyrki Hakapää (@Hakapaa), Anu Lahtinen (@anulah), Eva Ahl-Waris (@tmievaahl), Jyrki Ilva (@jyrki_ilva), Teija Försti (@TMBFo), Anni Sairio (@Anni_Sairio), Hannu Salmi (@hannusalmi), Pirjo Hamari (@phamari), Sam Kaislaniemi (@samklai), Marjo Kaartinen (@MarjoKaartinen), Tapani Sainio (@TapSq), Markus Merenmies (@MarkusMerenmies)... huh, enemmän kuin muistinkaan, eivät missään järkevässä järjestyksessä ja varmaan jotain jäi puuttumaan. Ainakin Charlotta Wolff (@CharlottaWolff), jonka tekstit ovat lukon takana.
Lontoolaisen oikeuden edessä
Kuva Old Baileyn salista Wikimediasta.
Olen jo kauemman aikaa tiennyt, että Englannin keskeisen rikosoikeuden Old Baileyn pöytäkirjoja on verkossa tekstihaettavassa muodossa. Mutta meni sitten vähän aikaa ennen kuin tein siellä perushakuni "Finland" ja "Finnish".
Ulos pulahti Carl Peter Lundgren, jota syytettiin 7.4.1874 väärästä valasta oikeudenkäynnissä lokakuussa 1873. Sama syyte, samoilla päivämäärillä kohdistui mieheen nimeltä James Brown. Todistajana oli John Lundgren, joka kertoi olevansa kotoisin Suomesta ja asuvansa osoitteessa 39, Horseferry Road. Hän oli asunut Englannissa vuodesta 1847. Samoin Suomesta sanoi olevansa kotoisin todistaja John Frederick Ghanbeko, joka oli tullut Hullin kaupunkiin vuonna 1853. Heistä ei selviä paljoa enempää.
Vuonna 1867 käsiteltiin merimiehen murhaa. Murhattua kutsuttiin venäläiseksi suomalaiseksi, mutta tästä esitettiin myös vastaväitteitä. Todistuksista selviää siis minkälainen oli tyypillinen "Russian Finn":
... you get them in different ships—they come from Finland—you ship them the same as a Swede or a Norwegian, as long as they speak the English language...Hakusana Finn vaati hieman enemmän selaamista, sillä sehän on melko yleinen sukunimi. Mutta pieni vaivannäkö tuotti vielä muutaman oikeussaliin päätyneen tai siellä mainitun suomalaisen. Ensimmäinen heistä on varkauden uhriksi joutunut Isaac Wilson, joka kertoi 22.10.1838:
... Finland is a part of Russia—when we ship persons from Finland they are generally called by their Christian names—they go by the name of Finlanders; they speak Russ—I have not seen many inhabitants of Finland—I have seen some—they are not at all like Creoles in colour—the deceased was not at all like a Russian Fin—he had curly hair—there is nothing particularly marked about the complexion of a Russian Fin—the deceased did not speak the Finnish language—I have heard of a prejudice among sailors, that it is unlucky to have a Fin on board. ...
...I believe there is a little animosity or jealousy between the Swedish Fins and the Russian Fins—they do not like each other....
I belong to the barque Nautilus— I am a Russian Finn. I went to bed with the prisoner on the 21st of September—I had five sovereigns in one pocket, and three half-crowns in the other—In the morning the policeman came to me, and I had not a halfpenny—I had a piece of paper in my pocket—this is it—(looking at it)—I am sure the prisoner is the woman I went to bed with.Väkivaltaisen ryöstön kohteeksi joutui puolestaan Alfred Lindstram, joka todisti omassa asiassaan 13.9.1898 sanoen
I am a sailor, of 156, West India Dock Road—on August 27th shortly after midnight I was in a street off Whitechapel Road, and went into the public-house with a friend and had a drink—the prisoner was there and two other men—he asked me for a drink, which I gave him—it was closing time—I had a bottle of whisky, and gave him a drink out of the bottle—I am a Finn—we had to go—he tried to get at my trousers pocket, and I think I felt him clutching at my watch and chain—I called my mate Taylor, who caught him.Myös Anton Ollikka todisti 8.12.1908 tulleensa ryöstetyksi
I am a Finn. On November 17, 1908. I was paid off from my ship and went to the Scandinavian Home, Poplar. On the 18th I got there after 12 p.m., too late to to admitted, and went down West India Dock Road looking for a place to sleep. In Three Colts Street I met a young woman, who took me into a house, which I did not like the look of, and I left there in about 10 minutes. I had then between 18s. and 19s. in my trousers' pocket. After walking about a minute along the street I saw two men running behind me with a third man. The prisoner was in front. He shouted after me. I stopped to look round. Prisoner came up and struck me in the face and behind the ear, knocking me down. They took all my money. A policeman came up. My trouser pocket was torn. Prisoner said to the others, "Come on, I have got it," and ran away. My head was cut and was dressed by the doctor.Suurkaupungeissa tapahtuu ikäviä asioita, mutta jotta tämä kooste ei jättäisi huonoa muistoa Lontoosta, alla kuva St. Jamesin puistosta Felix Leigh'n kirjasta London Town.
tiistai 15. marraskuuta 2011
Sotaisia uutisia kesäkuussa 1714
London Gazette 1.6.1714:
Dresden 8.6. (London Gazette 12.6.1714): "Letters from Petersbourg bring an account, that most of the Troops designed for the Expedition against Sweden, were already embark'd, and the Czar intended to set sail with them, his Majesty being resolved to command his Army in Person. The Muscovite Forces in Finland were advancing farther into the Country, and such Measures had been taken for their Subsistance, that it was believed they would be able to penetrate that way to Sweden, without meeting any great opposition, especially if the King of Denmark continues his Resolution of making a diversion on the Side of Scania."
Dresden 8.6. (London Gazette 12.6.1714): "Letters from Petersbourg bring an account, that most of the Troops designed for the Expedition against Sweden, were already embark'd, and the Czar intended to set sail with them, his Majesty being resolved to command his Army in Person. The Muscovite Forces in Finland were advancing farther into the Country, and such Measures had been taken for their Subsistance, that it was believed they would be able to penetrate that way to Sweden, without meeting any great opposition, especially if the King of Denmark continues his Resolution of making a diversion on the Side of Scania."
Viisi kertaa Hoffman ja Luther-bonus
Kirjamessuilla bongatun kirjankannen perusteella lainasin kirjastosta Yvonne Hoffmanin kirjoja, enkä tehnyt huonoja kauppoja.
Kapeahko, selvästi lapsille suunnattu, Det röda bokmärket tuli luettua kannesta kanteen. Sanavarastoni ei riittänyt ihan joka lauseeseen, mutta peruskonsepti tuli selville. Punainen kirjanmerkki lennätti kouluikäiset sisarukset aikamatkoille, joilla annettiin ymmärtää olevan yhteys myös heidän sukuhistoriaansa. En hirvittävästi välitä mielikuvituksellisesta ajassa liikkumisesta, mutta tässä rakenne toimi hämmästyttävän hyvin. Pienillä väläyksillä saatiin mukavasti otetta Suomen historian aikoihin.
Samat päähenkilöt ja kehys löytyivät kirjamessuilla huomaamastani kirjasta Tsarens galejor. Nyt sivuja oli hieman enemmän, mutta tarinoita vain yksi. Sen tapahtumat oli sijoitettu läntiselle Uudellemaalle Suuren Pohjan sodan vuonna 1714. Seikkailupitoista ja vauhdikasta toimintaa.
(Sivuhuomautus: Läntisellä Uudellamaalla alkaa myös aikamatka Annika Lutherin kirjassa Bronsåret, jossa en päässyt alkua pidemmälle. Tarkistin sentään, että pronssikauden ihmiset puhuivat jotain suomensukuista kieltä. Luther on aikamatkaillut myös kirjassaan Gårdshuset, jossa kohdataan nälkävuodet.)
Varhaisempia Hoffmanin kirjoja ovat viikinkiajalle sijoittuvat Kniven och ringen ja Den kluvna stenen. Kansien, paksuuden ja kirjastoluokittelun perusteella lapsille suunnattuja. Jälkimmäinen käännetty suomeksi, Halkaistu kivi.
Mutta Hoffmanin kirja Spåren efter Mitja. Breven till Ingrid 1896-1899 oli aivan toista sarjaa. Täysin aikuisillekin sopivaa. Perhearkistosta löytyneiden 30 kirjeen yhteyteen oli tuotu sekä taiteellisesti kirjoitettua fiktiota että silkkaa faktaa. Takatekstin mukaan kyseessä on montaasiromaani. Ei kuitenkaan tarvitse huolestua, että eri elementtejä ei erottaisi toisistaan. Ne on esitetty selkeästi otsikoituna ja kokonaisuus on mielenkiintoinen katsaus 1800-luvun Pietari-keskeiseen elämään.
*spoileri-varoitus*
Hoffman paljastaa päähenkilöidensä henkilöllisyyden vasta kirjan lopussa. Koska haluan palvella henkilöhistoriasta kiinnostuneita... Kirjeitä vastaanottaa Ingrid Nobel (1879-1929). Kirjeitä kirjoittivat Dmitri Nyberg (1873-1907, Santeri Nuortevan veli), Valentin Hoffman ja Gabrielle Tardiff.
Kapeahko, selvästi lapsille suunnattu, Det röda bokmärket tuli luettua kannesta kanteen. Sanavarastoni ei riittänyt ihan joka lauseeseen, mutta peruskonsepti tuli selville. Punainen kirjanmerkki lennätti kouluikäiset sisarukset aikamatkoille, joilla annettiin ymmärtää olevan yhteys myös heidän sukuhistoriaansa. En hirvittävästi välitä mielikuvituksellisesta ajassa liikkumisesta, mutta tässä rakenne toimi hämmästyttävän hyvin. Pienillä väläyksillä saatiin mukavasti otetta Suomen historian aikoihin.
Samat päähenkilöt ja kehys löytyivät kirjamessuilla huomaamastani kirjasta Tsarens galejor. Nyt sivuja oli hieman enemmän, mutta tarinoita vain yksi. Sen tapahtumat oli sijoitettu läntiselle Uudellemaalle Suuren Pohjan sodan vuonna 1714. Seikkailupitoista ja vauhdikasta toimintaa.
(Sivuhuomautus: Läntisellä Uudellamaalla alkaa myös aikamatka Annika Lutherin kirjassa Bronsåret, jossa en päässyt alkua pidemmälle. Tarkistin sentään, että pronssikauden ihmiset puhuivat jotain suomensukuista kieltä. Luther on aikamatkaillut myös kirjassaan Gårdshuset, jossa kohdataan nälkävuodet.)
Varhaisempia Hoffmanin kirjoja ovat viikinkiajalle sijoittuvat Kniven och ringen ja Den kluvna stenen. Kansien, paksuuden ja kirjastoluokittelun perusteella lapsille suunnattuja. Jälkimmäinen käännetty suomeksi, Halkaistu kivi.
Mutta Hoffmanin kirja Spåren efter Mitja. Breven till Ingrid 1896-1899 oli aivan toista sarjaa. Täysin aikuisillekin sopivaa. Perhearkistosta löytyneiden 30 kirjeen yhteyteen oli tuotu sekä taiteellisesti kirjoitettua fiktiota että silkkaa faktaa. Takatekstin mukaan kyseessä on montaasiromaani. Ei kuitenkaan tarvitse huolestua, että eri elementtejä ei erottaisi toisistaan. Ne on esitetty selkeästi otsikoituna ja kokonaisuus on mielenkiintoinen katsaus 1800-luvun Pietari-keskeiseen elämään.
*spoileri-varoitus*
Hoffman paljastaa päähenkilöidensä henkilöllisyyden vasta kirjan lopussa. Koska haluan palvella henkilöhistoriasta kiinnostuneita... Kirjeitä vastaanottaa Ingrid Nobel (1879-1929). Kirjeitä kirjoittivat Dmitri Nyberg (1873-1907, Santeri Nuortevan veli), Valentin Hoffman ja Gabrielle Tardiff.
maanantai 14. marraskuuta 2011
Mikä on käsityksenne seuraavista keväällä vuonna 1918 Suomessa käytyä sotaa koskevista väitteistä?
Historiatietoisuus-kyselyn täyttämiseni hyppää kolmanteen osioon, joka on otsikoitu "Historian merkitys omalle ikäpolvelle" ja selostettu, että "Seuraavissa kysymyksissä Teitä pyydetään miettimään, miten tärkeitä eräät asiat ovat Teille ja kuinka merkittävinä pidätte eräitä historian kehityskulkuja. ". Yksi näistä kysymyksistä on "Mikä on käsityksenne seuraavista keväällä vuonna 1918 Suomessa käytyä sotaa koskevista väitteistä?"
- Suomalaiset taistelivat 1918 sodassa yhtenä rintamana Venäjää /Neuvosto-Venäjää ja kommunisteja vastaan. / Vaatisi hyvin mielenkiintoista sanan suomalaiset ymmärtämistä, että tähän voisi vastata muuta kuin täysin eri mieltä
- Kaikki osapuolet, punaiset ja valkoiset, taistelivat sodassa hyväksi kokemansa järjestelmän puolesta. / Täysin samaa mieltä
- Historiantutkijat ovat käsitelleet 1918 tapahtumia kattavasti. / Huomattavasti kattavammin kuin niitä Suomen historian aiheita, joista minä olen kiinnostunut. Mutta koska Vaasan vankileiriä ei ole vielä tutkittu vastaan osin samaa mieltä
- 1918 sodassa Suomi osoitti itsenäisyytensä kansakuntana ja valtiona. / Tappelemalla keskenään ja myymällä itsensä saksalaisten vasalleiksi? Täysin eri mieltä
- 1918 jakoi suomalaiset vihollisleireihin vuosikymmeniksi. / Täysin samaa mieltä
- 1918 tapahtumia ei kenenkään pidä enää pyydellä anteeksi. / Oikea aika oli ja meni, täysin samaa mieltä
- 1918 tapahtumat kuvaavat suomalaisten väkivaltaisuutta. / Ihmiskunnan väkivaltaisuutta, kyllä. Osin samaa mieltä
- 1918 sotaa käytiin erityisesti suomalaisten taloudellisen epätasa-arvon vuoksi. / Erityisesti? Ottaen huomioon, että Euroopassa oli maita (ainakin Iso-Britannia), jossa tuloerot olivat vielä suurempia ja näkyvämpiä, eikä sisällissotaa syttynyt? Osin samaa mieltä
- Punaisten voitto 1918 olisi tehnyt Suomesta osan Neuvostoliittoa. / Aah, kontrafaktualismia ilman aikaperspektiiviä. Ei eri eikä samaa mieltä
- Minua kiinnostavat lähinnä tavallisten ihmisten kohtalot 1918 sodassa. / Täysin samaa mieltä
- 1918 tapahtumien merkitystä suomalaisille liioitellaan esimerkiksi mediassa. / Osin eri mieltä
- Vuoden 1918 tapahtumien muistoksi pitäisi viettää vuosittain kansallista sovinnon päivää. / Oikea aika oli ja meni, täysin eri mieltä
- Punaiset ja valkoiset olivat yhtäläisesti syyllisiä vuoden 1918 traagisiin tapahtumiin. / Sota on dynaaminen tapahtumasarja, jossa yksittäisellä asialla on tekijänsä. Molempiin ryhmiin kuuluvat tekivät ratkaisuja, jotka johtivat traagisiin tuloksiin lyhyellä tai pidemmällä aikavälillä. Eli osin samaa mieltä
- Täällä Pohjantähden alla -kirjasarja on tärkeä 1918 tapahtumien kuvaaja. / Täysin samaa mieltä
- Sodan häviäjät hiljennettiin sodan jälkeen vuosikymmeniksi. / Eduskunnassa vasemmisto pääsi jossain määrin vaikuttamaan - ennen Lapuan liikettä. Osin samaa mieltä
- Suomen 1918 sota oli ensimmäisen maailmansodan rönsy. / Siihen vaikutti ensimmäinen maailmansota eli osin samaa mieltä
- Saksassa koulutettujen jääkärien rooli oli sodassa ratkaiseva. / Osin samaa mieltä
- Sodan jälkeiset valkoisten ylläpitämät vankileirit ovat häpeäpilkku Suomen historiassa. / Täysin samaa mieltä
Käynti viikinkiajalla
Viime torstai-iltana suuntasin Glossan saaga-iltaan. Erityisesti Sirpa Aallon esityksestä sain vahvennusta tietopohjaani saagoista. Hänen aiheenaan olivat finnit (tod. näk. saamelaiset), jotka olivat skandinaavisissa kirjallisissa lähteissä 'muita', pakanoita, joiden kanssa ei pitänyt olla tekemissä tai kävi huonosti. Saagat on kirjoitettu muistiin keskiajan puolella, mutta kuvannevat myös tilannetta pari sataa vuotta aiemmin, "viikinkiajalla".
Sinne siirryin lauantaiaamuna. Viikinkiaika Suomessa: yhteyksiä -seminaari oli alkanut jo perjantaina, mutta kiva, että oli mahdollisuus päästä kuuntelemaan toinen puoli ohjelmasta. Perjantain annista sain jonkinlaisen käsityksen jaetusta ennakkoaineistosta (Folkloristiikan toimite 16, HY 2011). Siinä esiteltiin tietenkin myös seminaarin järjestänyt monitieteinen hanke, joka on aloittanut vuoden mittaisella rahoituksella ja odottaa parhaillaan päätöksiä jatkosta. Toivottavasti ovat positiivisia. Tajusin vasta paikan päällä, että ajan kuvaukset ovat populaarisessa kirjallisuudessa höttöjä siksi, että tutkimusta puuttuu.
Aamun aloitti Kaisa Häkkinen, joka selitti suomen kielen tutkimuksen pääsevän ajanlaskun alkuun sukukielten vertailulla ja 1500-luvulta eteenpäin kirjallisilla lähteillä. Väliin jää aukko, josta on vähemmän sanottavaa. Häkkinen korosti, ettei Suomessa käytössä tuolloin ollut yhtä yhteinäistä kieltä. Keskustelu virolaisten kanssa on voinut käydä yhtä sujuvasti kuin metsässä kasvaneiden hämäläisten.
Yksi yleisökysymys kiinnitti huomiota esityksen kuvituskarttaan, johon oli piirretty Suomen nykyiset rajat, joita esihistorian kulttuurit eivät tietenkään tunteneet. Rajoihin palattiin lounaan jälkeen, kun Jari-Matti Kuusela puhui viikinkiajasta pohjoisen arkeologian näkökulmasta. Hänen kartoissaan löytöjä oli niin runsaasti itärajalla, että oli luontevaa kysyä, mikä oli tilanne rajan toisella puolella. Hän esitti myös kehityskulun, jossa inhimillinen toiminta siirtyi Pohjanlahden rannikolta sisämaahan ja mieleen tuli tietenkin kysyä oliko tilanne sama vastarannalla.
Kuusela esitti myös havainnolliset kartat, joissa näkyi pronssikauden elämän merkkejä jokseenkin tasaisesti ympäri nykyistä Suomea (vastaava näkymä museoviraston opetuspaketissa), mutta rautakauden kartassa asutusta on vain lounaisessa Suomessa (ripauksen laajempi kattavuus museoviraston opetuspaketissa). Sivusin itse tätä miettiessäni taannoin Suomen asukaslukujen taustaa ja huomatessani, että kyseisen rautakauden kartan yhteydessä puhutaan "pysyvästä asutuksesta". Mutta nyt ymmärsin kirkkaammin, että tarkemmin sanottuna kyseessä on rautakautisia kalmistoja rakentaneen kulttuurin asuinalue.
Olivatko muut Suomen alueen asukkaat runsas tuhat vuotta sitten protosaamelaisia vai protosavolaisia? Tähän Kuusela ei halunnut ottaa kantaa eikä se selvinnyt myöskään viimeisessä, Tiina Äikäksen saamelaiskulttuuria käsittelevässä esityksessä. Äikäs oli kylläkin valmis sanomaan, että saamelaisperinteen jatkumo alkaa vuoden 800 paikkeilta.
En päässyt esitysten pohjalta paljoa syvemmälle viikinkiaikaan, mutta selväksi on nyt tullut, että norjalaiset halusivat tehdä eroa finnehin 1100-luvulla, suomalaiset lappalaisiin 1800-luvulla ja vielä 2000-luvullakin on mielenkiinnon kohteena kuka on meitä, kuka heitä, mistä alkaen ja missä maisemassa.
Sinne siirryin lauantaiaamuna. Viikinkiaika Suomessa: yhteyksiä -seminaari oli alkanut jo perjantaina, mutta kiva, että oli mahdollisuus päästä kuuntelemaan toinen puoli ohjelmasta. Perjantain annista sain jonkinlaisen käsityksen jaetusta ennakkoaineistosta (Folkloristiikan toimite 16, HY 2011). Siinä esiteltiin tietenkin myös seminaarin järjestänyt monitieteinen hanke, joka on aloittanut vuoden mittaisella rahoituksella ja odottaa parhaillaan päätöksiä jatkosta. Toivottavasti ovat positiivisia. Tajusin vasta paikan päällä, että ajan kuvaukset ovat populaarisessa kirjallisuudessa höttöjä siksi, että tutkimusta puuttuu.
Aamun aloitti Kaisa Häkkinen, joka selitti suomen kielen tutkimuksen pääsevän ajanlaskun alkuun sukukielten vertailulla ja 1500-luvulta eteenpäin kirjallisilla lähteillä. Väliin jää aukko, josta on vähemmän sanottavaa. Häkkinen korosti, ettei Suomessa käytössä tuolloin ollut yhtä yhteinäistä kieltä. Keskustelu virolaisten kanssa on voinut käydä yhtä sujuvasti kuin metsässä kasvaneiden hämäläisten.
Yksi yleisökysymys kiinnitti huomiota esityksen kuvituskarttaan, johon oli piirretty Suomen nykyiset rajat, joita esihistorian kulttuurit eivät tietenkään tunteneet. Rajoihin palattiin lounaan jälkeen, kun Jari-Matti Kuusela puhui viikinkiajasta pohjoisen arkeologian näkökulmasta. Hänen kartoissaan löytöjä oli niin runsaasti itärajalla, että oli luontevaa kysyä, mikä oli tilanne rajan toisella puolella. Hän esitti myös kehityskulun, jossa inhimillinen toiminta siirtyi Pohjanlahden rannikolta sisämaahan ja mieleen tuli tietenkin kysyä oliko tilanne sama vastarannalla.
Kuusela esitti myös havainnolliset kartat, joissa näkyi pronssikauden elämän merkkejä jokseenkin tasaisesti ympäri nykyistä Suomea (vastaava näkymä museoviraston opetuspaketissa), mutta rautakauden kartassa asutusta on vain lounaisessa Suomessa (ripauksen laajempi kattavuus museoviraston opetuspaketissa). Sivusin itse tätä miettiessäni taannoin Suomen asukaslukujen taustaa ja huomatessani, että kyseisen rautakauden kartan yhteydessä puhutaan "pysyvästä asutuksesta". Mutta nyt ymmärsin kirkkaammin, että tarkemmin sanottuna kyseessä on rautakautisia kalmistoja rakentaneen kulttuurin asuinalue.
Olivatko muut Suomen alueen asukkaat runsas tuhat vuotta sitten protosaamelaisia vai protosavolaisia? Tähän Kuusela ei halunnut ottaa kantaa eikä se selvinnyt myöskään viimeisessä, Tiina Äikäksen saamelaiskulttuuria käsittelevässä esityksessä. Äikäs oli kylläkin valmis sanomaan, että saamelaisperinteen jatkumo alkaa vuoden 800 paikkeilta.
En päässyt esitysten pohjalta paljoa syvemmälle viikinkiaikaan, mutta selväksi on nyt tullut, että norjalaiset halusivat tehdä eroa finnehin 1100-luvulla, suomalaiset lappalaisiin 1800-luvulla ja vielä 2000-luvullakin on mielenkiinnon kohteena kuka on meitä, kuka heitä, mistä alkaen ja missä maisemassa.
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Koottua
Jalkapalloilijat 1700-luvun lopun lastenkirjasta via Rosalie V. Halsey: Forgotten Books of the American Nursery
Kaisa Viitala mietti suomen kielen kohtaloa 1800-luvulla. Anu Lahtinen käänsi Teitin tekstin suomalaisesta maan tavasta 1500-luvulla.
Johanna vieraili Turun yliopiston kirjaston varastossa. Marko Leppänen esitteli keskiaikaisten kirkkojen katto- ja seinämaalauksia. Vantaan kaupunginmuseon blogissa arkeologi Andreas Koiviston mietteitä Lillaksen jälkitöiden äärellä.
Mikko Pelttari puolustaa Googlea, Wikipediaa ja ajattelun taitoa. Otto ajatteli linnoitustöitä.
Jessica Parland-von Essen kommentoi på svenska aikakausiin liittyviä mielikuvia. Tuomo Hämäläinen analysoi kysymystä voiko historiaa tutkia.
Filosofian ja historian opettaja kertoi yhdestä työpäivästään. Charlotte Vainio kertoi på svenska suhteestaan historiaan ja Dick Harrisoniin.
Claes Carlsson-Klauzner mietiskeli på svenska ruotsalaista kunniaväkivaltaa ja modernin ihmisen syntyä. Gunnar Petterson kirjoitti på svenska Kustaa II Adolfin kuolemaan liittyvistä salaliittoteorioista ja Torsten Kälvemark jatkoi.
Isis' Wardrobe esitteli in English 1600-luvun korsetteja.
Jussi-Pekka on kuun alusta raportoinut Prahasta, jossa hän viettää tutkimuslomaa. Torstain tekstissä asiaa arkistotutkimuksen realiteeteista. Viherkasvit hyvä idea, kunhan kastelukannun kanssa ollaan huolellisia.
Kungliga Biblioteketin Vardagstryck esitteli Nordenskiöldin Suomen kiertueen mainokseen. På svenska ja mainitsematta, että mies oli tulossa kotiseudulleen.
Jan Granath kertoi på svenska ruotsalaisen sukututkimusyhdistyksen suhtautumisesta yksityiseen aktiivisuuteen.
Pekka Vartiainen oli kesällä käynyt Pukstaavissa ja äskettäin lukenut Niall Fergusonin kirjan Civilization. Kirjavinkeissä esiteltiin 1940-luvussa tapahtuvaa Sisko Latvuksen nuortenkirjaa Kaukana omalta maalta, joka on Finlandia junior-ehdokkaana. Hanna Pudas oli lukenut Erik Wahlstömin Kärpästenkesyttäjän. Samoin Minna, joka oli viime kesänä palannut suomalaisen historiaan sijoitetun dekkarisarjan pariin. Kari Mäkinen puolestaan luki Peter Englundin Menneisyyden maiseman. Réa Katja Ketun Kätilön.
Täällä toisen tähden alla on Jaana kertonut myös Katja Ketun Kätilön lukemisesta, arvioinut Erik Walhströmin Tanssivaa pappia, osallistunut Oulussa biografia-seminaariin (jossa oma aiheensa "Sinervon siskot"), lukenut Elvi Sinervon novelleja, esitellyt Märta Tikkasen henkilöhistoriallinen romaanin Emma ja Uno. Rakkautta tottakai,
Kaisa Viitala mietti suomen kielen kohtaloa 1800-luvulla. Anu Lahtinen käänsi Teitin tekstin suomalaisesta maan tavasta 1500-luvulla.
Johanna vieraili Turun yliopiston kirjaston varastossa. Marko Leppänen esitteli keskiaikaisten kirkkojen katto- ja seinämaalauksia. Vantaan kaupunginmuseon blogissa arkeologi Andreas Koiviston mietteitä Lillaksen jälkitöiden äärellä.
Mikko Pelttari puolustaa Googlea, Wikipediaa ja ajattelun taitoa. Otto ajatteli linnoitustöitä.
Jessica Parland-von Essen kommentoi på svenska aikakausiin liittyviä mielikuvia. Tuomo Hämäläinen analysoi kysymystä voiko historiaa tutkia.
Filosofian ja historian opettaja kertoi yhdestä työpäivästään. Charlotte Vainio kertoi på svenska suhteestaan historiaan ja Dick Harrisoniin.
... där och då bestämde jag mig för att bli professor i historia. Det var också så jag presenterade mig för Dick Harrison ute på kyrkogården.Glossae III/2011 sisältää mm. mielenkiintoisen katsauksen Hämeen keskiaikamarkkinoilta.- Hej Dick. Jag heter Charlotte och ska bli professor när jag blir stor. Har du några bra tips?
Jag följde hans råd (vilket var att jag skulle läsa mycket och börja på universitetet) och...
Claes Carlsson-Klauzner mietiskeli på svenska ruotsalaista kunniaväkivaltaa ja modernin ihmisen syntyä. Gunnar Petterson kirjoitti på svenska Kustaa II Adolfin kuolemaan liittyvistä salaliittoteorioista ja Torsten Kälvemark jatkoi.
Isis' Wardrobe esitteli in English 1600-luvun korsetteja.
Jussi-Pekka on kuun alusta raportoinut Prahasta, jossa hän viettää tutkimuslomaa. Torstain tekstissä asiaa arkistotutkimuksen realiteeteista. Viherkasvit hyvä idea, kunhan kastelukannun kanssa ollaan huolellisia.
Kungliga Biblioteketin Vardagstryck esitteli Nordenskiöldin Suomen kiertueen mainokseen. På svenska ja mainitsematta, että mies oli tulossa kotiseudulleen.
Jan Granath kertoi på svenska ruotsalaisen sukututkimusyhdistyksen suhtautumisesta yksityiseen aktiivisuuteen.
Pekka Vartiainen oli kesällä käynyt Pukstaavissa ja äskettäin lukenut Niall Fergusonin kirjan Civilization. Kirjavinkeissä esiteltiin 1940-luvussa tapahtuvaa Sisko Latvuksen nuortenkirjaa Kaukana omalta maalta, joka on Finlandia junior-ehdokkaana. Hanna Pudas oli lukenut Erik Wahlstömin Kärpästenkesyttäjän. Samoin Minna, joka oli viime kesänä palannut suomalaisen historiaan sijoitetun dekkarisarjan pariin. Kari Mäkinen puolestaan luki Peter Englundin Menneisyyden maiseman. Réa Katja Ketun Kätilön.
Täällä toisen tähden alla on Jaana kertonut myös Katja Ketun Kätilön lukemisesta, arvioinut Erik Walhströmin Tanssivaa pappia, osallistunut Oulussa biografia-seminaariin (jossa oma aiheensa "Sinervon siskot"), lukenut Elvi Sinervon novelleja, esitellyt Märta Tikkasen henkilöhistoriallinen romaanin Emma ja Uno. Rakkautta tottakai,
Historia ja tila/maisema/paikka, teknisiä ratkaisuja ulkomailta
Ruotsalainen Platsr-palvelu avattiin pienellä tohinalla jokin aika sitten ja putosi pian sen jälkeen päästäni. Palasi aktiiviseen muistiin, kun jossain mediassa linkitettiin palvelussa esillä olevaan sotilastorppaan, jonka kommentin perusteella kaksi sukuhaaraa on löytänyt toisensa. Palvelukin on löytänyt näköjään käyttäjiä, etusivun mukaan jäseniä on 1042 ja he luoneet paikkoja ja kokoelmia 943 kappaletta.
Konsepti näyttää kivalta ja toimivalta, mutta vaatisi ehkä hieman laajempaa innostusta? Taustavaikuttajana on Riksantikvarieämbetet, mikä takaa jonkinlaista uskon siihen, että vaivalla luotu sisältö pysyy paikallaan eikä häviä arvaamatta.
Ruotsalaisessa (Dn.se) ja amerikkalaisessa (NPR) mediassa oli äskettäin esillä ikäänkuin vaihtoehtoinen palvelu HistoryPin.com. Voittoa tavoittelematon hanke on aloittanut tämän vuoden alussa ja koossa on 55 000 kuvaa ja muita mediamuotoja (?). Nämä on upotettu edellä linkitettyjen juttujen kuvituksessa suoraan Googlen katunäkymiin, mutta Suomen kohdalla olevia kuvia en vastaavaan asentoon saanut. Virtuaalisista kiertokäynneistä saa käsitystä mahdollisuuksista ja etusivulla on myös esittelyvideoita.
Kiinnostuneiden testaajien kannattaa ennen kuva/sisältölatauksia tutustua sivustojen ehtoihin. Tietoja käyttävien puolestaan muistaa lähdekritiikki. Oulun kohdalta löytyy kuva, joka alkuperäisen (?) kuvauksen mukaan on "Tornion maihinnousujoukkoja lastataan Oulun Toppilan satamassa", josta on muokkaantunut englanninkielinen versio "Finish Troops leave Finland 01 October 1944". Lapin sotaa paremmin tuntevat tietänevät mihin suuntaan joukot olivat menossa.
Konsepti näyttää kivalta ja toimivalta, mutta vaatisi ehkä hieman laajempaa innostusta? Taustavaikuttajana on Riksantikvarieämbetet, mikä takaa jonkinlaista uskon siihen, että vaivalla luotu sisältö pysyy paikallaan eikä häviä arvaamatta.
Ruotsalaisessa (Dn.se) ja amerikkalaisessa (NPR) mediassa oli äskettäin esillä ikäänkuin vaihtoehtoinen palvelu HistoryPin.com. Voittoa tavoittelematon hanke on aloittanut tämän vuoden alussa ja koossa on 55 000 kuvaa ja muita mediamuotoja (?). Nämä on upotettu edellä linkitettyjen juttujen kuvituksessa suoraan Googlen katunäkymiin, mutta Suomen kohdalla olevia kuvia en vastaavaan asentoon saanut. Virtuaalisista kiertokäynneistä saa käsitystä mahdollisuuksista ja etusivulla on myös esittelyvideoita.
Kiinnostuneiden testaajien kannattaa ennen kuva/sisältölatauksia tutustua sivustojen ehtoihin. Tietoja käyttävien puolestaan muistaa lähdekritiikki. Oulun kohdalta löytyy kuva, joka alkuperäisen (?) kuvauksen mukaan on "Tornion maihinnousujoukkoja lastataan Oulun Toppilan satamassa", josta on muokkaantunut englanninkielinen versio "Finish Troops leave Finland 01 October 1944". Lapin sotaa paremmin tuntevat tietänevät mihin suuntaan joukot olivat menossa.