Viime torstai-iltana suuntasin Glossan saaga-iltaan. Erityisesti Sirpa Aallon esityksestä sain vahvennusta tietopohjaani saagoista. Hänen aiheenaan olivat finnit (tod. näk. saamelaiset), jotka olivat skandinaavisissa kirjallisissa lähteissä 'muita', pakanoita, joiden kanssa ei pitänyt olla tekemissä tai kävi huonosti. Saagat on kirjoitettu muistiin keskiajan puolella, mutta kuvannevat myös tilannetta pari sataa vuotta aiemmin, "viikinkiajalla".Sinne siirryin lauantaiaamuna. Viikinkiaika Suomessa: yhteyksiä -seminaari oli alkanut jo perjantaina, mutta kiva, että oli mahdollisuus päästä kuuntelemaan toinen puoli ohjelmasta. Perjantain annista sain jonkinlaisen käsityksen jaetusta ennakkoaineistosta (Folkloristiikan toimite 16, HY 2011). Siinä esiteltiin tietenkin myös seminaarin järjestänyt monitieteinen hanke, joka on aloittanut vuoden mittaisella rahoituksella ja odottaa parhaillaan päätöksiä jatkosta. Toivottavasti ovat positiivisia. Tajusin vasta paikan päällä, että ajan kuvaukset ovat populaarisessa kirjallisuudessa höttöjä siksi, että tutkimusta puuttuu.
Aamun aloitti Kaisa Häkkinen, joka selitti suomen kielen tutkimuksen pääsevän ajanlaskun alkuun sukukielten vertailulla ja 1500-luvulta eteenpäin kirjallisilla lähteillä. Väliin jää aukko, josta on vähemmän sanottavaa. Häkkinen korosti, ettei Suomessa käytössä tuolloin ollut yhtä yhteinäistä kieltä. Keskustelu virolaisten kanssa on voinut käydä yhtä sujuvasti kuin metsässä kasvaneiden hämäläisten.
Yksi yleisökysymys kiinnitti huomiota esityksen kuvituskarttaan, johon oli piirretty Suomen nykyiset rajat, joita esihistorian kulttuurit eivät tietenkään tunteneet. Rajoihin palattiin lounaan jälkeen, kun Jari-Matti Kuusela puhui viikinkiajasta pohjoisen arkeologian näkökulmasta. Hänen kartoissaan löytöjä oli niin runsaasti itärajalla, että oli luontevaa kysyä, mikä oli tilanne rajan toisella puolella. Hän esitti myös kehityskulun, jossa inhimillinen toiminta siirtyi Pohjanlahden rannikolta sisämaahan ja mieleen tuli tietenkin kysyä oliko tilanne sama vastarannalla.
Kuusela esitti myös havainnolliset kartat, joissa näkyi pronssikauden elämän merkkejä jokseenkin tasaisesti ympäri nykyistä Suomea (vastaava näkymä museoviraston opetuspaketissa), mutta rautakauden kartassa asutusta on vain lounaisessa Suomessa (ripauksen laajempi kattavuus museoviraston opetuspaketissa). Sivusin itse tätä miettiessäni taannoin Suomen asukaslukujen taustaa ja huomatessani, että kyseisen rautakauden kartan yhteydessä puhutaan "pysyvästä asutuksesta". Mutta nyt ymmärsin kirkkaammin, että tarkemmin sanottuna kyseessä on rautakautisia kalmistoja rakentaneen kulttuurin asuinalue.
Olivatko muut Suomen alueen asukkaat runsas tuhat vuotta sitten protosaamelaisia vai protosavolaisia? Tähän Kuusela ei halunnut ottaa kantaa eikä se selvinnyt myöskään viimeisessä, Tiina Äikäksen saamelaiskulttuuria käsittelevässä esityksessä. Äikäs oli kylläkin valmis sanomaan, että saamelaisperinteen jatkumo alkaa vuoden 800 paikkeilta.
En päässyt esitysten pohjalta paljoa syvemmälle viikinkiaikaan, mutta selväksi on nyt tullut, että norjalaiset halusivat tehdä eroa finnehin 1100-luvulla, suomalaiset lappalaisiin 1800-luvulla ja vielä 2000-luvullakin on mielenkiinnon kohteena kuka on meitä, kuka heitä, mistä alkaen ja missä maisemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti