Kokemäeltä Amerikkaan, osa 62

Oceanic-laiva toi New Yorkiin Kokemäeltä 4.4.1913 21-vuotiaan Juho Järvisen, jota jäi kaipaamaan äiti Hilda Järvinen Villiöön, sekä 21-vuotiaan Väinö Ivar Suojasen, jonka lähiomainen oli täti Hilda Peltonen Krootilassa. Vastaanottajakseen molemmat merkitsivän Juhon siskon Hilda Rahkolan Minnesotan Duluthissa.

Väinö Ivar Suojanen, joka oli syntynyt Hämeenkyrössä 25.10.1892, asui vuonna 1920 Massachusettsin Maynardissa ja päätyi vuoteen 1930 mennessä viljelemään maata Vermontin Andoveriin. Perheeseen kuului tuolloin Hilma-vaimon lisäksi 10-vuotias Wäinö W, 7-vuotias Olavi T, 4-vuotias Lily T ja 2-vuotias Helia. Vanhimman pojan muistokirjoituksen mukaan perheessä oli kaikkiaan 11 lasta, joista 5 oli edelleen elossa vuoden 2009 lopulla.

Lähteet:
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1913; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_2043; Line: 22; .)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Year: 1930; Census Place: Andover, Windsor, Vermont; Roll 2431; Page: 1B; Enumeration District: 1; Image: 894.0.)
Ancestry.com. U.S. World War II Draft Registration Cards, 1942 (Roll WW2_2368872; Local board: Windsor , Vermont)
Obituary for Waino W. Suojanen

Suosituksia

Kirjaston uutuusluettelosta osui silmiini Kari Selénin Madame. Minna Craucherin levoton elämä. (Uudistettu versio vuonna 1991 julkaistusta painoksesta.) Kirjasta tuli mieleen oma Tavarantasaajani, oli esitetty jokseenkin kronologisesti tapahtumia perustelematta miksi Minna Craucher oli merkittävä henkilö. Ja lopussa selvisi, ettei niin kovin merkittävä ollutkaan. Mutta mielenkiintoinen.

Fiktion puolella tartuin Tuula Levon romaaniin Neiti Soldan, joka kuvasi Juhani Ahon perhe-elämää. Ilmiselvästi lähteisiin, m.m. kirjeisiin nojautuen. Arvostan Ahoa kirjailijana, joten mielelläni en lukenut yksityiselämän heikkouksista. Luin toki loppuun, kirja oli hyvä. (Tosin haluan huomauttaa, että Armfeltintie ei ole Kaivopuistossa!) HS:n arvostelu löytyi vielä verkkosivuiltaan.

Arvi Arjatsalon Siperian kutsu oli täydentävä kertauskurssi Matias Castrenin retkiin, joihin tutustuin tammikuussa sarjakuvan muodossa. Ehkä pitää joku päivä tarttua Castrenin omiinkin teksteihin matkoista, mutta Arjatsalo tarjosi - samoin kuin sarjakuva - episodien kautta elävää kuvausta. Mutta tuskin löytyy tekstiä, jonka kautta ymmärtäisin, mikä ajaa keuhkotautisen miehen Siperian jäisille aroille.

Tuure Vierroksen Majesteettirikos on katsaus Anders Chydeniuksen elämään. Sisälsi tarpeeksi herättääkseen kiinnostusta mieheen, mutta toisaalta oli selvää, että paremmilla pohjatiedoilla 1700-luvun politiikasta olisin ymmärtänyt sisällöstä huomattavasti enemmän.

Orientoiduin historian opiskeluun?

Vaikka sanoin "Ei sitten", ilmoittauduin kuitenkin Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston Historian perusopintoihin. Eilen tuli suoritetttua ensimmäinen opintojakso eli Orientaatio historian opintoihin (0 op). Omaksuin sen tärkeimmän opetuksen jo ennen saliin pääsyä: luentosalin ja -ajan lisäksi kalenteriin on hyvä merkitä myös mistä rakennuksesta on kyse. Kiitokset Porthanian vakseille avusta, ulkomuistini ei ollut tilanteen tasalla.

Oikeaan paikkaan päästyäni tunsin olevani lähempänä vanhuuseläkettä kuin koskaan. Sali oli täynnä lapsukaisia. Ikäjakauman homogeenisuuden lisäksi yllätti määrä - kyse ei tule olemaan mistään yksityisopetuksesta.

Massaluentotyyliin saimme perehtyä sitten jo tässä ensimmäisessä sessiossa. Mimmi n:o 1 kävi läpi yleisasiaa, jonka olin lukenut jo verkosta. Hyödyllisin tieto (jota olisin muuten kysynyt) oli, että tenteissä saa vastauspaperitkin valvojilta. Meikäläisen korkeakoulupäivinä tentteihin vietiin omat konseptit.

Mimmi n:o 2 edusti historian laitosta (joka ei ole enää historian laitos, mutta työpaikkani organisaatiomuutoksiin rutinoituneena en viitsi moisesta välittää). Hän oli kopioinut kalvojensa materiaalin myös internet-sivuilta ja toivomani kosketus elämän realiteetteihin ei välittynyt. Ihan kiva, että hän esitteli proffien ja muutaman muun tutkimusalueet, mutta eikö olisi voinut sanoa myös, että mitä merkitystä tällä on? "Jos haluatte menestyä, valitkaa samat aiheet" / "Näillä aiheilla on jo tutkijoita, suunnatkaa kiinnostuksenne toisaalle" / "Älkää kysykö ihmisiltä asioista, joista he eivät ole kiinnostuneita"?

Olisin voinut tuota kysyä, mutta keskittymistäni haittasi se, että minua nauratti koko tunnin ajan. Ei mikään erityinen, vaan ihan koko juttu. Kysyin yhden kysymyksen, siitä kronologiatentistä. Vastauksesta sain vain sen uuden tiedon, että se on mahdollista uusia, mikä oli positiivista. Esitysten lisäksi noteerasin, että suurimmalla osalla paikallaolijoista ei ollut esillä minkäänlaisia muistiinpanovälineitä eli ehkä he tiesivät jo valmiiksi, ettei sessiossa tulla sanomaan mitään oleellista. Jos tiesivät, miksi tulivat paikalle?

Sattumuksia SKS:llä

Anna Kuisminin salonki aloitti kautensa tiistaina ja minulla oli tilaisuus osallistua.

Sattuma 1: Samaan aikaan oli alkamassa sukututkimuksen juhlaviikon kiertokäynti SKS:n talossa. Muutama sille suunnannut päätyi salonkipöytään ja lähti pois erehdyksensä havaittuaan. En itse ole käynyt SKS:ssä kuin alakerrassa, joten en osaa sanoa tekivätkö oikean valinnan. Salongin alustuksessa olisi ollut tarjolla erinomainen esimerkki siitä, miten monipuoliseen henkilöhistorialliseen tutkimukseen sukututkimus voi viedä.

Sattuma 2: Selailin muutama viikko sitten ITE-taiteeseen liittyviä kirjoja. Joukossa oli artikkelikokoelma Kansanestetiikka, josta jäi mieleen laulun En voi sua unhoittaa poies tekstin tekijää koskeva juttu. Sen kirjoittaja, Esa Palletvuori, oli salongin alustaja ja aiheenaan esi-isänsä Johan Granqvist, runoilija(kin).

Sattumia 3-n: Palletvuori oli tehnyt huolellista työtä monipuolisten lähteiden kanssa ja kuuntelin kiinnostuneena. Hitaasti heräsin huomaamaan mitä samankaltaisuuksia Granqvistin ja isoäitini isoisän J. A. Hohenthalin välillä oli.

• Molemmat torpparien poikia
• Granqvist aloitti työnteon lukkarin apulaisena, Hohenthal vehtarina
• Granqvist olisi halunnut naimisiin lukkarin tyttären kanssa, Hohenthal meni naimisiin lukkarin tyttären kanssa
• Granqvist oli siltavoutina, Hohenthal tienjakolahkon puheenjohtajana
• Granqvist toimi kirjurina ja valittiin kunnansihteeriksi, Hohenthal toimi asianajajana ja valittiin kunnallislautakunnan esimieheksi
• Molemmat tekivät konkurssin
  
• Granqvist kirjoitti runoja paperille ja paikalliskatsauksia sanomalehtiin, Hohenthalin tiedetään olleen mukana ainakin yhden runon kirjoittamisessa, lausui runon nuorisoseuran iltamissa ja kirjoitti sanomalehtiin.

Hohenthal onneksi allekirjoitti tekstinsä koko nimellään, joten minulla ei ole ollut samoja salanimi- ja nimikirjainhaasteita kuin Palletvuorella. Aivan ihana näitä ihan-oikeasti-sukulaiseni-kirjoittamia juttuja on nimittän lukea. Yksi äskettäin löytämäni juttu on J. A. Hohenthalin Vetelin nuorisoseuran talon vihkiäisissä pitämä puhe, joka julkaistiin Kokkola-lehdessä 13.9.1905. Se tarjoaa mielenkiintoisen väläyksen 1860-luvun lopun nälkävuosien todellisuudesta:

Tämmöisissä oloissa luulisi kohtalon käskeneen kaikkein nuorten ja vanhain istumaan säkissä ja tuhvassa itkemässä, mutta ei laita ollut sinnepäinkään varsinkin nuorison, joka onkin aina herkempi tyytymään kohtaloonsa. Aivan toisin oli kuin luullaan, sillä melkein joka ilta kökättiin ja tanssiittiin, ja silloin olikin nuorisoseuran talo joka talossa, sai pitää iloa ja lystiä jokaisen kotona. Ja sitä tarvittiinkin sillä nuoret tahtovat huvitella, niin on kohtalo senkin määrännyt.

Mitä Brahe sanoi Suomesta englantilaiselle diplomaatille?

Gutenbergin kirjasivustolla on tekstinä Bulstrode Whitelocken päiväkirja otsikolla
A Journal of the Swedish Embassy in the Years 1653 and 1654, Vol II. Siitä voisi epäilemättä oppia mielenkiintoisia asioita Ruotsin ulkopolitiikasta, mutta mitä moisesta. Oleellista on, että Englannin lähettiläs tapasi Brahen ja keskustelussa mainittiin Suomi.

He told Whitelocke that he had been Governor of Finland ten years together, which province he affirmed to be greater than France, and that the Queen's dominions were larger than France, Spain, Italy, all together. Whitelocke asked him if those countries were well peopled, and flourished with corn and good towns. He
answered that Finland was well peopled, and had store of corn, and good towns; but that it was not so with Lapland and other countries further off. But he said that no part of Sweden had such towns as were in England, where he had been when he was a young man, which country he much praised; and Whitelocke had no cause to gainsay it.

Kansallisuuden määritelmistä kiinnostuneille suomalaiseksi määritellystä herrasta tekstiä:

General Grave Wirtenberg visited Whitelocke. He is a Finlander by birth, of an ancient family, who had applied himself wholly to the military profession, wherein he became so eminent, and had done so great service for this Crown, that he was had in great esteem, especially with the soldiery. He was a Ricks-Senator, and one of the College of War, and at present had the charge of General of the Ordnance, which is of higher account here than in England, being next in command to the Generalissimo, and over the soldiery which belong not to the train, and is often employed as a general. This gentleman seemed worthy of his honour; he was of a low stature, somewhat corpulent, of a good mien, and plain behaviour, more in the military than courtly way. His discourse declared his reason and judgement to be very good, and his mention of anything relating to himself was full of modesty. He took great notice of the English navy and soldiery, and of the people's inclinations and violent desires of liberty. He spake only Swedish and High Dutch, which caused Whitelocke to make use of an interpreter, his kinsman Andrew Potley.

Kreivi Wirtenberg oli Porvoossa syntynyt kreivi Arvid Wittenberg (Wirtenberg von Debern), kolmikymmenvuotisen sodan sankari.

Whitelocken ja Wittenbergin muotokuvat poimittu Wikipediasta, linkitetyiltä sivuilta.

Ruotsin diplomatiasta ja ulkopolitiikasta enemmälti kiinnostuneet voivat verkossa tutustua myös kokonaisuuksiin

• Sveriges och Hollands diplomatiska förbindelser 1621-1630, belysta genom aktstycken ur svenska riksarkivet af D:r M. G. Schybergson (Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk; 36)
• Sveriges politik i förhållande till de federativa rörelserna i Tyskland 1650-58. II. Af Hjalmar Crohns (Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk; 61) Aikaisempi osa sarjajulkaisun osassa 57, jota ei ole verkosta paikallistettu.
  

Kuuntelen (taas) ulkomaista radio-ohjelmaa

Syksyn myötä on Sveriges Radio alkanut jälleen lähettämään lemppareitani: Vetenskapsradion Forum ja Vetenskapsradion Historia. Molemmissa on sama tunnusmusiikki, joka saa minut heti hyvälle tuulelle. (Ja se on aika paljon sanottu, se.)

Ensiksimainittu sanoo keskittyvänsä humanistisiin ja yhteiskunnallisiin aiheisiin, mutta näihin mahtuu paljon historiallista. Esimerkiksi viime viikon jaksossa oli aiheena henkilömuseot ja 1800-luvun puurakennusten väritys. Vetenskapsradion Historia käsittelee nimensä mukaisesti historiaa ja arkeologiaa. Yleismaailmallisesti, mutta erityisesti ruotsalaista tutkimusta esitellen.

Ilouutinen on, että Ruotsin radio on päättänyt esittää myös uuden kauden sukututkimusohjelma Släktbandia. Teemana on tällä kertaa oikeuslaitoksen kouriin joutuneet ihmiset. Ensimmäinen jakso 20.9.2010.

BBC:n Making History lähti myös lyhyen kesäkauden jälkeen käyntiin. Viimeksi kuuntelemassani jaksossa mielestäni sanottiin, että loput osat sarjasta A History of the World in 100 Objects ovat tulossa syyskuussa. Ensimmäiset 70 ovat edelleen verkossa kuunneltavissa samoin kuin kaikkien edellä mainittujen ohjelmien vanhoja jaksoja. Tuoreet saan itselleni Nokian pari vuotta vanhan puhelimen podcast-sovelluksella ja ennen sen käyttöön ottoa latailin mp3:t käsin soittimeen.

Kauppiaiden ajolähtöjä

Selailin ajankuluksi kirjastossa paikallishistorioista paikannimihakemistoja. Harmittavan harvassa nämä olivat ja järkyttävän monesta kirjasta näytti myös puuttuvan henkilöhakemisto. Anneli Mäkelän Vaasan historia III (1985) tarjosi molemmat ja näin löysin sivulta 190 pätkän tekstiä Kokemäellä vuonna 1828 syntyneestä kirjakauppaoppilaasta Berndt Victor Carlsson, joka oli vuonna 1850 töissä Turussa J. C. Frenckellin kaupassa ja halusi itsenäiseksi kauppiaaksi Vaasaan.

Tarpeeksi tietoja vanhempien selvittämiseksi, minkälaisesta kokemäkeläisestä perheestä päädytään kirjakauppa-alalle? Hiski-haravointi kertoo ettei ihan tavallisesta. Berndt Victorin syntyessä Sonnilassa isä Berndt Otto Carlsson on ammatiltaan kauppias, vuonna 1833 asutaan Paistilassa ja perheenpää on perämies, 1834 Äimälässä ja entinen kauppias, 1838&1839 Kokemäenkartanossa pehtoorina. Ja juuri ennen kuolemaansa asui Tulkkilassa ja oli jahtivouti.

Vaimonsa nimi oli Edla Lovisa von Delvig. Tämä asui Kiettareessa, kun häitä vietettiin Kokemäellä 1.4.1828. Berndt Otto Carlsson puolestaan oli kotoisin Porista ja näin päätyi kauppias maaseudulle ennen maakaupan vapauttamista. Poika Berndt Victor muuten syntyi 8.11.1828 eli häiden ja esikoisen syntymän väliin ei mahdu täyttä yhdeksää kuukautta. Verkkosivun perusteella hän luopui kirjakauppiaan urasta ja siirtyi armeijaan, jossa menestyi hienosti.

Kokemäeltä löytyi toinenkin varhainen kauppias-isä. Laikossa syntyi kauppiasporvari Carl Daniel Morenin ja 25-vuotiaan vaimonsa Maria Michelsdotterin tytär 28.7.1821. Ajolähdöllä oli porilaisen porvarin ja Laikon Käyrän talontyttären häitä vietetty 24.4.1821. Käyrästä muutettiin näemmä melko pian Poriin. Ulvilasta löytyy 8.2.1867 Harjunpäässä kuollut 69-vuotias "f: Brofogden gift Karl Daniel Morén", joka vaikuttaisi tältä entiseltä kauppiaalta. Täydellisemmin hänet esitellään Genos-artikkelissa.

Kenelle puuro sopii?

Eilinen puuroaamiaiseni (pikapussista) ei ollut onnistunut ja raportoin siitä FB-statuksessani. Kaveri katsoi asialliseksi tuoda esiin kansanviisauden "Ei puuro ruokaa ole eikä piika ihminen..." (jäi epäselväksi oliko tarkoituksena myös muistuttaa naimattomuudestani).

Lähdin hakemaan eväitä vastaiskuun Google Booksista, josta sanalla puuro löytyi kokoelmaani uusi suomalaisten sananlaskujen kirja. Sen puurototeamuksista päätellen kaali oli vähemmän arvostettua kuin puuro. Elleivät koirat naisia arvokkaampia?

Huttu, puuro miehen ruoka,
voi, velli vasikan juoma,
kapakaali koiran ruoka.

Hyvä on puuro tähtehenä,
kelpaa kaali huomenaki.

Kaali kartanon pitäpi,
vellinki veron vetäpi,
puuro puita louhittapi.

Kaali kolkka koiran ruoka,
vellinki vasikan juoma,
puuro huttu naisten ruoka,
liha rokka miehen ruoka.

Kaali minun kaimani,
velli minun veljeni,
puuro paras ystäväni.

Kakku kaunista, puuro puhdasta.

Kunnia hyvä tapa, puuro hyvä ruoka.

Liha, leipä miehen ruoka,
puuro, piimä piian ruoka,
vellinki vasikan juoma.

Mämmi saattapi mäelle,
puuro puita nylkemähän,
vellinki velalliseksi,
kaali kartanolliseksi.

Puuro ruoan puuttehessa,
tanokenkä köyhetessä,
verkavaatteet vanhetessa,
sametti saristuessa.

Vellinki veron vetäpi,
kaali kartanon pitäpi,
mämmi saattapi mäelle,
puuro puuta vuolemahan.

Alexander Collanin vihreät housut

Augusta Krookin muistelmakirjassa Mitt Helsingfors kerrotaan hänen oman elämänsä lisäksi lyhyesti myös vanhempien ja näiden sisaruksien vaiheista. Äiti sisaruksineen oli aikuisuuden kynnyksellä taloudellisesti tiukoilla. Eräänä päivänä Augustan eno Alexander Collan sanoi Lisa-siskolleen: "Nyt minä otan pianonpäällisesi housukankaaksi." Sisko oli aivan kauhuissaan "Ei, Alexander! Sehän on vihreä!"

Mutta Alexanderin mielestä vihreä kelpasi anatomiasaliin (ja vihreissähän on 1900-luvulla oltu leikkaussalissa). Hän sai opintonsa loppuun ja toimi myöhemmin tsaarin perheen lääkärinä.

Oikealla oleva kuva Alexander Collanista on Kansalliskirjaston kokelmista. Arno Forsiuksen sivulla on kuvaus hänen urastaan ja paljon muuta tietoa lääketieteen historiasta.

Mistä puheenollen verkosta löytyy myös

• Den Kloka och Husaktiga Gumman, hwilken, genom egen och andras förfarenhet, uptäcker hwarjehanda nyttiga och nödiga Hus-CURER, så wäl för människor som kreatur, jämte hwad eljest nödwändigt och nyttigt pröfwas at weta, uti et hushåll, så i städer, som på landet.
• Den Sluga och Förståndiga Gubben, som lärer de oförfarna både i städerna och på landet, at igenom hwarejehanda Hus-Curer, hela och bota mångfaldiga Sjukdomar, så wäl hos människor, som Fänad.
• Immanuel Ilmoni: Bidrag till Nordens sjukdoms-historia
• Audrey Davis & Toby Appel: Bloodletting Instruments in the National Museum of History and Technology
• Tiina Junttila:”Silmäyksiä sielunelämään" Mielen sairaudet Terveydenhoitolehdessä 1918-39
• Katariina Aho: Mielisairas ja yhteisö : mielisairaita kohtaan osoitettu huomio vuosisadan vaihteen eteläpohjalaisessa lehdistössä
• Heldassa kokoelma Suomalaista lääketieteen historiaa, mm. vanhoja väitöskirjoja.
• Tietoja rokonistuttamisesta (1808) (Adolf Alarik Neovius: Ur Finlands historia. Publikationer ur de alopæiska pappren. Del II s. 874-880)
  
• Otto E. A. Hjelt: Svenska statens inköp af hempliga läkemedel, och särskildt kirurgen Guy's medel mot kräfta. (Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk; 47)
• L. W. Fagerlund: Finlands Leprosorier I: 1. S:t Jörans hospital, 2 Hospitalet på Shjälö, 3. Hospitalet på Gloskär (Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk; 43)
• L. W. Fagerlund: Finlands Leprosorier II: 1. Maria Magdalenae, Wiborgs hospital (Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk; 62)
  

Museoehdotuksia ja muuta kehitystä

Suomen valtion historiallinen museo on palannut julkisuuteen. Itse olen edelleen samaa mieltä kuin runsas vuosi sitten (vaikka en näköjään sitä selvästi sanonutkaan) - moista ei tarvita. Samalla linjalla on Kai-Ari Lundell, joka ensin blogissaan ja sitten tämän aamun Hesarin yleisönosastopalstalla totesi multimediaesityksen riittävän valtiollisen historiamme esitykseen.

Mutta hänellä oli myös erinomainen vastaehdotus: Suomenlinnaan museo 1918 tapahtumista. Kannatan lämpimästi. Oikea paikka (tosin sieltä pitäisi löytää sopiva jo olemassa oleva rakennus) ja oikea aihe. Vapriikin Tampere 1918-näyttelystä voi ottaa mallia.

Toinen ajankohtainen aihe. Tässä blogissa oli aamulla 40 julkista seuraajaa! Jo on aikoihin kolmessa vuodessa eletty. Kiitän ilmoittautuneita ja tietenkin myös anonyymejä kävijöitä, joita kesähelteiden lakattua on taas jaksanut tulla paikan päälle 100-170 päivittäin. Osa erehdyksessä ja osa tarkoituksella. Lisää mahtuu, joten saa kyllä laittaa sanaa eteenpäin potentiaalisille lukijoille.

Tulevan positiivisen kehityksen toivossa jätän maljan kohottamisen vielä vasemmalla näkyvälle hepulle, joka on kotoisin ruotsalaisesta saarnatuolista 1600-luvulta ja sittemmin päätynyt Historiska museetin kokoelmatietokantaan.

(Marcus Säll SHMM )

Maltillinen hutu

Olli Löytyn kirja Maltillinen hutu ja muita kirjoituksia kulttuurien kohtaamisesta oli mielestäni hyvin kirjoitettu ja ilo lukea. Aihepiiriltään se ei kuulu tämän blogin piiriin... paitsi jos ajattelee laajemmin, että historiassa toisten kulttuurien kohtaaminen on melko oleellinen tutkimuksen kohde.

Oleellista on myös kulttuuriin kuuluminen. Kuulutaanko vain yhteen kulttuuriin, miten ja kuka määrittelee mihin kulttuuriin kuulutaan?

"Meillä on joka tapauksessa keskuudessamme päivä päivältä enemmän ihmisiä, jotka identifioivat itsensä sekä suomalaisiksi että joksikin muuksi; ihmisiä, jotka eivät ole joko suomalaisia tai venäläisiä vaan sekä että; ihmisiä, jotka eivät ole joko muslimeja tai suomalaisia vaan sekä että; onhan näiden rajojen sisäpuolella elänyt jo vuosisatojen ajan ihmisiä, jotka eivät ole joko saamelaisia tai suomalaisia vaan sekä että; siis ihmisiä, joita on vaikea sijoittaa monikulttuurisen piirakkakuvion etnisiin, uskonnollisiin tai kulttuurisiin viipaleisiin mutta, jotka ovat oikein kotonaan ylirajaisen maailman verkostoissa."(s. 147)

Mistä mieli palaa toukokuun lopussa kirjoitettuun heimon ja suvun valintaan (jossa vastaus olisikin pitänyt olla monta eikä yksi?) ja Löyttykin tuo sukututkimuksen tekstiinsä nationalismin rinnalle:

"Molemmissa pyrinnöissä pohditaan kuulumista: mihin ja keihin minä kuulun ja ketkä kaikki muut kuuluvat omaan vertaisryhmääni?"(s. 167)

Kalastettua

Kirlah oli keväällä kertonut koulumuiston:

Vielä lukion alussakin meillä oli historianopettaja, joka oli saanut jo peräti legendaarisen maineen. Opettajalla oli tapana laittaa joku oppilas kertomaan historian läksyn omin sanoin ulkoa. Kerran sitten oli läksyä Mannerheimista. Eräs oppilas kertoi: -Ja sitten Mannerheim lähti hevoosella Aasian halaki....
Siitä paikasta opettaja pomppasi tuolilta pystyyn, otti lasit päästään, selasi ankarasti kirjan vastaavaa kohtaa ja sanoi: -Ei, ei, kyllä täällä sanotaan, että hän lähti ratsain Aasian halki!

Annika-O kommentoi historian tuputuksen onnistumista:

49. ..mutta oon ehkä maailman huonoin historiassa. Meillä vaihtu viime vuodeks opettaja, joka oli ihan kamala (ja jonka mielestä mäkin olin ilmeisesti ihan kamala) ja vaikka kuinka tein töitä, en kertaakaan saanu siitä aineesta 5½ parempaa.
50. En edes kokeesta, jossa sai käyttää kirjaa. Siis mitä ihmettä???
51. Niimpä mun päättötodistuksessa historian kohdalla komeilee nätti kutonen.
52. Erityisen ylpee siitä on mun kummisetä, joka sattuu olemaan ammatiltaan historianopettaja.
53. Se anto mulle jokaiseks synttäri- ja joululahjaks kaiken maailman historiankirjoja, mut en ikinä koskenu yhteenkään (vaikka näin jälkeenpäin ajateltuna syytä kyllä olis ollu)
54. ..kunnes me tosiaan saatiin viime kevättodistukset ja se ilmeisesti näki, että peli oli ihan menetetty. Nyt mä oon saanu vaan suklaata.

Nimetön havainnoitsija oli lukenut kirjaa Suomen säähistoria. Sama kirjoittaja innovoi kesäkuun alussa historian graduaihetta:

Yhdistelemällä erittäin poissamuodista olevia aiheita, tylsiä aiheita sekä kavereiden kesken yleisesti pilkattuja aiheita olen kehittänyt itselleni kyllä jo yhden aiheen, sehän oli esillä jo naamiksessakin. Suuri siirto - Kuinka suomalaistaustaiset Amerikkaan muuttaneet insinöörisiirtolaiset siirsivät mekaanisesti sähköä Delaware-joella 1910-luvulla. Alkuperäisaineistona "kirjoittelu" The Timesissa ja Washington Postissa. Morjens. Sehän oli siis vitsi.

Suomalaisen opiskelijan raportti englantilaisesta historianopiskelusta keväältä 2009.

Lucilla Anacharsis vakuuttaa Topeliuksen "Välskärin kertomuksia" olevan Suomen parasta kirjallisuutta.

Julia blogista En märklig historia kirjoitti på svenska siitä mitä saa ihmisistä kirjoittaa. Esimerkiksi jo kuolleista tutkimuskohteista.

Kari Rydman kommentoi Aamulehden esittelemää Teemu Keskisarjan uutuutta. Ja innostui tekstistäni hakemaan kansallispuvuissa soutaneiden kohtaloita.

Blogi Barbarossa - historian havinaa keskittyy sotahistoriaan, mutta sieltä löytyi myös kirjoitus jääkiekon historiasta.

Juuso Hyvärinen kävi ihailemassa Signe Branderin valokuvia.

Turun Tilda haki opetukseen syvyyttä Humisevasta harjusta ja suositteli aiemmin historiallisia elokuvia.

Kuntabongari oli käynyt Kokemäellä 1989. Projekti Suomen kuntien (vuoden 1994 jaon mukaan) läpikäymisestä on näköjään loppusuoralla, joten sieltä löytyy pikakatsaus lähes jokaisesta paikasta.

Pirkko-Liisa Enäjärvi-Jantunen oli käynyt Kansallisteatterissa katsomassa Galilein elämän ja arvioi sitä historian ammattilaisen silmin.