Kokemäen Pelholan Pöpörössä syntyi 21.10.1891 poika, joka sai komeaksi nimekseen Kustaa Ferdinand Walfrid. Osa oli peräisin isältä, joka oli nimeltään Kustaa Ferdinand Fransinpoika Nordlund ja säädyltään torpparin poika.
New Yorkin satamaan tuli southamptonista lähteneellä St Paul-laivalla 3 Mar 1911 19-vuotias Kustaa Elovaara, joka oli jättänyt Kokemäelle isänsä Kustaa Nordlundin. Vastaanottajanaan oli serkkuna Viktor Hill, joka tuolloin asui Washingtonin osavaltion Seattlessa.
Washingtonissa täyttää muutaman vuoden kuluttua kutsuntakortin Walfrid Elo, joka ilmoittaa syntymäajakseen 21.10.1891 ja syntymäpaikakseen Kokemäki. Hän on töissä hiilikaivoksessa ja elättää vaimon ja lapsen. Vuoden 1920 väestönlaskennassa Walfrid on kirvesmies ja poika Leo Gust on 2 vuotta ja 11 kuukautta vanha. Hän on perheen ainoa lapsi myös vuoden 1930 väestönlaskennassa.
Leon äiti Hilda Rodhsten oli syntynyt Suomessa 3.12.1890 ja kuoli Seattlessa 9.11.1980. Leo oli kuollut kesäkuussa 1980 ja Kustaa Ferdinand Walfrid jo vuonna 1962.
Seattle Times julkaisi lokakuussa 2009 Leo Elon lesken muistokirjoituksen. Suremaan jäi lapsia ja lastenlapsia.
Lähteet:
Kokemäki kastetut, rippikirja 1891-1900 s. 993
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1911; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_1634; Line: 20; .)
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: Pierce County, Washington; Roll 1991886; Draft Board: 2.)
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Year: 1920;Census Place: Seattle, King, Washington; Roll T625_1926; Page: 8A; Enumeration District: 112; Image: 621.)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Year: 1930; Census Place: Meadow Point, King, Washington; Roll 2490; Page: 13A; Enumeration District: 325; Image: 699.0.)
Ancestry.com. Washington Births, 1907-1919
Ancestry.com. Social Security Death Index(Number: 532-24-5990;Issue State: Washington;Issue Date: Before 1951.)
Ancestry.com. Washington Death Index, 1940-1996
Ancestry.com. Social Security Death Index (Number: 574-03-3006;Issue State: Alaska;Issue Date: Before 1951.)
FindAGrave.com
lauantai 13. helmikuuta 2010
Kirjapoimintoja
Työnsin tällä viikolla tavarantasaajien käsikirjoituksen omakustannusputkeen. Jonne kirjat katoavat usein tulematta oikeiden ihmisten tietoon. Eivätkä pääse sanomalehtien uutuuslistoille. Mutta tähän blogiin sopinee (ja minähän sen päätän) historiaa sivuavia/sisältäviä kirjoja käyttämäni kaupallisen palvelun muusta annista. Näistä en tiedä tiedä muuta kuin mitä myyntisivuilla lukee... (osasta kirjoja voi löytää otteen Googlen books sivuilta ja linkit vievät sinne.)
Paavo Harola: Parraasta päästä. Tarinoita ja kuvia Juupajoelta
Kotiseutukuvausta viisikymmenluvun alusta näihin päiviin.
Sinikka Häppölä: Elisabet Laurila. Unohdettu unohtumaton
Runoilija Elisabet Laurilan elämäkerta
Janne Kaisanlahti: Kunnallisvaalit ja valtuutetut Kemijärvellä 1919-2008
Kemijärven kunnanvaltuuston ja kunnallisvaalien historia ensimmäisistä kunnallisvaaleista alkaen meidän päiviimme saakka.
Kauko Kippo: Sotavuodet 1939-1945 tiedusteluilmakuvausryhmässä
Käsinkirjoitetuista päiväkirjoista.
Pentti Koivu: Altaat. Sirkka-Tepaston kartoitustyöt 1957
Kirja kertoo Ounasjoen vesialueella tehdystä kartoitustyöstä. Lisäksi mukana on kertomus veturisavotasta, silloisen Kemijokiyhtiön savottatyömaasta ja Rantalasta, johtaja Sandbergin kyytipoikana.
Tapani Konttinen: Ilmarin tie 1898-2008. Hinaajasta huviveneeksi
Kunnianosoitus 110-vuotta täyttävälle m/s Ilmarille ja sen värikkäälle purjehdukselle läpi viime vuosisadan.
Maarit Matikka: Kolme taloa Kainuussa. Metsätorppa, suurtila, kruununmaa
Kolmen talon kohtalosta Hyrynsalmella Kainuussa sisätäen matrikkeliosuuden
Oula Paltto: Ulvilassa 1596-1597 A.D.
Historiallinen romaani nuijasodan ajasta
Tiina Pokka: Ihmisen elämä on taistelua kehdosta hautaan.
Vuonna 1915 syntyneen Kirsti Pokan elämäkerta
Juha Rikama: Eversti. Isästäni ja isälleni
Elämäkertaessee rannikkotykistömme kehittäjästä J.L. Rikamasta
Tarja Toivio: Wienolla lämmöllä. Ruokaohjeita 1800-luvulta
Katri Kauppisen, s. Ruotsalainen (1876-1922) kirjaamia reseptejä
Veikko O. Tähti: Viimeinen artteli. Meri on heidän peltonsa
Kertomus Tuomas Eerikinpoika Hallin ja hänen jälkeläistensä elämästä Suomenlahden ulkosaaristoon kuuluneessa Tytärsaaressa ajalla 1820–1939.
Eeva-Liisa Vuonnala: Kuolajärven kylä - pakkoluovutettu
Muistelmateos Kuolajärven kylästä entisen Kuolajärven (nyk. Sallan) pitäjästä Koillis-Lapista.
Paavo Harola: Parraasta päästä. Tarinoita ja kuvia Juupajoelta
Kotiseutukuvausta viisikymmenluvun alusta näihin päiviin.
Sinikka Häppölä: Elisabet Laurila. Unohdettu unohtumaton
Runoilija Elisabet Laurilan elämäkerta
Janne Kaisanlahti: Kunnallisvaalit ja valtuutetut Kemijärvellä 1919-2008
Kemijärven kunnanvaltuuston ja kunnallisvaalien historia ensimmäisistä kunnallisvaaleista alkaen meidän päiviimme saakka.
Kauko Kippo: Sotavuodet 1939-1945 tiedusteluilmakuvausryhmässä
Käsinkirjoitetuista päiväkirjoista.
Pentti Koivu: Altaat. Sirkka-Tepaston kartoitustyöt 1957
Kirja kertoo Ounasjoen vesialueella tehdystä kartoitustyöstä. Lisäksi mukana on kertomus veturisavotasta, silloisen Kemijokiyhtiön savottatyömaasta ja Rantalasta, johtaja Sandbergin kyytipoikana.
Tapani Konttinen: Ilmarin tie 1898-2008. Hinaajasta huviveneeksi
Kunnianosoitus 110-vuotta täyttävälle m/s Ilmarille ja sen värikkäälle purjehdukselle läpi viime vuosisadan.
Maarit Matikka: Kolme taloa Kainuussa. Metsätorppa, suurtila, kruununmaa
Kolmen talon kohtalosta Hyrynsalmella Kainuussa sisätäen matrikkeliosuuden
Oula Paltto: Ulvilassa 1596-1597 A.D.
Historiallinen romaani nuijasodan ajasta
Tiina Pokka: Ihmisen elämä on taistelua kehdosta hautaan.
Vuonna 1915 syntyneen Kirsti Pokan elämäkerta
Juha Rikama: Eversti. Isästäni ja isälleni
Elämäkertaessee rannikkotykistömme kehittäjästä J.L. Rikamasta
Tarja Toivio: Wienolla lämmöllä. Ruokaohjeita 1800-luvulta
Katri Kauppisen, s. Ruotsalainen (1876-1922) kirjaamia reseptejä
Veikko O. Tähti: Viimeinen artteli. Meri on heidän peltonsa
Kertomus Tuomas Eerikinpoika Hallin ja hänen jälkeläistensä elämästä Suomenlahden ulkosaaristoon kuuluneessa Tytärsaaressa ajalla 1820–1939.
Eeva-Liisa Vuonnala: Kuolajärven kylä - pakkoluovutettu
Muistelmateos Kuolajärven kylästä entisen Kuolajärven (nyk. Sallan) pitäjästä Koillis-Lapista.
perjantai 12. helmikuuta 2010
Faarit ja muorit palaavat
Taannoin kokemani riemu Suuren adressin äärellä on nyt levinnyt sukututkijoiden keskuuteen isommalla volyymillä. Titteleitä ihmetellään ja nimien mukana oloa tai niiden puuttumista. Tämän on aiheuttanut se, että Adressi on nyt osa Digitaaliarkistoa. Erinomainen lisä, joka toisin kuin monet muut, joista olen täällä valittanut (ja tulen valittamaan lisää), on helposti selattavissa pitäjittäin.
Niinpä läpikäymään aikasemmin tutkimatta jäänyttä Asikkalaa. Syrjäkylällä asuneet esivanhempani tuskin osuivat kerääjien eteen... Täällä näkyy ilmiö "puumerkki kirjoitustaidottoman merkkinä", josta oli maininta Kokemäen perinnetiedossa, mutta ao. sivuilla ei silmiini osunut yhtään esimerkkiä. ... Yksi tuttu nimi sentään, vaarin muistelmissaan mainitsema kansakoulunopettaja Olli Pajari... ja sitten vino pino Ilmavaltoja, jotka esittelevät itsensä lampuodeiksi, mikä on erittäin mielenkiintoista. (Kuin myös se, että neljäs kirjain on jokaisessa A.) Miksikähän tämä unohtui tarkistaa Ilmavalta-kirjaa tehdessä? Siksi ettei kaikkea voi muistaa?
Mainitsin ohimennen tästä Digitaaliarkiston lisäyksestä tuttavalle, joka vastasi "Hyvä että pidät minut ajantasalla aineistosta." Moista tehtävää ilman telepaattisia taitoja on haastavaa hoitaa. Linkitän tänne minkä ehdin, olen alkanut kontribuoida Agricola-keskusteluihin ja lähettelen yksityisviestejä, kun kuvittelen tietäväni mikä jotakuta voisi erityisesti hyödyttää... No, jollen haluaisi esiintyä tietotoimistona, jättäisin nämä tekemättä.
Ei (digitoidun) aineiston hyödyntämisessä voi kuin yrittää parhaansa. Ja yrittää pysyä ajantasalla, mikä ei ehkä ole historian tutkijoille ominaisinta aluetta. Viime vuoden lopulla minulle kerrottiin yksityisviestissä "Kävin esim. Kansallisarkiston digitaalisen tiedon seminaarissa, ja leuka loksahti kuunnellessa HY:n historian laitosten edustajien käsityksiä digitoinnista, "yleisin käsitys meidän henkilökuntamme keskuudessa on, että se on jostain dokumentista digikameralla otettu kuva"."
Niinpä läpikäymään aikasemmin tutkimatta jäänyttä Asikkalaa. Syrjäkylällä asuneet esivanhempani tuskin osuivat kerääjien eteen... Täällä näkyy ilmiö "puumerkki kirjoitustaidottoman merkkinä", josta oli maininta Kokemäen perinnetiedossa, mutta ao. sivuilla ei silmiini osunut yhtään esimerkkiä. ... Yksi tuttu nimi sentään, vaarin muistelmissaan mainitsema kansakoulunopettaja Olli Pajari... ja sitten vino pino Ilmavaltoja, jotka esittelevät itsensä lampuodeiksi, mikä on erittäin mielenkiintoista. (Kuin myös se, että neljäs kirjain on jokaisessa A.) Miksikähän tämä unohtui tarkistaa Ilmavalta-kirjaa tehdessä? Siksi ettei kaikkea voi muistaa?
Mainitsin ohimennen tästä Digitaaliarkiston lisäyksestä tuttavalle, joka vastasi "Hyvä että pidät minut ajantasalla aineistosta." Moista tehtävää ilman telepaattisia taitoja on haastavaa hoitaa. Linkitän tänne minkä ehdin, olen alkanut kontribuoida Agricola-keskusteluihin ja lähettelen yksityisviestejä, kun kuvittelen tietäväni mikä jotakuta voisi erityisesti hyödyttää... No, jollen haluaisi esiintyä tietotoimistona, jättäisin nämä tekemättä.
Ei (digitoidun) aineiston hyödyntämisessä voi kuin yrittää parhaansa. Ja yrittää pysyä ajantasalla, mikä ei ehkä ole historian tutkijoille ominaisinta aluetta. Viime vuoden lopulla minulle kerrottiin yksityisviestissä "Kävin esim. Kansallisarkiston digitaalisen tiedon seminaarissa, ja leuka loksahti kuunnellessa HY:n historian laitosten edustajien käsityksiä digitoinnista, "yleisin käsitys meidän henkilökuntamme keskuudessa on, että se on jostain dokumentista digikameralla otettu kuva"."
Suomalaisten rikkomuksista keskiajalla
Kirjastosta tuli alkuvuodesta kannettua sellainen torni kirjoja, ettei kaikkiin pystynyt paneutumaan niin täydellisesti kuin teksti olisi ansainnut. Kirsi Salosen tuore Synti ja sovitus, rikos ja rangaistus. Suomalaisten rikkomuksista keskiajalla olisi ehdottomasti pitänyt selailun sijaan lukea kunnolla läpi. Olisi saanut suomalaisesta keskiajasta perusteellisemman kuvan. Ja siinä sivussa varmasti makua myös 1500-luvusta, jolloin maallinen laki pysyi samoissa urissa.
Selailun ohessa tuli (tietenkin) tarkistettua henkilöhakemisto. Yksi esi-isä löytyi, mutta tekstissä ei ollut paljoa uutta tietoa. Tosin (ihan pikku juttu vaan...) olin aikanaan ymmärtänyt hänen hakeneen avioliitolleen Helena/Elin Henriksdotterin (Fleming) kanssa lupaa etukäteen ja Salosen tekstistä paljastuu, että kyseessä oli jälkikäteen, lapsen aseman laillistamiseksi tehty toimenpide. Lisäksi Salonen on sitä mieltä, että kirkolliselle uralle lähteneen Conrad-pojan äiti on, aikaisemmasta kirjallisuudesta poiketen nimenomaan Helena Henriksdotter eikä Filipin ensimmäinen vaimo. Samaiseen kirjallisuuteen olen nojannut muutama vuosi sitten, joten voi olla, että esiäiti-Elinin äitiäkin sietäisi uudelleen miettiä.
Tämän verran siis pitäisi Filip Ivarssonista kertovia kappaleita kirjastani Brita Maria Sohlbergin esipolvet tarkistaa/korjata, mutta tässä nyt alkuperäisessä muodossaan:
Selailun ohessa tuli (tietenkin) tarkistettua henkilöhakemisto. Yksi esi-isä löytyi, mutta tekstissä ei ollut paljoa uutta tietoa. Tosin (ihan pikku juttu vaan...) olin aikanaan ymmärtänyt hänen hakeneen avioliitolleen Helena/Elin Henriksdotterin (Fleming) kanssa lupaa etukäteen ja Salosen tekstistä paljastuu, että kyseessä oli jälkikäteen, lapsen aseman laillistamiseksi tehty toimenpide. Lisäksi Salonen on sitä mieltä, että kirkolliselle uralle lähteneen Conrad-pojan äiti on, aikaisemmasta kirjallisuudesta poiketen nimenomaan Helena Henriksdotter eikä Filipin ensimmäinen vaimo. Samaiseen kirjallisuuteen olen nojannut muutama vuosi sitten, joten voi olla, että esiäiti-Elinin äitiäkin sietäisi uudelleen miettiä.
Tämän verran siis pitäisi Filip Ivarssonista kertovia kappaleita kirjastani Brita Maria Sohlbergin esipolvet tarkistaa/korjata, mutta tässä nyt alkuperäisessä muodossaan:
Elinin isä oli Philippus Ivarsson, joka mainitaan säilyneissä kirjeissä ensimmäisen kerran vuonna 1451, josta vuodesta hänet mainitaan Raaseporin linnanpäällikkönä (slottshövitsmannen). Hän oli Karl Knutssonin ”mies” ja ainakin kerran istui tämän sijaisena käräjiä Kokemäellä.
Keskiajalta säilyneen materiaalin sekalaista luonnetta kuvaa se, että tiedämme Phillippuksen 1450-luvun puolivälissä tuoneen Tallinnasta 2 tynnyriä olutta, 3 pulloa viiniä ja pullon rommia.
Linnanpäällikön asema jatkui vuoteen 1457, jolloin Karl Knutsson menetti asemansa valtionhoitajana. Seuraavalla vuosikymmenellä Phillippus on mainittu Turkua ja sen ympäristöä koskevissa lähteissä ja 1470-luvulla hän näyttää toimineen Raaseporin kihlakunnassa kihlakunnantuomarina.
Phillippuksen avioliitot on tulkittu niin, että Gödek Henriksson Fincken tytär Elseby Gödeksdotter Fincke oli heistä ensimmäinen ja Elseby oli Elinin äiti. Toista avioliittoaan solmiessaan 1460-luvun alkupuolella Phillippus törmäsi katolisen kirkon sääntöihin siitä, ettei varsin kaukaistenkaan sukulaisten kanssa saanut mennä naimisiin. Philippus oli Fleming-suvun morsiamensa kanssa ”neljännen luokan” sukulaiset ja he joutuivat pyytämään luvan liitolleen paavilta asti. Valitettavasti ei ole tiedossa mitä kautta sukulaisuus muodostui, eikä Philippuksen suvusta tiedetä muutakaan. Hänet mainitaan elossa vielä 1472 ja vaimo leskenä vuonna 1495.
(Lähteet: Gunvor Kerkkonen: Keskiaika ja 1500-luku. Kirjassa Pohjan pitäjän historia I. 1964 s. 251, 345.
Eric Anthoni: En påvlig dispens för äktenskap i förbjudna led. Historisk tidskrift för Finland 1952. s. 90-93.
Eric Anthoni: Måns Nilssons till Ahtis släktförbindelser. Historisk tidskrift för Finland 1957. s. 1-13)
torstai 11. helmikuuta 2010
Virtuaalista kotimaanmatkailua
Nyt touhotetaan sitten Googlen katunäkymistä. Amerikkalaisissa sukututkimuspiireissä niitä on käytetty vanhojen kotitalojen katseluun, mutta Googlen karttojen katunumerointipuutteet vaativat paikallistuntemusta luotettavien näkymien aikaansaantiin.
Nykyinen kotini näkyy kuvissa viime kesäisen julkisivuremontin keskellä. Rappauksia pudotettu, aidat puuttuvat ja työmiehiä ei näy missään. Kokemäellä kuvaus on lehtien väristä päätellen tehty syksyllä. Ei kuitenkaan niin syksyllä, että olisin saanut selkeän näkymän lapsuudenkotiini. Tielle ei poikettu, mutta talo olisi voinut näkyä (paremmin) läheiseltä tieltä:
Maanpinnalle Google Mapsissä pääsee saamalla ensin hakutuloksen kartalle ja tuplaklikkaamalla sitä avautuu alue, jonka oikeassa yläkulmassa on kuva ja linkki, jos katunäkymää on tarjolla. Näkymässä voi sitten pyöriä ja liikkua niin pitkälle, kuin kuvia riittää.
Nykyinen kotini näkyy kuvissa viime kesäisen julkisivuremontin keskellä. Rappauksia pudotettu, aidat puuttuvat ja työmiehiä ei näy missään. Kokemäellä kuvaus on lehtien väristä päätellen tehty syksyllä. Ei kuitenkaan niin syksyllä, että olisin saanut selkeän näkymän lapsuudenkotiini. Tielle ei poikettu, mutta talo olisi voinut näkyä (paremmin) läheiseltä tieltä:
Maanpinnalle Google Mapsissä pääsee saamalla ensin hakutuloksen kartalle ja tuplaklikkaamalla sitä avautuu alue, jonka oikeassa yläkulmassa on kuva ja linkki, jos katunäkymää on tarjolla. Näkymässä voi sitten pyöriä ja liikkua niin pitkälle, kuin kuvia riittää.
Määrittelystä
Yksi opiskeluajan parhaiten mieleen jääneitä hetkiä oli tuskailuni jonkun tuotantotalouden kirjan kanssa. "Miten tässä voidaan käyttää termiä, joka määritellään vasta kolmen aukeaman jälkeen?" Olin tottunut lukemaan matematiikan ja fysiikan kirjoja, jossa moinen ei tulisi kuuloonkaan. Ensin määritellään käsite ja sitten vasta jatketaan.
Tämä tuli mieleeni kun Genoksen päätoimittaja Tiina Miettinen kirjoitti SukuForumilla :"En suoraan sanoen ymmärrä tätä tietynlaista saivartelua, jota on viime aikoina ilmennyt tiettyjen henkilöiden taholta 350 juhlavuoden tiimoilta." Olen ihmisiä ärsyttävä saivartelija ja todennäköisesti kuulun Miettisen "tiettyihin henkilöihin". (Joka epämääräisenä terminä ei miellytä minua ja vaikuttaa lisäksi epäkohteliaalta, jos todellisuudessa tarkoitettiin muutamaa nimettävissä olevaa henkilöä.)
Miettinen jatkaa sukututkimuksen historiasta: "Kukaan ei ole käsittääkseni missään väittänyt, ettei ennen Terserusta olisi harrastettu sukututkimusta. Olen jopa itse tuonut Genoksen pääkirjoituksissa julkisesti esille esimerkiksi Vadstenan abbedissojen sukututkimukset 1400- ja 1500 -lukujen vaihteesta (Genos 2/2009). "
Sukulaisuussuhteet ovat niin merkittävä osa ihmisyhteisöjen historiaa että sukututkimusta (itselleni järkevässä) merkityksessä sukulaisuussuhteiden selvittäminen ja tiedon eteenpäin välittäminen on varmasti tehty jo ennen kirjallisen kulttuurin omaksumista. Tarkoitushakuisesti tai ajankuluksi. Suomessakin. (Sukulaisuuden antropologisesta merkityksestä kirjoitin marraskuussa 2008. Kylläpä aika kuluu nopeasti.)
Mutta jos sukututkimuksen oleellinen osa on kirjallinen dokumentaatio, sen soisi näkyvän jossain. Kirjallisesti.
Raamattuni, Nykysuomen sanakirja, sanoo:
Tämä tuli mieleeni kun Genoksen päätoimittaja Tiina Miettinen kirjoitti SukuForumilla :"En suoraan sanoen ymmärrä tätä tietynlaista saivartelua, jota on viime aikoina ilmennyt tiettyjen henkilöiden taholta 350 juhlavuoden tiimoilta." Olen ihmisiä ärsyttävä saivartelija ja todennäköisesti kuulun Miettisen "tiettyihin henkilöihin". (Joka epämääräisenä terminä ei miellytä minua ja vaikuttaa lisäksi epäkohteliaalta, jos todellisuudessa tarkoitettiin muutamaa nimettävissä olevaa henkilöä.)
Miettinen jatkaa sukututkimuksen historiasta: "Kukaan ei ole käsittääkseni missään väittänyt, ettei ennen Terserusta olisi harrastettu sukututkimusta. Olen jopa itse tuonut Genoksen pääkirjoituksissa julkisesti esille esimerkiksi Vadstenan abbedissojen sukututkimukset 1400- ja 1500 -lukujen vaihteesta (Genos 2/2009). "
Sukulaisuussuhteet ovat niin merkittävä osa ihmisyhteisöjen historiaa että sukututkimusta (itselleni järkevässä) merkityksessä sukulaisuussuhteiden selvittäminen ja tiedon eteenpäin välittäminen on varmasti tehty jo ennen kirjallisen kulttuurin omaksumista. Tarkoitushakuisesti tai ajankuluksi. Suomessakin. (Sukulaisuuden antropologisesta merkityksestä kirjoitin marraskuussa 2008. Kylläpä aika kuluu nopeasti.)
Mutta jos sukututkimuksen oleellinen osa on kirjallinen dokumentaatio, sen soisi näkyvän jossain. Kirjallisesti.
Raamattuni, Nykysuomen sanakirja, sanoo:
suku s. I 1. henkilöt, jotka polveutuvat yhteisestä esivanhemmasta, avarammassa merkityksessä myös heidän puolisonsa ...Täysin uutta oli, ettei luetteloa voi lukea ääneen ilman, että siitä tulee sanoja, jotka eivät enää ole luettelo... Selonteko taas kuullostaa sanalta, jolle voisi löytää jatkokäyttöä. Täytynee seuraavien viikojen (kuukausien, vuosien?) ajan keskittyä selontekojen tuottamiseen ja lakata tuhlaamasta omaa ja muiden aikaa osallistumalla SukuForumin keskusteluihin.
sukuhistoria s. jnk suvun historia
sukujohto s. polveutuminen, sukujuuret
sukukirja s. teos, joka sisältää sukutauluja, sukuluetteloita ja elämäkerrallisia tietoja yhdestä tai useammasta suvusta
sukukronikka s. jnk suvun kronikka [kronikka s. historiallinen esitys, jossa asiat luetellaan aikajärjestyksessä, aikakirja(t); nyk. myös katsaus tapahtumiin t. leikillissävyinen runomittainen tapahtumien t. henkilöiden esittely]
sukukunta s. laajahkoista ihmisryhmistä, vars. sellaisista, jotka polveutuvat yhteisestä kantaisästä ja jotka muodostavat heimon, kansan tms., tai henkilöistä, jotka kuuluvat tai tuntevat kuuluvansa jollakin tavoin yhteen
sukukylä s. kansat. kylä, jonka asukkaat ovat alkuisin yhdestä perheestä tai ovat muuten samaa sukua
sukuluettelo s. luettelomainen selvitys jnk suvun jäsenistä ja heidän sukulaisuussuhteistaan tai vastaavasti yksityisen henkilön sukulaisuussuhteista, sukuselvitys, -taulu [luettelo s. kirjoitettu t. painettu, tav. jllk tavoin yhteen kuuluvien henkilöiden, esineiden, asioiden, tapahtumien tms. luetelma; vrt. lista, katalogi, rekisteri, indeksi, inventari(o), diaari, matrikkeli]
sukupaperit s. mon. (siitoseläimen) sukua ja polveutumista osoittavat paperit
sukuperä s. syntyperä, (suvun) alkuperä, suku, synty
sukupolvikunta s. lak. ne suvun jäsenet, jotka polveutuvat samasta henkilöstä ja tämä henkilö itse
sukuselvitys s. (esim. kirkollisen tai siviilirekisteriviranomaisen antama kirjallinen) selonteko henkilön sukulaisuussuhteista; sukuluettelo [selonteko s. (suullinen t. kirjallinen) selvitys, selostus, kertomus]
sukutarina s. tiettyyn sukuun liittyvä tarina
sukutaulu s. luettelo perheen t. suvun jäsenistä ja haaroista, sukuluettelo
sukutiede s. sukututkimus tieteenä, genealogia
sukutieto s. sukua koskeva tieto
sukututkija s. sukututkimuksen harjoittaja, sukuhistorian tutkija, genealogi
sukututkimus s. tutkimus, jonka kohteena ovat sukujen polveutumissuhteet ja vaiheet [tutkimus s. vrt. tutkinta, tutkinto 1. abstr. (vars. järjestelmällinen, suunnitelmallinen) tutkiminen, tutkimistoiminta; us. mon. jnk tutkimiseksi suoritettu toimenpide tai sarja toimenpiteitä ...] [tutkia v. yrittää selvittää, minkälainen jk on, koettaa päästä selville, ottaa selvää jnk laadusta, olemuksesta, sisällyksestä tms.; tarkastaa, tarkastella, tutkiskella. Erik. 1. tutkia jtak (ennen tuntematonta) tieteellisessä tarkoituksessa, harjoittaa tieteellistä tutkimusta, tutkimustyötä ...]
keskiviikko 10. helmikuuta 2010
Näkymiä karsikkoon
Taikatapoja Savosta ja Karjalasta... "Kirkolle vietäissä tehtiin vainajalle karsikko. Petäjäpuusta karsittiin alempaa oksat, jätettiin vaan, jos vainaja oli nainut, kaksi oksaa käsivarsiksi metsään päin, mutta naimattomalle yksi oksa tielle päin. Toiset silittivät petäjän kylkeä ja leikkasivat siihen vuosiluvun tai valitsivat tien vierestä suuremman petäjän, johon löivät mustan kohon muotoisen lautasen ja panivat siihen vuosiluvun ja vainajan nimimerkit. Sitten laulettiin joko värssy tai ryypättiin viinaa työn päätteksi. Kuten tunnettu on, tehdään karsikko myöskin sille, joka ensi kerran on jollain matkalla. Silloinkin jätetään naineelle kaksi ja naimattomalle yksi oksa käsivarsiksi. toiset jättävät oksan viisariksi mistä päin härkämies on kotoisin. Karsikon tehtyä juodaan silloin härkäkannut." (Uusi Suometar 23.12.1878 )
Sananen vanhanaikaisista hautajaismenoista ..."Sitä varten, että kuollut saisi rauhan haudassansa ja ei pääsisi kerrotuita vaelluksiansa tekemään, tehdään karsikko joka estää vainajan palaamisen, sillä sitä paikka etemmäksi, johon karsikko on tehty, ei vainajan haamu pääse, vaan on sen palajaminen leposijallensa. Karsikko tehdään ruumista vietäessä jonkun vastamäen eli tien risteyksellä kasvavaan petäjään eli kuuseen, se on lyödään laudan palanen, johon on piirretty vainajan syntymä- ja kuolivuosi ja joskus hänen nimensäkin, puuhun rautanauhalla tahi sidotaan nauhalla kiinni. Tämmöisiä puita tavataan vielä useassa paikassa maassamme kyläkuntien teiden varsilla, jotka ovat näitä karsikkolappuja aivan täynnä. Voidaan myös, jos ei ole tämmöistä erityistä paikkaa, tehdä karsikko nuoren männyn latvaan karsimalla. Karsikon tehtyä jaellaan jokaiselle saattajalle viinaa, että karsikko paremmin vaikuttaisi." (Mikkelin Sanomat 3.9.1885)
"Viitasaaren sydänmaan taloista kirkolle menevien teiden varsilla näkee vielä paljon n. s. "karsikoita" Tapana on näet vanhoista ajoista asti ollut, että kun ruumista on hautaan kuljetettu, niin on sen muistoksi johonkin tien viereiseen puuhun tehty kaivertamalla vuosiluku. Senpä tähden onkin enimmin liikutuiden teiden varsilla olevat isommat petäjät melkeinpä järjestään vuosiluvuilla merkityt, joten sellaista tietä matkustaessa tuntuu, kuin kuljettaisiin kalmistossa. Tosin ovat viime vuosina säälimättömät tukinostajat paljon näitä muistomerkkiä kuljettaneet liikemaailmaan, muuhun tarkoitukseen käytettäviksi." (Tampereen Sanomat 8.5.1893)
"Suuri tukki, metsän mahtava eläjä, oli viime viikolla taipaleella Äyskosken kautta kohden tuntemattomia maailmoita. Mahtava oli puu ja tuntuivat tukkimiehet sen historiastakin tietävän hiukkasen. Puu kuuluu syntyneen ja kasvaneen Pielaveden Kirkkosaaressa. Monet taikajuustot ja muut sovinto-uhrit kuulutaan sen juurelle kätketyn ja monta karsikkoakin kuuluu paksusta tyvessään tallentaneen. Puuta on tyvetty, mutta vieläkin se on tyvestä satasen sm. paksu; yksi karsikkokin on jälellä, jossa on kaksi vuosilukua ja kahdet nimikirjaimet." (Uusi Savo 17.8.1895 )
K. H. Hornborgin artikkeli karsikoista Virittäjässä 1886.
Karsikkolautojen kuva Pohjois-Savon ympäristokeskuksen sivulla.
Puunrunkoon tehty merkintä kuvattu sivulle 15 Aakusti-lehden 2/07 numeroon.
Karsikot esiintyvät myös Ulla Härkösen gradussa Totta vai tabua? Kuolemanrituaalit, kuoleman paikat ja kuoleman asema kulttuurissamme
Taivaankannen takoja kirjoitti karsikoista heinäkuun lopussa
Sananen vanhanaikaisista hautajaismenoista ..."Sitä varten, että kuollut saisi rauhan haudassansa ja ei pääsisi kerrotuita vaelluksiansa tekemään, tehdään karsikko joka estää vainajan palaamisen, sillä sitä paikka etemmäksi, johon karsikko on tehty, ei vainajan haamu pääse, vaan on sen palajaminen leposijallensa. Karsikko tehdään ruumista vietäessä jonkun vastamäen eli tien risteyksellä kasvavaan petäjään eli kuuseen, se on lyödään laudan palanen, johon on piirretty vainajan syntymä- ja kuolivuosi ja joskus hänen nimensäkin, puuhun rautanauhalla tahi sidotaan nauhalla kiinni. Tämmöisiä puita tavataan vielä useassa paikassa maassamme kyläkuntien teiden varsilla, jotka ovat näitä karsikkolappuja aivan täynnä. Voidaan myös, jos ei ole tämmöistä erityistä paikkaa, tehdä karsikko nuoren männyn latvaan karsimalla. Karsikon tehtyä jaellaan jokaiselle saattajalle viinaa, että karsikko paremmin vaikuttaisi." (Mikkelin Sanomat 3.9.1885)
"Viitasaaren sydänmaan taloista kirkolle menevien teiden varsilla näkee vielä paljon n. s. "karsikoita" Tapana on näet vanhoista ajoista asti ollut, että kun ruumista on hautaan kuljetettu, niin on sen muistoksi johonkin tien viereiseen puuhun tehty kaivertamalla vuosiluku. Senpä tähden onkin enimmin liikutuiden teiden varsilla olevat isommat petäjät melkeinpä järjestään vuosiluvuilla merkityt, joten sellaista tietä matkustaessa tuntuu, kuin kuljettaisiin kalmistossa. Tosin ovat viime vuosina säälimättömät tukinostajat paljon näitä muistomerkkiä kuljettaneet liikemaailmaan, muuhun tarkoitukseen käytettäviksi." (Tampereen Sanomat 8.5.1893)
"Suuri tukki, metsän mahtava eläjä, oli viime viikolla taipaleella Äyskosken kautta kohden tuntemattomia maailmoita. Mahtava oli puu ja tuntuivat tukkimiehet sen historiastakin tietävän hiukkasen. Puu kuuluu syntyneen ja kasvaneen Pielaveden Kirkkosaaressa. Monet taikajuustot ja muut sovinto-uhrit kuulutaan sen juurelle kätketyn ja monta karsikkoakin kuuluu paksusta tyvessään tallentaneen. Puuta on tyvetty, mutta vieläkin se on tyvestä satasen sm. paksu; yksi karsikkokin on jälellä, jossa on kaksi vuosilukua ja kahdet nimikirjaimet." (Uusi Savo 17.8.1895 )
K. H. Hornborgin artikkeli karsikoista Virittäjässä 1886.
Karsikkolautojen kuva Pohjois-Savon ympäristokeskuksen sivulla.
Puunrunkoon tehty merkintä kuvattu sivulle 15 Aakusti-lehden 2/07 numeroon.
Karsikot esiintyvät myös Ulla Härkösen gradussa Totta vai tabua? Kuolemanrituaalit, kuoleman paikat ja kuoleman asema kulttuurissamme
Taivaankannen takoja kirjoitti karsikoista heinäkuun lopussa
tiistai 9. helmikuuta 2010
Kuten kaikki tietysti tietävät
"Kuten kaikki tietysti tietävät, 1800- luvun lopun ja 1900-luvun alun historiantutkimuksessa vallitsi jonkinmoinen konsensus siitä, että kansojen kehitys muistuttaa ihmisyksilön kehitystä."Juu.
Ihan terveellistä törmätä toisinaan teksteihin, jotka muistuttavat, että on ihmisiä, jotka tietävät enemmän. Mikä on essentialistinen selitysmalli?? Kommentoijat tuntuvat ymmärtävän eli kirjoittaja ei ole ajatuksineen yksin.
Mutta onneksi verkosta voi oppia myös, ettei tyhmiä ihmisiä ole olemassa ja että erehtyminen on jalo taito. Ajattelun ammattilainen tarjoaa myös ohjeet huonon itsetunnon selättämiseksi, lannistavien ajatusten kampittamiseksi, flow-tilan saavuttamiseksi ja hyvien ideoiden triplaamiseksi.
Viime viikolla samainen Ajattelun ammattilainen otsikoi tekstinsä
"Kun joku sen sijaan rakastuu intohimoisesti omaan alaansa ja tekee sitä lakkaamatta, taitojaan jatkuvasti hioen, toisten mielipiteistä vähät välittämättä, on tulos huippuluokkaa.
Nörtti on paras laadun tae, joka tuotteella voi olla. Jos joku panee itsensä niin täysillä likoon, ettei edes oma maine paina vaakakupissa, voit olla varma siitä, että tulos on parasta mahdollista laatua, oli sitten kyse sushista, tietokoneohjelmasta tai Madagaskarilaisten ötököiden sielunelämää käsittelevästä tutkielmasta."
"Nörtti pitää huolen siitä, että tilaamaasi työhön on pantu kiinni koko sydän, pää ja kroppa, jäännöksettä. Puhtaan intohimon kanssa on aika vaikea kilpailla."
Arkistohistoriaa ja 1500-lukua
Selailin O. Sjögrenin kirjaa Gustaf Vasa - ett 400 års minne lähinnä kuvituksia etsien. Löytyikin oheiset piirrokset, jotka eivät kuitenkaan ole mitä tahansa riipustuksia.
Kustaa Vaasan aikana luotiin valtionarkisto. Hallinto liikkui usein paikasta toiseen, joten asiapapereita säilytettiin "arkistopytyissä" ja lippaissa, joilla jokaisella oli tunnuksensa. Ja näistä merkinnöistä on näissä piirroksissa kyse.
Seuraavan kerran arkistoluetteloiden kanssa kiroillessa täytyy kuvitella huone täynnä pyttyjä ja pari Agricolan oloista heppua mutisemassa: "Se oli joko siinä yksisarvisessa tai sitten seeprassa." "Mutta kun mä en löydä kumpaakaan, vietiinkö ne sittenkin Vadstenaan viime viikolla?"
Kustaa Vaasan aikana luotiin valtionarkisto. Hallinto liikkui usein paikasta toiseen, joten asiapapereita säilytettiin "arkistopytyissä" ja lippaissa, joilla jokaisella oli tunnuksensa. Ja näistä merkinnöistä on näissä piirroksissa kyse.
Seuraavan kerran arkistoluetteloiden kanssa kiroillessa täytyy kuvitella huone täynnä pyttyjä ja pari Agricolan oloista heppua mutisemassa: "Se oli joko siinä yksisarvisessa tai sitten seeprassa." "Mutta kun mä en löydä kumpaakaan, vietiinkö ne sittenkin Vadstenaan viime viikolla?"- Ulla Koskisen artikkeli Aatelin aineellinen kulttuuri 1500-luvun lopulla Ennen ja Nyt -julkaisussa antaa kivan näkymän ylimmän luokan elämään
- 1500-luvun tunnelmaan pääsee myös Topeliuksen tarinassa Ljungars saga: Del I & Del II.
- Faktaa tanskaksi kirjassa Dagligt Liv i Norden i det sekstende Aarhundrede ja eurooppalaisemmin kirjassa Manners, Customs, and Dress During the Middle Ages and During the Renaissance Period
- Nordiska Museetin aikakoneella pääsee 1500-luvulle, minä tosin en tajunnut miten sieltä pääsee eteenpäin ajassa.
- Ulla Rosendahlin Nyländska sätes- och kungsgårdar från medeltid och 1500-tal kertoo otsikollaan mitä käsittelee, samoin kuin Ilkka Leskelän gradu Kauppa, verkosto ja kaapparisota : Turkulaisen kirkonmiehen Paavali Scheelin ja Danzigin porvarin Hans Chonnertin kauppayhteydet 1509–1516
- Säämingin ja Rantasalmen maantarkastusluettelo vuosilta 1562–1563 on oikeaa vuosisataa.
- Satu Mielikäisen gradussa Uskon lyhyt oppimäärä : Suomen keskiaikaisten kivikirkkojen kalkkimaalausten välittämä raamattukuva "Tutkimuskohteena ovat 1470–1490 –luvuilla Suomessa työskennelleen Taivassalon maalariryhmän maalaamat kirkot sekä 1500-luvun alussa maalatut kuvasarjat Länsi-Uudellamaalla, Hattulassa, Raumalla ja Pyhtäällä. "
- Kirkoissa ehdittiin käyttää vuonna 1549 painettua Mikael Agricolan Käsikiriaa castesta : ia muista christikunnan menoista
- Anu Lahtisen esseen “There’s No Friend like a Sister” : Sisterly Relations and the Rhetoric of Sisterhood in the Correspondence of the Aristocratic Stenbock Sisters henkilöt elävät 1500-luvulla(kin). Mia Korpiolan essee “The Fall and Restoration of Elin Tönnesdotter” : Land, Noble Property Strategies and the Law in Early Seventeenth-Century Sweden käsittelee 1600-luvun alkua, mutta ei tämä nyt niin tarkkaa ole.
maanantai 8. helmikuuta 2010
Herman Mahlamäki
Yksi "sankari", jota en saanut upotettua tavarantasaajien käsikirjoitukseen oli Pomarkun Uusikylän Leppäniemen Mahlamäen torpparin poika Herman.
Hermanin vanhemmat Gustaf Iisakinpoika Mahlamäki (s. 5.1802 Pomarkku) ja Kaisa Matintytär Ekman (s. 5.7.1804 Noormarkku) vihittiin Pomarkussa 2.7.1848 (Hiski, Pomarkun rippikirja 1864-70 s. 324, 1871-80 s. 380, 1881-90 s. 492, 1891-1900 s. 802). Herman syntyi 18.3.1843. Isä-Gustaf sai Mahlamäen torpan 11.1.1853 vuotuista vuokraa vastaan ja sillä ehdolla, että torpan haltijat viettäisivät kristillisesti soveliasta elämää (Kansalainen 14.3.1902).
Herman tuotiin kaverinsa Johan Marianpoika Mäkelän kanssa varkaudesta epäiltynä 16.12.1864 Turun linnanvankilaan, jonka nimilistoista hän häviää huhtikuussa 1865. Hänet tuodaan takaisin 10.9.1865 yhdessä kotikylän Juha Jaakko Juhanpoika Leppäniemen kanssa.
Herman lähetettiin tuomion viimeistelyn jälkeen kesäkuussa 1866 saamaan raipparangaistuksen Mouhijärvellä ja sitten vapautettavaksi Pomarkussa. Keväällä 1867 hän karkasi Porin kaupunginvankilasta ja saatiin kiinni Pomarkussa toukokuun lopussa (Björneborg 1.6.1867). Hän sai tuomioksi kolmannesta kerrasta varkautta kolme vuotta työvankeutta Kakolassa ja aloitti tämän suorituksen 2.9.1867.
Vapauduttuaan Herman meni vuonna 1874 naimisiin Edla Sofia Matintyttären (s. 10.2.1857 Noormarkku) kanssa. Kuusi vuotta myöhemmin hänestä oli positiivinen uutinen monessa sanomalehdissä:
Vuonna 1888 Herman ja Edla oli tuomittu torppansa menettäneiksi sopimuksen elämäntapavaatimuksen nojalla. Vapaaksi päästyään Herman yritti saada torppaa takaisin. Vuonna 1902 hän oli "työmies Pihlavasta" (Kansalainen 14.3.1902).
Hermanin vanhemmat Gustaf Iisakinpoika Mahlamäki (s. 5.1802 Pomarkku) ja Kaisa Matintytär Ekman (s. 5.7.1804 Noormarkku) vihittiin Pomarkussa 2.7.1848 (Hiski, Pomarkun rippikirja 1864-70 s. 324, 1871-80 s. 380, 1881-90 s. 492, 1891-1900 s. 802). Herman syntyi 18.3.1843. Isä-Gustaf sai Mahlamäen torpan 11.1.1853 vuotuista vuokraa vastaan ja sillä ehdolla, että torpan haltijat viettäisivät kristillisesti soveliasta elämää (Kansalainen 14.3.1902).
Herman tuotiin kaverinsa Johan Marianpoika Mäkelän kanssa varkaudesta epäiltynä 16.12.1864 Turun linnanvankilaan, jonka nimilistoista hän häviää huhtikuussa 1865. Hänet tuodaan takaisin 10.9.1865 yhdessä kotikylän Juha Jaakko Juhanpoika Leppäniemen kanssa.
Herman lähetettiin tuomion viimeistelyn jälkeen kesäkuussa 1866 saamaan raipparangaistuksen Mouhijärvellä ja sitten vapautettavaksi Pomarkussa. Keväällä 1867 hän karkasi Porin kaupunginvankilasta ja saatiin kiinni Pomarkussa toukokuun lopussa (Björneborg 1.6.1867). Hän sai tuomioksi kolmannesta kerrasta varkautta kolme vuotta työvankeutta Kakolassa ja aloitti tämän suorituksen 2.9.1867.
Vapauduttuaan Herman meni vuonna 1874 naimisiin Edla Sofia Matintyttären (s. 10.2.1857 Noormarkku) kanssa. Kuusi vuotta myöhemmin hänestä oli positiivinen uutinen monessa sanomalehdissä:
"Vikkelä keinon keksii. Poosjärven laskuojassa Noormarkussa on eräässä kohdassa porattu juopa kallion läpi, niin että 6 kyynärää korkeat kallioseinät seisovat 5 kyynärää etäällä toisistaan. Ylimenoa varten on juovan yli asetettu rinnattain muutamia puita sillaksi. Tätä siltaa ovat myöskin sudet ja ilvekset käyttäneet kulkutienään milloin heidän matkansa on sen kautta käynyt. Tämän huomasi metsästäjä Herman Mahlamäki Pomarkusta ja hänen päähänsä juolahti sukkela keino. Hän viritti sillan päähän kahden pajun-oksan väliin hampusta punotun paulan, jonka päähän kiinitti kannannaksen (?) kiven ja asetti sen sillalle niin täpärälle, että se nuorasta vähäisenkään nykäistyä voi pudota jokeen. Vehkeensä laitettua läksi Mahlamäki naurussasuin kotiinsa.Kolme vuotta myöhemmin Herman mainittiin myös metsästäjänä (Björneborgs Tidning 3.10.1883), mutta sitten parin vuoden kuluttua osallisuudesta Kauvatsankylässä asuneen Juha Heikinpoika Pähkisen väkivaltaiseen ryöstöön. Herman Mahlamäki tuomittiin tästä kuritushuonevankeuteen Sörnäisiin (Åbo Tidning 11.3.1886). Alkuperäinen tuomio oli mestaus, mutta Turun hovioikeus muutti sen 28 vuorokauden vesileipävankeudeksi sekä elinikäiseksi vankeudeksi (Kansalainen 14.3.1902). Herman laskettiin ehdolliseen vapauteen vuoden 1897 lopussa (Wiipurin sanomat 4.12.1897).
Tultuaan seuraavana aamuna t. k. 19 p:nä pyydystään katsomaan, olikin aika ilves pujahtanut paulaan ja sen päähän asetettu kivi oli täyttänyt tarkoituksensa ja nykäissyt ilveksen alas 3-4 jalkaa syvään tuimaan virtaan. Kiven ankkuroimana ei hän pehmeine turkkineenkaan kauvan kestänyt tätä kylmää kylpyä, vaan kangistuneena heitti henkensä. Mahlamäki on jo tänä syksynä ennen tappanut laukkaalla (?) kaksi ilvestä. Jo 13 vuotisena sanotaan hänen kiväärin laukauksella kaataneen karhun." (Satakunta 25.12.1880)
Vuonna 1888 Herman ja Edla oli tuomittu torppansa menettäneiksi sopimuksen elämäntapavaatimuksen nojalla. Vapaaksi päästyään Herman yritti saada torppaa takaisin. Vuonna 1902 hän oli "työmies Pihlavasta" (Kansalainen 14.3.1902).
Kuvausretki Hämeenlinnaan
Tavarantasaajat eivät ole liikkuneet oikein mihinkään kuukaudessa. Työkiireitä. Ja kuvitus mättää. Aloin ajatella jälkimmäistä ongelmaa uudestaan viikko sitten ja metsästää vaihtoehtoja. Hämeenlinnan suhteen ei onnistanut, joten posotin sinne lauantaina junalla ottamaan kuvia itse. (Mutta Poriin, Kauhavalle, Vaasaan ja Kuopioon en aio lähteä.)
Aloitin Vankilamuseosta, jonne oli aikomus mennä koko kesä. Olisi kyllä pitänyt. Rakennus yllätti jo ulkopuolella odottamaani pienemmällä koollaan. Sisällä oli ihan miun maun mukainen museo. Oli siellä nipotettavia asioita, epäselviä ajoituksia kylteissä ja sen sellaista. Mutta kuljin kuitenkin tyytyväisenä. Autenttinen ympäristö tarjosi tärkeimmän?
Sisäkuvista ei tullut kovin kummoisia. Heijastavan suojalasin läpi kuvaus oli liian suuri haaste meikäläisen taidoille:
Ja niiden käyttämiseen julkaisussa pitää pyytää museolta lupa. (Eli ei olisi tähänkään saanut laittaa.) Sama pitänee paikkansa myös Turun linnassa aikanaan ottamieni kuvien suhteen? Vai olikohan niin ettei siellä saanut ottaa kuvia ollenkaan? Uups.
Museokaupasta sain ostettua Kalterimaisema-kirjan 2,50 eurolla, mikä oli varsin hyvä kauppa. Sitä en löytänyt pääkaupunkiseudun kirjastojärjestelmästä ollenkaan vaan jouduin lukemaan Fennica-kokoelman kappaletta.
Kun kerran Hämeenlinnaan asti oli tullut lähdettyä niin kävin myös viereisessä Historiallisessa museossa joka osottautui varsin pieneksi ja sisustusvoittoiseksi. Erikoisnäyttelykin oli peilejä. Paras juttu oli dramatisoitu filmi Hämeenlinnan tulipalosta vuodelta 1831.
Junalle palatessa poikkesin vielä taidemuseoon, jossa oli ihan mukavasti historiallista taidetta. Yksi maalaus hämäläisestä tiestä 1800-luvun lopulla. Olisi sekin kelvannut kuvitukseksi, vaikka oli vaakakuva. Mutta siellä ei saanut ottaa valokuvia ollenkaan.
Aloitin Vankilamuseosta, jonne oli aikomus mennä koko kesä. Olisi kyllä pitänyt. Rakennus yllätti jo ulkopuolella odottamaani pienemmällä koollaan. Sisällä oli ihan miun maun mukainen museo. Oli siellä nipotettavia asioita, epäselviä ajoituksia kylteissä ja sen sellaista. Mutta kuljin kuitenkin tyytyväisenä. Autenttinen ympäristö tarjosi tärkeimmän?
Sisäkuvista ei tullut kovin kummoisia. Heijastavan suojalasin läpi kuvaus oli liian suuri haaste meikäläisen taidoille:
Ja niiden käyttämiseen julkaisussa pitää pyytää museolta lupa. (Eli ei olisi tähänkään saanut laittaa.) Sama pitänee paikkansa myös Turun linnassa aikanaan ottamieni kuvien suhteen? Vai olikohan niin ettei siellä saanut ottaa kuvia ollenkaan? Uups.Museokaupasta sain ostettua Kalterimaisema-kirjan 2,50 eurolla, mikä oli varsin hyvä kauppa. Sitä en löytänyt pääkaupunkiseudun kirjastojärjestelmästä ollenkaan vaan jouduin lukemaan Fennica-kokoelman kappaletta.
Kun kerran Hämeenlinnaan asti oli tullut lähdettyä niin kävin myös viereisessä Historiallisessa museossa joka osottautui varsin pieneksi ja sisustusvoittoiseksi. Erikoisnäyttelykin oli peilejä. Paras juttu oli dramatisoitu filmi Hämeenlinnan tulipalosta vuodelta 1831.
Junalle palatessa poikkesin vielä taidemuseoon, jossa oli ihan mukavasti historiallista taidetta. Yksi maalaus hämäläisestä tiestä 1800-luvun lopulla. Olisi sekin kelvannut kuvitukseksi, vaikka oli vaakakuva. Mutta siellä ei saanut ottaa valokuvia ollenkaan.
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
Sunnuntaiksi Suomesta kuvia
Blogia seuranneet ovat ehkä huomanneet, että sunnuntaisin on on pitkän aikaa ollut yksi postaus "Sunnuntaiksi Suomesta kuvia" ja toinen postaus, joka on linkitystä blogeihin yms. Ettei menisi aivan kaavamaiseksi, tällä kertaa vain yksi viesti, joka koostuu linkeistä blogeihin, joissa on kuvia Suomesta!
Tähän ponnin Kari Rydmanin blogista, jossa on fiksujen juttujen ohella aivan ihania valokuvia 1900-luvun vaihteesta, jolloin hänen isoisänsä Walter Rydman kuvasi Helsingissä ja vähän muuallakin. Olen kateudesta vihreä, kuvat ovat aivan loistavia ja on hienoa, että niitä saa verkossa katsella. Tammikuun antia:
Tähän ponnin Kari Rydmanin blogista, jossa on fiksujen juttujen ohella aivan ihania valokuvia 1900-luvun vaihteesta, jolloin hänen isoisänsä Walter Rydman kuvasi Helsingissä ja vähän muuallakin. Olen kateudesta vihreä, kuvat ovat aivan loistavia ja on hienoa, että niitä saa verkossa katsella. Tammikuun antia:
- Valkoinen Kenraali ja hänen joukkonsa - Näkymiä Ar...
- Katujuoksua - Näkymiä Argoksen eli Wulffin talosta...
- Näkymiä Argoksen eli Wulffin talosta 1920-luvulla ...
- Missä ollaan? Matkakuva vuodelta 1926
- Lapsimuotia 1909-11. Walter Rydmanin kuvia.
- Autokaksoset etelänmatkalla. Mitä, missä, milloin,...
- Erikoinen näkymä Katajanokan jugendiin - "Tommi le...
- Sk2 "Pikku-Rusko" n:o 362 Tyrvään asemalla
- "Den smala stigen" - herrasväki tulossa teatterilt...
- Yksihevosvoimainen automobiili 1908