tiistai 9. helmikuuta 2010

Kuten kaikki tietysti tietävät

"Kuten kaikki tietysti tietävät, 1800- luvun lopun ja 1900-luvun alun historiantutkimuksessa vallitsi jonkinmoinen konsensus siitä, että kansojen kehitys muistuttaa ihmisyksilön kehitystä."
Juu.

Ihan terveellistä törmätä toisinaan teksteihin, jotka muistuttavat, että on ihmisiä, jotka tietävät enemmän. Mikä on essentialistinen selitysmalli?? Kommentoijat tuntuvat ymmärtävän eli kirjoittaja ei ole ajatuksineen yksin.

Mutta onneksi verkosta voi oppia myös, ettei tyhmiä ihmisiä ole olemassa ja että erehtyminen on jalo taito. Ajattelun ammattilainen tarjoaa myös ohjeet huonon itsetunnon selättämiseksi, lannistavien ajatusten kampittamiseksi, flow-tilan saavuttamiseksi ja hyvien ideoiden triplaamiseksi.

Viime viikolla samainen Ajattelun ammattilainen otsikoi tekstinsä Miksi nörtti on paras laadun tae? Mikä soveltuu mainiosti myös (suku)tutkimuksen sovellettavaksi:
"Kun joku sen sijaan rakastuu intohimoisesti omaan alaansa ja tekee sitä lakkaamatta, taitojaan jatkuvasti hioen, toisten mielipiteistä vähät välittämättä, on tulos huippuluokkaa.

Nörtti on paras laadun tae, joka tuotteella voi olla. Jos joku panee itsensä niin täysillä likoon, ettei edes oma maine paina vaakakupissa, voit olla varma siitä, että tulos on parasta mahdollista laatua, oli sitten kyse sushista, tietokoneohjelmasta tai Madagaskarilaisten ötököiden sielunelämää käsittelevästä tutkielmasta."

"Nörtti pitää huolen siitä, että tilaamaasi työhön on pantu kiinni koko sydän, pää ja kroppa, jäännöksettä. Puhtaan intohimon kanssa on aika vaikea kilpailla."

2 kommenttia:

  1. Et ole ainoa, joka huomautti sanavalinnastani. Kaikki eivät tietenkään tiedä. Itse asiassa hyvin harva tietää yhtään mitään historiantutkimuksen historiasta. Sen sijaan ne, jotka tietävät historiantutkimuksen historiasta tietävät kyllä - ja olin tuossa vaiheessa istunut muutaman päivän konferenssissa historiantutkimuksen historiasta paljon tietävien keskellä. Sellaisessa ympäristössä tulee hieman likinäköiseksi ja alkaa epäillä kirjoittavansa itsestäänselvyyksiä, pahoittelen.

    Essentialistista erojen selittämistä sen sijaan koetin kovasti sekä luonnehtia että havainnollistaa esimerkein. Harmi jos kirjoitin epäselvästi.

    VastaaPoista
  2. Ei ollut tarkoitus jättää mielikuvaa, ettei tekstisi olisi ollut ymmärrettävissä. Se vaan lähti parissa ensimmäisessä kappaleessa niin vaativille linjoille, että hyppäsin katsomaan kommentteja ja kadehtimaan niiden määrää. Linkitin sen tänne tarjotakseni haasteita niille, joille minun kirjoitukseni ovat turhan yksinkertaista tekstiä.

    VastaaPoista