Museo-Koskinen Porin Liisankadulta: Suku ja lapsuus

Museo-Koskisena Porissa tunnettu mies tuskin pahastuu, vaikka esittelynsä alkaa sukuselvityksellä.(*) Äidinäitinsä oli Johanna Hörman oli syntynyt Kakskerrassa 14.6.1810. Hän oli 24-vuotias ja naimaton synnyttäessään Turussa 24.3.1835 pojan, joka sai nimen Johan Gustaf ja myöhemmissä rippikirjoissa patronyymin Johansson. Nimet viittaavat siihen, että isänsä oli kaakeliuunimaakarin kisälli  Johan Gustaf Palin (s. 20.6.1813 Turku), joka vei 24.6.1837 vihille taloudenhoitajaksi tituleeratun Johannan, jonka raskaus oli neljännellä kuukaudella. 

Aviomiehen työllisti Fortuna fajans- och lerkärlsfabrik, joten Nauvon Käldingestä vietiin kasteelle avioliiton ensimmäiset lapset Johanna Seraphina (s. 25.11.1837), Sophia Constantia (s. 18.4.1840) ja Mathilda Jacobina/Josephina Paulina (s. 12.1.1843). Turkuun palattua Johan Gustaf Palinia kutsutaan ruukuntekijän kisälliksi, kun kasteelle vietiin Petter Paulus (s. 19.11.1845) ja Ida Theresia (s. 16.9.1848).

Ida Theresian syntymä merkittiin myös Tampereen kirkonkirjoihin, mutta perhe ei siirtänyt kaupunkiin kirjojaan. Lokakuussa 1850 Turusta muutti vanhempien kanssa Poriin esikoinen Johan Gustaf, Mathilda Josephina Paulina ja kuopus Ida Theresia. Johan Gustaf Palin kuoli 26.11.1867 edelleen ruukuntekijän kisällinä.

Ida Theresia Palin ei ollut naimisissa synnyttäessään 26.12.1873 pojan, jolle hän antoi isänsä ja isoveljensä etunimet Johan Gustaf. Ida Theresia meni 14.9.1878 naimisiin ruukuntekijän oppilaan Johan Johasson Koskisen (s. 4.1.1857) kanssa. Avioliitto päättyi jo 27.10.1881 miehen kuolemaan, mutta Idan pojalle jäi sukunimensä.

Johan Gustaf antoi 77-vuotiaana melko valoisan kuvan lapsuudestaan:

Harrastukseni ”raha-asioihin" alkoi jo pikku poikana nähdessäni täkäläisessä lyseossa ison kokoelman vanhoja rahoja. Minäkin päätin isoksi tultuani koota itselleni samanlaisen kokoelman. Aluksi toivoin tosin, että pääsisin alkuun löytämällä "aarnihaudan”, joista siihen maailman aikaan kovasti puhuttiin, tai jonkin muun vanhan: rahakätkön ja aina kaupungin ulkopuolella liikkuessani kuljin nokka maata kohti tällaisessa etsimistarkoituksessa.

Ennen pitkää minulle kyllä setvisi, ettei mitään aarnihautoja ole olemassakaan, ja minun täytyi hankkia ensimäiset killinkiin toisten poikain kanssa nappikuoppaa pelaamalla. Sitten vaihtelin kaksoiskappaleita uusiin, minulta puuttuviin lantteihin ja sillä tavalla se alkoi. (Satakunnan Kansa 10.6.1934)

(*) Nauvo RK 1843-1849, 177;
Turku RK 1844-1850, 538 (3 sd Q Lärkan N:o 6); RK 1842-1845, Kloster 168; RK 1842-1845, 1021 (2 sd, 10 q, n:o4); RK 1842-1845, 1017 (2 sd, 10 q, N:o 3); RK 1847-1853, 713 (10 Q,  N:o 3.6);
Pori RK 1850-1855, 243 (P); RK 1856-1862, 266 (P); RK 1863-1869, II:415; RK 1870-1874, 493; RK 1875-1882, 585; RK 1893-1902, 527;
KA T:370, 60 (Porin henkikirja 1913); KA T:488, 74 (Porin henkikirja 1923)

Historiantutkimuksen päivät 2025

Viime viikolla historiantutkijat kokoontuivat Jyväskylään Historiantutkimuksen päiville. Olin mukana, kuten olen ollut ennenkin. (Todisteet aiemmista osallistumisista: Hitu 2012, Hitu 2015, Hitu 2017, Hitu 2019, Hitu 2022.) Niinpä viikonloppuna naureskelin Mike Pohjolan Anna Kontulan elämäkerrasta FB:ssä julkaiseman arvion aloitusta

Kirjassa kerrotaan, miten Kontulaa kidutetaan israelilaisessa vankilassa, miten hän menee kuokkimaan historioitsijoiden seminaariin, miten hän myi seksiä alaikäisenä rahoittaakseen elämänsä lukion aikana,...

Enää en ole kuokkija ja ehkä siihen liittyy viime aikojen kyvyttömyys kirjoittaa konffaraportteja. Taas aikomus oli hyvä ja halutila perinteen ylläpitämiseksi olemassa, mutta muistiinpanoni jäivät hatariksi. Ehkä olin väärissä sessioissa.

Torstaina sain eniten irti tutkimushankkeen "Miten noitavainot vältettiin 1600-luvun Suomessa" sessiosta. Raisa Maria Toivo selitti omassa osuudessaan, miten huhukierteitä noituudesta selviteltiin perusteellisesti ja sovittelulahjoilla voitiin välttää syytteet. Tiina Miettinen käy läpi Hämeen tuomiokirjoja ja oli löytänyt ensisijaisesti syytteitä karhun nostatuksesta sekä trolldom-sanan käytön suoranaista välttelyä pöytäkirjoissa. Tilanne muuttui merkittävästi, kun seudulle tuli lahjoitusmaiden myötä Baltiassa eläneitä maanhaltijoita, mutta heidänkin aktiivisuutensa saatiin hallintaan.

Perjantaiaamun sessiossa Matti Leiviskä kertasi väitöskirjansa Kyröläisten juuret : nimistöhistoriallinen tutkimus Kyrönjokilaakson asutuksesta keskiajalta 1600-luvulle. Aikanaan seurasin väitöksensä etäyhteydellä, mutta tajusin nyt, että ymmärrykseen oli jäänyt aukkoja. Janne Pääkkö kertoi alkupuolella olevasta väitöstutkimuksestaan Ylä-Savon kruununtiloista 1700- ja 1800-luvuilla. Heräsi taas hinku etsiä katselmus- ja immissiokirjoja, mutta se laantunee ennenkuin ehdin arkistoon. Esityksestä jäi mieleen myös itselleni uusi käsite sekamanttaalitila, jossa perinnöksi oli ostettu osa tilasta. Keskustelu oli niin vilkasta, etten päässyt tarkistamaan oliko tilan omistus myös jaettu osiin.

Päivän ensimmäisessä keynotessa Margaret Hunt puhui fiksuja asioita historiantutkimuksesta ja totuuden jälkeisestä ajasta. Otin vain yhden muistiinpanokuva, jossa luki.

Responding constructively to often irrational critiques 

- Double down on primary sources and the complex ways they need to be read and analyzed 

- Support amateur historians 

- Lean into patriotic history: what are the values historians are trying to convey? How do they relate to nations, the world, world events? 

- Assess how and to what end we deal with the 20th century and with traumatic events in any century. 

- Contribute to better history on the web (e.g., Wikipedia)' 

- Think about our own deeper values and how they contribute to what we do as historians

Mieleen jäi, että suuri yleisö odottaa selkeitä ja yksiselitteisiä totuuksia, joita historiantutkijat harvoin tuottavat. Tämä palasi mieleen illallisella historiantutkijoiden seurassa. Yhden mieleen tuli jostain syystä Gripsholmin linnan täytetty leijona. Seurue ihmetteli täyttämisen tarvetta, mutta ei kyseenalaistanut sen "epäonnistumista", joka on tehnyt esineen kuuluisaksi. Muististani pyrki esiin vaihtoehtoinen tulkinta ja kotiin päästyä paikansin sen videoon Myten om VÄRLDENS FULASTE LEJON! Siinä linnan edustaja Peter Stenmark totesi, että leijona muistuttaa profiililtaan heraldista leijonaa, joilla myös usein kieli roikkuu ulkona. Eli ehkä ei ollut edes tarkoitus saada kasvopuolta elävän leijonan näköiseksi?

Lauantaina seurasin sessiota eduskuntapuheen tutkimuksesta. Risto Turusen esityksestä opin "tekoäly"mallien jaottelun: BERT-mallit etsivät puuttuvaa sanaa ja generatiiviset mallit seuraavaa sanaa. Molemmat sopivat hänestä tekstien luokitteluun toisin kuin pari viikkoa sitten seminaarissa kuulin. Eli tässä on vielä tutkittavaa.

Viimeiseksi ohjelmanumeroksi jäi omalta osaltani  hankkeen Säädellyt sävyt: väriaineet, värjärit ja välittäjät yhteiskunnallisen muutoksen kuvaajina, 1400-1850 sessio. Merja Uotilan esityksestä sain faktaa Suomen värjärien historiasta ja kuunnellessa muistin, että minullahan on myöhempi värjäri työlistalla. Ehkä pitää jäädä odottamaan hankkeen julkaisua. Timo Särkän aiheena oli paperin valkaisu ja heräsin ajatelemaan, ettei 1700-luvun paperi ehkä omana aikanaan ollut saman väristä kuin nyt 

Maare Paloheimo oli tutkinut värjäysaineiden kauppaa turkulaisen kauppahuoneen tileistä ja kirjeistä. Näitä on paksuissa niteissä Turun Kansallisarkiston pisteessä 25 hyllymetriä, joten keskustelussa retkahdettiin kommentoimaan digitointia. Varsinkin kun mukana on kangasnäytteitä. Tämä teema tuli esiin myös monissa käytäväkeskusteluissa eikä Kansallisarkiston oma sessio ollut tyydyttänyt haastattelemiani kuulijoita. Täytynee itsekin kirjoittaa vielä aiheesta, vaikka turkulaiset ovat kunnostautuneet perusteellisilla katsauksilla Digitaalisuus ei ole vastaus kaikkeen osa 1 & osa 2. 

Ruotsalaisten kuvia Suomesta 1869 & 1870

 Ny illustrerad tidning ei saanut vuonna 1869 käsiinsä yhtään painokuvaksi työstämisen arvoista valokuvaa tai piirrosta Suomesta. Numerossa 4/1869 julkaistut näkymät Laatokasta ja Valamosta perustuivat venäläisiin litografioihin.

Seuraavassa vuosikerrassa numeroon 18/1870 mahtui C. Janssonin piirrokseen perustuva kuva Turun tuomiokirkon Pyhän Hemmingin pyhäinjäännöslippaasta, joka esitettiin osana Ruotsin historiaa.