perjantai 18. helmikuuta 2022

"Virallisen" arkeologian viestit

Museovirasto. CC BY 4.0
Eilisessä tekstissä mainituista skyyteistä tuli mieleen Museoviraston FB-päivitys vuoden alusta. Siinä haluttiin kertoa, että "Hirvi ja karhu ovat olleet jo kivikaudelta lähtein vahvoja voimaeläimiä. Esineiden valmistajat ovat kuvanneet ja tulkinneet eläinten piirteitä taidokkaasti. Hirvi, karhu ja muut eläinhahmot esiintyvät koruissa, aseissa ja käyttöesineissä. " ja toisena kuvituksena olleesta esineestä, että "Hirveä esittävä hela on pronssia ja valmistettu pronssikaudella n. 1800-500 eaa. KM7267:367, Arkeologian esinekokoelma." Tarjottiin myös linkki Finnaan, jossa samaisesta esineestä ei löydy yhtään enempää tietoa. 

Päivitys sai kolme asiallista kommenttia, joissa kaksi totesi samannäköisyyden Eremitaasin skyyttiläisesineseen, joka oli esillä British Museumin skyyttiläisnäyttelyssä. Kolmas kommentoija kyseenalaisti ajoituksen ja huomautti kyseessä olevan irtolöydön.

Museovirastolla on nyt ollut jo lähes kaksi kuukautta aikaa kommentoida jotain. Vaikka resurssit ovat rajalliset, niin eikö olisi voinut todeta kommentit mielenkiintoisiksi, aiheellisiksi tms.? Kertoa ajoitusperusteen ja vaikka löytöpaikankin, joka ei käy Finnasta ilmi?

Mutta pessimisti ei koskaan pety ja onneksi en odottanut liikoja myöskään Kansallismuseon tarjoamalta mahdollisuudelta "tutustua kansallisomaisuutemme digitaalisesti"

Esihistoriaosuuden pitäisi kertoa "keitä me olemme ja mistä me tulemme?" (Sillä "me" emme tulleet tänne historiallisella ajalla?) Tähän riittää 14 esinettä. 

Kun esineitä on vain runsas tusina, kustakin voisi odottaa saavansa runsaasti tietoa. Tekstiä onkin enemmän kuin esihistorian näyttelyssä, mihin ei paljoa vaadita, mutta... Kun kyseessä on verkkosivu, joita olisi voinut linkittää toisiinsa, joihin olisi voinut lisätä karttakuvia ja muitakin kuvia, niin olisin odottanut enemmän. Kovin pitkällehän ei päästy naapurimaan opetusmateriaalissakaan (Ruotsi 800-luvulla (peruskouluversiona) & Ruotsi 900- ja 1000-luvulla (peruskouluversiona)) mutta oli sentään inan verran yritystä.

Jäi mielikuva, että esihistorian selventämisen sijaan oli tärkeämpää luoda laadukkaalla valokuvauksella mielikuva ARVOKKAASTA menneisyydestä.

1 kommentti:

  1. Tuttu arkeologi osasi etsiä hirven KM-numerolla Muinaiskalupäiväkirjasta. Esine on löydetty Minusinskista Siperiasta, mikä ei kyllä ollut alkuunkaan FB-päivityksestä syntynyt mielikuva. Skyytteihin sijainti sen sijaan sopii ihan hyvin.

    VastaaPoista