sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Sain maistaa omaa lääkettäni

Edelleen pännii vuosi sitten Hesarille antamani haastattelu, jossa puhuin läpiä päähäni, vaikka tuttu tutkija olisi tiennyt asiat paremmin. (Ks. kohta 2 täydennysosista) Saatoin vain kuvitella, kuinka paljon kiukutti kyseistä tutkijaa, jonka tekemä työ oli jätetty huomiotta. 

En tiedä vieläkään, kuinka paljon kiukutti, mutta itse tulin sekä suuttuneeksi että surulliseksi, kun luin eilisen Suomen sukututkimusseuran joulukalenteritekstin, jossa oltiin Ahvenkoskella. Tällä kertaa ei satuiltu sillanmaalauksesta, jota yritin kaikella osaamisellani oikoa lokakuun alussa julkaistulla tekstilläni, jonka sinisilmäisesti ajattelin löytävän yleisönsä. Hah! 

Maalailusekoiluun tyytymisen sijaan SSS:n joulukalenteristi on lisännyt kierroksia. Hän oli maalauskertomuksen tapaan virheellisesti sijoittanut kuningas Kustaa IV Adolfin Ahvenkoskelle kuningattaren ja keisarinnan tapaamisen aikaan kesällä 1802. Mutta tämä ei riittänyt, vaan hän oli myös bsiirtänyt Aleksanteri I:n käynnin kesältä 1803 kesään 1802, jolloin keisari ei käynyt rajalla ollenkaan. Näin päästiin toteamaan "Kuninkaan ja keisarin keskustellessa valtiollisista asioista, puhuivat heidän puolisonsa kenties jostain aivan muusta."

Näin Kustaa IV Adolf oli toivonut tapahtuvan, mutta niin ei käynyt. En ole ainoa, joka on toiveissaan pettynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti