keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Elämäntapahistorioitsijan paluu

Muistaakohan kukaan muu kuin minä Marko Tikan kirjoitusta elämäntapahistorioitsijoista vuonna 2012? Sehän iski niin lähelle ydinidentiteettiäni, että itkin (ihan konkreettisesti) pari päivää. Joten mielenkiinnolla luin FB:ssä eteen tulleen Tikan toissapäiväisen vastineen Aamulehden kirjoitukseen, jossa oli paljastettu uusi totuus vuoden 1918 sodasta. 

Kirjoitin juuri äskettäin Totuudesta, tosiasioista ja tulkinnasta, enkä usko, että ajatukseni näiden suhteen eroavat Tikan näkemyksistä. Olettaen, että olen jo edistynyt niin pitkälle, että pystyn ymmärtämään ammattitutkijan tekstiä. Ammattillisuutta eli rahan edestä tutkimista Tikka korosti jo vuonna 2012 eli tämä on edelleen olennainen ero harrastajiin.

Ilmeisesti juuri ammattitutkijoiden "punnittu, huolellinen tutkimus on saanut rinnalleen paljon harrastajatutkimusta, joka ei kestä kriittistä tarkastelua." Herran jestas, tässähän implikoidaan, että voisi olla (vähän) harrastajatutkimusta, joka kestää kriittisen tarkastelun.

On jopa "tärkeää, että harrastajahistorioitsijoiden työtä tuodaan esille". Miksi? Ihan vaan siksi, että historia olisi moniäänistä?

"Harrastajankin tekemä tutkimus menettää osan uskottavuudestaan tällä "tää on niinku totta, toisinku virallinen akateeminen tutkimus"-puheella." Eli voinen luopua toivosta saada oma totuuteni Ahvenkosken sillasta läpi. 

Sillä harrastuspohjallahan olen edelleen. Kukaan ei maksa palkkaa, en ole hakenut apurahoja ja jatko-opintoni eivät ole sisältäneet "historiateoriaa, historiantutkimuksen käytäntöjä tai ylipäänsä historian kirjoittamisen luonnetta". Mutta vielä on 6 oparia keräämättä.

Kuva ote Bernard Picartin ateljeen kaiverruksesta Een dame leest een boek (1716). Rijksmuseum

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti